Ei se määrä vaan se laatu, sanoi pelaaja joka pääsi liian harvoin pelipöytänsä ääreen.
Vuosi 2024 meni kuin vilauksessa. Liekö vanhuutta vai hektistä pienlapsiarkea, kun tuntui että kuukaudet vilahtivat ohi ennen kuin itse kerkesin almanakkaa avata. Pelailut, ja sitä myötä myös bloggailut kärsivät aikataulutuksen haasteista. Jopa Board Game Arenassa pelailut tuntuivat olevan ennätyksellisen vähäiset koko vuotena. Toisaalta, ne pelit mitä tuli pöydättyä olivat nannaa! Vanhat suosikit joutuivat väistymään väliaikaisesti monien uusien tieltä; ja veikkaan tämän tulevan näkymään top-listauksessani, jahka sen puserran valmiiksi. Lasten kanssa ollaan pelailtu kiitettävästi, varsinkin juuri koulun aloittaneen esikoisen kanssa aina läksyjen teon jälkeen.
Arvosteluja tein tarkoituksella vain harvakseltaan, sillä jotenkin tuntui etten halunnut käyttää harvinaista peliaikaa arvostelupeleihin. Luulenkin keskittyväni tänä vuonna vain omiin peliarvosteluihin, enkä juuri julkaisijoiden kautta tuleviin. Toki nyt edetään vasta tammikuuta, joten tiedä sitten miten vuosi kehittyy. Haluaisin keskittää Noppapotin itselle ominaisimpaan genreen, eli keskiraskaisiin tai raskaisiin europeleihin. Pidän myös tällaisista epämääräisistä Mitä kuuluu? -tyyppisistä postauksista, joissa saan lähinnä päivitellä kuulumisiani, mutta en ole ihan varma palveleeko nämä ketään muuta kuin minua.
No, mitä sitä sitten tuli pelattua, kysyt varmaan. Vuoden ehdoton pelikertakuningas oli Sky Team, jota tuli pelattua sekä BGA:ssa että ihan analogisesti omalla pöydällä. Puhtaat kaksinpelit harvoin vetoavat minuun, sillä ne tuntuvat usein liialliselta köydenvedolta. Poikkeuksia löytyy, ja tämä on yksi niistä. Sky Team on yhteistyöpeli, jossa yritämme saada lentokoneemme laskettua turvallisesti vaihtuville lentokentille. Pelaajien välinen kommunikaatio on kierroksen aikana kielletty, mutta kierrosten välissä saa puhua strategiasta. Kumpikin pelaaja asettaa vuorotellen nopan koneen eri osiin, kuten moottoriin, jarruihin tai vaikka kommunikaatiotorniin poistaakseen kiitoradalta muita koneita pois tieltä. Kahvitauon voi pitää, jos ei keksi muuta paikkaa nopalleen, ja tällöin saa kuppitokenin jolla voi myöhemin muuttaa nopan lukua yhdellä. Pelin eri kentät tuovat kukin oman haasteensa ja tekevät pelikerroista mielenkiintoiset ja pelistä koukuttavan.
Toinen uusi ihana tuttavuus oli kevättalvella kirjastosta lainattu Revive, joka sittemmin päätyi myös omaan kokoelmaan. Revivessa on paljon tavaraa ja peli viekin jo kahdella todella paljon pöytätilaa, mutta meihin se iski kovaa. Kukin pelaaja tutkii postapokalyptista maailmaa, johtaa omaa asymmetrista heimoaan ja kehittää omaa koneistoaan tässä korttivetoisessa europelissä. Kortit pelataan oman henkilökohtaisen pelilaudan lokeroihin, joita myöhemmin voi parantaa asettamalla erikoislaattoja. Vain kortin näkyvä osa aktivoituu, joten on tärkeää pohtia, mihin lokeroon kortin sujauttaa. Pelin voi pelata aluksi muutaman pelin kampanjana, jossa uusia sääntöjä avautuu pikkuhiljaa, tai sitten lisätä suoraan kaiken, ihan miten itsestä tuntuu.
Arki-iltoina monesti tuntuu olevan akut sen verran vähissä, että isompia pelejä harvoin jaksaa setupoida. Ihan pienet kevyet pelit taas ei omaa pelihimoa oikein tunnu tyydyttävän, joten etsinkin aina sellaisia sopivia arkipelejä, joka kuitenkin tarjoavat tarpeeksi pohdintaa. Kirjastosta lainattu Apiary tuntui juuri sopivan kevyeltä pöydätä, mutta tarjosi kuitenkin tarpeeksi sisältöä kevyeksi peliksi. Omasta hyllystä ei kyseistä peliä vielä löydy, mutta jos se sattuu halvalla löytymään jostain, voi olla että lisään sen kokoelmaamme. Hankin myös meidän rakastamaan Orléansiin uusimman The Plague -lisäosan, josta itse pidin heti paljonkin, mieheni ollessa hieman turhautunut ensipeliinsä, kun rutto vaikeutti hänen peliään. Pienistä peleistä Bamboo on osoittautunut kivaksi sohvapöydällä pelattavaksi peliksi, jonka englanninkielisessä sääntövihossa on valitettavasti harmittavia käännöskukkasia ja sääntövirheitä. Ne kun korjaa on peli juuri passeli meidän arkeen.
Isompiakin pelejä on tullut pelattua ja hankittua ihan kiitettävä määrä, ja tässähän menisi ikuisuus jos luettelisin ne kaikki. Mieleenpainuvampia ovat ehkä olleet rikollisen aliarvostettu Terracotta Army, synttärilahjaksi saatu Black Forest ja meidät hullaannuttanut Praga Caput Regni. Terracotta Armyn työläisrondelli on koukuttava ja peli on tylsähköstä ulkoasustaan huolimatta I-H-A-N-A. Black Forestia odotin 11 vuotta, ja jossain kohtaa oletin että sen julkaisusta on luovuttu, mutta sieltä se vaan tupsahti Essenin pelimessujen aikoihin, ja mieheni hankki sen minulle synttärilahjaksi marraskuussa. Tykästyimme molemmat peliin ja se onkin saanut pöytäaikaa kivasti. Uwe-fanina tämä nyt ei yllätä. Praga Caput Regni taas ehkä yllätti siinä mielessä, että myös mieheni on ihastunut siihen peliin. Praga on melko monimutkainen peli, jossa on paljon liikkuvia osia, ja sellaiset eivät ole mieheni ylintä herkkua. Peli onkin vähän tuskainen setupoida, ja toistaiseksi olemme lähinnä lainanneet sitä kirjastosta tai pelanneet BGA:ssa. Silti aina välillä tunnen himoa omaa kappaletta kohtaan, vaikka pelin pöydälle asettaminen on melko tuskaisaa. Saman suunnittelijan, Vladimir Suchyn Woodcraft taas päätyi Philibertin alesta omaan hyllyyn. Sen setuppi on huomattavasti nopeampi.
Vuoden ihanin peli on kuitenkin ollut Barcelona, josta on tullut uusi lempipelini. Vietimme syntymäpäiväänikin Espanja-teemalla, syömällä paellaa, juomalla sangriaa ja pelaamalla Barcelonaa. Tässä Dani Garcian pelissä rakennamme Barcelonaa 1800-luvun lopulla Ildefons Cerdàn toiveiden mukaisesta, ja lopulta niitä vastaan. Peli on pistesalaatti, jossa pisteitä kertyy oikealta ja vasemmalta, ja ihaninta onkin tehdä vähän kaikkea! Vuorollaan pelaaja laittaa kaksi kädessään olevaa asukastokenia pinossa johonkin korttelin kulmaan. Teiden päässä olevan toimintoruudut määrittävät mitkä toiminnot pelaaja sen lisäksi saa tehdä. Vuoron lopussa jos pelaaja vain pystyy, on hänen rakennettava johonkin uusi talo, tai rakennettava jo olemassa olevan talon päälle. Kolme kertaa pelin aikana tehdään välipisteytys, jossa pisteytetään vaihtuvat, pelin alussa arvotut pisteytyslaatat. Joku tässä pelissä kolahti, ja pelaisin tätä koska tahansa. Joulupukkikin oli tämän havainnut, sillä pukinkontista löytyi pelin Passeig de Gracia -lisäosa. Herra Garcialta oli pukinkontissa myös Windmill Valley, jonka pöytäämistä odotan tapahtuvaksi hetkellä millä hyvänsä.
Entäpä mitä on vielä pöytäämättä? Edellä mainitun Windmill Valleyn lisäksi peliaikaa odottaa synttäreiden aikaan saamani Men Nefer, joka oli minulle vuoden odotetuin uutuus. Sen Egypti-teema, suunnittelija German P. Millan sekä mekaniikat suorastaan nostattavat veden kielelleni. Myös Annikalta käytettynä ostettu Rats of Wistar on pakko saada pöydälle pikimiten. Hankintalistalla on monen monta peliä, mutta ainakin Arborea, Rattus Big Box ja myöhemmin ilmestyvät Tiletumin sekä Windmill Valleyn lisäosat ovat ykkösprioriteettejä. Myös South Tigris -trilogia pitäisi täydentää, Garphill Games -fanaatikko kun olen.
Miten sinun vuosi 2024 meni? Oliko hyviä pelikokemuksia tai hankintoja? Löysitkö kenties jotain uusia suosikkisuunnittelijoita tai -julkaisijoita?
Kommentit
Lähetä kommentti