Testissä Knizian Equinox.
Asmodeeltä lähettävät arvostelukappaleen uudesta Equinoxista, ja tartuin tilaisuuteen jo pelkästään upean kansikuvituksen perusteella. Aikaisemmin nimellä Areena: Titaanien taistelu julkaistu peli oli minulle tuttu vain nimeltä, mitä nyt joskus olin sen pelikaupan alelaarissa nähnyt. Herra Knizian nimi paketin kannessa toki herättää mielenkiinnon, joten päätin tutustua peliin. Equinoxin laatikko on täyteen pakattu, jopa niin täyteen ettei kortit meinaa mahtua sisälle. Unohtakaa siis korttisuojat. Equinoxissa pelaajat kilvoittelevat siitä, mitkä tarunhohtoiset metsänolennot selviävät päiväntasauksen juhlaturnajaisten loppuun asti. Tavoitteena on kerätä pisteitä ennustamalla, mitkä olennot kahdeksasta kilpailijasta ovat turnauksen lopussa vielä mukana. Pelin alussa valitaan mitkä kahdeksan olentoa 14:sta ovat pelissä sillä kertaa mukana, tai ne voidaan myös arpoa, mikäli näin haluaa. Kyseisten olentojen mustavalkoiset metsäkortit laitetaan pelialueen yläosaan riviin, ja niiden värilli