Tekstit

Lautapelaamaan 2019

Kuva
Niin siinä sitten kävi, että lautapelaamisen kruununjalokivi, eli Lautapelaamaan 2019 tuli ja meni. Pelimaailman kauniit ja rohkeat kokoontuivat kuhisten kauppakeskus Redissä. Valaistus oli tänä vuonna hieman ongelmallinen, mutta huhun mukaan eräs Matti Malinen oli asentanut lisää valaistusta, joten siinä vaiheessa kun Noppapotti crew saapui paikalle lauantaina puolilta päivin, oli valaistus meille ainakin riittävä. Parkkitilanne on Rediin tulevalle huomattavasti kalliimpaa kuin edellisvuoden Kaapelitehtaalla, mutta meidän poppoo tuli paikalle julkisilla, joka allekirjoittaneelle lastenvaunujen kanssa matkustavalle oli ilmaista. Säästö se on pienikin säästö. Vaippakassi mätsää tilaisuuden teemaväriin. Heti astuttuamme pelisaliin bongasin Lautapelioppaan  Mikko Saaren poikansa Nooan kanssa pelaamassa Alhambraa, ja muistin taas, että pitäisi varmaan joskus itsekin pelata sitä. Noh, ohitimme heidät etsiessämme sopivaa pöytää, ja saimmekin sellaisen melko keskeltä tilaa. Ha...

Muutama sananen Villainousista.

Kuva
Disney-aiheisia pelejä on julkaistu tolkuttomia määriä Monopolista Kimbleen, ja niiden kohdeyleisö on yleensä muut kuin peliharrastajat. Niillä kosiskellaan faneja ostamaan tuotteita, joita he eivät muuten ostaisi. Kun paketin kannessa on Prinsessa Ruusunen, on se niin paljon houkuttelevampi. Siksi on oikeastaan todella hämmentävää, että eteeni osui peli, joka on oikeasti hyvä vaikka kannessa komeilee sana Disney. Se peli on Villainous. Siellä se D-sana komeilee. Villainous on Seattlelaisen pelisuunnitelukollektiivi Prospero Hall:in aivoriihen tulos, jossa pelaajat omaksuvat jonkun Disney-elokuvista tutun pahiksen roolin. Peli pelataan pääosin korteilla, joissa komeilee elokuvista tutut hahmot, niin pahikset kuin hyvikset. Jokaisella pahiksella on omanlaisensa voittoehto, joka on yleensä hyvin temaattisesti yhteensopiva kyseiseen hahmoon. Kapteeni Koukku haluaa saada Peter Panin laivalleen ja voittaa hänet taistelussa, kun taas Ursula haluaa saada Tritonin kruunun ja atraimen i...

Top-20 peliä: Aviomies edition.

Kuva
Ihmisiä on kahdenlaisia. Niitä jotka pitävät top-listoista, ja niitä jotka eivät pidä. Itse pidän kaikenlaisista listoista ja teenkin niitä huvin vuoksi silloin tällöin. Oma top-30 -listani on jokasyksyinen projekti, mutta halusin tähän väliin tunkea jonkun listan, ja siitä se idea sitten lähti. Haastattelin miestäni hänen lempipeleistä ja laitoin hänet tekemään top-20 -listan Dice towerista pöllityllä tyylillä. Eli pelien nimiä lapulle ja sitten lajittelemaan! Osion vaikeimmaksi työksi osoittautuikin perusteluiden kalastelu. Monen pelin kohdalla Jani ei oikein osannut sanoa, miksi koki pelin olevan hyvä, muuten kuin että se nyt vaan on kiva! Hän ei ajattele pelejä yhtä analyyttisesti kuin minä, ja termistö ei ollut ehkä heti kielen päällä, mutta kyllä minä jotain sain kiskottua irti. Tästä se alkaa. Ja tässä se nyt on. Janin top-20! 20. Kingsburg Noppatyöläiset duunissa. Kingsburg on noppatyöläisenasettelupeli, joka tämän blogin sivuilta varsin tuttu. Rakennuksia, re...

Pikaiset terveiset ja kuulumisten vaihdot.

Kuva
Pienen tauon jälkeen täällä ollaan taas. Perheeseemme syntyi pieni ihana poika huhtikuussa, ja hänen myötä oli pelailuissa pieni tauko yösyöttöjen ja muiden mennessä pelien edelle. Nyt pojan ollessa kohta kaksikuinen, on Noppapotin mammaloma loppu, ja pelejäkin saatu pöydälle. Kaiken kukkuraksi Bloggerin kommentoinnissa on ollut ongelmia jo parisen kuukautta, joten pahoittelut kun en ole vastannut kommentteihin, yritystä kyllä on ollut. Toivotaan, että se olisi nyt jo ratkennut. Noppapotin uusin tulokas Miro. Peleistä täytyy heti mainita kirjastosta lainaamani Teotihuacan: City of Gods. Tämä Daniele Tascinin uusi europeli on ollut monen bloggaajan ja arvostelijan pöydällä, enkä yhtään ihmettele sen suosiota. Mutta sen sijaan ihmettelen NSKN Games:in päätöstä kuvittaa peli hyvin harmaan näköiseksi ja pelin  pöytäpresenssi on todella kaukana sen mesoamerikkalaisesta veljestä Tzolk'inista. Harmaan kuoren alta tosin paljastuu sitä tuttua italiaanoherkkua, mitä Tascinilta olen j...

Noppapotin noppahaaste 2019

Kuva
En ole oikein koskaan ollut uudenvuodenlupauksen kannattaja.  Kyllähän niitä on hauska heittää ilmaan tyyliin "lupaan että tänä vuonna stressaan vähemmän" tai "tänä vuonna syön enemmän vihreitä kasviksia", mutta kaikki tietää varmasti, miten niiden aina käy. Se on vähän sama, kuin kaikki kuntosalit myy vuosikortteja tammikuussa triplasti enemmän kuin muina kuukausina, mutta maaliskuuhun mennessä kävijämäärät on jo samat kuin aina ennenkin.  Mutta. Elämässä on toisaalta kiva olla jotain tavoiteltavaa, jotain millä haastaa itsensä vaikkei sitä maaliviivaa koskaan ylittäisi. (Okei, tähän loppuu urheiluviittaukset). Oman elämäntilanteeni huomioon ottaen tiedän, etten pystyisi tänä vuonna 10x10 -haasteeseen mitenkään, sillä on sangen epävarmaa kuinka paljon pelejä saan pöydälle ylipäätään. Olen tuota haastetta muutamana vuonna tehnyt, ja onhan se ollut mukava tapa saada myös vanhempia pelejä hyllystä pöydälle. Cult of the new kun on valitettavasti minullekin kovin tut...