Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2021.

Testissä Knizian Equinox.

Kuva
 Asmodeeltä lähettävät arvostelukappaleen uudesta Equinoxista, ja tartuin tilaisuuteen jo pelkästään upean kansikuvituksen perusteella.  Aikaisemmin nimellä Areena: Titaanien taistelu julkaistu peli oli minulle tuttu vain nimeltä, mitä nyt joskus olin sen pelikaupan alelaarissa nähnyt. Herra Knizian nimi paketin kannessa toki herättää mielenkiinnon, joten päätin tutustua peliin.  Equinoxin laatikko on täyteen pakattu, jopa niin täyteen ettei kortit meinaa mahtua sisälle. Unohtakaa siis korttisuojat. Equinoxissa pelaajat kilvoittelevat siitä, mitkä tarunhohtoiset metsänolennot selviävät päiväntasauksen juhlaturnajaisten loppuun asti. Tavoitteena on kerätä pisteitä ennustamalla, mitkä olennot kahdeksasta kilpailijasta ovat turnauksen lopussa vielä mukana. Pelin alussa valitaan mitkä kahdeksan olentoa 14:sta ovat pelissä sillä kertaa mukana, tai ne voidaan myös arpoa, mikäli näin haluaa. Kyseisten olentojen mustavalkoiset metsäkortit laitetaan pelialueen yläosaan riviin, ja niiden värilli

Lands of Galzyr -ensikatsaus.

Kuva
Minulle tarjoutui mahdollisuus tutustua etukäteen Snowdale designin uusimpaan joukkorahoitusta hakevaan peliin, nimittäin Lands of Galzyr -nimiseen tarinavetoiseen seikkailupeliin. Tässä kohtaa saattaa pitkäaikaiset Noppapotin lukijat hämmästellä, sillä seikkailupelit ja minä emme ole mitkään vakituiset kaverit. Oma pelimaku kun yleensä suuntautuu kuiviin europeleihin, ja tarinalliset elementit ovat usein vähän niin ja näin. Omasta pelihyllystäni kuitenkin löytyy kaikki Snowdale designin aikaisemmat pelit Dale of Merchantsistä Dawn of Peacemakersiin, joten pakkohan minun oli Galzyriinkin tutustua, kun kerta mahdollisuus siihen annettiin. Huomioithan, että kuvissa esiintyy pelin prototyyppi, joten lopullinen tuote voi olla hieman erinäköinen ja siinä voi olla vielä puutteita. Lands of Galzyr on näyttävä peli, jo näin prototyyppinä. Kuten saatatte arvata, Lands of Galzyr sijoittuu samaan Daimyrian maailman kuin aikaisemmat  Snowdalen pelit. Peli on avoimen maailman tarinallinen seikkailu

Nidavellir eli sinne mutta ei takaisin.

Kuva
 Kääpiöt ovat kovin aliedustettuna pelihyllyssäni. Ehkä kääpiöteemaiset pelit eivät yleensä ole mekaanisesti omaan makuuni sopivia, tai sitten ei vain ole tullut kokeiltua kovin montaa. Saboteur myytiin jo aikaa sitten eteenpäin, vaikka se sinällään oli ihan hauskahko partypelinä. Mutta kun näin Nidavellirin ensimmäisen kerran YouTuben ihmeellisessä maailmassa, kiinnostuin heti. En kääpiöiden vaan kolikoiden takia. Siitä lisää hieman myöhemmin. Peruspeli ja lisäosa, jotka mahtuvat hyvin pelkän peruspelin laatikkoon. Serge Laget:n Nidavellir sijoittuu skandinaaviseen mytologiaan, tarkemmin sanottuna Nidavellirin kääpiömaailmaan. Siinä pelaajat yrittävät värvätä kääpiöarmeijaa vastustamaan Fafnir-lohikäärmettä, joka uhkaa koko kuningaskuntaa. Ennen kuin tämä "viiden armeijan taistelu" voidaan käydä, pitää löytää taistelijoita. Ja mistäs muualtakaan sitä löytäisi kykeneviä kääpiöitä kuin tavernasta!  Pelissä pelaajat tarjoavat kolikoita siitä, kuka saa mennä ensimmäisenä taverna

Kevättä pelihyllyssä.

Kuva
Toisin kun otsikosta saattaisi luulla, tämä postaus ei kerro kokoelman karsimisesta, vaan pelkästään sinne lisätyistä peleistä. Huomasin, etten hetkeen ole tehnyt tällaista tavallista Hei, mitä kuuluu -postausta, ja ajattelin ajan olevan siihen sopiva, kun täytyy myöntää ostohousujen olleen päällä tänä vuonna melko toistuvasti. Ja nyt ollaan vasta huhtikuussa. Viimeiset kuusi kuukautta ovat kyllä tuoneet kokoelmaamme aikamoisia herkkuja, ja totesin itselleni tuossa hetki sitten, että vaikka muut elämän osa-alueet ovat olleet vähemmän kivoja,(stressaava muutto, Covidin sairastaminen, huoli läheisistä yms), niin pelihetket (ne harvat mitä on ollut) ovat kyllä olleet hyviä ellei jopa erinomaisia.  Kuten edellisessä kirjoituksessani hehkutin, Dune:Imperium kolahti meillä kovaa ja on saanut pöytäaikaa kiitettävästi. En viitsi siitä nyt sen enemmin kirjoitella, voit halutessasi lukea edellisen postaukseni aiheesta. Dyynin lisäksi loppuvuonna hankittu Lost Ruins of Arnak on ollut koukuttava,

Dune: Imperium - hiekkamatojen matkassa.

Kuva
 Ostin viime jouluna itselleni lahjaksi, tai kenties palkinnoksi kuluneesta vuodesta, Paul Dennenin Dune: Imperiumin. Frank Herbertin Dyyni-sarjan ystävänä pelin aihepiiri oli, ja on edelleen mieluisa, ja pelin ympärillä oli ollutkin jonkin verran pientä pössistä vuoden viimeisinä kuukausina. Jotenkin tämä peli oli alunperin mennyt minulta ihan ohitse, mutta toisaalta niin varmasti on monen muunkin pelin kohdalla. Paul Dennen on monelle varmasti tuttu Clank!: A Deck-building adventuren myötä, jota itsekin on muutama kerta tullut pelattua.  Dune: Imperium on toki pakanrakennuspeli sekin, mutta ei se mikään Clank!-kopio ole.  Taustalla on toki myös Dire Wolf, joten laatua sopi odottaa, kyllähän sen Clank! on osoittanut. No mikäs se sieltä peiton alta kurkistaa? Pelissä kukin pelaaja on joku hahmo Dyynin maailmasta, ja tämän myötä jokaisella on hieman toisistaan poikkeavia kykyjä. Aloituskäsi on kaikilla pelaajilla samanlainen, mutta kukin kehittää pakkaansa sitten omalla tavallaan.  Joka

Vuosi 2020 - Hyvät, pahat ja rumat

Kuva
Viime vuosi oli monessa asiassa hyvin poikkeuksellinen. Kotona oleilu eristäytyneenä ystävistä ja sukulaisista, naapureiden kanssa tuskailu, uudet pelihankinnat ja viimeisimpänä uuteen kotiin muutto. Siinä pääpiirteittäin kaikki tapahtumat. Pelitapahtumat jäi kokonaan välistä ja samoin myös suurin osa peli-illoista. Omassa elämässä oli paljon stressiä vanhan kodin naapurustoon pesiytyneen rikollisjengin myötä, ja tämä ajoikin meidät sitten lopulta muuttamaan pois, koska poliisi oli täysin hyödytön auttamaan asiassa.  Mutta tämä olikin vain ja ainoastaan hyvä juttu, sillä nykyinen koti on isompi, omalla pihalla varustettu ja rauhallisella asuinalueella sijaitseva rivitalo. Mutta se muuttaminen... se on kyllä syvältä.  Muuttamisen ainoa hyvä puoli, on pelihyllyjen uudelleen järjestäminen. Oma stressi purkaantui poskettomana lautapelishoppailuna, jota piti sitten toki tasapainottaa myymällä vanhoja pelejä ajoittain pois. Lisäksi minusta tuntuu, että vuosi 2020 oli pelijulkaisujen kannalta