Pikaiset terveiset ja kuulumisten vaihdot.

Pienen tauon jälkeen täällä ollaan taas. Perheeseemme syntyi pieni ihana poika huhtikuussa, ja hänen myötä oli pelailuissa pieni tauko yösyöttöjen ja muiden mennessä pelien edelle. Nyt pojan ollessa kohta kaksikuinen, on Noppapotin mammaloma loppu, ja pelejäkin saatu pöydälle. Kaiken kukkuraksi Bloggerin kommentoinnissa on ollut ongelmia jo parisen kuukautta, joten pahoittelut kun en ole vastannut kommentteihin, yritystä kyllä on ollut. Toivotaan, että se olisi nyt jo ratkennut.

Noppapotin uusin tulokas Miro.

Peleistä täytyy heti mainita kirjastosta lainaamani Teotihuacan: City of Gods. Tämä Daniele Tascinin uusi europeli on ollut monen bloggaajan ja arvostelijan pöydällä, enkä yhtään ihmettele sen suosiota. Mutta sen sijaan ihmettelen NSKN Games:in päätöstä kuvittaa peli hyvin harmaan näköiseksi ja pelin  pöytäpresenssi on todella kaukana sen mesoamerikkalaisesta veljestä Tzolk'inista. Harmaan kuoren alta tosin paljastuu sitä tuttua italiaanoherkkua, mitä Tascinilta olen jo tottunut odottamaan. Pelin rondellimekaniikka tuntuu freesiltä ja noppien käyttö pyhäinhäväistyksemäisen nerokkaalta. Pyhäinhäväistystä siksi, ettei niitä heitetä ollenkaan. Mikä noppapeli se sellainen on, jossa noppia ei heitetä kertaakaan?! Valitettavasti aikani Teotihuacanin kanssa oli lyhyt, mutta toivon kohtaavamme tulevaisuudessa uudelleen, sen verran pysyvän vaikutuksen peli jätti minuun.

Kaksinpeli Maijun kanssa meneillään.

Pääsin myös tutustumaan söpöäkin söpömpään Everdelliin jokin aika sitten, eikä sekään peli pettänyt odotuksiani. Everdell on varmasti jäänyt monen mieleen jo kuvista, sillä pelin ulkoasu on vimpan päälle viimeistelty. Kuvitus on todella upeaa ja komponentit kauniita  ja temaattisia. Vähän jopa liian temaattisia, koska pelin mukana tuleva 3D-puu on ehkä jo hieman liian temaattinen ollakseen vähääkään käytännöllinen.  Puu on käytännössä hieno korttipidike. Everdellissä pelataan kortteja omalle pelialueelle luoden niillä koneistoa, joka loppua kohden kehittyy aina vain paremmaksi. Pelissä on myös työläisenasettelumekaniikka, jonka avulla kerätään resursseja ja muuta peruseuroilua. Mitään kovin mullistavaa Everdell ei ehkä pelimarkkinoille tuo, mutta pelikokemuksena se on miellyttävä ja melko kepeä.

Everdellin pelilauta on vinkeän mallinen.

Koneistosta puheenollen, pääsin pelaamaan tämän hetken suosituinta ja vaikeasti saatavaa lintupeliä Wingspan. Kennerspiel des Jahres - ehdokkuudenkin napannut Wingspan on Stonemeier gamesiltä koko ajan loppu, enkä toisaalta kauheasti ihmettele. Se on helppo, kaunis ja moneen tilanteeseen sopiva peli, ja vielä naisen suunnittelema, mikä on lautapeleissä aina vähän harvinaisempaa. Wingspanissä pelaat lintukortteja omalle pelilaudalle ja niistä muodostuu korttikoneisto, hieman edellä mainitun Everdellin tapaan. Peliä on monet kutsuneet Terraforming mars liteksi, mutta ei noilla kahdella kyllä mekaanisesti ole niin paljoa yhteistä, että ne kannattaisi samaan lauseeseen liittää. Wingspan jäi kummittelemaan mieleen jo yhden pelikerran jälkeen, mikä on aina hyvä merkki. Hieman tosin pohdin, että riittääkö korttien erilaisuus moneen pelikertaan, sillä huomasin niissä olevan paljon samankaltaisuuksia keskenään. 3D-komponentit on selkeästi nyt muotia, sillä Wingspanissä on lintupöntön muotoinen noppatorni mukana. Se on tosin käytännöllisempi kuin Everdellin puu, mutta ei kyllä millään tapaa välttämätön.

Tsirp tsirp.

Vanhoja tuttujakin on pöytääntynyt viimeaikoina, nimittäin Roll Player ja Santa Maria ovat saaneet meillä rakkautta. Roll Player on edelleen yksi suosikeistani, ja luulen sen sijoituksen parantuneen viimeisen top-30 -listaukseni jälkeen. Sen lisäosa Monsters & Minions on noussut suosikkilisäosakseni, eikä meillä pelata Rolpea ilman sitä. Roll Player sisältyy myös Noppapotin noppahaasteeseeni, joten sitä tulee pelailtua vielä lisää. M&M lisäosa on siitä hieno, että se tuo peliin lisää sisältöä hyvin orgaanisesti, tuntuen siltä, että näinhän peli on aina ollut.  Vaikka Rolpe on itsessään todella toimiva kokonaisuus, eikä se sinällään tarvitse korjausta. Lisäosa vain jatkaa pelin kokonaisuutta loogisesti. Ja tekee sen vielä niin, että tällainen 90%:sti europelaaja ei koe liikaa temaattisen amerikkalaistyylisen pelin haiskahdusta. Peli on siis edelleen abstrakti noppaoptimointi ja se on ihanaa.

Nopat  <3

Santa Maria taasen on noppien draftauspeli, joka istui pölyyntymässä varmaan vuoden edellisen pelikerran jälkeen. Ja aivan syyttä! Mutta kootut selitykset ovat seuraavat: Santa Maria päätyi pöydälle melkein kolmen tunnin Agra-mittelön jälkeen, ja se oli selkeä virhe. Agran jälkeen Santa Maria tuntui heppoisen kevyeltä eikä jättänyt ehkä niin suurta vaikutusta, kuin sen olisi pitänyt jättää. Nyt kun kaivoimme sen naftaliinista lasten oltua nukkumassa, taisin jopa hieman ihastua. Jopa surkuhupaisan kamalan kansikuvan ja hieman omalaatuisen muun kuvituksen ohitse jos pääsee, on Santa Marialla paljon tarjottavaa. Pelaajat rakentavat omaa yhdyskuntaansa valitsemalla noppia ja ostamalla laattoja omalle pelilaudalleen. Nopilla aktivoidaan pelilaudan rakennuksia, jotka vaihtelevat vaihtokauppa-alueista satamiin ja viljapeltoihin. Resursseja saa kutakin varastoida vain kolme per laatu kerrallaan, joten ne on käytettävä tehokkaasti, kun ei niitä voi hillota ikuisuuksia. Pelissä on vaihtelevat erikoispistetyslaatat ja kolme vaihtuvaa teknologiaa, jotka saadessaan pelaaja pystyy yleensä rikkomaan pelin sääntöjä. Esimerkiksi vaikka pelaamaan sinisen nopan valkoiselle nopalle tarkoitettuun riviin jne. Nopat ovat muuten ärsyttävästi halvat puunopat, ja niiden heittäminen ei vain ole niin tyydyttävää kuin muovisten noppien... Nämäkin menee siis vaihtoon. Saman tein Pulsarin puunopille, koska yök.

Nuo omituiset naamaläpyskät ovat pisteitä. Painajaismatskua.

Mitäs vielä...? Olisihan noita pelejä mainittavana mutta eiköhän tässä ollut jo parhaimmat palat. Uutta kivaa pitäisi olla lähiaikoina myös tulossa pöydälle, mutta sitä ennen häivyn mökille sadetta katselemaan. Palataan ensi kerralla toivottavasti hieman syväluotaavamman tekstin kera!