Mietteitä Pelaajien Valinta -raatilaiselta.

 Kaksi asiaa on varmaa syksyisin - arjen kiireet triplaantuu ja Pelaajien Valinta -pelipalkinnon voittajat julkaistaan. Nämä kaksi asiaa liittyvät omalla kohdallani osittain toisiinsa, sillä olin tänäkin vuonna osa raatia, ja siksi syksyni onkin ollut pitkälti pelitestauksen siivittämää. Toki me raatilaiset koepelaamme pelejä läpi vuoden, mutta kyllähän tahti kiihtyy aina kohti finalistien valintaa, ja siitä sitten lopullisten voittajien valintaan. Tänä vuonna, niin kuin aina aikaisemminkin, voittajat julkaistaan marraskuun ensimmäisenä maanantaina. 

Raatilaisia kokoontuneena saman katon alle.

Täytyy ilokseni todeta, että tämä vuosi on ollut todella tasavertainen. Finalistien joukko on mielestäni niin mainio, että soisin voiton oikeastaan niistä mille tahansa pelille. Tuntuu harvinaiselta, että en jo hyvissä ajoin kautta ole päättänyt suosikkejani, vaan jouduin pähkäilemään melkein viimemetreille asti, miten aion äänestää finaalissa. Tätä kirjoittaessa en vielä tiedä tuloksia, joten saan minäkin vielä jännittää, miten muut raatilaiset ovat äänestäneet. 

Perhepeli-sarjan finaaliin ylsivät Harmonies, Hutan, Golden Temples of El Dorado ja Trio. Kerään tähän hieman mietteitäni kustakin finalistista pienen yleiskatsauksen kera. 

Harmonies on Johan Benvenuton suunnittelema ja Asmodee Nordicsin julkaisema abstrakti peli, jossa pelaajat valitsevat tehtäväkortteja joita yrittävät suorittaa omalla pelilaudaan. Tehtäväkortissa on yleensä muutaman puulaatan muodostelma,  jonka suorittamisesta saa erinäisen määrän pisteitä.  Puulaattoja on kuutta eri laatua, joista jokainen myös pisteytyy omalla tavallaan tehtäväkorttien antamien pisteiden lisäksi. Vuorollaan pelaajan täytyy valita pöydän keskellä olevalta laudalta ryhmä laattoja, jotka asettaa laudalleen. Sen lisäksi hän voi valita uuden tehtäväkortin, mikäli sille on vielä vapaa paikka pelialueellaan. Pelin säännöt ovat helpot ja nopeasti omaksuttavat, mutta pelissä on mukavasti lihaa luiden päällä, joten siitä nauttii kyllä monenlaisessa peliseurassa. Pidän Harmoniesin värikylläisestä yleisilmeestä ja laadukkaista komponenteista, ja olen viihtynyt pelin parissa lukuisia kertoja. 

Pelilauta täyttyy.

Hutan taasen on tutun suunnittelijakaksikon Asger Harding Granerudin ja Daniel Skjold Petersenin käsialaa. Heidän käsialaa on myös Heat: Pedal to the Metal ja  Copenhagen. Hutan on laatanasettelupeli, jossa pelaajat vuorotellen valitsevat yhteisestä korttitarjonnasta kortin, joka kertoo mitkä laatat pelaaja asettaa laudalleen. Laudat on jaettu erikokoisiin alueisiin, josta saa pisteitä sen mukaan minkä kokoisia ne ovat. Pelaajien on pyrittävä saada yhdelle alueelle vain yhden värisiä kukkia, joista sitten vuorostaan kasvaa puita, mikäli pelaaja saa pelattua kaksi samaa kukkaa päällekkäin. Täydellisesti täytetty alue taas houkuttelee luokseen eläimen, josta myös saa kiitettävästi pisteitä pelin lopussa. Lisää haastetta saa myös valinnaisilla bonuskorteilla, joita pelaajat voivat yrittää toteuttaa pelin aikana. Hutanin säännöt on kyllä todella helpot, mutta täydellisesti pelilaudan täyttäminen sen sijaan on yllättävän vaikeaa. Peli on värikäs ja eläinmeeplet todella isot ja näyttävät, mutta kymmenien pikkupuiden kasaaminen oli kieltämättä hieman puuduttavaa uutena. Onneksi ne säilyy laatikossa hyvin kasattuna, niin ei tarvitse jatkossa tuskailla niiden kanssa. 

Tiikeri on löytänyt itselleen mieluisan metsikön.

Mitäpä olisi vuosi ilman Reiner Kniziaa? Tänä vuonna herra tohtorilta on finaalissa mukana Golden Temples of El Dorado, jonka sisarpeli The Quest for El Dorado voitti perhepelisarjamme vuonna 2020.  Kultaiset temppelit on kilpajuoksupeli pakanrakennuksella höystettynä. Pelaajat pelaavat kädestään kortteja liikuttaakseen seikkailijaansa kartalla. Seikkailija, joka palaa El Doradoon kerättyään jalokivet kolmesta eri temppelistä, voittaa pelin. Alkuperäiseen peliin verrattuna pelin alkuasetelma on mielenkiintoisempi, koska kujamaisen juoksun sijaan pelaajat voivat nyt valita useasta suunnasta minne suuntaavat.  Myös uusi kolikkomekaniikka on tervetullut lisä. Peli on myös yhteensopiva sisarpelinsä sekä siihen tulleiden lisäosien kanssa, mikäli sellaisesta on kiinnostunut. Pelasin aikoinaan alkuperäisen El Doradon hieman loppuun, ja meninkin sen myymään. Tämä uusi versio on minulle mielekkäämpi ja melkein sanoisin, että jos punnitset näiden kahden välillä, hanki tämä uudempi. 

Pelissä tulee täysin uudet laudat ja uudet kortit.

Trio oli minulle täysin uusi tuttavuus. Olin toki kuullut pelistä jo sen alkuperäisellä nimellä Nana, mutta koska yleensä pienet korttipelit eivät pääse pöydälleni kovin usein, en ollut siihen tutustunut ennen tätä vuotta kun Lautapelit.fi julkaisi pelin suomeksi. Tässä Kaya Miyanon pelissä on vain 36 korttia numeroilla 1-12. Kutakin numeroa on pakassa kolme korttia eli trio. Pelaajat yrittävät löytää kolme samaa numeroa kyselemällä toisiltaan kortteja tai kääntämällä pöydän keskellä olevia kortteja. Juju onkin, että pelaajalta voi kysyä vain alhaisinta tai korkeinta korttia. Pelin voittaa pelaaja, jolla on edessään joko kaksi eri trioa tai numero seitsemän trio kerättynä. On virkistävää yllättyä pelistä positiivisesti, ja Trio oli todella mukava yllätys. Enpä olisi uskonut, että tulen vielä sanomaan pitäväni muistipelistä, sillä sitähän Trio tavallaan on. Pitää yrittää muistaa mitä kortteja muut ovat näyttäneet ja saada kerättyä tietoa korteista mahdollisimman nopeasti. Informaatiota tulee oikealta ja vasemmalta, ja onkin tavattoman helppoa yksinkertaisesti unohtaa esimerkiksi kenellä on numero viitosen nähnyt. 

Missäköhän lienee loput 12:sta?

Harrastajapeli-sarjan finaaliin selviytyi Botanicus, Sky Team, Lord of The Rings: Duel for Middle-Earth ja Finspan. Kovatasoinen setti ja erityistä on, että jopa kaksi pelkästään kahdenpelaajan peliä selviytyi finaaliin asti. 

Botanicuksesta olenkin tehnyt jo arvion tänne blogiin aikaisemmin. Vieri Masseinin ja Samuele Tabellini Ferrarin suunnittelema ja Lautapelit.fi:n julkaisema puutarha-aiheinen peli tarjoaa kaksi peliversiota, toinen kevyempi ja toinen edistyneempi. Kummassakin pelimuodossa pelaajat istuttavat kasveja laudalleen, yrittäen täyttää vierailijalaattojen toiveita. Näistä saa tuntuvasti pisteitä. Toimintoja valitaan toimintoradalta, jossa edetään vasemmalta oikealle. Toiminnon saa valita vain seuraavasta sarakkeesta, ei koskaan menneistä sarakkeista. Botanicus on todella toimiva peli, se on näyttävä pöydällä ja kahden pelimuodon kanssa se tarjoaa pelattavaa pitkäksi aikaa. Itse pidän enemmän edistyneemmästä pelimuodosta, jossa on hieman enemmän pohdittavaa, mutta kevyempi pelimuoto ei ole kyllä huono sekään.

Tämä pariskunta toivoo näkevänsä kaksi kolmostason kasvia.

Sky Team oli näistä kaikista finalisteista minulle tutuin. Olen pelannut sitä lukuisia kertoja sekä omalla fyysisellä kappaleellani että myös verkon välityksellä Board Game Arenassa. Ihan huippua että tästä Luc Rémondin pelistä saatiin suomenkielinen painos Lautapelit.fi:n julkaisemana. Pelissä kaksi pelaajaa ottavat lentokapteenin ja apulaiskapteenin työtehtävät vastaan ja yrittävät yhdessä saada koneen laskettua turvallisesti lentokentälle. Olosuhteet vaihtuvat, joskus on kova tuuli, joskus polttoaine käy vähiin ja yleensä aina on muita koneita kentällä tiellä. Kone täytyy ensiksi valmistella laskeutumiskuntoon, asettamalla noppia eri kohtiin koneessa. Laskutelineet ja jarrut on saatava valmiuksiin ja kone suoristettava ennen kuin voi edes yrittää laskeutua.  Kierroksen aikana pelaajat eivät saa puhua nopistaan tai mitä aikovat niillä tehdä. Kierrosten välissä toki strategiaa saa hioa ja onkin hyvä tarkastaa tilanne, mitä kunkin pelaajan täytyy keretä tekemään ennen pelin loppua, ennen kuin siirrytään seuraavalle kierrokselle.  Sky Team on todella mainio peli joka tarjoaa kivan määrän vaihtelevia lentokenttiä ja haasteita. 

Apukapteeni valmistelee koneen ohjaussiivekkeitä.

Lord of the Rings: Duel of Middle-Earth on uudistettu versio Antoine Bauzan ja Bruno Cathalan menestyneestä  7 Wonders Duelista. Nyt pelissä kisataan Keski-Maassa toisen pelaajista ollessa Sauronin joukot ja toisen ollessa Sormuksen ritarit.  Pelin voittaa se pelaaja, joka täyttää yhden kolmesta voittoehdosta. Pelissä on hienoisia eroja edeltäjäänsä ja ne erot tekevät Duel for Middle-Earth:istä paremman pelin. Nyt mukana on kartta, jonka alueita valloittamalla voi myös voittaa pelin. Pääpelimekaniikkana pelissä on avoin kortinvärväys pöydälle asetetusta korttipyramidista.  Tuskallisia päätöksiä on edessä, koska pelaajan täytyy miettiä oman edun lisäksi myös sitä, minkä kortin jättää vastustajalle saatavaksi. Vincent Dutrait:n kuvitus on aina säväyttävää ja Duel for Middle-Earth ei ole tässäkään poikkeus. 

Osa korteista kääntyy vasta vuorojen edetessä.

Finspan jatkaa Wingspanin aloittamaa pelisarjaa. Tällä kertaa sukelletaan merten syvyyksissä, kun pelaajat pelaavat kalakortteja pelilaudoilleen. David Gordonin ja Michael O'Connellin suunnittelema peli on tutunoloinen mutta tarjoaa myös eroavaisuuksia sarjan aiempiin peleihin. Pelissä pelataan neljä kierrosta, josta jokaisen päättyessä toimitetaan vaihtelevat pisteytykset. Pelaajat pelaavat kortteja laudalleen kolmeen eri sarakkeeseen, kolmessa eri syvyydessä. Kortin pelaamisen sijaan pelaaja voi lähettää meribiologinsa sukeltamaan laudalleen tutkimaan  mereneläviä, ja näin aktivoimaan toimintoja laudalla. Yksi pelin mielenkiintoisista eroavaisuuksista sisarpeleihinsä on tapa, jolla poistopinoon menevät kortit on mahdollista myöhemmin sukeltaa takaisin käteen. Finspan on todella toimiva kokonaisuus ja olin tästäkin jotenkin todella positiivisesti yllättynyt. Pidän vedenalaisesta kuvituksesta ja korttien eri lajeista. Hieman yleisilmettä rikkovat keltaiset ja oranssit poikas- ja mätilaatat, jotka nyt ovat aika rumat. Kokonaisuuteen ne nyt ei ihan kauheasti lopulta vaikuta kun ovat muuten ihan toimivat. Finspan on kivan toimiva peli ja sitä on helppo suositella muillekin. 

Silmävalottajalla on mätiä mukanaan.

Hetki joudutaan odottamaan marraskuun alkuun, ennen kuin saadaan voittajat julki. Jos olisit itse raadissa mukana, mitkä olisi sinun voittajaehdokkaasi?