Tekstit

Nidavellir eli sinne mutta ei takaisin.

Kuva
 Kääpiöt ovat kovin aliedustettuna pelihyllyssäni. Ehkä kääpiöteemaiset pelit eivät yleensä ole mekaanisesti omaan makuuni sopivia, tai sitten ei vain ole tullut kokeiltua kovin montaa. Saboteur myytiin jo aikaa sitten eteenpäin, vaikka se sinällään oli ihan hauskahko partypelinä. Mutta kun näin Nidavellirin ensimmäisen kerran YouTuben ihmeellisessä maailmassa, kiinnostuin heti. En kääpiöiden vaan kolikoiden takia. Siitä lisää hieman myöhemmin. Peruspeli ja lisäosa, jotka mahtuvat hyvin pelkän peruspelin laatikkoon. Serge Laget:n Nidavellir sijoittuu skandinaaviseen mytologiaan, tarkemmin sanottuna Nidavellirin kääpiömaailmaan. Siinä pelaajat yrittävät värvätä kääpiöarmeijaa vastustamaan Fafnir-lohikäärmettä, joka uhkaa koko kuningaskuntaa. Ennen kuin tämä "viiden armeijan taistelu" voidaan käydä, pitää löytää taistelijoita. Ja mistäs muualtakaan sitä löytäisi kykeneviä kääpiöitä kuin tavernasta!  Pelissä pelaajat tarjoavat kolikoita siitä, kuka saa mennä ensimmäisenä taverna

Kevättä pelihyllyssä.

Kuva
Toisin kun otsikosta saattaisi luulla, tämä postaus ei kerro kokoelman karsimisesta, vaan pelkästään sinne lisätyistä peleistä. Huomasin, etten hetkeen ole tehnyt tällaista tavallista Hei, mitä kuuluu -postausta, ja ajattelin ajan olevan siihen sopiva, kun täytyy myöntää ostohousujen olleen päällä tänä vuonna melko toistuvasti. Ja nyt ollaan vasta huhtikuussa. Viimeiset kuusi kuukautta ovat kyllä tuoneet kokoelmaamme aikamoisia herkkuja, ja totesin itselleni tuossa hetki sitten, että vaikka muut elämän osa-alueet ovat olleet vähemmän kivoja,(stressaava muutto, Covidin sairastaminen, huoli läheisistä yms), niin pelihetket (ne harvat mitä on ollut) ovat kyllä olleet hyviä ellei jopa erinomaisia.  Kuten edellisessä kirjoituksessani hehkutin, Dune:Imperium kolahti meillä kovaa ja on saanut pöytäaikaa kiitettävästi. En viitsi siitä nyt sen enemmin kirjoitella, voit halutessasi lukea edellisen postaukseni aiheesta. Dyynin lisäksi loppuvuonna hankittu Lost Ruins of Arnak on ollut koukuttava,

Dune: Imperium - hiekkamatojen matkassa.

Kuva
 Ostin viime jouluna itselleni lahjaksi, tai kenties palkinnoksi kuluneesta vuodesta, Paul Dennenin Dune: Imperiumin. Frank Herbertin Dyyni-sarjan ystävänä pelin aihepiiri oli, ja on edelleen mieluisa, ja pelin ympärillä oli ollutkin jonkin verran pientä pössistä vuoden viimeisinä kuukausina. Jotenkin tämä peli oli alunperin mennyt minulta ihan ohitse, mutta toisaalta niin varmasti on monen muunkin pelin kohdalla. Paul Dennen on monelle varmasti tuttu Clank!: A Deck-building adventuren myötä, jota itsekin on muutama kerta tullut pelattua.  Dune: Imperium on toki pakanrakennuspeli sekin, mutta ei se mikään Clank!-kopio ole.  Taustalla on toki myös Dire Wolf, joten laatua sopi odottaa, kyllähän sen Clank! on osoittanut. No mikäs se sieltä peiton alta kurkistaa? Pelissä kukin pelaaja on joku hahmo Dyynin maailmasta, ja tämän myötä jokaisella on hieman toisistaan poikkeavia kykyjä. Aloituskäsi on kaikilla pelaajilla samanlainen, mutta kukin kehittää pakkaansa sitten omalla tavallaan.  Joka

Vuosi 2020 - Hyvät, pahat ja rumat

Kuva
Viime vuosi oli monessa asiassa hyvin poikkeuksellinen. Kotona oleilu eristäytyneenä ystävistä ja sukulaisista, naapureiden kanssa tuskailu, uudet pelihankinnat ja viimeisimpänä uuteen kotiin muutto. Siinä pääpiirteittäin kaikki tapahtumat. Pelitapahtumat jäi kokonaan välistä ja samoin myös suurin osa peli-illoista. Omassa elämässä oli paljon stressiä vanhan kodin naapurustoon pesiytyneen rikollisjengin myötä, ja tämä ajoikin meidät sitten lopulta muuttamaan pois, koska poliisi oli täysin hyödytön auttamaan asiassa.  Mutta tämä olikin vain ja ainoastaan hyvä juttu, sillä nykyinen koti on isompi, omalla pihalla varustettu ja rauhallisella asuinalueella sijaitseva rivitalo. Mutta se muuttaminen... se on kyllä syvältä.  Muuttamisen ainoa hyvä puoli, on pelihyllyjen uudelleen järjestäminen. Oma stressi purkaantui poskettomana lautapelishoppailuna, jota piti sitten toki tasapainottaa myymällä vanhoja pelejä ajoittain pois. Lisäksi minusta tuntuu, että vuosi 2020 oli pelijulkaisujen kannalta

Pelaajien Valinta 2020 -finalistit

Kuva
Kuten ehkä moni saattaa tietää, kuulun myös tänä vuonna Pelaajien Valinta -lautapelipalkinnon  raatiin. Suomalaisista lautapelibloggaajista koostuva jury valitsee jo neljättä kertaa meidän mielestä parhaat perhe- ja harrastajapelit Suomessa vuoden aikana julkaistuista peleistä. Tämä vuosi on toki ollut aikataulujen suhteen hieman tavallisesta poikkeava, sillä monien pelien julkaisu on myöhästynyt tai jopa siirtynyt seuraavalle vuodelle.  On kuitenkin mahtavaa, että kaikesta huolimatta hienoja pelejä on tänäkin vuonna julkaistu, ja siinä suhteessa normaali elämä jatkuu pandemiasta huolimatta. Raatilaisen työ on koko ajan jatkunut taustalla, sillä me testailemme pelejä läpi koko vuoden, joten hommaa on kyllä riittänyt. Ja nyt on loppukirin aika. Tässä lista finalisteista ja lyhyesti omia mietteitäni peleistä. Lopulliset voittajat ilmoitetaan marraskuun alussa.  Perhepelisarjan finalistit:    Just One Ludovic Roudyn ja Bruno Sautterin Just One (Repos Production) on nerokkaan simppeli yhte

Top-30 lautapeliä 2020 Armageddon edition.

Kuva
Tänä vuonna olen kerrankin oikeassa ajassa tämän toplistaukseni kanssa. Johtunee varmaan siitä, että mitäs muutakaan tekemistä tässä olisi, peli-illat kun on meillä edelleen käytännössä katkolla. Paljon olisi sanottavaa vuodesta 2020, mutta pyrin elämään periaatteella, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi olla hiljaa. Peleistä sen sijaan löytyy paljon hyvää sanottavaa, joten ruvetaanpa hommiin.  Edellisistä vuosista poiketen ryhdyin tekemään listaani niin kutsutulla mutulla, eli ihan old school meiningillä ruutuvihkoon tajunnanvirran ohjaamana. Yllättäviltä sattumilta ei vältytty, eikä myöskään kiperiltä valinnoilta ja irtipäästämisiltä. Jostain syystä tunnen aina pienen piston sydämessäni, kun joku peli edellisvuoden listalta tippuu pois, mutta on toki hyvä muistaa, että tässä listassa on vain ne kolmekymmentä peliä. Kun tuolla pelihyllyssä on 300. Ihan lyhyelläkin matikalla tajuaa, että kaikki lempparit ei vaan mitenkään mahdu listalle, ei sitten millään. Tällä ke