maanantai 5. elokuuta 2019

Top-20 peliä: Aviomies edition.

Ihmisiä on kahdenlaisia. Niitä jotka pitävät top-listoista, ja niitä jotka eivät pidä. Itse pidän kaikenlaisista listoista ja teenkin niitä huvin vuoksi silloin tällöin. Oma top-30 -listani on jokasyksyinen projekti, mutta halusin tähän väliin tunkea jonkun listan, ja siitä se idea sitten lähti. Haastattelin miestäni hänen lempipeleistä ja laitoin hänet tekemään top-20 -listan Dice towerista pöllityllä tyylillä. Eli pelien nimiä lapulle ja sitten lajittelemaan! Osion vaikeimmaksi työksi osoittautuikin perusteluiden kalastelu. Monen pelin kohdalla Jani ei oikein osannut sanoa, miksi koki pelin olevan hyvä, muuten kuin että se nyt vaan on kiva! Hän ei ajattele pelejä yhtä analyyttisesti kuin minä, ja termistö ei ollut ehkä heti kielen päällä, mutta kyllä minä jotain sain kiskottua irti.

Tästä se alkaa.


Ja tässä se nyt on. Janin top-20!

20. Kingsburg


Noppatyöläiset duunissa.

Kingsburg on noppatyöläisenasettelupeli, joka tämän blogin sivuilta varsin tuttu. Rakennuksia, resursseja ja noppia. Siinä se oikeastaan on pähkinänkuoressa.

J: Pidän keskiaikaisesta teemasta ja noppamekaniikasta. Myös rakennuksien valitseminen ja strategian hakeminen on pelissä mielekästä. Koen To Forge a Realm -lisäosan välttämättömäksi.

M: Kingsburg on myös yksi minun lemppareistani, joten en vastuta tätä valintaa! Koen myös pelin mekaniikat mielenkiintoisiksi, ja vaikka pelillä on jo 12 vuotta ikää( mikä on pelivuosissa ikuisuus) on se edelleen mieluisa. Tähän ei ole oikeastaan mitään lisättävää.

19. Mallorca


Mallorcalaiset työmiehet hedelmien keruussa.

Ralf zur Linden ja Wolfgang Sentkerin Mallorca on settienkeräilyä ja rondellia, ja peli voitti 2010 Vuoden aikuisten peli -tittelin meillä täällä Suomessa.

J: Mallorca oli meidän ensimmäinen yhteiseksi ostettu peli, ja siksi se on minulle hyvin tärkeä. Se ei lähde meiltä ikinä.  Rondellimekaniikka on tässä hauska ja koen sen kestäneen aikaa hyvin. Lisäksi pidän pelin komponenteista; ne on värikkäät ja varsinkin puuosat ovat hyvin laadukkaat. Tästä minun peliharrastukseni lähti oikeastaan liikkeelle.

M: Kuten Jani yllä sanoi, on peli meille nostalginen ja arvokas. Se on myös nopea pelata esimerkiksi sillä aikaa, kun ruoka valmistuu uunissa. Pelin rondelli on toimiva ja simppeli, joskus yksinkertaisuus on kaunista. Ei huono heräteostokseksi!

18. Oregon


Ihanat oregonilaiset cowboymeeplet.

Oregon on ehkä tylsimmällä kansikuvalla varustettu peli, mutta se on todella hyvä ja harmillisen aliarvostettu. Tämä kaikilla pelaajamäärillä toimiva nopea peli on Henrik ja  Åse Bergin klassikko. Ainakin meidän taloudessa.

J: Oregonin teema on minulle aika merkityksetön, koen sen lähinnä mekaanisesti mielenkiintoiseksi. Laattoja ja meeplejä on kiva asetella parhaalla mahdollisella tavalla, ja koen pelin olevan simppeli mutta aina miellyttävä. Mielestäni peli on todella aliarvostettu.

M: Mitäpä tähän lisäämään? Olen puhunut Oregonista monia kertoja eikä mielipiteeni ole muuttunut. Ostettiin peli muuten aivan sokkona, koska yksi kaveri kertoi pelanneensa sitä silloisen kumppaninsa siskon luona, ja pitäneensä pelistä paljon. Kannatti ottaa riski.

17. Power grid


Meidän Power grid on pimpattu tekemilläni resursseillä.

Friedemann Friese ei ole kovin edustettu suunnittelija meidän ludoteekissa, mutta Power grid on tullut jäädäkseen. Voimalaitosten huutokauppaamista ja sähköverkoston laajentamista erilaisilla kartoilla sisältävä PeeGee on viihdyttävä kokonaisuus, joka pääsee ihan liian harvoin pöydälle.

J: Huutokauppaaminen on kivaa! Power grid on toimiva kokonaisuus, eikä minulla ole siitä mitään pahaa sanottavaa. Pidän myös pelin First sparks -versiosta.

M: Power grid on molemmille mieluisa peli, mutta yhdessä asiassa olemme täysin eri mieltä. Minä en voinut sietää First sparksia :D

16. Menolippu-sarja


Tchoo tchoo!

Menolippu on varmasti kaikille tuttu. Alan R. Moonin junapelistä on kohta miljoona versiota, meidänkin hyllyssä ainakin seitsemällä eri kartalla.  Settien keräily ja kaupunkien yhdistäminen kartalla on toimiva yhdistelmä.

J: Menolippua pelaan aina mielelläni. Koen sen olevan jo klassikko. Days of Wonder on julkaisijana myöskin sellainen, jota seuraan. Menolipun yksi valttikorteista on sen helppo omaksuttavuus. Sen voi opettaa kenelle tahansa. Jenkkikartta on hieman ehkä jo nähty, pidän muista kartoista enemmän. Eurooppa ja Pohjoismaat ovat ehkä suosikkejani.

M: Minulle Menolippu on ennen kaikkea iPadillä pelattava nopea viihdyke. Se on myön anoppini lemppari, joten sitä tulee pelattua säännöllisesti.

15. Above and Below


Maiju jännää mitä seuraavaksi tapahtuu.

Ryan Laukatin kaunis tarinankerrontapeli Above and below on muutakin kuin pelkkä fantasiataru. Pelissä rakennetaan kylää, joka ulottuu maan päälle ja sen alle. Välillä päästään seikkailemaan luolissa, joista voi löytyä kaikkea rosvolaumasta isoihin hämähäkkeihin.

J: Pidän A&B:n tarinakirjasta ja sen roolipelimäisyydestä. Muut osiot pelissä eivät ole minulle niin tärkeitä, odotan aina enemmän mitä seuraavaksi tapahtuu luolissa maan alla.

M: Minulle A&B:n paras puoli on kaikki muu kuin se tarinankerronta :D

14. Dominion


Kesäinen päivä parvekkeella Dominionin parissa.

Donald X. Vaccarinon Dominion on pakanrakennusvaari vuodelta 2008. Paljon tätä peliä kopioivia tekeleitä on tullut vuosien varrella, mutta vanha kunnon Dominion myy edelleen. Kiitos miljoonien lisäosien, joidenka julkaisemisen piti loppua kaksi tai kolme lisäosaa sitten.

J: Pakanrakennus on minulle mieluisa pelimekaniikka, ja Dominion on siitä hyvin klassinen esimerkki. Keskiaika on minulle teemana hyvin puoleensavetävä. Pidän  myös pelin lisäosien tuomasta vaihtelusta. Meillä on niitä niin paljon, ettei kaksi peliä tunnu koskaan samalta.

M: Näinhän se on, Dominionia löytyy meillä vino pino. Dominion on myös siitä kiva, että se on helppo peli niihin tilanteisiin, kun tekee vain mieli lätkiä kortteja mutta haluaa kuitenkin jotain roimasti parempaa kuin Unon. Säilytämme korttejamme muovisessa ompelutarvikelaatikossa, jonka ostin Lidlistä. Siinä on kätevä kantokahva, niin koko paketin saa painostaan huolimatta mukaankin, jos tarve sitä vaatii.

13. The Voyages of Marco Polo


Marketissa on pöhinää.

Italialaisduo Simone Luciani ja Daniele Tascini ovat tehneet paljon yhteistyötä, ja The Voyages of Marco Polo on yksi heidän hiteistään. Tämä noppatyöläisenasettelu on vuodelta 2015, ja siihen on tällä hetkellä saatavilla yksi iso lisäosa ja monta pientä. Yllättäen meiltä löytyy ne kaikki.

J: Marco Polon noppatyöläismekaniikka on kiva. Pidän pelissä eniten vaihtelevista hahmoista, jotka kukin toimii eri lailla. Peli tuntuu eräänlaiselta kilpajuoksulta. Pelissä ei saa jäädä tuleen makaamaan, vaan tehtävä päätöksiä tilanteiden mahdollisten muutoksien mukaan, ja tarpeen tullen myös pystyttävä muuttamaan strategiaansa paikoittain.

M: Okei, The Voyages of Marco Polo on minun lempparipelini, joten siksi koen 13:sta sijan olevan melko matala, mutta olen toisaalta onnellinen, että peli on myös Janin mieleen tarpeeksi löytyäkseen hänen listaltaan. Minusta on hauska valita hahmo joka peliin hieman mutulla. Tottakai sitä löytyy ne omat suosikit, mutta pelissä on melko iso vaihtelevuus hahmoissa, varsinkin kun meillä on kaikki lisäosat, joten peliä voi pelata hyvinkin erilaisilla tyyleillä.

12. Roll Player


Hetki ennen limun kaatumista pöydälle. True story.

Keith Matejkan Roll Playerissä luodaan fantasiahahmoa roolipelimäiseen tyyliin, asettelemalla noppia pelilaudalla. On karismaa, voimaa ja ketteryyttä. Kyllähän te nämä tiedätte. Pelissä voi myös hankkia hahmolleen aseita ja muita varusteita, sekä taitoja kuten vaikka taskuvarkaus tai kyky neuvoitteluun.

J: Roll Playerin teema on hauska. Minusta pelin päämekaniikka, eli noppien asettelu pelilaudalle (oliko tämä nyt sitten sitä noppaoptimointia...?) on kiva. Pidän myös ensimmäisestä lisäosasta Monsters & Minions todella paljon. Se tuo peliin todella paljon, niin teemaa kuin pelillistä sisältöä.

M: Noniin! Nyt päästiin asiaan. Täältähän nämä minun lempparipelit putkahtelevat peräkkäin. Roll Player on mekaniikkojensa puolesta kuin tehty minulle, ja en koskaan kieltäydy pelistä. Osallistuimme myös ensimmäiseen Kickstarteriimme tämän myötä, sillä sen toinen lisäosa Fiends & Familiars oli juuri äskettäin potkustartissa. Nappasimme siihen myös pelimaton ja ison big boxin, johon mahtuu peruspeli lisäosineen.

11. 7 Wonders 


Seitsemää ihmettä lautapelikahvila Tavernan hämyisessä illassa.

Antoine Bauzan 7 Wonders on oiva esimerkki korttien draftaamisesta. Otat läjän kortteja, valitset niistä yhden ja annat loput seuraavalle jne.

J: 7 Wondersin kuvitus ja antiikin aikainen teema miellyttää minua. Korttien valitseminen on mekaniikkana mukava ja pidän monista eri pisteytysmahdollisuuksista ja strategioista.

M: No mitäpä tähän lisäämään. 7 Wonders on mukava peli myös siksi, että siihen mahtuu 7 pelaajaa, tai lisäosalla jopa kahdeksan, mutta peliaika ei kasva pelaajien lisääntyessä.

10. Five Tribes


Harvassa pelissä on yhtä monta meepleä.

Bruno Cathalan Five Tribes on Days of Wonderin julkaisema pistesalaatti. Siinä liikutellaan ukkoja hieman Mancalasta pöllityllä mekaniikalla. Jokaisella värillä on oma toiminto, kuten esim punaiset salamurhaa, vihreät on kauppiaita ja siniset rakentajia.

J: Five Tribesissa pidän erityisesti poimi ja liiku -mekaniikasta. Pelin teemasta tulee mieleen Tuhannen ja yhden yön tarinat. Kuten mainitsin aikaisemmin, on Days of Wonder minun suosikkijulkaisijani.

M: Five Tribes on minulle rakas peli. Se kolahti aikoinaan ensimmäisestä pelikerrasta, ja on pitänyt pintansa yhtenä suosikeistani jo monen vuoden ajan. Pidän sen Mancalamaisesta mekaniikasta, ja huomaan olevani aika kilpailuhenkinen pelatessani sitä. En tiedä onko se sitten hyvä vai huono juttu :D

9. Majesty


Kolminpeli Majestyä hyvällä mallillaan.

Marc Andrén Majesty on korttienlätkintää keskiaikaisella teemalla. Pelissä jokaisella on samat rakennukset kuten esimerkiksi mylly, noidan mökki, sairastupa ja kievari. Pelaajat pelaavat noiden rakennusten alle hahmokortteja ja näin aktivoivat rakennuksia. Melko simppeli perhepeli, joka on ollut ehdolla useammissakin pelikilpailuissa.

J: Nyt iski kyllä paha. En osaa oikeasti perustella miksi pidän Majestystä. Sen pelaaminen on letkeätä ja helppoa. Pidän pelin värikkyydestä ja komponenteista, varsinkin rahat ovat kivan tuntuisia kädessä.

M: Tässä kohtaa vaimo huomauttaa, että oli todella vaikea saada Janista mitään irti Majestyn kohdalla, vaikka hän onkin sen nostanut melko korkealle listallaan. Sain Majestystä arvostelukappaleen aikoinaan, ja peli jäi meille juurikin sen takia, että Jani tykästyi siihen. Itse huomaan suhtautuvani peliin huomattavasti viileämmin, mutta kuitenkin pidän siitä tarpeeksi, että suostun mieluusti sitä mieheni kanssa pelaamaan. Hieman tosin koen, että kaksinpeli ei ole optimaalinen. Tähän oli kai joku lisäosa tulossa, joten siihen pitää ehkä tutustua tarkemmin.

8. Alien Frontiers


Alien Frontiersin retrolook on aika cool.

Alien Frontiers oli ensimmäinen Kickstarterista tullut megasuosittu lautapeli. Noppatyöläisenasettelu on tänä päivänäkin suosittu mekaniikka, mutta vuonna 2010 se ei ollut kovinkaan yleinen. Alien Frontiersista on painettu monta eri painosta ja versiota, joista yksikään ei ole ollut ilman painovirheitä tai muita kommelluksia. Tämä tosin ei ole pelin suunnittelijan, vaan julkaisijan vika.

J: Aluehallinta ja noppatyöläisenasettelu ovat mielenkiintoisia mekaniikkoja. Peli on ollut meillä jo pitkään, ja se on kestänyt hyvin aikaa. Pidän pelin avaruusteemasta ja sen retro ulkoasu on virkistävä.

M: Alien Frontiers on ollut meillä jo monen monta vuotta, ja ollaan vaihdettu alkuperäinen nelosedikkamme pari vuotta sitten julkaistuun Big boxiin, jossa on kaikki lisäosat ja promokortteja ynnä muuta. Joku tässä pelissä selvästi kiehtoo meitä kumpaakin. Myös minä pidän pelin ulkonäöstä, se eroaa muista scifi-aiheisista peleistä edukseen. Tätä suostun pelaamaan koska tahansa.

7. One Night Ultimate Werewolf


One Nightissa on monenlaisia identiteettejä.

Ted Alspachin ja Akihisa Okuin One Night Ultimate Werewolf on partypeli, joka on kuin nopeutettu Werewolf.  Pelaajat on joko ihmissusia tai erilaisia kyläläisiä. Kyläläisten pitää löytää ihmissusi ja ihmissusien pitää saada joku kyläläinen ottamaan luoti puolestaan. Peli on bluffausta bluffauksen perään. Yleensä parhaiten valehteleva pärjää.

J: Bluffaaminen on kivaa, ja tässä pelissä saa bluffata oikein olan takaa. Kaoottisuudestaan huolimatta peli on parasta viihdettä. Tätä pelataan monta peliä putkeen.

M: One Night Ultimate Werewolf on meillä vakkari kaikissa illanistujaisissa, synttäreillä ja milloin missäkin. Pelataan aina Daybreak-lisäosalla, koska peruspelissä on muutama tavallinen kyläläinen, jotka eivät saa tehdä pelin aikana mitään, joten heidän roolinsa on superkuiva. Lisäosa vaihtaa nuo hahmot pois, jolloin jokaisella kyläläisellä on oma toiminto. Myös ihmissusia on sen myötä erilaisia. Meillä on pelisarjan vampyyri ja alien versiotkin. Mutta ihmissusi on paras!

6. Trains


Ainakin vaimo tykkää tästä valinnasta.

Hisashi Hayashin Trains on kuin Dominionin pikkuserkku. Se hieman viehättävämpi ja paremmin pukeutuva pikkuserkku. Se lisää pakanrakennukseen reitinrakennuselementin, ja tekee sen tyylillä.

J: Taisin aikaisemminkin mainita, että pidän pakanrakennuksesta. Trains lisää siihen reitit, joita on mielestäni hauska tehtailla. Junateema ei ole minulle mitenkään erityinen, mutta ei myöskään epämieluisa.

M: Trains on ihana! Meillä on molemmat itsenäiset peruspelit, sekä yksi karttapaketti. Vaihtelua on siis sopivassa määrin. Ainoa pieni ärsyttävä yksityiskohta on kuutiot joilla merkataan rakennetut radat. Ne on tylsät ja epätemaattiset, ja meillä ei käytetä niitä. Korvaamme ne Menolipusta lainatuilla junilla.

5. Chronicles of Crime


Tämän enempää ei pelistä oikein voi näyttää spoilaamatta.

Chronicles of Crime on David Cicurelin rikoksenratkaisupeli, jossa pelaajat käyttävät puhelinta apunaan. Pelaajat yrittävät ratkoa erilaisia keissejä melko vapaamuotoisesti, jossa päätökset vaikuttavat tarinan etenemiseen. Peliin on saatavilla myös lasit, joilla voidaan katsoa rikospaikkoja 3D:nä.

J: Chronicles of Crime on jännittävä ja sen tarinat ovat hyvin erilaisia ja kiinnostavia. Se tuntuu pelinä hyvin erilaiselta kuin mikään muu.  CoC on myös hyvin helppo aloittaa, sen kuin ottaa laatikosta tavarat esiin ja pistää puhelimella sovelluksen päälle. Sen enempää setuppia ei tarvita. Äppi kertoo aina kun joku kortti tai laatta pitää laittaa esille.  Erikseen ostettavat lasit ovat mukava bonus. Ostin tämän pelin vaimolleni joululahjaksi, mutta olen nauttinut siitä vähintään yhtä paljon kuin hän.

M: Sain Chroniclesin viime jouluna, ja ihastuin siihen heti. Päättely pelissä on hauskaa, ja välillä joutuu oikeasti pohtimaan missä järjestyksessä asioita tekee. Jos nyt menen kuulustelemaan herra A:ta, katoaako herra B sillä aikaa? Tai jos menen kuulustelemaan ensiksi B:tä, kerkeääkö A tuhoamaan todisteita sillä aikaa? Pelii on jo saatavilla pari lisäosaa, sekä ladattavia skenaarioita.

4. Rokoko


Suutari, räätäli, pikipöksy, Pietari.

Rokoko yhdistää pakanrakennusta ja aluehallintaa hieman erilaisella teemalla. Se oli Kennerspiel des Jahres -ehdokas vuonna 2014, eikä turhaan. Pelaajat ovat räätälimestareita, jotka yrittävät saada pukujaan eniten näytille Ludvig XV:sta hoviin.

J: Rokokon teema ei oikeastaan iske, mutta en koe sitä myöskään vastenmieliseksi. Koen pelin silti loistavaksi yhdistelmäksi mekaniikkoja joista pidän. Joistain syystä minulla on aina hauskaa Rokokon parissa, ja pelaan sitä mielelläni lähes aina. Meillä on siihen myös lisäosa, jonka nimeä en muista(tai tiedä...), mutta se on vielä korkkaamatta.

M: Lainasimme Rokokon aikoinaan kirjastosta, ja rakastuimme siihen niin, että päätimme hankkia sen myös omaan pelihyllyyn. Pelin korttimekaniikka on hauska, ripaus pakanrakennusta muun pelin ohessa. Minusta sen hieman erilainen teema on virkistävä.

3. Istanbul


Tiedättekö sen kaupungin, joka sai Konstantinopolilta kaiken loiston Bosporin rantamilta?

Edellä mainitun Rokokon lisäksi myös Istanbul oli Kennerspiel des Jahres ehdolla vuonna 2014, ja myös voitti kyseisen pystin. Rüdiger Dornin Istanbul on melko omalaatuinen peli, jossa liikutaan laudalla tiputellen tai noukkien assistentteja, ja hankitaan kärryyn tavaraa, jota sitten vaihdetaan rubiineiksi. Pelin voittaa se, joka saa ensimmäisenä viisi rubiinia. Se on oikeastaan aika nerokas.

J: Uskokaa tai älkää, mutta pidän Istanbulin teemasta. Sen liikkumismekaniikka(jota en osaa tarkemmin kuvailla) on todella mielenkiintoinen ja viihdyttävä. Peli on helppo omaksua. Pidän myös pelin Kahvi-lisäosasta. (Mocha and baksheesh. Toim. huom.)

M: Istanbul on ollut pitkään yksi Janin suosikeista. Oikeastaan olen yllättynyt ettei se ole numero ykkönen. Meillä on siitä Big box versio, joka sisältää molemmat lisäosat ja karavaani-promon. Olimme pitkään pelkän kirjaston kappaleen varassa, mutta totesimme, että on järkevämpi hankkia oma, niin saamme pelata juuri silloin kun huvittaa.

2. Legendary Encounters: An Alien Deck Building Game


Ökkömönkiäinen.

Legandary Encounters: Alien ottaa Marvel Legendaryn, pilkkoo sen palasiksi ja kasaa uudelleen alienkuorrutteella.  Se on yhteistyöpeli Alien-elokuvien henkeen, ja on myös yllättävän temaattinen kokemus ollakseen vain korttipeli.  Kuvitus on sarjakuvamaista ja siinä kohdataan kaikki elokuvista tutut hyvikset ja pahikset.

J: Tarviiko minun taas mainita pakanrakennuksen olevan kivaa? Onkohan se lempimekaniikkani...? Pidän myös yhteistyöpeleistä. Legendary Alien on uskollinen alkuperäisille elokuville, ja siksi sen teema on minulle mieleinen. Peli on myös haastava ja paikoitellen todella vaikea. Pidän siitä, että hahmot ovat tunnistettavia mutta eivät karseita screenshotteja elokuvista. Pelin pelaaminen on jännittävää, ja joskus voitto on vain kortin tai kahden päässä.

M: Legendary Encounters: Alien on meille treffipeli. Se kaivetaan esiin kun lapset ovat nukkumassa, ja haluamme viettää tiivistunnelmaisen hetken jonkun pelin parissa.

1. Pandemia


Tässä yksi versio Pandemiasta. 

Matt Leacockin Pandemia vuodelta 2008 on yksi yhteistyöpelien klassikoita. Maanläheinen teema miellyttää monia. Monia taas koko ajatus yhteistyöpeleistä ällöttää. Maailman pelastaminen tuhoisilta pandemioilta on helposti lähestyttävä, ja se näkyy pelin myynneissä. Siitä on myös monta eri versiota, on historiaa, fantasiaa ja legacya. Jopa noppaversio on saatavilla.

J: Pidän yhteistyöpeleistä, ja niistä suosikkini on ehdottomasti Pandemia. Pidän yhdessä pähkäilystä ja päätösten tekemisestä. Pelin teema on mielenkiintoinen ja sopii peliin hyvin. Pandemiassa parasta on haastavuus, varsinkin vaikeammissa tasoissa ja lisäosien kanssa. Pidän myös sen legacy versiosta, jossa peli muuttuu joka kerta.

M: Tämä ei nyt sitten yllätä yhtään. Pandemia on ollut Janin lemppari jo monta monta vuotta, eikä näköjään ole ykköspallilta tippunut mihinkään. Meillä on myös molemmat legacy versiot, toinen tosin vielä korkkaamattomana. Minustakin on hauska pähkäillä yhdessä haastetta, jonka peli meidän eteen heittää. Yhteistyöpelit ovat parhaita silloin, kuin voitto tai häviö on ihan nurkan takana, mutta koskaan ei voi olla ihan satavarma miten käy.

Siinä parhaimman puoliskoni koko lista, ja yllätyksekseni sieltä löytyi todella paljon myös minun suosikkejani. Jotkut pelit, joidenka olin ihan varma löytyvän listalta, jäivät puuttumaan. Esimerkiksi Merchants and Marauders ei löydy listalta, mutta Jani kertoi pelanneensa sitä liian vähän, että olisi osannut laittaa sille paikkaa listalla. Myös Star Wars Rebellion olisi varmasti listalla, jos vain olisimme kerenneet sitä pelaamaan. Itseäni hieman harmitti kun Sagrada tippui niukasti listalta, mutta tämä ei ollutkaan minun listani. Oikeastaan aika avartava kokemus kuulustella puolisoaan tämän lempipeleistä. Nimenomaan kuulustella eikä haastatella. Ja tulihan kaikille selväksi, että hän pitää keskiaikaisesta teemasta?

torstai 23. toukokuuta 2019

Pikaiset terveiset ja kuulumisten vaihdot.

Pienen tauon jälkeen täällä ollaan taas. Perheeseemme syntyi pieni ihana poika huhtikuussa, ja hänen myötä oli pelailuissa pieni tauko yösyöttöjen ja muiden mennessä pelien edelle. Nyt pojan ollessa kohta kaksikuinen, on Noppapotin mammaloma loppu, ja pelejäkin saatu pöydälle. Kaiken kukkuraksi Bloggerin kommentoinnissa on ollut ongelmia jo parisen kuukautta, joten pahoittelut kun en ole vastannut kommentteihin, yritystä kyllä on ollut. Toivotaan, että se olisi nyt jo ratkennut.

Noppapotin uusin tulokas Miro.


Peleistä täytyy heti mainita kirjastosta lainaamani Teotihuacan: City of Gods. Tämä Daniele Tascinin uusi europeli on ollut monen bloggaajan ja arvostelijan pöydällä, enkä yhtään ihmettele sen suosiota. Mutta sen sijaan ihmettelen NSKN Games:in päätöstä kuvittaa peli hyvin harmaan näköiseksi ja pelin  pöytäpresenssi on todella kaukana sen mesoamerikkalaisesta veljestä Tzolk'inista. Harmaan kuoren alta tosin paljastuu sitä tuttua italiaanoherkkua, mitä Tascinilta olen jo tottunut odottamaan. Pelin rondellimekaniikka tuntuu freesiltä ja noppien käyttö pyhäinhäväistyksemäisen nerokkaalta. Pyhäinhäväistystä siksi, ettei niitä heitetä ollenkaan. Mikä noppapeli se sellainen on, jossa noppia ei heitetä kertaakaan?! Valitettavasti aikani Teotihuacanin kanssa oli lyhyt, mutta toivon kohtaavamme tulevaisuudessa uudelleen, sen verran pysyvän vaikutuksen peli jätti minuun.

Kaksinpeli Maijun kanssa meneillään.


Pääsin myös tutustumaan söpöäkin söpömpään Everdelliin jokin aika sitten, eikä sekään peli pettänyt odotuksiani. Everdell on varmasti jäänyt monen mieleen jo kuvista, sillä pelin ulkoasu on vimpan päälle viimeistelty. Kuvitus on todella upeaa ja komponentit kauniita  ja temaattisia. Vähän jopa liian temaattisia, koska pelin mukana tuleva 3D-puu on ehkä jo hieman liian temaattinen ollakseen vähääkään käytännöllinen.  Puu on käytännössä hieno korttipidike. Everdellissä pelataan kortteja omalle pelialueelle luoden niillä koneistoa, joka loppua kohden kehittyy aina vain paremmaksi. Pelissä on myös työläisenasettelumekaniikka, jonka avulla kerätään resursseja ja muuta peruseuroilua. Mitään kovin mullistavaa Everdell ei ehkä pelimarkkinoille tuo, mutta pelikokemuksena se on miellyttävä ja melko kepeä.

Everdellin pelilauta on vinkeän mallinen.


Koneistosta puheenollen, pääsin pelaamaan tämän hetken suosituinta ja vaikeasti saatavaa lintupeliä Wingspan. Kennerspiel des Jahres - ehdokkuudenkin napannut Wingspan on Stonemeier gamesiltä koko ajan loppu, enkä toisaalta kauheasti ihmettele. Se on helppo, kaunis ja moneen tilanteeseen sopiva peli, ja vielä naisen suunnittelema, mikä on lautapeleissä aina vähän harvinaisempaa. Wingspanissä pelaat lintukortteja omalle pelilaudalle ja niistä muodostuu korttikoneisto, hieman edellä mainitun Everdellin tapaan. Peliä on monet kutsuneet Terraforming mars liteksi, mutta ei noilla kahdella kyllä mekaanisesti ole niin paljoa yhteistä, että ne kannattaisi samaan lauseeseen liittää. Wingspan jäi kummittelemaan mieleen jo yhden pelikerran jälkeen, mikä on aina hyvä merkki. Hieman tosin pohdin, että riittääkö korttien erilaisuus moneen pelikertaan, sillä huomasin niissä olevan paljon samankaltaisuuksia keskenään. 3D-komponentit on selkeästi nyt muotia, sillä Wingspanissä on lintupöntön muotoinen noppatorni mukana. Se on tosin käytännöllisempi kuin Everdellin puu, mutta ei kyllä millään tapaa välttämätön.

Tsirp tsirp.


Vanhoja tuttujakin on pöytääntynyt viimeaikoina, nimittäin Roll Player ja Santa Maria ovat saaneet meillä rakkautta. Roll Player on edelleen yksi suosikeistani, ja luulen sen sijoituksen parantuneen viimeisen top-30 -listaukseni jälkeen. Sen lisäosa Monsters & Minions on noussut suosikkilisäosakseni, eikä meillä pelata Rolpea ilman sitä. Roll Player sisältyy myös Noppapotin noppahaasteeseeni, joten sitä tulee pelailtua vielä lisää. M&M lisäosa on siitä hieno, että se tuo peliin lisää sisältöä hyvin orgaanisesti, tuntuen siltä, että näinhän peli on aina ollut.  Vaikka Rolpe on itsessään todella toimiva kokonaisuus, eikä se sinällään tarvitse korjausta. Lisäosa vain jatkaa pelin kokonaisuutta loogisesti. Ja tekee sen vielä niin, että tällainen 90%:sti europelaaja ei koe liikaa temaattisen amerikkalaistyylisen pelin haiskahdusta. Peli on siis edelleen abstrakti noppaoptimointi ja se on ihanaa.

Nopat  <3


Santa Maria taasen on noppien draftauspeli, joka istui pölyyntymässä varmaan vuoden edellisen pelikerran jälkeen. Ja aivan syyttä! Mutta kootut selitykset ovat seuraavat: Santa Maria päätyi pöydälle melkein kolmen tunnin Agra-mittelön jälkeen, ja se oli selkeä virhe. Agran jälkeen Santa Maria tuntui heppoisen kevyeltä eikä jättänyt ehkä niin suurta vaikutusta, kuin sen olisi pitänyt jättää. Nyt kun kaivoimme sen naftaliinista lasten oltua nukkumassa, taisin jopa hieman ihastua. Jopa surkuhupaisan kamalan kansikuvan ja hieman omalaatuisen muun kuvituksen ohitse jos pääsee, on Santa Marialla paljon tarjottavaa. Pelaajat rakentavat omaa yhdyskuntaansa valitsemalla noppia ja ostamalla laattoja omalle pelilaudalleen. Nopilla aktivoidaan pelilaudan rakennuksia, jotka vaihtelevat vaihtokauppa-alueista satamiin ja viljapeltoihin. Resursseja saa kutakin varastoida vain kolme per laatu kerrallaan, joten ne on käytettävä tehokkaasti, kun ei niitä voi hillota ikuisuuksia. Pelissä on vaihtelevat erikoispistetyslaatat ja kolme vaihtuvaa teknologiaa, jotka saadessaan pelaaja pystyy yleensä rikkomaan pelin sääntöjä. Esimerkiksi vaikka pelaamaan sinisen nopan valkoiselle nopalle tarkoitettuun riviin jne. Nopat ovat muuten ärsyttävästi halvat puunopat, ja niiden heittäminen ei vain ole niin tyydyttävää kuin muovisten noppien... Nämäkin menee siis vaihtoon. Saman tein Pulsarin puunopille, koska yök.

Nuo omituiset naamaläpyskät ovat pisteitä. Painajaismatskua.


Mitäs vielä...? Olisihan noita pelejä mainittavana mutta eiköhän tässä ollut jo parhaimmat palat. Uutta kivaa pitäisi olla lähiaikoina myös tulossa pöydälle, mutta sitä ennen häivyn mökille sadetta katselemaan. Palataan ensi kerralla toivottavasti hieman syväluotaavamman tekstin kera!

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Noppapotin noppahaaste 2019

En ole oikein koskaan ollut uudenvuodenlupauksen kannattaja.  Kyllähän niitä on hauska heittää ilmaan tyyliin "lupaan että tänä vuonna stressaan vähemmän" tai "tänä vuonna syön enemmän vihreitä kasviksia", mutta kaikki tietää varmasti, miten niiden aina käy. Se on vähän sama, kuin kaikki kuntosalit myy vuosikortteja tammikuussa triplasti enemmän kuin muina kuukausina, mutta maaliskuuhun mennessä kävijämäärät on jo samat kuin aina ennenkin. 

Mutta. Elämässä on toisaalta kiva olla jotain tavoiteltavaa, jotain millä haastaa itsensä vaikkei sitä maaliviivaa koskaan ylittäisi. (Okei, tähän loppuu urheiluviittaukset). Oman elämäntilanteeni huomioon ottaen tiedän, etten pystyisi tänä vuonna 10x10 -haasteeseen mitenkään, sillä on sangen epävarmaa kuinka paljon pelejä saan pöydälle ylipäätään. Olen tuota haastetta muutamana vuonna tehnyt, ja onhan se ollut mukava tapa saada myös vanhempia pelejä hyllystä pöydälle. Cult of the new kun on valitettavasti minullekin kovin tuttu käsite. Siispä esittelenkin tässä teille upouuden Noppapotin noppahaasteen, johon toki muutkin saavat lähteä mukaan. Rennolla otteella tai hampaat irveessä, it's all up to you. 

Säännöt ovat yksinkertaiset: 

Valitse viisi peliä, joissa nopat ovat näkyvässä roolissa mukana. Noppia pitää olla pelissä enemmän kuin kaksi, ja niiden käyttötarkoitus pitää olla muutakin kuin paikasta toiseen liikkumista tai ampumista/hyökkäämistä. Jokaista näitä viittä peliä olisi vuoden aikana tarkoitus pelata viisi kertaa. Jos jonkun pelin kaikki pelikerrat täyttyvät ennen 1.10.2019 valitaan sen tilalle uusi peli. Helppoa!

Näiden sääntöjen mukaan olen valinnut omiksi peleikseni seuraavat pelit ja tässä hieman syitä miksi.

1. Rajas of the Ganges
Kankeat raajat, niin kuin Gangesia meidän ystäväpiirissä kutsutaan, on Inka ja Markus Brandin Intiaan sijoittuva työläisenasettelupeli. Tässä nopat ovat hieman kuin valuuttaa, eivätkä suoraan työläisiä, niin kuin joku saattaa olettaa. Pelissä on vinkeä pisteratasysteemi, josta kerroin hieman enemmän aikaisemmin blogissani. Halu pelata Gangesia lisää on syy, miksi puskin sen omalle listalleni. Tällä pelillä saa myös hyvin kuitattua Tapani Aulun Lautapelihaasteen kohdan numero 2. Naisen suunnittelema peli.

Siellä virtaa Ganges.


2. Roll Player
Jos olet kenties lukenut minun Top-30 lautapeliä -listan, ei Roll Playerin löytyminen myös tältä listalta pitäisi yllättää. Tämä kovimpia uutuuksia meidän pelihyllyssä on valitettavasti saanut syksyllä liian vähän peliaikaa, ja sen lisäosakin on vielä korkkaamattomana. Asia pitää siis korjata pikimiten! Tämän Keith Matejkan pelin teema on vähän hullunkurinen, siinä tehtaillaan pelihahmoa ja sille statseja à la roolipelit. Oikeasti peli on siis abstrakti noppaoptimointipeli, jonka läheisin serkku on ehkä Sagrada. Joka tapauksessa nannaa!

Maaninen haltia on hyvin karismaattinen.


3. Coimbra
Nyt päästiin uutuusosastolle. Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Flaminia Brasinin ja Virginio Giglin Coimbran marraskuussa, ja se suorastaan huutaa kaipaavansa lisää huomiota.  Se jäi hieman loppuvuoden kiireiden jalkoihin, ja tämä olisi nyt tarkoitus korjata.  Tämä Portugaliin sijoittuva peli käyttää noppien draftausta korttien draftaukseen. Noppien silmäluvun suuruus määrittää kuka saa valita kortin ekana, mutta toisaalta se vaikuttaa myös kortin hintaan. 

Joko mainitsin kuinka kaunista Coimbran kuvitus on?


4. The Voyages of Marco Polo
No kuinkas sattuikaan, onnistuin ujuttamaan oman suosikkipelini tälle listalle. Päätin, että tämä on hieno tapa varmistaa, että saan oman lempparini pöydälle useammin. Marco Polo on noppatyöläisenasettelua idän silkkitien varrella. Minulta löytyy tähän kaikki lisäosat ja aika varmasti en ole edes niillä kaikilla pikkulisäreillä vielä edes pelannut. Peli pääsee pöytään myös anoppilassa, joten mahdollisuudet tämän pelaamiseen monissa eri tilanteissa on kieltämättä hyvät. Tästä pelistä olen puhunut niin monta kertaa, että mitä on vielä sanomatta? 

Peli voi alkaa.


5. Bora bora
Stefan Feldin Bora bora, tai banaanipeli niin kuin mieheni on sen nimennyt. Pelissä ei edes ole banaaneja, joten se on hieman hämmentävä nimitys, mutta sillä se nyt on kulkenut jo useamman vuoden. Tämä peli jos mikä on hieman riskimpi veto, sillä peli on aika raskas ja takuita sille, että sen oikeasti saan pöydälle viisi kertaa, ei yksinkertaisesti ole. Mutta ajattelin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden. Bora bora on niitä harvoja Feldejä joista pidän, ja kun eteeni tuli mahdollisuus hankkia se todella huokeaan hintaan käyttämättömänä, en voinut vastustaa. Kaunis ja värikäs kuin mikä, mutta toisaalta myös aivoja kuumentava Bora on melkoinen pakkaus, ja luulen etten uusille pelaajille jaksa tätä opettaa, joten tyydyn pelailemaan tätä kotioloissa. Pelaajilla on kolme noppaa, jotka heitetään kierroksen alussa, ja vuorotellen sitten laitetaan haluttujen toimintojen laatoille, hieman työläisenasettelumaisesti. Peli ei todellakaan ole niin simppeli, siinä on sitten tuhat ja yksi tapaa tienata pisteitä, mutta ajattelin pitää tämän esittelyn lyhyenä ja ytimekkäänä. Pidemmän selityksen pelistä voitte käydä vaikka lukemassa ystäväni Joonaksen blogista Puutyöläinen.

No missäs ne nopat onkaan?


Siinä minun valintani #noppahaaste2019:aan  Jos lähdet mukaan,  niin heitä toki kommenttia omista peleistäsi!

Ps. 4.2 julkaistavassa Lautakunnan-jaksossa puhutaan lisää näistä haasteista, joten muista kuunnella!

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Viisi peliä Annikalle.

Todellisuuspaon Annika lähestyi minua taannoin kiehtovalla idealla. Jospa tekisimme yhteisbloggauksen blogeihimme, jossa suosittelemme kukin toiselle viisi peliä kokeiltavaksi. Mikä mahtava idea! Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että helppo nakki. Kunnes rupesin pohtimaan asiaa pidemmälle, ja muistin kaikki Annikan kieltolistalla olevat asiat. Ei fantasiaa, ei scifiä. Noh, niin kuin hyvän ystävän kuuluukin, päätin olla kuuntelematta olkapäälläni kuiskivaa pikku-Annikaa, ja valitsin seuraavat pelit, joista osa voi yllättää.

Ensimmäiseksi peliksi valitsin Vladimír Suchýn avaruusteemaisen Pulsar 2849:n. Annika on tunnustautunut hieman myöhäisherännäiseksi noppafaniksi, mutta se annettakoot hänelle anteeksi. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Vaikka Pulsarin teema on sitä kiellettyä scifiä, koen tässä olevan pienen pienen mahdollisuuden olla osuva peli Annikalle, joka pitää jopa hieman yllättäen Roll for the Galaxysta. Näissä kahdessa pelissä ei sikäli ole kyllä juurikaan yhteistä. Pulsar on valtava galaktinen pöytätilasyöppö, joka on niin euroa kun olla voi. Keskeisenä mekaniikkana on noppien draftaus. Pelilaatikkoon kurkistaessa ei kannata säikähtää, sillä tavaraa on paljon ja pelistä saa hetkellisesti hyvin monimutkaisen kuvan. Pohjimmiltaan se on kuitenkin helppoa: valitse noppa ja toiminto jonka teet. Okei toimintoja taitaapi olla seitsemän erilaista, mutta ei takerruta yksityiskohtiin tässä vaiheessa. Peli kestää kahdeksan kierrosta, joista kukin on jaettu noppa-, toiminto- ja  produktiovaiheeseen.  Pelaaja voi vallata pulsareita, hyödyntää pelin aikana avautuvia teknologioita, matkustella aluksellaan kartalla, rakentaa omaa päämajaansa, ja kerätä ennen kaikkea pisteitä. Kaikesta saa Pulsarissa pisteitä, mutta kaikkea ei kerkeä tekemään, joten pelaajan on valittava mihin keskittyy.  Pelissä on vaihtuvat loppupisteytystavoitteet, jotka maustaa peliä aina hieman erilailla.

Pelilaudalla alkaa olla jo kunnon pöhinää.

Pulsar toimii myös oikeastaan kaikilla pelaajamäärillä 2-4 välillä, nelinpeli on tosin sitten jo hieman pidempi. Kaksinpelejä paljon pelaavalle Annikalle voi siis hyvin suosteilla tätä jo ihan omalle kotipöydälle. Tai kerhoilloissa usemalla pelaajalla. Molempi vaihtoehto on hyvä. Noppien draftaus Pulsarissa on hieman erilaista, sillä valittu noppa ei pelkästään vaikuta siihen, kuinka vahvan toiminnon voit tehdä, vain se vaikuttaa myös seuraavan kierroksen vuorojärjestykseen mediaaninoppamekaniikallaan. Tämä on oikeasti vinkeä mekaniikka, joka ei ole ainakaan itselleni tuollaisena tullut aikaisemmin eikä myöhemmin vastaan.


Ihan kahvipöydälle Pulsar 2849 ei mahdu.




Toiseksi peliksi valitsin lisää noppaherkuttelua, tällä kertaa jo lähes klassisen Kingsburgin muodossa. Noppatyöläisenasettelu on melko suosittu mekaniikka tänä päivänä, mutta silloin 2007 kun Kingsburg ensimmäisen kerran julkaistiin, ei se ollut oikeastaan millään tavoin tunnettu mekaniikka. Mutta näiden vuosienkin jälkeen, Kingsburg pitää pintansa kaikkien uusien hottiksien ohella. Annika on ehkä siinä uskossa, että Kingsburg on jo vanhanaikainen, mutta rohkaisen häntä ehdottomasti antamaan sille mahdollisuuden. Pelissä jokainen pelaaja rakentaa omaa territoriotaan, keräten resursseja, ja tietenkin pisteitä. Mikä se sellainen europeli on, jossa ei kerätä voittopisteitä?
Pelissä pelataan läpi viisi vuotta, joidenka aikana pelaajat rakentavat mahdollisimman monta rakennusta omalla henkilökohtaisella pelilaudallaan ja valmistautuvat vuoden lopussa tapahtuvaan hyökkäykseen.  Pääpelilaudalla on kuninkaan hovi ja sen jäsenet, joista kukin antaa pelaajalle jotain hyödykkeitä. Esim narri on numero ykkönen, ja pelatessaan tähän ruutuun nopan silmäluvulla yksi, saa pelaaja yhden voittopisteen. Kun joku pelaaja on vallannut kyseisen ruudun, ei muilla ole siihen enää asiaa. Saatavat paranee mitä korkeammasta luvusta on kyse, esimerkiksi pelaamalla nopat yhteisluvulla 16 saman luvun ruutuun saa jo neljä kultaa. Noppia pelaajalla on kolme, jotka voi jakaa useaan ruutuun, tai laittaa kaikki yhteen. Myös lisänoppia on mahdollista saada pelin aikana.


Nelinpeli menossa.

Itse suosin Kingsburgia lisäosalla, joka tuo mm. vaihtuvat player powerit ja myös vaihtoehtoisen aloituksen, jossa pelaajat valitsevat kahdesta lisärivistä yhden, jonka laittavat henkilökohtaiselle pelilaudalleen, peittäen sillä yhden siinä valmiiksi olevan rivin. Tämä tuo vaihtelua ja antaa jo pelin alussa mahdollisuuden uudenlaiseen strategiaan. Kingsburgin uudessa kakkoseditiossa lisäosa on integroitu peruspelin kanssa samaan laatikkoon. Kingsburg on jo klassikko ja kuuluu noppayleissivistykseen!

Pelaamalla kolmosen vihreä pelaaja saa yhden puun.




Kolmas valintani on ehkä pienoinen riskinotto, mutta valitsin työläisenasettelua ja päättelyä yhdistävän Alchemists:in.  Matúš Kotryn pelissä pelaajat ovat alkemisteja, joidenka tavoitteena on julkaista tieteellisiä tutkimuksia mieluiten ennen muita. Se, miksi peli on hieman riskaabeli valinta Annikalle, on hänen suhtautumisensa yleisesti negatiivisesti digipeleihin, ja Alchemists:ia pelataan puhelinsovelluksen avustuksella. Se on tosin vain avustava tekijä, joka lähinnä nopeuttaa peliä, kuitenkaan hallitsematta sitä. Peli on päätoimisesti työläisenasettelua pelilaudalla, jossa on erilaisia toimintoja niin kasvien keräilystä, juomien myyntiin ja maistelukokeeseen joko itsellä tai apulaisella. Pelissä on myös hauska Freskosta tuttu aikamekaniikka, jossa aikaisin heräävä pääsee ekana valitsemaan toiminnot, mutta myöhään nukkuja saa bonuksen tai kaksi, nukuttuaan levolliset yöunet.

Mitäköhän näistä kahdesta aineksesta saa?


Alchemists:in koukku on kuitenkin sen aivoja kärventävä deduktiomekaniikka. Okei ei se nyt ihan rakettitiedettä ehkä ole, mutta oikeasti pistää kyllä harmaasolut työskentelemään. Yhdistelemällä erilaisia aineksia pelaajien on tarkoitus ratkaista pelin alkemiset yhdisteet. Nämä tietenkin vaihtuvat joka pelissä, jonka kätevä älypuhelinsovellus varmistaa. Ei siis auta, että muistaa edellisen pelin variksenkoiven ja sammakonkudun tuottavan plusmerkkisiä vihreitä taikajuomia,  koska seuraavassa pelissä tulos on jotain ihan muuta.  Juomia voi sitten myydä taskurahan tarpeessa.

Tähän ruudukkoon pelaaja merkitsee tuloksensa. Kuvasta puuttuu vielä vastauslomake.


Deduktiopeleistä pitäville Alchemists on ehdottomasti kokeilun arvoinen, mutta se ei ole kaikkien makuun. Kepeää pelattavaa keskiviikkoiltaan hakevan kannattaa pysyä jonkun muun parissa, mutta esimerkiksi puolison kanssa sunnuntaipäivänä kun ei ole kiire kuin korkeintaan pissittämään koirat, on Alchemists oikein hyvä valinta. Olen pelannut peliä niin kahdella kuin kolmella pelaajalla, ja pidin molemmista. Uskoisin Annikan pitävän pelin päättelyosiosta.

Yksityiskohta pelilaudalta.


Neljäntenä pelinä valitsin Chicago Expressin, joka ainakin joskus oli Annikan toivelistalla. Tai ainakin muistan puhuneemme siitä joskus. Pääsin itse pelaamaan sitä menneenä syksynä Lautapelaamaan-tapahtumassa, ja uskoisin sen olevan hyvä kohde, jos haluaa tutustua junapelien maailmaan. Peli ei kestä niin tuskaisen kauan kuin useat 18xx -pelit. Annika sanoi joskus kokevansa teollisuuden mielenkiintoiseksi aiheeksi peleissä, ja mikäs se on teollisempaa kuin höyryjunat ja rautatieverkoston rakentelu. Pelissä on toki myös osakkeita ja tarjouskauppaa, junapelille hyvin tyypilliseen tapaan. Harmi vain, että tämä Harry Wu:n klassikko on nykyisin melko vaikea löytää.


Kaikki tiet vievät Chicagoon.


Peliä pelataan kahdeksan kierrosta, tai kunnes kolmesta yhtiöstä loppuvat junat tai osakkeet, tai yleisessä varastossa on kolme tai alle tönöä jäljellä. Vuorollaan pelaaja valitsee kolmesta mahdollisesta toiminnosta: osakkeen huutokauppaus, radan rakentaminen tai jokun laudalla olevan ruudun kehittäminen. Jokaista toimintoa voi tehdä rajoitetun määrän, jota seurataan hauskoilla mittareilla pelilaudan reunassa. Chicago Express on mukavan helposti lähestyttävä junapeli ja se tarjoaa kuitenkin oikein mukavaa interaktiota ja pohdiskelua. Vahva suositus tälle!

Punaisen rautatieyhtiön osakkeet ovat loppumaisillaan.


Viimeisenä valintana suosittelen Annikalle italialaiskaksikko Daniele Tascinin & Simone Lucianin Tzolk'in: The Mayan Calendaria. Työläisenasettelusta pitävän pelaajan on lähes pakko kokeilla edes kerran Tzolk'inia, joka toi peleihin ajankulun käsitteen työläisenasettelussa. Pelaajan on pakko vuorollaan joko laittaa työläisensä laudalle, tai ottaa sieltä pois työläisensä. Pelilaudan keskellä on kuudesta rattaasta muodostuva härpäke, joka on pelin ns. juju. Työläinen asetetaan valitun rattaan ensimmäiselle vapaalle paikalle, ja jokaisen kierroksen jälkeen koko ratasverkko liikkuu yhden askeleen eteenpäin. Mitä pidempään työläinen nököttää rattaalla, sen parempia palkintoja se saa. Jokainen rattaista on painottunut erilailla, jostain saa resursseja, jostain ruokaa, yhdellä voi kehittää teknologioitaan ja yhdellä taas rakentaa rakennuksia tai palvoa jumalia. Pelissä on siis paljon tehtävää ja mietittävää, ja ajatuksen pitäisi kantaa useamman vuoron päähän.

Pelilaudan symboliikkaa.


Vuonna 2012 julkaistu Tzolk'in tuntuu edelleen freesiltä, ja on yllättävää kuinka vähän sen aikamekaniikkaa on yritetty kopioida. Vaikka muutoin peli on kovin tuttua eurokamaa, syötä työläisesi, kerää resursseja ja rakenna rakennuksia ja monumentteja, on se kokonaisuutena kuitenkin omalaisensa. Ja jos niitä rattaita ei olisi pelissä, mitä monet ovatkin kritisoineet vain mainoskikkana, niin voi hyvää päivää; se peli ei loppuisi ikinä. Jokaisen kierroksen jälkeen kaikkia nappuloita pitäisi itse siirtää yksi ruutu eteen päin. Ja mikäs siinä voisikaan mennä pieleen...
Ruoka on pelissä tärkeää. Työläisten laittaminen maksaa ruokaa, ja silloin tällöin tulee myös hetkiä jolloin pitää maksaa kaikista työläisistä ruualla.


Yksityiskohta yhdestä rattaasta.


Peliin on myös saatavilla lisäosa Tribes & Prophecies, joka on myös erinomainen. Sen myötä pelaajat saavat heimot, jotka toimivat jokainen hieman erilailla.  Heimoja on 13 joten valinnanvaraa riittää ihan mukavasti. Mukana on myös ennustuslaatat, jotka voivat tuoda lisäpisteitä mutta toisaalta voivat myös sakottaa pelaajaa, mikäli hän ei varaudu kunnolla. Heimolaatat ovat oikein helppo lisä peliin myös aloittelijoille, mutta ennustuslaatat ovat ehdottomasti kokeneemmille pelaajille, koska ne vaikeuttavat peliä jonkin verran. Lisäosa ei ole millään tapaa pakollinen, sillä Tzolk'in on erinomainen myös sellaisenaan.

Tässä on minun ehdotukseni Annikalle. Mikäli haluat nähdä mitä pelejä hän ehdottaa minulle, hyppää Todellisuuspaon puolelle! Annikan jutun löydät tästä: https://todellisuuspako.blogspot.com/2019/01/viisi-pelia-miiralle.html

torstai 13. syyskuuta 2018

Dale of Merchants Collection:in esikatselu.

Pääsin tutustumaan nyt Kickstarterissa olevaan Dale Merchants Collectioniin etukäteen, ja Dale of Merchants -fanina en todellakaan voinut kieltäytyä tästä mahdollisuudesta! Huom! Kaikki alla olevat kuvat ovat vasta prototyyppiasteelta, joten lopullinen peli saattaa osin poiketa näistä kuvista.

Dale of Merchants on  Snowdale Designs:in Sami Laakson pakanrakennuspeli, jonka olet voinut bongata täällä blogin sivuilla ajoittain. Pelissä pelaajat yrittävät saada kahdeksan myyntikojua rakennettua ennen vastustajia. Keskellä pelialuetta on marketti, josta kukin voi vuorollaan ostaa lisää kortteja omaan pakkaansa. Aikaisemmin julkaistun kahden pelin seuraksi on nyt tulossa Collection-paketti, jossa on tavaraa vaikka millä mitalla. Eikä siinä vielä kaikki, sillä tuleva laatikko on tarpeeksi iso säilömään myös aikaisemmat Dale of Merchants -pakat, joten saat kaikki eläinväkesi saman katon alle.  Pakettiin tulee kätevät dividerit, joilla saat jaoteltua kortit nätisti ja nopeutettua pelin setuppia. Iso peukku tälle! Ja laatikkoon tulee erityisesti peliä varten tehty muovi-insertti johon kortit mahtuvat suojissa. Hallelujaa! Huhun mukaan pelilaatikkoon tulee myös mahtumaan myöhemmin julkaistava Dale of Merchants 3.

Kuvitus on edelleen yhtä söpöä ja taitavasti toteutettua.


Collectionista löytyy kahdeksan uutta eläinväkeä, mukaan lukien pingviinit, lepakot, tuatarat, lokit, pussiahmat, mangustit, metsäkilpikonnat ja muurahaiskävyt.  Näistä lepakot ja mangustit käyttävät uutta kellomekaniikkaa, jossa toisen kortit ovat parempia yöllä ja toisen päivällä. Tämä  on hauska melko temaattinenkin twisti peliin. Muurahaiskävyt muistuttavat hieman aikaisempien DoM-settien oselotteja ja hillereitä nopanheitoillaan, mutta nämä ovat juoneet muutaman batteryn enemmän. Tuataroilla on uusi kultamekaniikka ja pussiahmat ja lokit edustavat ehkä hieman perinteisempää pelityyliä. Jos kävisi jokaisen eläinväen läpi saisi kokonaisen päivän menemään, mutta todetaan nyt lyhyesti että sisältöä on, sekä uudenlaista ja jännittävää, että myös sitä tutun tuntuista Dale of Merchantsiä.


Tässä osa uusista komponenteista.


Uusien elänväkien lisäksi paketista löytyy myös uusia pelimoodeja. Nelinpelin voi nyt pelata joukkueissa, joka auttaa hieman aikaisemmin nelinpelissä olleeseen pelin kesto-ongelmaan. Myös uudet hahmokortit ansoineen ja erikoiskortteineen tekee pelistä interaktiivisemman ja uudelleenpelausarvo nousee tämänkin myötä. Ei sillä etteikö jo pelkästään kahdeksan uutta eläinlajia olisi sitä nostanut. Ansakortit pelataan toisten pelaajen pakkoihin, joista noustessaan ne yleensä aiheuttavat tälle jotain pientä kiusaa. Ketään ei kuitenkaan invalidisoida näillä. Sanotaan nyt ennemmin pieneksi jäynäksi. Mutta jos tämä ei tunnu mielenkiintoiselta, ne on helppo jättää myös pois. Nämä kaikki on kiva lisämauste, jolla saa peliin hieman vaihtelua, jos kaipaa jotain vähän erilaisempaa. Hahmokortit ovat jaettu helppohin (vihreät), keskivaikeisiin (keltainen) ja vaikeisiin (punainen) mikä helpottaa, kun pelataan esimerkiksi eri tasoisten pelaajien kanssa.  Hahmokorteilla jokainen pelaaja saa oman hahmovoiman, jota ei muilla ole pelissä samalla kertaa.



Esimerkkejä uusista hahmo- ja erikoiskorteista ja ansoista.


Hyvin kaivattuna uutuutena tulevat valintakortit, joilla voi arpoa peliin tulevat pakat jos näin haluaa, ja joissa on jokaisesta eläinväestä hieman infoa, kuten esim. pakan vaikeustaso, ilkeys ja tuuri, sekä hieman yleistä tietoa siitä miten kyseisen pakan kortit yleensä toimivat. Näitä olen hieman kaivannut kun opetan peliä uusille ihmisille. Sen sijaan että tarvitsee käydä kaikki eläinväet yksitellen läpi voin vain jakaa nämä kortit pelaajille, jolloin he saavat itse tutkia ja valita mieluisimmat peliin mukaan.

Valintakortit kaikille Dale of Merchants eläinväille, myös aikaisemmin julkaistuille Dale of Merchansts 1&2 sekä promo-majaville.

Vaikka itse en ole tunnetusti Kickstart-harrastaja on Dale of Merchants Collection kyllä sellainen paketti, että jos en lähtisi siihen mukaan, myöhemmin kyllä harmittaisi. Paketin saa nyt 39:llä eurolla, ja myöhemmin retailista hinta tulee olemaan siinä 50:n tienoilla. Pelin arvioitu toimitus on ensi keväänä toukokuussa.  Käy ihmeessä katsomassa lisää osoitteessa dale-of-merchants-collection ja sinulla on lokakuun neljänteen asti aikaa päättää haluatko lähteä tähän mukaan!

torstai 6. syyskuuta 2018

Miiran Top-30 pelit 2018 Edition

Hyvät naiset ja herrat! On tullut taas aika rankata pelejä paremmuusjärjestykseen. Minulle pelin paremmuus ei ole pelkästään eleganttia designia, vaan myös sen parissa vietetyt kokemukset ja kuinka hauskaa minulla on pelin parissa ollut. Jotkut pelit vaativat tietyn yleisön ollakseen hauskoja, ja tämä vasta sitten onkin vaikeaa niitä arvioitaessa. Päädyin tänäkin vuonna tekemään ensiksi alustavan listan paperille, josta sitten karsin ns. itsestäänselvyydet pois ja loput heitin Mikko Saaren mainioon  turnamenttiin. Tästä sitten ruvettiin kisaamaan pelien kesken, sivu antaa aina kaksi vaihtoehtoa ja sinun pitää valita kumpi on näistä parempi. Ja näin jatketaan kunnes lista on selvillä. Tänä vuonna haastavaksi teki myös se, että turnamentoidessani listaani, oli muutama kriittinen peli unohtunut listalta, joten valmiin listan saatuani piti hieman vielä järkkäillä, jotta listasta tuli kutakuinkin sellainen kuin pitääkin.

Toisin kuin monet kollegat, minä aion paljastaa teille koko listan kerralla, koska en malta pätkiä sitä paloiksi. Joten eiköhän aloiteta! 10 pistettä ja papukaijamerkki sille, joka selviää loppuun asti.

30. Broom service
Alexander Pfister on yksi lempparisuunnittelijoistani, ja hänen ja Andreas Pelikanin yhteistyössä tehty Broom service kipusi listan sijalle 30.  Pick up and deliver ei ole mekaniikoista minulle mitenkään kovin mieluisa, mutta Broom servicen parhautta onkin sen urhea ja pelkuri -korttimekaniikka. Urheat noidat saavat eniten tavaraa, mutta vain kierroksen viimeinen urhea noita saa potin kotiin. Joko mainitsin Vincent Dutrait:n kuvituksen?

Kenet valita seuraavaksi?


29. Alchemists
Työläisenasettelua ja deduktiota yhdistävä Matúš Kotryn Alchemists on peli, joka yhdistää lautapelaamisen ja kännykkäsovelluksen tavalla, jossa kännykän tuijottelusta ei kuitenkaan tule hallitseva ominaisuus, vain peliä nopeuttava elementti. Pelaajat ovat alkemisteja, jotka kilpailevat tieteellisten tutkimusten julkaisemisesta. Yhdistelemällä mm. sieniä ja sammakon koipia, saadaan selville salaiset alkemiset koodit. Tai näin ainakin toivot, sillä aina ei ole aikaa selvittää kaikkea, vaan pitää saada julkaistua tutkimuksia ennen muita. Tämä aivoja vääntävä ja puristava peli ei sovellu kaikille, mutta meillä on ollut superhauskoja pelejä, joissa on ollut todella tiukkoja tilanteita. Pidän myös pelin aamurivirkku-iltatorkku -mekaniikasta, joka on tuttu mm. Frescosta. Ensiksi heräävä pelaaja pääsee tekemään valinnat eka, mutta saa huonommat palkkiot, ja vice versa.

Punainen pelaaja on aamuvirkku, sininen haluaa torkuttaa.


28. Agra
Mike Kellerin Agra on valtava resurssinvääntöeuro, joka vie pöytätilaa, aikaa ja aivokapasiteettia. Tämä 1500-luvun Intiaan sijoittuva peli on toisaalta massiivinen järkäle, mutta myös kaiken sen vaivan arvoinen. Agraa ei arki-iltaisin tule kaivettua esiin, mutta kun on sen aika on se timanttia. Säännöiltään peli ei edes loppujen lopuksi ole niin kovin monimutkainen, mutta pelissä eteneminen on hidasta monen kulman takaa kääntymistä. Resursseja tuotetaan ja vaihdetaan ja lahjotaan niin keisari Akhbaria kuin hänen arvovaltaisia vieraitaan, joita joki kuljettaa pitkin peliä. Michael Menzelin kuvitus on kaunista, joskin olisin toivonut muutaman pelilaudan yksityiskohdan olevan hieman selkeämpiä. Muut komponentit ovat todella laadukasta puuta ja pahvia, tosin en ikinä tule ymmärtämään neonkeltaista värivaihtoehtoa.

Työläiset hankkivat mm. puuta, pellavaa ja kurkumaa.


27. Concordia
Ah, Concordia kuinka rakastankaan sinua!  Mac Gerdtsin 'trading in the Mediterranean' -aiheinen peli yllätti minut täysin ensimmäisestä pelikerrasta lähtien. Yleisesti en lämpeä välimerellisille resurssinvääntöpeleille, mutta Concordiassa on vain sitä maagista jotakin. Pelin parhautta on sen korttimekaniikka, jossa toimintokortteja pelataan ja hankitaan lisää, ja pelatut kortit saa takaisin käteen ainoastaan pelaamalla tribuuni-kortin. Kartalla matkustellaan niin jalkaväellä kuin laivoilla. Resurssejakin on monen moista, niin kuin tämän tyyppisissä peleissä on tapana.  Peliin löytyy myös monta lisäosaa, esimerkiksi mainio Salsa, joka ei muuten tarkoita latinalaisamerikkalaista tanssimuotoa, vaan suolattua latinaksi.

Näistä nyt sitten valitaan seuraava toiminto.


26. Rajas of the Ganges
Kankeat Raajat, niin kuin meillä päin on tapana sanoa, on minulle uudempi tuttavuus. Inka ja Markus Brandin työläisenasettelua, laattoja ja noppia sisältävä europeli kutkuttaa monia makuhermojani juuri oikealla tavalla.  Pelissä on paljon tehtävää, ja kaiken tekeminen kerralla ei ehkä olekaan juuri se paras tie voittoon. Ganges on hieno peli, jonka vinkein elementti on vastakkaisiin suuntiin kulkevat pisteradat. Laatojenasettelu on pelissä aika perussettiä, mutta se toimii. Kukin pelaaja asettaa laattoja omalle pelilaudalleen, muut toiminnot tehdään pöydän keskellä olevalla isolla laudalla. Nopat ovat pelissä tavallaan valuuttaa, eikä työläisiä, niin kuin joku saattaisi olettaa.

Ganges virtaa ja vie pelaajia kohti ääretöntä ja sen yli.


25. Tzolk'in : The Mayan Calendar
Simone Lucianin ja Daniele Tascinin Tzolk'in on pitkään ollut hyllyssäni, ja siellä se saa olla vielä pitkän tovin. Tämä työläisenasettelupeli tuo ajan käsitteen peliin pyörivillä rattailla, jotka helpottavat peliä huomattavasti, eivätkä ole vain 'gimmick' niin kuin jotkut asiasta tietämättömät ovat kritisoineet. Sen sijaan, että pelaajien tarvitsisi joka vuoro siirtää niin omiaan kuin vastustajiensa nappuloita yhden askeleen eteenpäin, voi vain kääntää isoa ratasta  askeleen, ja myös muut pienemmät rattaat siirtyvät samalla. Voilá! Pelaajan täytyy vuorollaan joko laittaa työläinen, tai ottaa työläinen pois, jolloin saa kyseisen nappulan ruudusta yleensä jotain resursseja tai muuta hyödyllistä. Lisäosa Tribes& Prophesies tuo mm. mainiot pelaajakohtaiset ominaisuudet peliin, jotka ovat melkein pakolliset mielestäni. Tzolk'in sai minut huomioimaan Lucianin& Tascinin pelisuunnittelijoina, eikä todellakaan ole ainoa heidän peli tällä listalla. SPOILER!

Sanopa Chichén Itzá kymmenen kertaa peräkkäin.


24. Kingsburg (+ To Forge a  Realm)
Kingsburg on jo pelimaailmassa keski-ikäinen. Andrea Chiarvesion ja Luca Iennacon noppatyöläisenasettelu on juuri saanut uuden 2nd editionin, mutta minulla on edelleen tuo vanha 2007 vuoden versio lisäosan kanssa. Tämä on onkin tärkeä huomautus, sillä en pelaa Kingsburgia ilman lisäosaa. To Forge a Realm -lisäosa on modulaarinen, joten sieltä ei tarvitse ottaa kaikkea aina mukaan, mutta  isommat player boardit nyt on ainakin must. Myös vaihtoehtoinen rakennusrivi, hahmokortit ja tapahtumakortit ovat oiva lisä. Siinä missä joku saattaa luulla Kingsburgin olevan jo vanhanaikainen, on tämä joku väärässä. Kingsburg toi noppatyöläisenasettelun (onko tämä nyt taas sitä kuuluisaa noppaoptimointia?!) maailmankartalle, ja on edelleen maukas. Siinä ei ole turhia krumeluureja, vain peli on hyvä juuri sellaisenaan kuin se nyt on.

Kuninkaan hovi, josta pelaajat saavat kaiken tarpeellisen.


23. Arboretum
Pienet korttipelit eivät oikein ole aina minun juttuni, siksi Arboretum onkin hauska poikkeus sääntöön. Muita taskuun meneviä korttipelejä ei tältä listalta löydy.  Ja taas tuli SPOILER. Dan Cassarin puupelistä tuli juuri uusi kaunis painos, jonka korteissa on kyllä harmillinen kirjoitusvirhe. Onhan se toki aika mahdotonta oikoluettaa asiat ennen painoon menemistä. No, oli miten oli, se ei pelaamista häiritse.  Arboretumissa ideana on tehdä kauniita puistoja puukorteista, mieluiten samaa lajia jonoissa, mutta sekajonot käy paremman puutteessa, kunhan ensimmäinen ja viimeinen puu on samaa lajia. Vuorollaan pelaaja pelaa yhden kortin ja joutuu luopumaan toisesta, tämäpä vasta kauheeta. Pisteytys on myös pelissä vinkeä, pelaaja jolla on jokaisesta puulajista korkein kortti jäänyt käteen pelin loputtua, saa pisteyttää kyseiset puut. Auts! Tämä muuten tuntuu. (TOIM. HUOM: Muisti teki tepposet, ja sehän olikin korkein kaikkien käteen jääneiden korttien summa, ei vain se korkein!)

Alkuperäinen painos ilman kirjoitusvirhettä. Kuva: Mikko Saari



22.  Glass Road
Uwe Rosenberg on nimi, jota monet ovat ehkä odottaneet tältä listalta. Glass road on omituisella tavalla todella uwemainen, ja sitten toisaalta taas ei. Toisin kuin monet hänen isommista peleistään, ei Glass road ole työläisenasettelua vaan toiminnon valitsemista korteilla. Joo, löytyyhän tästä sitä tuttua ja turvallista resurssien pyörittelyä, tosin kätevillä resurssiympyröillä miljoonien tokeneiden sijaan.  Glass roadissa pelaajilla on pieni palanen Baijerilaista metsää, jota pitää raivata rakennuksien ja lampien tieltä. Ehdottomasti pelin parasta antia on toimintokortit, joita pelatessa pitää lukea toisten ajatuksia. Jos pelaaja on ainoa, joka pelaa kyseisen kortin, saa hän tehdä siinä luetellut kaksi toimintoa. Mikäli joku muu valitsi myös saman kortin, saavat kaikki tehdä vain toisen toiminnoista.

Suttuinen kuva resurssiympyrästä.


21. Isle of Skye
Laattojenasettelu on jännä mekaniikka. Tavallaan pidän siitä paljon, a lá Carcassonne, mutta toisaalta taas en usein innostu uusista peleistä tällä mekaniikalla. Mutta Isle of Skye Pfister & Pelikan kaksikolta toi mukanaan pirteän tuulahduksen uutta. Isle of Skyessa ei rakenneta yhtä isoa pelialuetta niin kuin vanhassa kunnon Carcassonnessa, vaan jokaisella pelaajalla on oma kaistale skottilaista maaperää. Pelissä laatat kaupataan kierroksen alussa, huonolla tuurilla et saa mitään, hyvällä tuurilla saat sekä rahaa että laattoja. Laattojen hinnoittelu on avainasemassa, haluat saada muut ostamaan sinulta huonot laatat ja jättämään sinulle ne sinun peliisi parhaiten sopivat. Pisteytys myös vaihtelee pelin edetessä. Joinakin kierroksina haluat lampaita, toisina taas laivoja.

Joku saattaisi luulla, että kerään laivoja.


20. Alien Frontiers
Alien frontiers oli aikanaan ensimmäinen huippumenestynyt lautapeli Kickstarterissa. Nykyään se ei valitettavasti saa paljoa rakkautta, lähinnä naurattaa Game Saluten typerä tapa aloittaa joka vuosi uusi AF-kickstarter ennen kuin vanhat asiakkaat ovat saaneet pelin käsiinsä. Ja joka kerta mukana on jotain erilaista, ja sääntövirheitä ja kaikkea mahdollista muuta. Meidän hyllyssä istuu Alien Frontiers Big Box, joka jo itsessään oli ihan katastrofaalinen viritys kirjoitusvirheineen ja puuttuvine symboleineen, mutta näin fanina se on helpoin tapa saada kaikki lisäosat ilman sen suurempaa häsläystä. Alien Frontiers on Kingsburgin sukulainen, noppatyöläisenasettelua mikä lienee lempimekaniikkani. Hieman retro scifiteema on myös hauska. Pelissä valloitetaan alueita planeetalla, toisin sanoen perustetaan pieniä yhdyskuntia sen kamaralle. Nopat ovat aluksia ts. työläisiä, joilla eri toimintoja voi suorittaa.   Tory Niemann ei ole tainnut muuta suunnitella, mutta ainoaksi pelikseen Alien Frontiers on oikein mainio suoritus, joka maistuu minulle vuosienkin jälkeen yhtä makealta.

Kuumalmin louhinnasta on kova kilpailu.


19. Rococo
No tässäpä vasta erikoinen teema pelillä. Pelaajat toimittavat vaatturin virkaa Ludvig XV:n hovissa. Peli sekoittaa pakanrakennusta, settienkeräilyä ja aluehallintaa. Matthias Cramerin Malzien kanssa toteutettu Rococo on onnistunut yhdistämään yllämainitut mekaniikat miellyttävällä tavalla.  Pelin ulkonäkö on peruskivaa Menzeliä, joskin asteen tummahko. Korteilla pelataan toimintoja, ja näitä kortteja voi sitten ostella lisää eli ns. palkata parempaa henkilökuntaa, tai jopa antaa potkut huonoimmille ompelijoille. Tarkoituksena on saada mahdollisiman monta omaa kolttua ja takkia kuninkaan hovin jäsenien päälle. Välillä mekkoja on pakko myydä, jotta saa rahaa, mutta pääosin niitä haluaa saada mahdollisimman laajalle linnaan.

Mestari, kisälli ja harjoittelija.


18. Azul
Spiel des Jahres -voittaja Azul ei yllätä ketään tällä listalla. Azul ja minä sovimme toisillemme kuin nenä päähän, ja yhteinen tiemme on ollut pelkkää rakkautta alusta asti. Tämä abstrakti laattojenasettelu on hieno Michael Kieslingin näyte siitä, että eihän sitä Krameria aina tarvitse suunnittelukaveriksi. Azulin hienous näkyy myös siinä, että sitä voi pelata kenen kanssa tahansa. Niin kasuaalissa seurassa kahvipöydän ääressä, kuin harrastajien kanssa, jolloin pelistä tulee toki laskelmoivampi, sillä jokainen kierros on ns. täyden tiedon peli, eli jokaisen kierroksen laatat ovat kierroksen alussa selvillä. Nyt sitten pitäisi vain seurata muiden peliä ja päätellä, mitä laattoja muut kenties haluavat, ja yrittää pelata niin, ettet itse saisi miinuspisteitä sinulle tarpeettomista laatoista. Laatoista muodostetaan seinää pelaajien omalle laudalle, josta sitten saadaan pisteitä vierekkäin asetetuista laatoista, ja lopussa on toki oma loppupisteytyksensä.  Peliä voi pelata kahdella tapaa, joko  pelilaudan sillä puolella, jossa on ennalta määrätty minkä värinen laatta menee mihinkin ruutuun, tai toisella harmaalla puolella, jossa pelaaja itse määrittää mihin laittaa laatat, sillä riskillä että pelaa itsensä pussiin. Jokaisella rivillä kun voi olla jokaista väriä vain kerran.

Azulin laatat ovat nättejä ja todella laadukkaan tuntuisia.


17. Elysium
Antiikin Kreikka on jo ehkä vähän koluttu teema, mutta se sopii Elysiumiin.  Pelissä draftataan kortteja, joista myöhemmin yritetään luoda settejä pisteytystä varten. No tämä nyt ei kuulosta kovin jännältä, mutta pelin suola onkin erikoinen mekaniikka, jossa ostetut kortit laitetaan pelaajan valtakuntaan. Täällä niiden toiminnot ovat käytössä, mutta niistä ei saa pisteitä. Jos korteista haluaa pisteitä, ne pitää siirtää valtakunnasta Elysiumiin (eli pelialueen alareunaan merkiksi tästä), jolloin niiden toiminnot taas eivät ole enää käytettävissä, mutta niistä saa pisteitä. Kortteja ostetaan neljän pilarin menetelmällä, jossa pelaajilla on neljä eriväristä pilaria, ja korteissa mainitaan yleensä yksi tai kaksi väriä jotka pelaajalla on oltava ostohetkellä. Pelaaja maksaa kuitenkin millä tahansa pilarilla, eli laittaa sen sivuun, eikä se ole enää käytettävissä sillä kierroksella. Tässä pitää olla tarkka, ettei vahingossa pelaa itseään pussiin.

Pilarit ovat valuuttaa. Kuka olisi arvannut?


16. Sagrada
Sagrada pompsahti suoraan listan sijalle 16. Melko hyvin uudelta peliltä. Sagradassa pelaajat rakentavat ikkunalaseja erivärisillä nopilla. Inspiraationsa La Sagrada Familiasta saanut peli on noppaoptimointia, mitäs muutakaan, ja se on kuin tehty minulle. Jokainen pelaaja valitsee pelin alussa minkälaista ikkunaa lähtee yrittämään, ja kukin draftaa vuorollaan nopan ja asettaa sen ikkunaruutuunsa. Samaa väriä tai lukua olevia noppia ei saa laittaa vierekkäin muuta kuin viistoon. Mukana on myös työkalukortteja, joilla voi mahdollisesti korjata pelin aikana tehtyjä siirtoja. Jokaisella pelaajalla on myös salainen väri, jonka väristen noppien silmäluvuista saa pisteitä. Tämän lisäksi on kolme julkista tavoitetta, joista saa onnistuessaan pisteitä. Sagrada on samalla tavalla todella koukuttava kuin Azul, ja tulee olemaan kokoelmassani vielä pitkään. Peliin on myös lisäosa, joka tuo lisää kortteja, henkilökohtaisen noppapoolin, josta voi halutessaan draftata yleisen noppapoolin sijaan, sekä mahdollisuus pelata 5:n ja 6:n pelaajan peliä. Ei sillä että koskaan haluaisin pelata yli neljällä...

Vaatimaton alku, mutta kyllä siitä hyvä tulee.


15. Terraforming Mars
Lähivuosien hottispeli Terraforming Mars kiikkuu edelleen listalla, ja mihinkäs se siitä menisi? Tableau-rakentelu on mekaniikkana itselle erittäin mieluisa, mikä näkyy myös tällä listalla. Mars-planeetan maankaltaistaminen on jännä teema, ja toimii hyvin. Pelissä draftataan kortteja, jotka voi sitten pelata tableauhunsa( toim.huom. tarkoittaa pelialuetta, jossa kortteja on kuvaelmatyylisesti rivissä tai riveissä). Pelilaudalle pelataan meriä ja metsiä, nostetaan ilman lämpötilaa ja happitasoa. Pelissä on myös tavoitteita, joihin voi pyrkiä pisteiden perässä. Tuotantoarvot on vähän niin ja näin pelissä, komponenttien laatu voisi olla parempi ja kuvitus on osin todella kankeaa. Mutta ei anneta sen haittaa, peli on silti mainio.  Hieman himottaisi ostaa tähän myytäviä akryylilevyjä player boardeille, sillä niistä tuppaa kuutiot helposti lentelemään. Noh, vanha kunnon sinitarra on taas se halvempi ja nopeampi ratkaisu tähänkin.

Kasvihuoneita Marsissa.


14. Mombasa
Alexander Pfisterin nimi on mainittu jo pariin otteeseen tällä listalla, nyt vuorossa on hänen soolotuotantoaan. Mombasa on keskiraskas pakanrakennusta, toimintojen ohjelmointia, osakkeita ja vaikka mitä muuta yhdistelevä peli. Pelissä on monta liikkuvaa osaa, ja paljon tehtävää. Muiden pelaajien osakkeita on hyvä seurata, ja mahdollisesti peesata, tai sitten rohkeasti mennä omalla linjalla, jos on tarpeeksi uskoa omaan peliin. Pakanrakennus on pelissä kiva lisämauste, mutta se ei dominoi peliä. Tämä onkin minulle mieluisin versio pakanrakennuksesta. Pelkkää pakanrakennuspeliä ei tältä listalta löydy. Pelissä on myös timanttikaivosbisnes ja kirjanpitolinja, puhumattakaan marketista, josta voit ostaa lisää kortteja. Myös pieni työläisenasetteluelementti pelistä löytyy. Kaikki tämä on kuitenkin hieno kokonaisuus, vaikka paperilla voi kuulostaa sekavalta.

Punaisen pelaajan pelialue kortteineen ja lautoineen.


13. Oregon
Oregon on varmaan pisimpään top-listallani roikkunut peli. Se on meillä edelleen varmaan pelatuin peli, vaikka viime kerrasta on jo useampi kuukausi. Koen sen olevan laittoman aliarvostettu, tosin en yhtään epäile, etteikö sen karsean kuivakka kansikuva ole syypää asiaan. Oregonissa asutetaan Oregonin villiä maata cowboy-meepleillä. Pelilauta on 25:n osaan jaettu ruudukko, josta jokaista kuuden ruudun aluetta kuvaa symboli, joka löytyy pelaajien korteista. Kahdella symbolilla saa koordinaatit kahteen kuuden ruudun vaihtoehtoon, jonne saa pelata joko meeplejä tai rakennuksia. Rakennuksia varten on oltava kyseisen rakennuksen kortti kädessä. On postilaitosta, kaivoksia, satamia ja kauppoja. Mitä nyt villissä lännessä ei olisi? No saluuna muuten puuttuu! Pisteitä saa pelaamalla meeplejä rakennusten viereen, tai kolmen meeplen ryhmästä  saa viisi pistettä.  Oregon on nopea 30-45 minuutin peli, joka toimii kaikilla pelaajamäärillä 2-4 välillä.

Seurakunta on kokoontunut kirkon ääreen pisteiden toivossa.



12. Le Havre
Listan seuraava Uwe. Ranskalaiseen satamakaupunkiin Le Havre sijoittuva työläisenasettelu on pitänyt pintansa niin hyvin, että se on jopa päätynyt meidän omaan hyllyyn. Pelin teema varmaan jakaa mielipiteitä, mutta jostain syystä itse pidän siitä virkistän erilaisena. Tosin nykyään näitä satamapelejä nyt on jo monia. Monista muista työläisenasettelupeleistä poiketen pelaajalla on vain yksi työläinen. Kun työläinen poistuu rakennuksesta, kyseinen rakennus vapautuu muiden pelaajien käyttöön. Itse pidän pelistä eniten kaksinpelinä, mutta BoardGameGeek sivustolla parhaaksi pelaajamääräksi on äänestetty kolme. Kirjanpitoa pelissä on jonkun verran, resursseja on tusinoittain erilaisia ja lärpäkettä on pöydällä jos minkälaista. Ja kortteja. Le Havre syökin yllättävän paljon pöytätilaa. BoardGameGeekistä löytyy muuten mahtavat player aid:it, joista on valtava apu pelin aikana. Kannattaa tulostaa ja laminoida, niin pysyy resurssit ojennuksessa. Jos nyt jostain pitää napista, niin vähän ärsyttää ettei pelilauta ole yksi yhtenäinen peruslauta taitoksineen. Kolme irrallista palaa on niin typerä idea, että en ymmärrä kuka insinööri sen on keksinyt.

Violetti kapu tahtoo leipää kuvun alle.


11. Deus
Sebastien Dujardinin Deus on taas näitä tableau-rakenteluvirityksiä. Pelissä on kortteja kuutta eri väriä, joita sitten pelataan omiin lokeroihin pelaajan omassa tableaussa. Aina kun riviin pelataan kortti, aktivoituu kaikki samassa rivissä jo olevat kortit. Pelissä on myös pelilauta, jossa on eri värisiä alueita, joita sitten valloitellaan, ja joista saadaan mahdollisesti resursseja yms. Avainasemassa on korteista luopuminen tarpeeksi ajoissa. Jos korttia vaan säilöö kädessä siinä toivossa, että kyllä tulee hetki jolloin sitä tarvitsee, ei luultavasti pärjää. Jos kortista ei ole nyt tai seuraavalla vuorolla mitään hyötyä, ei kuin uhraukseen vaan. Tätä kautta saa resursseja, pisteitä rakennuksia ja vaikka mitä muuta tarpeellista.

Täällähän minä.


10. 7 Wonders
Vanha kunnon Seitsemän ihmettä. Draftauspelien aateliaa kenties, joka löytyy vuodesta toiseen listalta. Kaikki tietää 7 Wondersin joten mitä tästä enää sanomaan? Pelaajat valitsevat käsikorteista yhden kortin ja antavat sitten pinkan viereiselle, ja peli jatkuu näin kunnes pinkat loppuu. Sama tehdään kolme kertaa, ja sitten lasketaan pisteet. No siinä ehkä oli hieman karsittu versio, mutta siitä draftauksessa on monesti kyse. Otanko jonkun kortin koska itse hyödyn siitä, vai otanko toisen koska en halua vierustoverini saavan sitä?  Korteissa on kaikkea resursseista sotilasvoimiin, ja basaarimarketteihin. Kortin voi myös myydä poistopinoon, mikäli on käteisestä pula. 7 Wondersiin on myös monta kivaa lisäosaa, joista Leaders ja Cities on ehkä parhaimmat. Loistavaa pelissä on, että siihen mahtuu monta pelaajaa, ja koska pelaajat tekevät valinnat yhtä aikaa, ei aikaa kulu yhtään sen enempää kuin pienillä pelaajamäärillä.

Tavernan hämyisessä illassa on hyvä pelata 7:n pelaajan wondersia.


9. Roll Player
Listan kovin nousija on Keith Matejkan Roll Player, joka tekee listadebyyttinsä sijalla 9.  Monella tapaa Sagradaan verrannollinen Rolpe on peli, jossa luodaan D&D-hahmoa ilman että täytyy kestää miljoonan tunnin D&D-kampanjaa. Pelaajat draftaavat vuorollaan noppia, jotka sitten asettavat hahmonsa statsiriveille. Kuulostaa aivan järkyttävän tylsältä, mutta sitä se ei kuulkaa ystävät ole! Pelissä on paljon pohdittavaa, on kortteja joita ostaa ja toimintoja joita tehdä. Noppia olisi myös hyvä saada tiettyihin kohtiin statsirivillä, jonka määrää ennalta jaettu backstory-kortti.  Lisäosa Monsters&minions tuo peliin itse taisteluakin, jos sellaista kaipaa. Noppien ystävänä Roll player on ansainnut pysyvän paikkansa hyllyssäni, katsotaan miten sen sijoitus listalla pysyy vuosien edetessä.

Maaninen haltia, joka on myös omistautunut druidi.


8. Fields of Arle
No tulihan sieltä lisää Uwea! Kaksinpelattava Arle(okei lisäosalla kolmella) on iso hiekkalaatikko, jossa pelaajat voi tehdä melkein mitä vain. On turvetta, viljaa ja eläimiä. Rakennuksiakin piisaa vaikka millä mitalla. Tämä saa monet kääntymään pois, mutta ei minua. Siinä missä monia muita Uwen pelejä peli ohjaa pelaajia jollain tasolla, antaen lisää valintoja pelin edetessä, on Arle poikkeava. Kaikki toiminnot ovat alusta asti saatavilla, puolet kesäaikaan ja puolet talvella. Peli on siis jaettu vuodenaikoihin, jotka toimivat hieman eri tavalla toisistaan. Mikään kahvipöytäpeli Arle ei ole, sillä jo pelkästään kahdella pelaajalla se vie ihan tolkuttomasti tilaa. On yhteistä pelilautaa, omaa pelilautaa ja vielä pientä omaa sivulautaa. Ja sitten ne kaikki hevoset lehmät ja lampaat. Yksinkertaista kaksinpeliä kaipaavan ei ehkä kannata vaivautua. Jo pelkässä setup:issa menee tovi.

Ja tavaraa piisaa kuin vapputorilla.


7. Imperial Settlers
Imperial settlers on sellainen pieni söpö sivilisaatiopeli, jossa kukin pelaaja( joita mieluiten on vain kaksi) valitsee oman kansan, esim egyptiläiset, barbaarit, atlantislaiset mitä näitä nyt on, ja pyrkii rakentamaan korteilla itselleen paremman sivilisaation kuin vastapelaaja. Mistään eeppisistä kamppailuista IS:ssä ole kyse, enkä niin haluaisikaan. Haluan sivilisaatiopelini europeleinä, kiitos. Pelissä on kahdenlaisia kortteja: pelaajan omia factionkortteja sekä yleisiä commonkortteja. Jokaisella on siis vähän omaa, mutta myös jotain samaa kuin muilla. Ja nämä kansat ovat sitten hyvin erilaisia, jotkut jopa törkeän hyviä, ja jotkut, *kröhöm atlantislaiset*  hyvin vaikeita pelata hyvin.  Jokaisessa on se oma jipponsa. Lisäosia peliin löytyy jo monta, ja lisää on tulossa. Kaikkia ei tarvitse hankkia, mutta esim Why can't we be friends joka tuo avoimen produktion konseptin, on oikein bueno.

Kortit pelataan sille puolelle, kumpaa korttityyppiä ne edustaa; faction vai common.


6. Seasons
Régis Bonnesséen Seasons on kuulunut suosikkipeleihini jo monta vuotta.  Harmillisesti tätä tulee pelattua useammin BoardgameArenassa, mutta kyllä tuo fyysinenkin kappale saa pöytäaikaa. Pelissä draftataan taas tutusti kortteja, joita sitten voi myöhemmin pelata eteensä pöydälle. Korteista joita ei ole saanut pelattua pelin loppuun mennessä tulee miinuspisteitä. Kierroksen alussa jokainen valitsee aina yhden nopan, josta saa yleensä resursseja tai pisteitä. Näillä resursseilla voi sitten ostaa kortteja pöytään kädestään. Kortit jaetaan myös kolmeen kauteen, joten kaikki kortit eivät ole sinulla yhtäaikaa kädessä.  Onkin tärkeä miettiä, mitkä kortit haluaa aikaisemmin käteen, ja mitkä vasta pelin edetessä. Lisäkortteja jos kaipaa on peliin olemassa kaksi lisäosaa.

Ensimmäisen kierroksen korttini.


5. Caverna: The Cave Farmers
Korkeimmalle sijalle noussut Uwe on Caverna, joka on pitänyt top-10 paikkaansa jo tovin. Agricolan sukulaispoika, joka vie tuplasti enemmän pöytätilaa, on minulle esi-isäänsä rakkaampi, vaikka Agricolakin on omassa hyllyssä ja sitä tulee melkeimpä pelattua useammin. Cavernassa minulla on sellainen olo, että saavutan jotain hienoa. Oma farmi ja luola kasvaa ja kehittyy, ja mieluusti on toki kaikella tapaa parempi kuin muiden.  Sisustuslaattojen hurja määrä takaa sen, että voin joka kerta tehdä luolastani erilaisen, ja kokeilla mikä toimii ja mikä ei.  Monet ovat lamautuneet nähdessään nuo laatat levitettynä pöydälle, mutta minua se vain innostaa. Ihan kohtapuoliin julkaistava lisäosa tuo pelaajakohtaiset kääpiölajit peliin, ja mielenkiinnolla odotan, miten peli muuttuu niiden myötä. Lupaavalta kuulostaa, mutta odotellaan ja katsellaan rauhassa.

Minun Cavernani on hieman tuunattu versio.


4. Dungeon Petz
Vlaada Chvatilin Dungeon Petz on työläisenasettelupeli jossa on ehkä paras teema ikinä! Olet pikkupirulainen, joka pyörittää monsterilemmikkibisnestä. Ostat eläimiä, ruokit ja kasvatat niitä. Osallistut kilpailuihin ja myyt niitä ilkeille loordeille, joilla on vaatimuksina esim. kakkaava ja monta mutaatiota omaava lemmikki. Pelissä on todella paljon mietittävää, on lyhyitä tavoitteita sekä pidemmän kaavan tavoitteita. Pitää hankkia ruokaa, olikos se minun lemmikkini sekasyöjä vai vain kasvissyöjä? Tulossa on kilpailu, jossa vain sairaat lemmikit pärjää, mutta on hieman riskaabelia pitää lemmikkiä pitkään sairaana. Lisäosa Dark alleys tuo sitten vielä lisää mietittävää, voit viedä lemmikkejä psykologille tai ennustajalle, tai sitten voit ostaa mustasta marketista vain lievästi epäilyttävän timanttitiaran. Tätä  tulee myös pelattua jonkun verran netin kautta siskontyttöni kanssa, mutta ei se ole niin tyydyttävää, kuin fyysisen kappaleen pelaaminen.

Lasi viiniä ja Petzejä, aivan ihana ilta!


3. Trains
Hisashi Hayashin Trains on myös kuulunut suosikkipeleihini jo monen vuoden ajan. Pakanrakennuspelejä löytyy hyllystä montaa sorttia, mutta yksikään ei ole minulle niin rakas kuin Trains. Siinä missä se on toki velkaa olemassaolostaan Dominionille, on siinä yksi ratkaiseva ero vanhaan kunnon Domppaan. Nimittäin pelilauta. Korttien ostaminen sitä varten, että saat tehtyä asemia ja ratoja pitkin karttaa tuntuu yksinkertaisesti niin paljon tyydyttävämmältä, kuin korttien ostaminen pelkkien pisteiden takia. Aluksi tottuminen AEG:n painoksen kuvitukseen oli vaikeaa, mutta nyt jo siihen tottuneena, ei se minua haittaa. Vähän karuhan se on, myönnetään. Pro tip! Kannataa pelata Menolipusta pöllityillä junilla, ne alkuperäiset kuutiot on vähän pieniä ja teemattomia.

Keskialue ei näemmä kelpaa kenellekään.


2. Five Tribes
Joskus tulee vastaan pelejä, jotka vain kolahtavat. Five tribes on minulle juuri sellainen peli, joka alusta alkaen vain sopi aivoilleni. Pelilauta koostetaan monista laatoista, joihin sitten laitetaan erivärisiä meeplejä. Näitä sitten liikutellaan laatasta toiseen, toimintojen ja tyhjien laattojen toivossa. Hieman Mancalaa muistuttava mekaniikka on mielenkiintoinen, tosin kuulemma joillekin analyysi halvauksen aiheuttava. Pistesalaattimainen Five Tribes on Bruno Cathalan kädenjälkeä, eikä Stefan Feldin, niin kuin joku saattaisi luulla. Kyllä muutkin saa suunnitella pistesalaatteja herra Feld!
Lisäosista Artisans of Naqala on erinomainen, mutta Whims of the Sultan jätti minut hieman kylmäksi toistaiseksi. Parhaiten Five Tribes toimii kahdella tai kolmella, nelinpelin kestävän hieman turhan pitkään ja silloin pelilauta muuttuu kierroksen aikana jo niin paljon, ettei omaa vuoroaan kannata paljoa etukäteen suunnitella.

Juoppoja meeplejä.


1. The Voyages of Marco Polo
Kun aikaisemmin sanoin, että Simone Lucianilla ja Daniele Tascinilla tulee olemaan joku muu peli listalla, ette varmaan arvanneet että ihan ykkösijalla? Mutta näin se on. Marco Polo on noussut kolmossijalta ykköseksi salakavalasti. Noppatyöläisenasettelupeli Marco Polon matkoista Idän silkkitiellä on vain juuri sitä ominta minua. Erilaiset supervoimakkaat roolit tekevät pelistä joka kerta erilaisen, ja antavat mahdollisuuden kokeilla ihan erilaisia teitä. Voit matkustella, tahkoa tehtäviä, tai pyrkiä koluamaan kaikki mahdolliset kylän pahaset matkan varrella. Ja jos se ei millään riitä, Agents of Venice -lisäosa tuo mm. lisää paikkoja joissa visiteerata. Minulta löytyy myös kaikki minilisäosat lisähahmoista lähtien, joten sisältö pelistä ei lopu lähivuosina. Monet ovat kommentoineet Marco Polon olevan liikaa työtä, mutta minusta se ei tunnu siltä ollenkaan. Okei setup lisäosalla menee melkein työstä. Kaikki tekemiset pelissä ovat mielenkiintoisia, ja tylsiä hetkiä ei koskaan tule. Lisäosan tuoma viides pelaaja kyllä arveluttaa, en taida innostua siitä ajatuksesta. Viides pelaaja on vaan aina turha.

Ihan ihana The Voyages of Marco Polo.



Siinä se kuulkaa nyt oli. Kaikki 30 peliä.  Monta hyvää peliä tippui listalta tällä kertaa, mutta niinhän se menee, että uusia tuttavuuksia tulee jotka ihastuttavat, ja joskus vanhat konkarit joutuvat antamaan tietä. Pisteet teille jotka selvisitte loppuun asti ja palataan tähän asiaan taas ensi vuonna! Ensi viikolla on Lautapelaamaan, nähdäänhän siellä?