keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Vuosi 2020 - Hyvät, pahat ja rumat

Viime vuosi oli monessa asiassa hyvin poikkeuksellinen. Kotona oleilu eristäytyneenä ystävistä ja sukulaisista, naapureiden kanssa tuskailu, uudet pelihankinnat ja viimeisimpänä uuteen kotiin muutto. Siinä pääpiirteittäin kaikki tapahtumat. Pelitapahtumat jäi kokonaan välistä ja samoin myös suurin osa peli-illoista. Omassa elämässä oli paljon stressiä vanhan kodin naapurustoon pesiytyneen rikollisjengin myötä, ja tämä ajoikin meidät sitten lopulta muuttamaan pois, koska poliisi oli täysin hyödytön auttamaan asiassa.  Mutta tämä olikin vain ja ainoastaan hyvä juttu, sillä nykyinen koti on isompi, omalla pihalla varustettu ja rauhallisella asuinalueella sijaitseva rivitalo. Mutta se muuttaminen... se on kyllä syvältä. 

Muuttamisen ainoa hyvä puoli, on pelihyllyjen uudelleen järjestäminen.


Oma stressi purkaantui poskettomana lautapelishoppailuna, jota piti sitten toki tasapainottaa myymällä vanhoja pelejä ajoittain pois. Lisäksi minusta tuntuu, että vuosi 2020 oli pelijulkaisujen kannalta yllättävän hyvä vuosi. Varsinkin loppuvuosi tuntui tuovan pelejä ikkunoista ja ovista. Tämä saattoi hieman hermostuttaa aviomiestä. Onneksi hän vielä jaksaa katsella pelihullua vaimoaan. 

Black Fridayn hankinnat. 


Alkuvuodesta panostin muutamien lisäosien hankintaan, jotka olivat vuosia roikkuneet ostoslistalla. Abyssin lisäosat Kraken ja Leviathan olivat toistuvasti olleet hankalasti saatavilla, mutta ihmeen kaupalla ne sitten lopulta sain omaksi. Ja Leviathan paransi peruspeliä niin paljon, että pelikaverini Maiju päätti, ettei koskaan enää pelata ilman lisäosia. 

Krakenhan se siellä lurkkii.



Seasonsin Path of Destiny oli myös jatkuvasti loppu joka paikasta, mutta ilmeisesti siitä tuli alkuvuodesta uusi painos. Seasons  on yksi lempipeleistäni, ja lisää kortteja siihen on painonsa arvosta kultaa. Toki tässä lisäosassa tuli vähän kaikkea muutakin, mutta kortit on se juttu.  Seasons on niitä pelejä, jotka ei koskaan lähde meidän pelihyllystä. Himottaisi jopa hankkia siihen Geekstoresta kestävät muovitokenit pahvisten tilalle.

Seasonsin kuvitus on todella näyttävää.



Hyllyyn päätyi myös ihana The Castles of Burgundy Alean anniversary edikkana. Burgundy on lemppari-Feldini, ja se vanha painos nyt vaan on ankea ja karsea. Pidän enemmän tästä uudesta värikkäästä versioista, vaikka ihan ongelmaton sekään ei ole. Ensimmäisen print runin kappaleissa on laatoissa pientä ohileikkausta, mikä on rasittavaa ja toivottavasti korjattu uudemmissa erissä. Siitäkin huolimatta, Burgundy ja minä tulemme kulkemaan vielä pitkän tien yhdessä.


The Castles of Burgundya on erittäin hyvä kaksinpeli. 


Feldistä puheen ollen, päädyin ostamaan Pelipeikon  kuljetusvauriohyllystä Feldin Carpe Diemin, joka oli meillä kirjastosta ollut lainassa aikaisemmin. Sekä mieheni että minä rakastuimme Carpeen, ja se on nykyisin minun laattojenasettelusuosikkini.  Ystäväni Mikko lähetti minulle vielä siihen minilisäosan, joka oli muistaakseni Spielboxin mukana tullut. Eihän  Carpe Diem nyt mikään kaunis peli ole, mutta silti mielestäni mainettaan paremman näköinen. 

Carpe Diem on mielestäni paras laattojenasettelupeli.



Kokoelmaamme päätyi myös Gùgōng, johon ostin vielä kauniit lasihelmet korvaamaan pahviset läpyskät. Tämä on valitettavasti vielä toistaiseksi jäänyt paitsioon, sillä peli-ilta sillä porukalla, jonka kanssa tätä haluan pelata, peruuntui kevään lockdownin takia. Peliin olisi nyt myös saatavilla lisäosa Pànjūn, mutta kun nyt saisi tuon peruspelin eka pöydättyä.  Se on kuulemma erittäin hyvä lisäosa, joten harkintalistalla se on joka tapauksessa. 

Myös Disney Villainous sai lisäosan, Perfectly wretched, joka oli pakkohankinta heti tuoreeltaan. Tässä lisäosassa pahiksina on valittavana Pete, Cruella De Vil ja Mother Gothel. Olen pelannut muilla paitsi Cruellalla. Nämä pahikset ovat kivan haastavia ja toimivat kukin hyvin eri lailla, kuin aikaisemmat pahikset.  Villainousista tuli myös Marvel versio, mutta Marvel ei vaan nappaa, joten jätin sen välistä. Nyt odotan innolla kohta julkistettavaa uutta lisäosaa, koska siellä huhun mukaan pitäis tulla ainakin Gaston.

Ilmeeni, kun postista saapuu lisää Villainousia.


Myös Marco Polo 2: Im Auftrag des Khan päätyi hyllyyni, eikä tätä varmaan tarvitse edes selitellä? Entinen ykköspelini, nykyinen kakkonen The Voyages of Marco Polo on minulle erityisen tärkeä peli, sillä se jos mikä on minun lohtupelini. Se mitä pelataan, jos on vaikka muuten vaan vähän paska fiilis. Kaikki se pähkäily ja pohtiminen vie minut hetkeksi pois kaikesta muusta, ja saa ajatukseni kohdennettua vain yhteen asiaan. Tämä kun on minulle ajoittain hankalaa, sillä tuppaan ajattelemaan (ja lähinnä stressaamaan) monia asioita yhtäaikaa. Oli siis täysin selvää, että Marco Polo 2 päätyy hyllyyn, eikä se pettänyt minun odotuksiani. Mutta miksi se on nimetty Marco Polo 2 eikä The Voyages of Marco Polo 2?!

Vähän tuttua ja turvallista, sekä vähän uutta ja erilaista.


The Isle of Cats on yksi niistä harvoista Kickstartereista, joita kadun jättäneeni bäkkäämättä. Onneksi sain maaliskuussa hankittua siihen käytännössä kaiken, vain ainoastaan isot kissameeplet puuttuu, mutta ne on kuulemma hieman epäkäytännölliset, joten en taida tarvita niitä. Kissasaaresta tuli nopeasti meidän yksi suosikkipeli, ja mielestäni se on paras polyominopeli. Tätä suosittelen mielelläni lähes kaikille. 

Laiva täynnä kissoja.


Lempipelin statuksen ansainnut Everdell  kasvoi myös kahdella lisäosalla, jotka hankimme heti. Ostin myös muutaman lisäkorttipakan, ja vielä kahteen kertaan, koska Postin sekoilujen takia toinen setti istui yli kuukauden rullakossa lentokentällä. Mutta sepäs ei sitten lopulta haitannut, koska lahjoitin ne ystävälleni, joka myös oli ihastunut Everdelliin. 

Bellfaire on mielestäni paras lisäosa Everdelliin.


Kickstarterista hyllyyn saapui odotettu Roll Playerin lisäosa Fiends and familiars, joka olikin ainoa Potkustartti jota odottelin. Otimme pelin kylkeen myös big boxin, jotta kaikki lisäosat ja peruspeli saadaan samaan laatikkoon, sekä pelimaton, jonka ajattelin tekevän pelialueesta hieman selkeämmän, kun kaikille komponenteille on sovittu paikkansa. Sen kuvitus nyt vaan ei niin nappaa, mutta pystyn elämään asian kanssa. 

Kuten edellisenä vuotena aavistelin, päätyi Concordia vihdoin meidän hyllyyn, Concordia Venuksen muodossa. Tämä peli oli vuosia roikkunut ostoslistalla, kuitenkaan päätymättä ostoskoriin, koska aina joku uusi ja hieno peli kiilasi sen edelle. Päätin, että haluan juuri Venus-version, koska perupelin lisäksi siinä tulee tiimivariantti, jota todella mielelläni kokeilisin. Suunnittelen tällä hetkellä myös kaikkien irtokarttojen hankkimista ja ehdottomasti Salsa-lisäosa, joka on yksinkertaisesti mahtava. Concordia on sellainen kestosuosikki minulle, että vaikka pelikertojen välissä olisi hävettävän pitkä aika, on yhteen palaaminen aina nannaa. 

Kuinkas sattuikaan Concordian kansi sopimaan sen hetkiseen hiusväriini.


Kirjastosta tuli myös lainattua vähän kaikenlaista peliä, mutta valitettavan harva niistä pääsi pöydälle peliseurarajoitteiden takia. Mielenpainuvimpia olivat Cartographers, Architects of the West Kingdom ja Underwater cities. Myös Grand Austria Hotel tuli lainattua loppuvuodesta, ja yllätykseksi sen Deluxe-painos lisäosan kanssa on tulossa meille Kickstarterista ensi kesänä. Underwater cities ja Architects vähän himottelisi omaankin hyllyyn, sillä ne tuntui hyvin vahvasti meidän tyyppisiltä peleiltä. Muutenkin koko West Kingdom -sarjan pelit on kyllä jotenkin suoraan minulle tehtyjä. Enemmän kuin edeltäjänsä North Sea-pelit, vaikkakin Raiders of the North Sea on kyllä aivan huippu. Onneksi serkullani on se, joten sitä pääsee pelaamaan toivottavasti jo tämän vuoden aikana. Fingers crossed!

Tässä pelissä on kyllä todella mielenkiintoinen teema.


Kesä meni pelien suhteen todella leppoisissa merkeissä, mökillä pelattiin Istanbul the Dice Gamea, jonka pyydystin Todellisuuspakolaisilta, ja muuten pöydällä taisi vierähtää eniten Villainous ja Azul. Vuoden pelatuin peli oli heittämällä Wingspan, joka ei yllätä kyllä yhtään. Siihen hankimme myös Maijun kanssa Oceania-lisäosan, jota ei tosin olla vielä päästy kokeilemaan. Olen kyllä kuullut pääosin positiivista palautetta ihmisiltä, joten uskoisin meidänkin pitävän siitä mitä se tuo peliin.

Edelleen ihastuttaa Wingspanin kuvitus.


Loppuvuosi oli muutenkin pelihankintojen suhteen vilkasta, sillä hyllyyn päätyi Mariposas, The Castles of Tuscany, Rococo Deluxe +, Hallertau, Detective: Season One, The Magnificent, Detective: a Modern Crime Board Game, Chronicles of Crime 1400, Calico, Reef encounter, Mysterium Park, Lost Ruins of Arnak, Pandemic Legacy Season 0, Tawantinsuyu, Dune: Imperium ja Detective Club. Aika monta Detective sanan sisältävää peliä... Timbuktun ostin kirpparilta neljän euron heräteostoksena, mutta se vaatii kolme pelaajaa, joten ei ole päässyt vielä testiin.

Syksyn lehdet innostivat kikkailemaan kameran kanssa.


Olin ennakkotilannut myös Honey Buzzin Puolenkuunpeleiltä, mutta he yhtäkkiä ilmoittivat, että painos loppu, pelistä jota ei edes oltu vielä julkaistu, joten tästä jäi kyllä vähän paha maku suuhun. Seuraan tilanteen kehittymistä, josko sitä nyt kuitenkin vielä jotenkin saisi.

Askartelupuolella oli koko alkuvuosi aika hiljaista. Jotenkin tuntui ettei energiaa ollut fimoiluihin ja muutamaa pikkuprojektia lukuunottamatta fimot pysyivät laatikossa. Keväällä tein Everdelliin korttipidikkeet puun päällä pidettäville korteille. Ne onnistuivat paremmin kuin hyvin, ja ovat meillä nykyisin käytössä joka pelissä. Muita projekteja ovat olleet Wingspanin linnunpöntöt pelaajien kuutioiden tilalle ja meeplet Newtoniin.

Näistä tuli oikein hyvät!



Kuten ehkä osaatte ynnätä, on minulla paljon pelattavaa tälle vuodelle. Toivon siis todella, että tämä maailman karsea tilanne paranee. Viime vuoden lopulla pidimme hurjasti jopa kaksi peli-iltaa, molemmat perheen kesken, mutta kyllä sekin helpotti pahinta pelikaihoa. Ystävien näkemistä odotan enemmän kuin mitään muuta, vaikka toki heidän kanssaan tulee viestiteltyä päivittäin. Erityisesti Anonyymejä lautapelinostajia olisi kiva nähdä, muutenkin kuin oven raosta pelivaihtoja tehdessä. Kotona pelejä on tullut pelattua myös kolmevuotiaan esikoisen kanssa, joka kovasti on ajamassa isiä ja pikkuveljeä ulos lenkille, jotta äiti ja Luka voi pelata. Hänen suosikkejaan on Eläinpyramidi, Karuba Junior ja Kilpikonnakisa, jota pelaamme avoimilla korteilla. 

Kohta voitaisiin jo kokeilla Carcassonne Junioria.


Ja vielä se kuumin kysymys kaikkien huulilla. Mikä oli vuoden 2020 paras peli? Ehdokkaita oli kyllä todella monta, sillä minulle viime vuosi oli pelillisesti kyllä poikkeuksellisen hyvä. Vielä pari kuukautta sitten olisin sanonut, että heittämällä Uwe Rosenbergin Hallertau, koska tämä uusi hieman isompi Uwe on kyllä aivan mahtava. Mutta sitten pääsin pelaamaan vielä Lost Ruins of Arnakia, joka dominoi meillä pelipöytää loppuvuoden. Ja vielä senkin jälkeen parhaan pelin tittelistä taisteli Dune: Imperium. Joten joku näistä kolmesta se on, mutta päivästä riippuen vaihdan mielipidettäni. Juuri nyt se olisi Dyyni, mutta huomenna se voi taas olla Arnak.  Kerro oma suosikkisi vuodelta 2020 kommenteissa!

Lost Ruins of Arnak on todella näyttävä peli.


tiistai 27. lokakuuta 2020

Pelaajien Valinta 2020 -finalistit

Kuten ehkä moni saattaa tietää, kuulun myös tänä vuonna Pelaajien Valinta -lautapelipalkinnon raatiin. Suomalaisista lautapelibloggaajista koostuva jury valitsee jo neljättä kertaa meidän mielestä parhaat perhe- ja harrastajapelit Suomessa vuoden aikana julkaistuista peleistä. Tämä vuosi on toki ollut aikataulujen suhteen hieman tavallisesta poikkeava, sillä monien pelien julkaisu on myöhästynyt tai jopa siirtynyt seuraavalle vuodelle.  On kuitenkin mahtavaa, että kaikesta huolimatta hienoja pelejä on tänäkin vuonna julkaistu, ja siinä suhteessa normaali elämä jatkuu pandemiasta huolimatta. Raatilaisen työ on koko ajan jatkunut taustalla, sillä me testailemme pelejä läpi koko vuoden, joten hommaa on kyllä riittänyt. Ja nyt on loppukirin aika. Tässä lista finalisteista ja lyhyesti omia mietteitäni peleistä.

Lopulliset voittajat ilmoitetaan marraskuun alussa. 

Perhepelisarjan finalistit:   

Just One

Ludovic Roudyn ja Bruno Sautterin Just One (Repos Production) on nerokkaan simppeli yhteistyöpeli, jossa pelaajat yrittävät yhdellä sanalla saada arvaajaa keksimään, mikä on kierroksen salainen sana. Jujuna on, että jos kaksi tai useampi pelaajaa antaa saman sanavihjeen, nämä kumoavat toisensa ja vihje poistetaan kierrokselta. Peli sopii hyvin laajalle pelaajakunnalle, lapsista vaareihin. Meillä peli oli jouluna suuri hitti perheen kesken, ja sitä pelattiinkin monta peliä putkeen. Just One on nerokkaalla tavalla simppeli ja koukuttava ja se on kyllä sopinut moneen eri tilanteeseen.

Minun vuoroni yrittää arvata salainen sana. 


Pandemic: Hot Zone - North America

Matt Leacockin Pandemian pikaversio Hot Zone on nopeutettu versio tutusta Pandemiasta. Pelaajien tehtävänä on löytää parannus kolmeen Pohjois-Amerikassa leviävään sairauteen. Pelissä on hyvin onnistuttu tiivistämään alkuperäisen Pandemian henki alle puoleen tuntiin. Oikein sopiva yhteistyöpeli perheille tai muuten vaan tilanteisiin, joissa aikaa ei ole paljoa. 

Tässä kohtaa peliä tilanne on vielä hallinnassa. Kuva: Annika Saarto


Quest for El Dorado

Reiner Knizia on monelle tuttu nimi jo vuosien takaa. Quest for El Doradossa herra Knizia laittaa pelaajat seikkailumatkalle läpi sademetsien kohti Kultaista kaupunkia. Pelaajat rakentavat pakkaansa ja yrittävät saada sen toimimaan mahdollisimman tehokkaasti, sillä kilpajuoksu maaliin on kova. Pelissä yhdistyy toimivat mekaniikat ja kaunis ulkoasu saumattomasti, ja sitä on helppo suositella. Uudessa suomenkielisessä Lautapelit.fi:n julkaisemassa laitoksessa on upeat Vincent Dutrait:n kuvitukset, ja Noppapotin lukijat varmasti tietävät, että olen suuri Dutrait:n fani. 

Näillä korteilla ei kyllä maaliin kiirehditä.



Sushi Go!

Onpas hienoa, että Lautapelit.fi on julkaissut Phil Walker-Hardingin Sushi Go!:n suomeksi. Tämä draftauspeli söpöllä sushiteemalla on oikein mahtava johdanto draftauspelien saloihin. Pelaajat keräävät erilaisia sushilajeja, joista kukin toimii hieman eri tavalla.  On nigiriä, makia ja tempuraa. Söpö kuvitus vetää puoleensa myös varmasti perheen pieniäkin pelaajia. Olen ollut Sushi Go!:n ystävä jo pitkään, ja olen varmasti jatkossakin.

Tunnustaudun sushin ystäväksi.




Trails of Tucana

Eilif Svenssonin ja Kristian Amundsen Østbyn Trails of Tucana on kupongintäyttöpeli, joka sopii hyvin harrastajille ja perheille. Kupongintäyttöpelit ovat nyt olleet kovassa huudossa jo parisen vuotta, eikä niille näy loppua. Moneen tilanteeseen venyvä Tucana onkin oiva esimerkki genressä. Jokainen pelaaja piirtää reittejä omalle kartalleen, yrittäen yhdistää nähtävyyksiä ja kyliä.  Kierroksen alussa pakasta nostetaan kaksi maastokorttia, joidenka väliin viiva on piirrettävä. Pelaajat itse päättävät minne kartallaan sen haluavat piirtää. Pelissä on lyhyt kahden kierroksen versio, sekä yhden kierroksen pidempi versio, niille, jotka kaipaa hieman pidempää peliä. 

Iltapäiväkahvin ohessa yksi pikainen Tucana.


Harrastajapelisarjan finalistit:


Azul: Summer Pavilion

Michael Kieslingin kolmas iteraatio Azulista on oikein mainio abstrakti peli. Kauniit laatat ja hauska tähtikuvioinen pelilauta kutsuu pelaamaan, ja aikaisemmista Azuleista tuttuja ideoita hyödyntävä Summer Pavilion onkin yksi trilogian suosikeistani. Se laittaa pelaajat pohtimaan laattojen sijoitusta vielä enemmän kuin edeltäjänsä ja on kokonaisuutena erittäin onnistunut peli. Omaan pelihyllyyn Azul: Summer Pavilion on tullut jäädäkseen.

Azul: Summer Pavilionin pelilauta on kaunis väreineen ja tähikuvioineen.


It's a Wonderful World

Frédéric Guérardin It's a Wonderful World tarjoaa kortinvärväystä ja koneistonrakennusta toimivassa kokonaisuudessa. Pelin aikana pelaajien valtakunta tuottaa erilaisia resursseja, joiden myötä rakennetaan uusia kortteja tuottamaan lisää resursseja. Lumipalloefektin lailla toimiva koneisto kiihtyy loppua kohden. It's a Wonderful World on oiva esimerkki toimivasta koneistonrakennuksesta, ja se onkin oikein mukava kokonaisuus komponenteista lähtien. Itse toivoisin pelin teeman tulevan mekaniikoista paremmin ilmi, sillä nykyisellään teema jää pelkän kuvituksen varaan.

Selkeät symbolit tekevät pelistä helpon oppia.


Jäinen kuolema - Suomen talvisota

Antti Lehmusjärven ja Olli Kleemolan Jäinen kuolema asettaa pelaajat vastakkain kokemaan Suomen talvisotaa ja siihen johtaneita tapahtumia.  Tässä kaksinpelissä toinen pelaajista ottaa Neuvostoliiton roolin ja toinen kotimaamme. Peli antaa pelaajille mahdollisuuden luoda historialliset tapahtumat uusiksi, ja tätä kautta pohtia mitä jos asiat olisivatkin menneet toisin. Historiaa rakastaville peliharrastajille ehdoton suositus tähän peliin, ja miksei toki muillekin. Vaikken itse pidä sota-aiheisista peleistä, voin helposti suositella Jäistä kuolemaa tiukkaa kaksinpeliä hakeville harrastajille. 

Karjalan kannaksella tapahtuu. Kuva: Tero Hyötyläinen



Wingspan

Elizabeth Hargraven Wingspan voitti edellisvuoden Kennerspiel des Jahresin, ja on nyt ehdolla Pelaajien Valinnan harrastajapelikategoriassa. Omalaatuinen lintuteema jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän peleistä, joissa uskalletaan kokeilla erikoisempiakin teemoja. Mekaniikaltaan Winsgpan on koneistonrakennusta, joka on myös ollut lähivuosina suosittu pelimekaniikka. Esimerkiksi viime vuoden voittaja Terraforming Mars edustaa samaa mekaniikkaa, vaikka kyseiset pelit ovatkin hyvin erilaisia. Kaunis Beth Sobelin kuvitus vetää toki puoleensa, mutta korttien monipuolisuus ja vaihtelevuus on se, joka saa pelin aina uudelleen pöydälle. 

Meillä tässä englanninkielinen versio, mutta kuvitelkaa tekstit suomeksi.



lauantai 24. lokakuuta 2020

Top-30 lautapeliä 2020 Armageddon edition.

Tänä vuonna olen kerrankin oikeassa ajassa tämän toplistaukseni kanssa. Johtunee varmaan siitä, että mitäs muutakaan tekemistä tässä olisi, peli-illat kun on meillä edelleen käytännössä katkolla. Paljon olisi sanottavaa vuodesta 2020, mutta pyrin elämään periaatteella, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi olla hiljaa. Peleistä sen sijaan löytyy paljon hyvää sanottavaa, joten ruvetaanpa hommiin. 

Edellisistä vuosista poiketen ryhdyin tekemään listaani niin kutsutulla mutulla, eli ihan old school meiningillä ruutuvihkoon tajunnanvirran ohjaamana. Yllättäviltä sattumilta ei vältytty, eikä myöskään kiperiltä valinnoilta ja irtipäästämisiltä. Jostain syystä tunnen aina pienen piston sydämessäni, kun joku peli edellisvuoden listalta tippuu pois, mutta on toki hyvä muistaa, että tässä listassa on vain ne kolmekymmentä peliä. Kun tuolla pelihyllyssä on 300. Ihan lyhyelläkin matikalla tajuaa, että kaikki lempparit ei vaan mitenkään mahdu listalle, ei sitten millään. Tällä kertaa myös painoarvoa oli sillä, milloin peli on viimeksi päässyt pöydälle. Jotkut pitkäaikaiset suosikit eivät ole päässeet pöydälle pitkään aikaan, ja se sakotti tällä kertaa useaa peliä.

30. Trains

Hisashi Hayashin Trains otti nyt pienen sukelluksen listalla, tipahtaen sijalta 11. tänne hännille. Siltikin se on edelleen yksi suosikeistani, mitä tulee perinteisempiin pakanrakennuspeleihin. Trains on mielestäni paranneltu versio Dominionista, sillä koen sen pelilaudan tuovan peliin paljon lihaa luiden päälle. Korttien ostamiseen on täten joku syy, eikä vain se ostelun ilo. Minulta puuttuu muutama lisäkartta Trainsiin, ja arvelen pelin kenties nostavan sijoitustaan takaisin ylös,  mikäli ne saan joskus hankittua. Vaikka kyllähän sitä pelattavaa on jo kahden laatikollisen verran.   

Hieman parempia kortteja pitäisi saada.


29. Viticulture Essential Edition

Viime vuoden sijalta 27. löytynyt Viticulture ei näköjään paljoa liikkunut listalla, vaan löytyy nyt sijalta 29. Se on taas vähän jäänyt ikävästi paitsioon. Soolopelejä ei ole tullut väkerrettyä, mutta latasin iPadille Viticulture äpin, jonka takia peliä on tullut pelattua säännöllisesti. Harmi vaan kun siihen äppiin ei ole Tuscanya. Tämä työläisenasettelupeli on viinitilateemallaan minulle kiehtova, ja jotenkin tuttu ja turvallinen. Hankin tänä vuonna toisen pienistä pakkalisureista( Visit from the Rhine Valley), joka tuo kivaa pientä lisää uusilla visitor-kortella. Se vaan kun on avamaattomana hyllyssä. On siis jotain mitä odottaa, jahka tämä vallitseva maailmantilanne kohenee. 

Soolopeli ja karkkia. 


28. Legendary Encounters - An Alien Deck Building Game

Nyt oli yllättävä ilmestys. Nimittäin tämä Alien-peli on minun ja mieheni treffipeleistä ykkönen. Mutta se yllättää, että se on täällä minun listallani. Ehkä sitä on vain sen verran pelailtu tänä vuonna, who knows. Niin ja hankinhan minä tähän sen ensimmäisen lisäosankin. Pakanrakennus-Alien on yhteistyöpeli, jossa pelataan Alien-elokuvien henkeen yhdessä limaisia xenomorpheja vastaan. Yksi tiivistunnelmaisimmista korttipeleistä minkä tiedän, ja meille se romanttinen illanvietto yhdessä ilman telkkaria ja sohvalla löllymistä. Pisteet myös siitä, että kuvitus on sarjakuvamaista, eikä elokuvista otettuja ällöjä still-shotteja. 

Legendary Encountersin pelilauta on kiva neopreenimatto.


27. Abyss

Bruno Cathalan Abyss on aina jäänyt vähän roikkumaan listan ulkopuolelle, mutta tänä vuonna sain vihdoin hankittua siihen molemmat lisäosat. Kraken-lisuri tuo peliin mukaan kirotut mustat helmet ja Leviathan taas korjaa sen ainoan asian, joka pelissä on minua pänninyt. Nimittäin se monster track on peruspelissä lähes turha. Peliseurani totesikin jämptisti, että tästä lähtien pelataan aina molemmilla lisäosilla.  Vaikka setuppia tuleekin puolet lisää. 

Lisäosilla Abyssista tulee aikamoinen pöytätilasyöppö.


26. Kingsburg

Täällä taas, vanha herra Kingsburg jaksaa porskuttaa.  Listan konkari Kingsburg on pysytellyt listallani jo vuosia, eikä se yllätä tänäkään vuonna. Se taisi olla yksi ensimmäisistä noppatyöläisenasetteluista, ja se kun nyt vaan on se mun juttu. To Forge a Realm -lisäosa on pakollinen, jopa niin pakollinen että pelin uusimpaan painokseen se sisällytettiin mukaan. Harmi vaan, että samalla vaihtoivat kuvituksen hyvin geneeriseen ja tylsään.

Nelinpeli meneillään.


25. Grimm Masquerade

Viime vuonna julkaistu Grimm Masquerade laittaa pelaajat satuhahmojen rooliin. Tarkoituksena olisi selviytyä naamiaisissa paljastamatta omaa henkilöllisyyttään.  Tämä bluffaus- ja sosiaalinen deduktiopeli oli meillä viime vuonna yksi pelatuimmista, ja varmasti eniten nauruja aiheuttanut peli. Vuorolla pelaat kaksi artefaktikorttia, yhden itsellesi ja toisen jollekulle muulle. Helppoa. Hauskimmat naurut toki saa kun pelaa itsensä vahingossa pussiin, jos ottaa riskin ja pelaa ensimmäisen kortin toiselle, jolloin pakasta nostettava toinen kortti on pakko ottaa itselle. Jokaisella hahmolla on yksi hyvä artefakti jota keräävät ja toinen kirottu. Jos sinulla on kaksi kirottua korttia edessäsi joudut pois kierrokselta. Kolmella hyvällä taas voitat kierroksen.

Saa nähdä, jääkö Tuhkimo kiinni.


24. Concordia

Mac Gerdtsin Concordia on vähän tällainen vakkaripeli tällä listalla. Tästä on puhuttu jo niin monta kertaa, että mitä on enää sanottavana? Elegantti ja yksinkertaisesti toimiva peli, joka VIHDOIN löytyy myös omasta hyllystä. Siksiköhän se nousi muutaman sijan edellisvuoden sijalta 30. Toiveena olisi päästä pelaamaan Venus-lisäosan tiimivarianttia, mutta tällä hetkellä se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.

Concordiassa on yksi kauneimmista pelikartoista.


23. Alien Frontiers

Noppatyöläisenasetteluista puheen ollen, Alien Frontiers on myös näitä listalla ikuisuuden roikkuneista peleistä.  Meillä se näkee peliaikaa säännöllisesti, vaikka muuten kukaan ei pelistä tunnu puhuvan. Hyllystämme löytyy Big box kaikkine lisähärpäkkeineen. Pidän pelin retrolookista, vaikka täysin ongelmaton ei vielä yksikään painos pelistä ole ollut. Tämä ei toki ole pelisuunnittelijan vika, vain idiootin julkaisijan, joka haluaa vain rahastaa, eikä ajattele tulosta koskaan loppuun asti. Pieni rant tähän väliin, hupsista! Joskus mietin, että olisi parempi jos Game Salute ei olisi koskaan koskenut peliin.

Planeetta alkaa pikkuhiljaa täyttyä yhdyskunnista.


22. Azul

Michael Kieslingin Azul on nähnyt pöytäaikaa edelleen säännöllisesti. Sintra ei oikein napannut minulle, mutta Summer pavilion on kyllä oikein mainio. Pidän ajattelutyöstä pelin aikana ja on tyydyttävää saada omaa ruudukkoaan täytettyä mahdollisimman hyvin. Laatat ovat pelissä kivan laadukkaita ja niitä on ilo käsitellä. Pidän kauniista abstrakteista peleistä, jotka toimivat simppelillä mutta koukuttavalla tavalla.  Siihen kylkeen kuppi kahvia ja avot! 

Azulin laatat ovat mukavan tuntuisia ja helppoja käsitellä.


21. Carpe Diem

Tämä Stefan Feldin uudehko peli parin vuoden takaa on ehkä suosikkini laattojenasettelupeleistä. Pelin ulkonäkö on vähän pliisu, mutta oikeastaan mainettaan parempi. Hämmentävästi kyllä kansikuvan värimaailma ei heijastu pelissä mitenkään. Pidän erityisesti pelin pisteytysmekaniikasta, jossa pelaaja valitsee laudalla olevasta ruudukosta kahden kortin välin, ja laittaa merkkinsä siihen ja pisteyttää vain näissä korteissa mainitut asiat sillä kierroksella. Näiden kahden kortin väliin ei voi jatkossa enää laittaa merkkiä. 

Carpe Diem ei turhia koreile.



20. Chronicles of Crime

Äppiavusteinen Lucky Duck Gamesin julkaisema rikostenratkonta Chronicles of Crime on loistava parisuhdepeli. Miehen kanssa ollaan tätä pelattu monta keissiä ja hyllyssä on myös kaksi lisäosaa. Nyt odottelen uusien lisäosien tulemista kauppoihin, sillä en lähtenyt niihin mukaan Kickstarterissa, mikä oli ehkä vähän pöllö ratkaisu. Pidän siitä, että peliin on saatavilla myös fanien tekemiä skenaarioita, jotka ovat vaihdelleet erittäin hyvistä vähän vähemmän hyviin, mutta kuitenkin ovat tuoneet paljon lisäarvoa pelille. 

Noir-lisäosan kuvitus on kuin gangsterileffasta.


19. Rococo

Pakanrakennusta ja aluehallintaa yhdistelevä Rococo on juuri saamassa uuden painoksen, ja en millään malttaisi odottaa sitä. Kuten ehkä aikaisemmilta vuosilta joku saattaa muistaa, on Rococo hillunut listoillani jo tovin. Pidän pelin erilaisesta teemasta ja tavasta yhdistää pakanrakennus muihin mekaniikkoihin. Kortit edustavat pelissä räätäleitä ja apuvoimia, joilla pelaajat ompelevat pukuja Ludvig XV:sta hoviin. Peli on myös aviomieheni yksi suosikeista, joten tätä ei ole hankala saada pöydälle.

Vakavia miehiä.


18. Bunny Kingdom

Richard Garfieldin Bunny Kingdom oli muuten sattumalta täysin samalla sijalla viime vuonnakin. Maistuu siis tämä kortinvärväys- ja auehallintapeli edelleen. Keväällä hankin In the sky -lisäosankin, mutta se ei ole vielä päätynyt pöydälle asti, joten se ei vaikuta pelin sijoitukseen. Pelissä valloitetaan alueita pelaamalla niitä vastaavia koordinaattikortteja.  Pelaajan olisi pyrittävä muodostamaan yhtenäisiä läänejä, jotta saa mahdollisimman paljon pisteitä. Läänit pisteytyvät alueella olevien tornien määrä kerrottuna alueella tuotettujen eri hyödykkeiden määrällä. Eli viisi tornia alueella, joka tuottaa puuta, porkkanoita ja helmiä, antaa pelaajalle 15 pistettä. 

                                                Paras pääsiäispeli.                                                     


17.  Fields of Arle

Uwe Rosenbergin Arle on aikamoinen pöytätilasyöppö, mutta silti sen kaiken setuppivaivan arvoinen. Tämä kaksinpeli on ollut nyt hieman paitsiossa, mutta silti näköjään onnistui pitämään sijansa täsmälleen samana. Koen aina jotenkin nautinnolliseksi oman Arleni rakentamisen, ja on kiva joka kerta yrittää eri strategioita. Pidän myös Tea & trade -lisäosan teemasta, ja se täydentää peliä kivasti. Lisäosalla olisi mahdollisuus pelata myös kolmistaan, mutta eipä ole tullut kokeiltua.

Uwelle tyypillisesti pelissä on monen monta resurssia.


16. Terraforming Mars

Marsin maankaltaistaminen on yllättävän kivaa!  Harmittaa oikein, kun ei ole päässyt pelaamaan Terraformingia vähään aikaan, muuten kuin tabletilla. Hankin peliin kesällä upotetut pelaajalaudat, jotka parantavat pelikokemusta kyllä roimasti. Eipä tarvitse enää turvautua sinitarraan.  Terraforming Marsin päämekaniikkana oleva koneistonrakennus on monesti minulle maistuva mekaniikka, ja ehkäpä juuri sen takia  Terraformingista pidän. Suosittelen myös peliin ainakin Prelude-lisäosaa.

Terraforming Mars ei ole kaunein peli, mutta ei kyllä todellakaan rumin.


15. The Castles of Burgundy (Alea Anniversary Edition)

Lemppari-Feldini Burgundy nousee listalle uuden painoksen myötä. Alkuperäisen painoksen ankea ilme on niin masentava, mutta tämä uusi värikäs Alean synttärijulkaisu on minun makuuni. Pelissä valitaan toimintoja kahden nopan avulla, ja pelataan laattoja omalle pelilaudalle yrittäen saada sitä täytettyä hyvässä järjestyksessä. Pisteitä kertyy mm. siitä, kun pelaaja saa jonkun tietyn alueen valmiiksi. Tämä on jo klassikko europeliskenessä, ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan. 

Burgundyn linnat on jo moderni klassikko.


14. The Quacks of Quedlinburg

Wolfgang Warschin Puoskarit on maistunut edelleen melko tasaiseen tahtiin. Pussista lätysköjen nostelu on hauskaa puuhaa, ja jollain tapaa todella koukuttavaa onnenkoetusta. Peli on toimiva myös aika monenlaisten ihmisten kanssa, ja siitä se saa ehdottomasti plussaa. Lisäosa Herb Witches tuo myös kivaa lisävaihtelua peliin, sekä sen viidennen pelaajan mahdollisuuden, jos sellaista kaipaa. En malttaisi odottaa seuraavaa lisäosaa The Alchemists.

Onnenkoetusta Quedlinburgin tyyliin.


13. Le Havre

Suosikki-Uweni Le Havre on työläisenasettelupeli ranskalaisella satamateemalla kuorrutettuna. Pelaajalla on vain yksi työläinen, joten valinnat on tehtävä tarkkaan. Pelaan Le Havrea mieluiten kaksinpelinä, koska peli on useammalla pelaajalla ehkä vähän pitkähkö. Pelihän on melko tyypillinen Uwe, eli resursseja väännetään, siinä on lehmiä ja ihmisiä pitää syöttää. Mutta se kun nyt sattuu olemaan minusta hauskaa.

Kapu tarvitsee leipää pitkää laivamatkaa varten.


12. Disney Villainous

No tämä nyt ei yllätä ketään. Edelleen pidän Villainousista ja hyllystä löytyy sitä neljä pakettia. Uusimpaan Marvel Villainousiin en ole vielä sotkeutunut, koska Marvel ei oikein kiinnosta, mutta houkutus alkaa kyllä olla silti jonkun asteinen. Saas nähdä. Mutta Disney Pahikset on mainio iltapäiväpeli kahvikupposen äärellä. Osa Pahiksista on todella vaikeita ja nautin niistä haasteista. Kiva myös, että osa hahmoista on helpompia, niin voi moninpelissä hieman tasoittaa pelikenttää.

Pahatar juonittelee.


11. Istanbul

Rüdiger Dornin Spiel des Jahres-voittaja Istanbul on mainiota viihdettä. Pidän tavasta, jolla pelissä liikutellaan nappulapinoa. Ruutuun, johon jäät on aina jätettävä nappula tai noukittava sieltä oma nappula mukaan. Meillä on pelistä Big box molemmilla lisäosilla, ja pidän siitä, että vaihtelua on ja peliä voi muokata silloisen maun mukaan. 

Laatat ärsyttävästi vähän vinksallaan.


10. The Isle of Cats

Joskus tulee tilanteita, jolloin kadun sitä etten Kickstartannut jotain peliä. The Isle of Cats kadutti ns. ihan sikana, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta lähteä siihen mukaan. Onneksi sittemmin sain hankittua pelin lisäosineen. Nimittäin The Isle of Cats on paras polyominopeli. Pelissä pelastetaan kissoja Kissasaarelta, jonne ilkeä  Lord Vesh on hyökkäämäisillään. Kierroksen alussa draftataan kädellinen kortteja, joita pelataan pelin aikana. Näistä voi saada koreja, joilla pelastaa kissoja, tai vaikka kertakäyttöisiä erikoistoimintoja. Joskus löytyy myös pisteytyskortteja, joita on joko yleisiä tai yksityisiä. Aivan mahtava peli! 

Laiva täynnä kissoja.


9. Potion Explosion

Jos olisi pakko valita yksi perhepeli, jonka ottaisin autiolle saarelle, se saattaisi hyvinkin olla Potion Explosion. Siinä pelaajat noukkivat erivärisiä kuulia muovisesta( tai pahvisesta jos omistaa ensimmäisen painoksen) kuulanjakajasta, ja käyttävät näitä taikajuomien valmistusaineina. Jokainen valmis juoma antaa jonkun erikoistoiminnon, ja kun keräät tarpeeksi monta samaa tai viisi erilaista juomaa, saat voittopisteitä juomien omien pisteiden lisäksi. Simppeliä koukuttavaa kivaa, ja tätä suosittelen kaikille. 

Toisen painoksen kuulakone on hieman kestävämpi muovinen vekotin.


8. Sagrada

Sagrada Família on Antonio Gaudín suunnittelema kirkko keskellä Barcelonaa. Sen kauniit mosaiikki-ikkunat ovat antaneet inspiraation Daryl Andrewsin ja Adrian Adamescun noppaoptimointipelille. Viereisten noppien väri eikä silmäluku saa olla sama. Tässäpä ihana aivopähkinä. Sudokuja tekemään tottuneet aivoni huutavat hallelujaa tällaisista kiperistä peleistä. On todella tyydyttävää kun saa ikkunansa täytettyä täydellisesti, ilman yhtään tyhjäksi jäänyttä ruutua. 

Sagradan nopat ovat herkullisen värikkäitä.


7. Wingspan

Elizabeth Hargraven Wingspan on lähtenyt lentoon ja noussut listalla sijalta 19. sijalle 7. Saattaa johtua mainiosta European expansionista, jonka kanssa on tullut pelattua paljon. Koneistonrakennus on mieluisa mekaniikka ja Wingspan on samalla ihanan rento, mutta tarjoaa silti mielekkäitä valintoja. Kaksinpeli menee melkeimpä 20 minuuttiin, joten pari peliä voi vetäistä putkeen. Ja nyt loppuvuodesta on vielä tulossa uusi Oceania expansion.

Lintupeli saa meillä säännöllisesti peliaikaa.


6. Seasons

Régis Bonnesséen Seasons on ollut top-kympissä jo monen monta vuotta. Sitä tulee pelailtua säännöllisesti ja aina kaksinpelinä.  Korttien kombottaminen on mukavaa pohtimista, jota tekee mielellään kerrasta toiseen. Lisäosat tuovat kivasti lisää kortteja ja sen myötä vaihtelua. Kannattaa käydä tutustumassa BoardGameArenassa, jos peli ei ole muuten tuttu.

Sain vihdoin hankittua tämän toisenkin lisäosan täydentämään Seasons:ini.


5. Dungeon Petz

Lemmikkien kasvattaminen luolaherroille on vinkeä teema, ja kantaa yllättävän hyvin tässä työläisenasettelupelissä. Söpöstä kuvituksesta huolimatta Dungeon Petz vaatii ajatustyötä monen kierroksen päähän ja pärjätäkseen siinä, on pelaajan kyettävä suunnittelemaan vuoronsa tarkasti. Lisäosa Dark Alleys tuo vielä enemmän ajateltavaa, mutta myös temaattisia hauskoja pikkujuttuja, kuten esim. lemmikkipsykologin ja ennustajaeukon. 

Baby Yoda! Ei vaan Dungeon Petzin pikkupirulaisia.


4. Roll Player

Roll Player on koukuttava peli hahmonrakennuksesta noppien avulla. Ei kuulosta kovin kiinnostavalta, ja pelin kansikuvakin on itselle jopa hieman luotaantyöntävä, mutta nautin jokaisesta kerrasta kun Roll Player pääsee pöydälle. Kesällä sain vihdoin uusimman lisäosankin, jota odotin kiltisti vuoden verran, mutta koronan takia perutut kokoontumiset ovat estäneet sen päätymisen vielä pöydälle asti. 

Barbaari sekopää tekeillään.


3. Five Tribes

Lisää Bruno Cathalaa. Viisi Heimoa on hieman mancalamainen meeplejen siirtely, jossa monen aivot jäätyvät, mutta itse suorastaan nautin siitä aivohieronnasta mitä parhaimman siirron pohtiminen aiheuttaa. Laattojen omiminen värikkäillä kameleilla ja erilaisten lampunhenkien palvelusten käyttäminen on joka kerta vinkeää. Voin myös suositella lisäosia, mikäli peruspeli on jo tarpeeksi tuttu.  Varsinkin ensimmäinen lisäosa Artisans of Naqala on oikein bueno. 

Meepleistä ei ole Five Tribesissa pulaa.


2. The Voyages of Marco Polo

Tuttavallisemmin Marco Polo on ollut lempparipelini jo muutaman vuoden ajan. Pidän noppien käyttämisestä työläisinä, ja koen Marco Polossa olevan paljon erilaista tehtävää, ja parhaiden toimintojen valitseminen on mukavaa pohdintaa. Valitsemastasi hahmosta riippuen on pelisi joka kerta hieman erilainen, ja tämä tuo hauskaa lisämaustetta peliin. Hyllystäni löytyy kaikki saatavilla olevat lisäosat sekä sisarpeli Marco Polo 2. Voitte siis päätellä, että rakastan tätä peliä. Kuitenkin se nyt tippui toiselle sijalle, hallittuaan valtaistuinta jo melkoisen tovin. 

Marco Polo on mielestäni paras noppatyöläisenasettelupeli.


1. Everdell

Niin se vaan pääsi käymään, että James A. Wilsonin Everdell nousi kuin nousikin ykköseksi listallani. Eikä muuta vaihtoehtoa edes ollut, sillä jos on joku peli jota eniten himoitsen pöydälle, on se Everdell. Koukuttavaa koneistonrakentelua ja työläisenasettelua yhdistävä Everdell hiipi suosikikseni melkein varkain, sillä muistan ensimmäisen pelikertani olleen vain lähinnä ookoo. Jostain syystä pelin 3D-puu oli lähinnä rasittava, mutta nyttemmin olen sillekin lämmennyt jo hieman. Tosin Bellfaire-lisäosa teki senkin tarpeettomaksi, joten eipä tuolla nyt niin väliä. Everdell on toimiva paketti, jota mielelläni esittelen tutuille ja miksei hieman tuntemattomillekin. Kuvitus on silmiä hivelevän kaunista, ja komponentitkin ovat oikein siistejä. Hyllystäni löytyy lisäosat sekä muutamat lisäkorttipaketit, jotka oli pakko hankkia kun en Collector's editionia omista. Mikä taasen on vähän hömelöä ottaen huomioon, että kyse on lempipelistäni. Mutta tällä retail-versiollakin pärjää, ei se kilke ja kimallus ole aina niin välttämätöntä. 

Pidän Everdellistä erityisesti kahdella pelaajalla.

Korttien kombottaminen on Everdellin koukuttavimpia puolia.

Jos tämän vuoden listasta voi päätellä jotain, niin noppatyöläset, korttikombot ja kauniit abstraktit ovat hyvin vahvasti minun juttuni. Väliin sopii toki aina vähän jotain muutakin, mutta melko vahvasti tietyt mekaniikat pyörivät listallani vuodesta toiseen. Muutenkin huomaan olevani tällä hetkellä korttipelimoodissa, joten ei yllätä, että Everdell kiilasi ykköseksi.