Miiran Top-30+5 -listaus 2021

 Kuten moni teistä saattaa tietää, olen yleensä tehnyt lempipelilistaukseni näin lokakuussa. Okei, lokakuu on tässä ollut vähän liukuva käsite, mutta joka tapauksessa olen listani tehnyt aina näin syksyisin. Metodeja minulla on ollut monia, tänä vuonna menin seisomaan pelihyllyjen eteen ja pläräsin kaikkia +400 nimikettä mielessäni, ja merkkasin ylös varmat suosikkini. Näin sain aikaiseksi top-50 -pelit, joista sitten lähdin karsimaan ja rakentamaan varsinaista listaani. Yleensä olen karsinut pelit kolmeenkymmeneen, mutta nyt päästin listan luisumaan kolmeenkymmeneenviiteen, sillä en raaskinut tiputtaa ihan kaikkia suosikkejani pois. Sama ongelma joka vuosi. Ja silti monta lempparia jäi ulos. Jääväsin myös muutamat pelit pois, joista koen tarvitsevani vielä muutamia pelikertoja lisää, jotta osaan tarkastella niiden sijoittumista oikein. Tällaisia oli esimerkiksi Tekhenu, Merv ja Tawantinsuyu, jotka ehdottomasti olisivat listalla, mikäli olisivat saaneet enemmän pöytäaikaa. 

Saatuani listan valmiiksi valmistauduin kirjoittamaan listaani, mutta aviomieheltäni tuli korjaavia kommentteja, joten päädyin vetämään top-35 -pelit vielä turnamentin lävitse varmuuden vuoksi. Mitään ihan järkyttäviä muutoksia ei tullut, mutta tällä kertaa miehenikin hyväksyi listani. Kröhöm. Joten mennäänpä itse listaan. (Suluissa edellisvuoden sijoitus, mikäli sellainen löytyy).


35.  Azul (22.)

Michael Kieslingin Azul on hieman tipahtanut edellisvuoden sijalta 22. mutta on edelleen minulle mieluisa peli. Siinä pelaajat noukkivat erivärisiä laattoja pöydän keskellä olevilta tehdaslaatoilta, ja lisäävät niitä omalle pelialueelleen yrittäen täyttää siinä olevia rivejä, joista laatat sitten sijoitetaan viereiseen ruudukkoon. Azul on koukuttava peli, tai oikeastaan pelisarja, joista suosikkejani ovat alkuperäinen, sekä Azul: Summer pavilion. 

Alkuperäinen Azul on edelleen yhtä viihdyttävä.

34.  Bunny kingdom (18.)

Richard Garfieldin pupupeli on meillä vakkari pääsiäispeli, mutta nyt valitettavasti jäänyt vähän covidin uhriksi. Tässä pelissä draftataan kortteja, joidenka avulla valloitetaan alueita pelilaudalta. Pisteitä saa jokaisesta yhtenäisestä omasta alueestaan kaavalla: tornien määrä x tuotettavien resurssien määrä. Eli vaikka kolme tornia x kolme resurssia(esim helmi, puu ja porkkana) = 9 pistettä. Peli on ollut listallani jo monta vuotta, ja oikeastaan olen aika iloinen sen löytyvän täältä edelleen. Voi, kunpa se pääsisi pian taas pöydälle.

Pinkki pupuarmeija valmiina valloittamaan maita.

33.  Atlantis rising 2nd edition (-)

Listan ensimmäinen uusi tulokas on Galen Ciscellin Atlantis risingin toinen editio. Tämä yhteistyöpeli oli pitkään mieheni ja minun wishlistillä, ja vihdoin menneenä kesänä hankimme sen omaksi. Pelin ideana on saada rakennettua tähtiportti(okei ei se ole _oikeasti_  tähtiportti, vaan joku portaali) jolla atlantislaiset pääsevät pois saarelta ennen kuin se uppoaa mereen.  Peli yhdistää onnenkoetusta ja resurssien keräilyä, ja on melko tiivistunnelmainen ja sen vaikeustasoa voi säätää. Meillä on siihen vielä extra kortteja, joilla voisimme joko helpottaa tai vaikeuttaa peliä, mutta emme ole toistaiseksi niitä tarvinneet. Panostin myös peliin erikseen myytävään playmat:tiin, joka on kieltämättä aika kaunis. 

Tässä kohtaa peliä Atlantis oli vielä hyvin pinnan päällä.


32.  Concordia (24.)

Mac Gerdtsin Concordia on myös näitä listani vakiopelejä. Nyt se valitettavasti otti pienen sukelluksen listalla, johtuen lähinnä siitä etten ole saanut sitä pöydälle juurikaan. Onneksi siitä juuri julkaistiin äppi, joten pääsen ainakin tabletilla sitä pelaamaan, jollen muuten. Tosin, olen talvella hankkinut tähän lisää karttoja, joten niitä olisi kyllä erittäin kiva päästä testailemaan. Pidän Concordian korttimekaniikasta, jossa sinulla on kaikki korttisi kädessä pelin alussa, ja pelattuasi ne saat ne halutessasi koska vain takaisin pelaamalla tribune-kortin. Concordia kuuluu niihin harvoihin peleihin, joista tykkään käyttää sanaa elegantti.

Concordian kartta on yksi kauneimmista.

31.  Abyss (27.)

Bruno Cathalan ja Charles Chevallierin Abyss on pomppinut listalta pois ja takaisin, mutta täällä se on nyt taas. Lisäosien kanssa tämä peli on oikein nannaa, ja ne varmasti ovat pitäneet pelin listallani nyt kaksi vuotta putkeen. Alkuperäisen pelin monsteritrack on mielestäni hieman ongelmallinen, ja se onkin onneksi korjattu Leviathan-lisurissa.  Vielä kun saisimme tuon lisäosan Board Game Arenaan, missä peliä tulee pelattua lähes viikottain. Pelin kuvitus on myös todella kaunista katseltavaa.

Molemmat lisäosat käytössä.

30. Hallertau (-)

Listan toinen uutuus on Uwe Rosenbergin viimeisin iso peli Hallertau. Saa nähdä, jääkö se viimeiseksi Uwen isoksi peliksi, hän kun kuulemma keskittyy perheeseen ja pieniin peleihin jatkossa. Eikä se haittaa, minulla on hylly täynnä isoja Uweja. Niistä hänen pienemmistä peleistään en niin kauheasti aina innostu. Joka tapauksessa, Hallertau on oikein onnistunut työläisenasettelupeli, jossa on toki tuttuja uwemaisia juttuja, kuten viljelyä ja lampaita jne. Se on myös toisaalta melko omanlaisensa tapaus, eikä suoraan muistuta muita Uweja hyllyssäni. Tänä vuonna Hallertau tiputti mm. Le Havren listaltani, mutta tarkastelemme tilannetta sitten taas vuoden päästä. 

Hallertaussa on ihan tolkuton määrä kortteja, joista yhden pelin aikana nähdään vain murto-osa.

29. Istanbul (11.)

Rüdiger Dornin Istanbul on Kennerspiel des Jahres -voittaja vuodelta 2014.  Pidän pelin omalaatuisesta mekaniikasta, jossa pelaajan on jätettävä nappuloitaan laatoille joihin menee, tai vaihtoehtoisesti kerättävä niitä, mikäli menee laatalle, jossa on käynyt jo aiemmin. Tästä aiheutuu mielenkiintoinen pähkinä, miten optimoida toimintonsa, ilman että joutuu koko ajan ravata nappuloiden palautuslaatalle,  eli suihkulähteelle. Pelissä kilvoitellaan siitä, kuka saa kerättyä viisi rubiinia ensimmäiseksi, tavalla tai toisella. Strategioita on monia, sillä rubiineja saa useammalla eri tavalla. Meillä on pelistä Big box, joka sisältää molemmat lisäosat ja karavaani-minilisurin.

Punainen pelaaja on mennyt täyttämään maustevarantonsa.

28. Grimm Masquerade (25.)

Grimm Masquerade on Druid City Gamesin julkaisema peli salaisista rooleista, settien keräilystä ja päättelystä satumaisella teemalla. Peli on aina mieluisa kokemus, ja pöytään sen mielelläni monenlaisissa eri tilanteissa. Jokaisella pelaajalla on salainen hahmo, joka haluaa kerätä yhtä lajia kortteja, ja yrittää vältellä toista. Jos saat kolme sitä laatua, jota keräät voitat kierroksen, kun taas kahdella vältellyllä kortilla tiput kierrokselta ja joudut paljastamaan hahmosi muille.

Yksityiskohta pelilaudasta.

27. Rococo (19.)

Matthias Cramerin, Luis ja Stefan Maltzin Rococo on myös yksi kestosuosikeistani. Päädyimme hankkimaan pelin uuden deluxe version, vaikkakin myös vanha Pegasus spielen editio löytyy lisärin kera hyllystä. Pelissä pelaajat ovat vaattureita, joka yrittävät saada vaatteitaan näkymään Ludvig XIv:n hovissa muita pelaajia enemmän.  Pelissä on tämän aluehallintamekaniikan lisäksi myös lisämausteena pakanrakennusta, joka on yleensä minulle mieluisaa. 

Rococo deluxen kortit ovat oikein nättejä.

26.  Fields of Arle (17.)

Uwe Rosenbergin Fields of Arle on tällä hetkellä lempparini Uwen peleistä, mutta tässä nyt voisi olla moni muukin Uwe. Peli on (ilman Tea and trade -lisäosaa) kaksinpeli, jossa tehdään kaikkea uwemaista viljelystä karjan pitämiseen, mutta pelin ehkä erikoisin piirre on kaksijakoinen pelilauta, jossa vain puolet työläisenasettelupaikoista on kerrallaan saatavilla, riippuen siitä mikä vuodenaika on meneillään. Pelaajalla on neljä työläistä, joita voi lähettää tekemään toimintoja, ja varattuun paikkaan ei toki saa mennä.  Fields of Arle on aikamoinen tilasyöppö, joten sitä ei olohuoneen kahvipöydällä kyllä tule pelattua. Harva kaksinpeli vie näin paljon tilaa. 

Talli täynnä hevosia. Mutta missä on googly eyesit?!

25. Honey Buzz (-)

Honey buzz on myöskin uusi tulokas, jonka sain pari kuukautta sen jälkeen, kun olin edellisen listani tehnyt. Siinä pelaajat ovat mehiläisiä, jotka valmistavat hunajaa ja myyvät sitä hyvään hintaan muille metsän asukeille. Päämekaniikkoina toimii työläisen- ja laattojenasettelu, ja peli on mukavan strateginen söpöstä ulkokuorestaan huolimatta. Minulta löytyy myös pelin minilisäri Honey pot, sekä hankin siihen saatavilla olevan deluxe upgrade -packin, suoraan julkaisijan omasta verkkokaupasta. Peli on harmillisesti ollut koko ajan hieman hankalasti saatavilla, mutta toivottavasti tämä korjaantuisi jatkossa. Peli on taattua Elf Creek Gamesin laatua, jossa on retail-version komponentit ovat laadukkaat, eikä koko deluxe upgrade ole todellakaan välttämätön. 

Hunajakennot täynnä hunajaa.

24. Carpe Diem (21.)

Stefan Feldin laattojenasettelu Carpe Diem on pysynyt melko lailla samoilla sijoilla kuin edelliselläkin kerralla. Pidän pelin pisteytysmekaniikasta, jossa valitaan aina kaksi korttia pelilaudalta, joidenka väliin laitetaan oma tokeni merkiksi, ettei muut voi näitä kahta korttia pisteyttää.  Kyseinen korttipari pisteytetään siis vain kerran pelin aikana. Ja mitä pidemmälle peli etenee, vaihtoehdot vähenee ja suunnitelmallisuus on avainasemassa. Itse laattojenasettelu on aika perinteikästä. Jokaisella pelaajalla on oma ruudukko, johon yhteiseltä laudalta noukitut laatat asetellaan. 

Carpe Diemistä on tehty jo monta painosta, mutta kaikki on lähes yhtä rumia.

23. Orléans (-)

Reiner Stockhausenin Orléans on uusi tulokas listalla, koska olen tänä vuonna vasta kunnolla päässyt keskitttymään siihen. Se oli minulla aikaisemmin kirjastosta lainassa muutamaan otteeseen, mutta jostain syystä se kunnolla klikahti meillä vasta nyt viimeisimmällä lainauskerralla. Sittemmin peli päätyi myös omaksi, kun sattui hyvä tarjous Amazonissa vastaan. Peli on pussinrakentelua, jossa pussista nostetut työläistokenit laitetaan pelaajan omalle pelilaudalleen, näin siten aktivoiden eri toimintoja. Orléans on oikein miellyttävä pelikokonaisuus, joka saa meillä kyllä jatkossakin mukavasti peliaikaa. Varsinkin kun suojasin tokenit kolikkosuojilla, niin ei ole huolta niiden ottavan osumaa toistuvissa pelisessioissa. 

Tämänhän te halusitte nähdä, eli kaikki tokenit kolikkosuojissa.


22. Grand Austria Hotel (-)

Simone Lucianin ja Virginio Giglin GAH on ollut muutaman vuoden pois listaltani, mutta uuden deluxe painoksen ja Let's waltz -lisäosan myötä se teki näyttävän paluun listalleni. Itävaltalaisen hotellin manageroiminen on teemana mielenkiintoinen, ja noppiendraftaus on tällaiselle draftausfanaatikolle THE juttu. Nämä italoeurot nyt muutenkin on sitä ominta minua, mitä tulee peleihin. Grand Austria Hotel on yksi niistä peleistä, joka ei tule lähtemään kokoelmastamme, nyt kun sen olemme sinne vihdoinkin saaneet. Katsotaan minkä sijoituksen se saa ensi vuonna, kun olemme pelanneet läpi kaikki uudet moduulit lisäosasta. 

Hotelliin on pyrkimässä monenlaista asiakasta.

21. Potion explosion (9.)

Lautapeli joka simuloi parhaiten Candy crushia? Jep, näinkin voisi kuvailla Potion explosionia. Pelin jujuna on pöydälle asetettava kuula-automaatti, josta pelaajat noukkivat kuulia yrittäen saada aikaiseksi samanväristen kuulien yhteenosumisesta aiheutuvan räjähdyksen. Nämä kuulat sitten asetellaan taikajuomalaatoille, jotka valmistuessaan antaa pelaajille erityistoimintoja. Peli on koukuttava ja hauska, ja pelaan sitä aina kun vain mahdollisuus nousee esiin. Peli löytyy myös Board Game Arenasta, sekä AppStoresta, joten sitä pääsee myös testaamaan vaikkei omaa peliä omistaisi. Jotenkin koen sen silti kaikista hauskimmaksi ihan livenä. 

Kuulakone valmiina pelaajia varten.


20. Teotihuacan: City of Gods
(-)

Italoeuroista puheenollen, Teotihuacan on nyt päässyt ensimmäistä kertaa listalleni.  Miksi?, kysyt varmaan ja vastaus on yksinkertaisesti Board Game Arena. Tutustuin peliin jo kauan sitten, kun peli julkaistiin, mutta silloin se jäi kirjastolainana sataman ohitse lipuvaksi laivaksi. Kokemus oli kiva, mutta sitten se unohtui ja ajan saatossa muistot siitä muuttuivat negatiivisemmiksi. Vastausta tuohonkaan ei minulla ole, miksi näin pääsi käymään. Elämän suuria mysteerejä kaiketi. Mutta kelataan filmiä eteen päin vuoteen 2020, jolloin kotona vietetty aika lisääntyi 70 prosenttisesti, ja päädyin ostamaan BGA:n premium-jäsenyyden. Annoin Teotihuacanille uuden mahdollisuuden, ja toisenkin, kunnes lopulta päädyin ostamaan pelin fyysisen kappaleen itselleni ja pidän sitä nykyisin yhtenä lempipelinä. Tarinan opetus? Joskus on hyvä antaa peleille uusia mahdollisuuksia, koska ei sitä tiedä, vaikka mieli olisi vuosien aikana muuttunut. Edelleen pidän sen pelilautaa kyllä vähän rumana, mutta pääsen siitä ihan kohta ylitse. 

Teotihuacanin pelilauta on omaan makuuni vähän väritön.

19. Broom Service (-)

Jostain syystä Alexander Pfisterin ja Andreas Pelikanin Broom Service otti viime vuonna välivuoden listalta, mikä tuntuu täysin järjenvastaiselta, mutta menneet on menneitä.  Pelissä on nerokas korttimekaniikka, jossa jokaisen kortin voi  pelata joko rohkeana tai arkajalkana, mutta jujuna onkin, että ainoastaan viimeisin kierroksella kyseisen kortin rohkeana pelannut voi pelata sen. Arkajalat saavat kaikki tehdä korttiensa toiminnot, jotka kuitenkin ovat aina heikommat kuin rohkeat versiot. Pelissä kuljetetaan taikajuomia pitkin poikin pelilautaa, niin kuin Kikin lähettipalvelu -elokuvassa. Vahva suositus tälle, peli on ollut yksi suosikeistani jo usean vuoden ajan ja menneenä talvena ostin sen matkamuistoksi Tampereen reissultamme vihdoinkin omaksi. 

Toivottavasti mieheni ei valitse samoja kortteja.

18. The Quacks of Quedlinburg (14.)

Puoskarit se vaan jaksaa porskuttaa! (toim.huom. Joo, tiedän suomennetun version olevan Räävelin rohtotohtorit, mutta meidän kaveripiirissä tämä on jo vuosia kulkenut Puoskareina) Pussinrakentelu yhdistettynä push your luckiin on todella toimiva yhdistelmä, ja koukuttavakin kaiken lisäksi. Meillä peli saa pöytäaikaa säännöllisesti, ja olemme hankkineet siihen Herb witches -lisäosan sekä kolikkosuojat nappuloita suojaamaan.  Ja eiköhän se Alchemists-lisurikin tule vielä tämän vuoden puolella hommattua. Olen kokeillut monenlaisia yhdistelmiä eri tokeneista, mutta en toistaiseksi ole löytänyt ehdotonta suosikkiyhdistelmää, ja ehkä hyvä niin. 

Vielä voi nostella, vai voiko?

17. Altiplano (-)

Lisää Reiner Stockhausenin pussinrakentelua, tällä kertaa alpakkapelin merkeissä. Näitä kahta verrataan aina, eli Orléansia ja Altiplanoa, ja näistä suosikkini on Altiplano. Koen sen piirun verran strategisemmaksi, ja sen takia se varmaan on suosikkini. Mutta ovat siis selkeästi sukulaispelejä, joten tässä nyt vertaillaan vain kahta todella hyvää keskenään. Altiplano on sen verran noussut suosikiksi minulle, että panostin fimoilemalla siihen pelinappulat, ja tilasin BoardGameGeekStoresta paremmat pussukat pelin mukana tulleiden tilalle, sillä ne oli huonosti ommeltu, ja saumat repeilivät ikävästi. 

Pussista noukitut tokenit laitetaan kunkin pelaajan omalle pelilaudalle.

16. Tzolk'in: the Mayan calendar (-)

Nyt on ihmeteltävä, että mitäköhän viinaksia sitä on edellisellä kerralla listaa tehdessä nautiskeltu, kun Tzolk'in ei ollut listalla ollenkaan. En osaa antaa tähän mitään selitystä, sillä peli on ollut listalla jo vuosia, mutta jostain syystä se oli unohtunut viime kerralla. Tämä italoeuro on edelleen yksi ehdottomista lemppareistani, ja koen sen edelleen toimivan todella hyvin vaikka vastassa olisi uudempiakin työläisenasettelupelejä. Pelin rattaat kuvastavat hienosti työläisten kuluttamaa aikaa, ja vähentää kierrosten aikana tehtävää säätöä huomattavasti. Oikein kelpo peli Daniele Tascinilta ja Simone Lucianilta.

Tzolk'in on aina ihana. 

15. Wingspan (7.)

Elizabeth Hargraven Wingspaniä tulee edelleen pelattua hyvin säännöllisesti niin fyysisenä pelinä kuin Nintendo Switchille lataamallani sovelluksella. Pidän koneistonrakentelusta ja sitähän tämä lintupeli on sisimmiltään. Peliä voin pelata hampaat irveessä tai vähän kevyemmälläkin otteella, ja aina viihdyn. Pelaan mieluiten kaksinpelinä, mutta toki pöytääni mahtuu useampikin pelaaja. Meillä on myös molemmat lisäosat, joten korttien määrä on aika valtava jo tässä kohtaa. Eipä minulla taida olla juuri valitettavaa Wingspanistä. 

Mukana myös uusin Oceania expansion.

14. Sagrada (8.)

Adrian Adamescun ja Daryl Andrewsin Sagrada on edelleen listalla, täällä puolitien paikkeilla. Pidän noppaoptimoinnista, ja Sagrada tekee sen  minua miellyttävällä tavalla. Pidän noppaikkunani suunnittelusta ja pyrin aina täydelliseen tulokseen. Eihän se aina mene niin, mutta Sagrada on kuitenkin peli, jossa pärjään yleensä melko hyvin. Meillä on kaikki tähänastiset lisäosat, joista varsinkin viimeisin, Life, on ollut hauska lisä peliin. 

Ihanan värikkäitä noppia Sagradassa.

13. Dungeon Petz (5.)

Vlaada Chvatilin Dungeon Petz on ollut listallani varmaan niin kauan kun olen näitä listoja tehnyt. Paikka vain aina hieman vaihtelee fiiliksen mukaan.  Pidän pelin teemasta, jossa pikkupirut kasvattavat lemmikkimonstereita, joita sitten myyvät luolaherroille, ja laittavat kilpailemaan vaihtuvissa kilpailuissa, kuten vaikka syöntikilpailu tai sottapyttyisyystaistelu. Peli on söpöstä teemastaan huolimatta melko raskas työläisenasettelu, enkä siksi sitä ihan kaikille suosittele, mutta jos jaksaa sääntöjen opettelun ja parin ekan kierroksen tunnustelun kahlata läpi, on peli lopulta aika selkeä. Laita pikkupirut hakemaan ruokaa, häkkejä, lisää työvoimaa tai vaikka myyntikojulle huutelemaan. Tämän jälkeen käydään jokaisen lemmikin tarpeet läpi, ja jos pärjäät hyvin saat pitää lemmikit tarpeeksi pitkään, jotta ne voivat kilpailla tai voit myydä ne eteen päin. 

Valmiina työskentelemään.

12. Seasons (6.)

Regis Bonneséen Seasons on myös näitä toplistaukseni konkareita. Nykyisin tulee pelattua lähinnä etänä Board Game Arenassa, sillä mieheni ei niin Seasonsista välitä, mutta ei se haittaa, tyydyn kohtalooni. Pelissä on sekä korttien- että noppiendraftausta jotka ovat aina minun makuuni. Korttien kombottaminen on hauska pähkinä purtavaksi, ja pieni take thatkään ei minua haittaa.

Seasons on edelleen yksi suosikeistani.

11. The Castles of Burgundy (15.)

Stefan Feldin Burgundy on tällä hetkellä lemppari-Feldini, ja pelaan sitä jatkuvasti. Näköjään jopa niin paljon, että se on päässyt nousemaan listalla muutaman pykälän verran.  Pelaajilla on kaksi noppaa, joilla he valitsevat toimintoja niin laattojen oston, niiden laittamisen tai vaikka resurssien kuljettamisen väliltä. Pelaan Burgundya mieluiten kaksinpelinä, neljällä en ole tainnut ikinä pelata. Tämä on jo europelien klassikko, johon kannattaa kaikkien tutustua. 

Alean uusi painos Burgundysta.

10. Roll Player (4.)

Keith Matejkan Roll Player, eli tuttavallisemmin Rolpe, otti pienen sukelluksen nelossijalta kymmenenneksi, luultavasti sen takia etten ole sitä nyt päässyt hetkeen pelaamaan. Kuitenkin pidän siitä erittäin paljon, ja pelaisin toki koska vain. Meiltä löytyy molemmat lisäosat, mutta voin toki pelata ihan pelkkää peruspeliäkin, vaikka monet sanovat ensimmäisen lisäosan olevan pakollinen. 

Ihania, ihania noppia!

9. Disney: Villainous (12.)

Yllätyksekseni myös Villainous otti pienen nousun listalla ylös. Johtuukohan kenties uusimman lisäosan odotuksen aiheuttamasta pöhinästä? Ken tietää. Oli miten oli, on Villainous edelleen makuuni, ja pelaankin sitä melko säännöllisesti. Pelissä pelaajat valitsevat jonkun hahmoista, ja yrittävät päästä kyseisen hahmon voittoehtoon muita pelaajia ennen. Omat suosikkini on ehkä Yzma, Hades, Jafar ja Rattigan. Inhokkeihini taas lukeutuvat Scar, Dr. Facilier ja Queen of Hearts lähinnä siksi etten pärjää niillä. Olen ennakkotilannut uusimman lisäosan, jonka tämän hetkisen tiedon mukaan pitäisi tulla marraskuussa, olkoot se siis synttärilahja itselleni. 

Yzma on yksi lemppareistani Villainousissa.

8. Isle of Cats (10.)

Frank Westin kissojensaari on edelleen mielestäni paras polyominopeli. Siinä täytetään laivoja tetrislaattojen muotoisilla kissalaatoilla ja yritetään saada täytettyä laiva mahdollisimman täyteen, ja vielä mieluiten samanvärisiä kissoja vierekkäin muodostamaan kissaperheitä. Toinen päämekaniikka on korttienvärväys eli draftaus, josta kuten ehkä tiedätte, pidän erityisen paljon. Innolla odotan tulevia lisäosia jotka Potkustarttasin peliin menneenä kesänä. Luulen pelin sijoituksen pysyvän melko samana, sillä peli saa meillä pöytäaikaa melko hyvin. 

Laiva kissoja pullollaan.

7. Nidavellir (-)

Serge Laget:n Nidavellir iski minuun todella kovaa, ja olen siitä kirjoitellutkin blogissani. Peliä on tullut pelattua melko paljon, kiitos Board Game Arenasta löytyvän version. Meillä on myöskin pelin lisäosa Thingvellir, jota ilman emme pelaa koskaan. Pelin musta-valkoinen kuvitus jakaa hieman mielipiteitä, mutta itse pidän siitä. En osaa sanoa mihin Nidavellir päätyy jahka pääsen tästä "alkuhuumasta", jota on tosin kestänyt jo yli puoli vuotta, mutta uskon sen löytyvän listaltani ensi vuonnakin. Pelin jujuna on tarjouskolikot, joilla pelaajat salaa tarjoavat oikeudesta päästä ensimmäisenä palkkaamaan kääpiösotureita paikallisista tavernoista. 

Nyt jännittää, voitanko yhtään tarjousta.

6. Aquatica (-)

Tämä vuosi on harvinainen siinä mielessä, että top-10:ni on poikkeuksellisen monta uutuutta. Näistä yksi on Ivan Tuzovskyn Aquatica, joka ihastutti minut Concordiasta tutulla korttimekaniikalla ja merenalaisella teemalla. Hauska yksityiskohta sinänsä, sillä oikeassa elämässä kärsin thalassofobiasta, eli pelkään syviä vesiä. Aquaticassa on myös hauska gimmick, jossa kortteja asetetaan pelaajalaudoissa oleviin uriin, joissa niitä sitten tiettyjen toimintojen ansioista voi nostaa, eli työntää syvemmälle pelaajalaudan sisään. Tätä kautta kortteja pääsee pisteyttämään pelin lopussa, ja pelin aikana voi saada esimerkiksi lisätoimintoja jne. 

Aquatican yhteinen pelilauta ja korttirivit.

5. Five Tribes (3.)

Bruno Cathalan Five Tribes on näköjään pysytellyt melko samoilla sijoilla, on se siis edelleen yksi ehdottomista lemppareistani. Meeplejen tiputtelu hieman Mancalaa muistuttavalla tavalla on kiva aivopähkinä, ja tämä muuten melko feldimäinen pistesalaatti onkin ollut meillä pelihyllyssä jo aika monta vuotta. Mitään uutta sanottavaa minulla ei  Five Tribesista oikeastaan ole, mielipiteeni kun ei ole siitä muuttunut vuosien varrella. 

Melkein loppuu pöydältä tila.


4. The Voyages of Marco Polo & Marco Polo II - In the service of the Khan (2.)

Tässä hieman huijausta, sillä laitoin tähän samalle sijalle molemmat Marco Polo pelit, sillä ne ovat minulle melkein yhtä ja samaa peliä, pienin eroavaisuuksin. Hyllystäni löytyy kaikki lisäosat ja promot mitä peleihin on julkaistu. The Voyages of Marco Polo oli monta vuotta lempparipelini, eikä se kauaksi ole valunut vieläkään. Luciani & Tascini kaksikolta on useampikin peli listallani, mutta tämä on niistä suosikkini, ja on aina ollut. 

Marco Polo II on samalla tuttu ja turvallinen, mutta kuitenkin tarpeeksi erilainen.

3. Lost Ruins of Arnak (-)

Mín ja Elwen parivaljakon debyyttipeli Lost Ruins of Arnak oli vähällä mennä minulta ohitse, sillä olin jostain syystä kuvitellut sen olevan aivan eri tyyppinen peli, kuin se lopulta olikaan.  Onneksi päädyin jonkun YouTube-videon kautta tutkimaan asiaa hieman tarkemmin, ja huomasinkin sen olevan työläisenasettelu-pakanrakennuspeli, eli kaksi asiaa joista pidän erittäin paljon. Arnak yhdisteleekin noita mekaniikkoja oikein onnistuneella tavalla, ja olen huomannut koukuttuneeni peliin oikein huolella. Aivan piakkoin julkaistaan peliin Expedition leaders -lisäosa, joka vaikutti sääntöjen luvun perusteella jo niin nannalta, että on vaikea pysyä pöksyissäni. Jos et ole vielä tutustunut Arnakkiin, niin suosittelen erittäin lämpimästi. Se on yksi viime vuoden parhaista peleistä. 

No olihan minun pakko fimoilla Arnakkiin muutamat nappulat.

2. Dune: Imperium (-)

Paul Dennenin Dyyni-peli yllätti minut ihan totaalisesti. Frank Herbertin Dyyni-kirjasarja on ollut vuosia yksi suosikeistani, ja olihan minun pakko tutustua aiheeseen liittyvään lautapeliinkin sillä aikaa, kun kuumeisesti odotin Denis Villeneuvin elokuvaa. Ja eipä ollut pettymys. Nimittäin Dune: Imperium on viimeisen 365 päivän ajalta pelatuin pelini.  Se yhdistää työläisenasettelua ja pakanrakennusta, ihan niin kuin edellisellä sijalla ollut Arnak, mutta pelit tuntuvat kyllä todella erilaisilta. Voisin puhua pelistä pitkäänkin, mutta voitte lukea arvosteluni tästä mikäli haluatte tietää enemmän ja tarkemmin. Myös mieheni on ihastunut Dune: Imperiumiin, joten voin huoletta luottaa siihen, että pääsen pelaamaan sitä useasti. Ja pian uuden lisäosan Rise of  Ix:in kanssa.

Onpas nämä Arcane tinmenin non-glare korttisuojat kivat valokuvatessa.

1. Everdell (1.)

Noniin, tässä sitä nyt ollaan. Uusi vuosi, uudet kujeet mutta sama ykkönen. Mihinkäs se Everdell olisi ykkössijaltaan mennyt? Edes Dune:Imperium ei haastanut rakkauttani Everdelliin. James A. Wilsonin Everdell ja minä olemme kulkeneet polun, joka ei ollut suora. Alunperin suhtauduin siihen hieman taskulämpimästi, mutta joku pelissä kiehtoi sen verran, että päätin tutustua tarkemmin. Ja näin tehtyäni joku pelissä yhtäkkiä loksahti kohdalleen. Veikkaisin, että juuri pelin korttien ketjuttaminen ja kombottaminen on se, mikä lopullisesti sai minut rakastumaan siihen. Hyllyssäni on kaikki lisäosat mitä on jo julkaistu, ja Potkustartin kautta ensi keväänä tulee vielä pari lisäosaa lisää. Minulla on siis Everdell-namia vielä moneksi vuodeksi eteen päin. 

Kaupustelijapupu olisi kiva saada pöydättyä pian.

Tässä oli tämän vuoden lista. Aika passeliltahan tuo näyttää, vaikka todella paljon tuli muutoksia edelliseen vuoteen. Nyt onkin kova hinku päästä taas pelaamaan näitä kaikkia lemppareita.







Kommentit

  1. Hei. Mistä löytyy tokeneille kolikkosuojia kohtuuhinnalla ja löytyykö neliskanttisille tokeneille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan Amazon.destä löytyy halvalla. 400kpl setin sain noin 20€. Neliskulmaisia ei taida löytyä niin pieniä, mitä lautapeleissä tarvittaisiin.

      Poista
    2. Kiitoksia tiedosta :) Neliskulmaisillekin olisi ollut käyttöä.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Dune: Imperium - hiekkamatojen matkassa.

Top-30 lautapeliä 2020 Armageddon edition.