Pelaajien Valinta 2021-finalistit.

Vähiin käy aika. Nimittäin maanantaina 1.11 julkaistaan Pelaajien Valinta 2021-voittajat, ja ajattelinkin käydä meidän finalisteja lävitse, vielä kun joudumme odottamaan viikonlopun ylitse tuloksia. En kerro varsinaisia suosikkejani, mutta kerron jonkun verran mielipiteitäni kaikista finalistipeleistä. Sain kunnian toimia tämän vuoden puheenjohtajana, ja voin kertoa, että tämä vuosi on ollut hieman haasteellisempi kuin aikaisemmat vuodet. Pelien saatavuus on ollut, ja tulee olemaan vielä jonkin aikaa hankala, mutta se on asia joka on vain hyväksyttävä. 

Pelaajien Valinta on vuonna 2017 perustettu pelipalkinto, jonka raadissa olen ollut mukana alusta lähtien. Haluamme palkita hyviä pelejä ja hyvää pelisuunnittelua, ja meille pelin arvoa ei nosta se, miten se esimerkiksi myy kaupoissa. Toki on mukavaa nähdä, että palkitut pelit menestyy, mutta meille on tärkeää, että palkintomme ei ole kaupallinen. Siksi julkaisijat eivät voi ostaa ehdokkuuksia peleilleen, vaan raatimme yksinomaan itse pelaa vuoden pelijulkaisut ja itse äänestävät pelit jatkoon, ja näistä sitten lopulta vielä voittajat. Tämä toki tarkoittaa sitä, että vuoden aikana pelattujen uutuuspelien määrä on aika iso. Mutta onneksi aikaa on.

Nyt olemme jännimmässä vaiheessa, eli tiedämme finalistit mutta lopullinen tulos ei ole vielä julki.

Perhepelifinalistit

* Gravity Superstar *



Julian Allainin Gravity Superstar (Lautapelit.fi) on ohjelmointipeli, jossa pelaajat keräävät herkullisen näköisiä tähtiä avaruutta esittävältä pelilaudalta. Jujuna onkin, että painovoima (joka on toki hieman hassu teema avaruudessa) vetää pelaajia alaspäin, kunnes he törmäävät johonkin. Oli se sitten jokin kova alusta tai kenties toinen pelaaja. Pelaajan nappulaa ohjataan toimintokorteilla, jotka kertovat mihin suuntaan nappula liikkuu. Pelilauta on modulaarinen, joten sitä voi vaihdella jokaisella pelikerralla. Pelin säännöt ovat yksinkertaiset ja sen opettaakin nopeasti. Komponentit ovat ihanan värikäät ja peli näyttääkin oikein kivalta pöydälle asetettuna. Peli onkin oiva ensikosketus ohjelmointipeleihin, mikäli ne eivät ole vielä tuttuja. 

*My City*



Reiner Knizian My City( Lautapelit.fi) on vihdoinkin perhepelitason legacypeli. Siinä pelaajat asettelevat rakennuslaattoja pelilaudoilleen, jotka muuttuvat pelin kampanjan aikana. Pelin alussa avataan kirje, joka kertoo miten tämän kertainen peli kenties muuttuu. Riippuen siitä miten pelaajat pärjäävät, voivat he saada tarroja pelilaudalleen, tai kenties jopa kokonaan uusia laattoja. Peli ei ole monimutkainen ja muutokset peliin tulevat pikkuhiljaa, jolloin sääntömäärä ei ole kerrallaan valtava. Peliä on myös mahdollista pelata ns. ikuisella versiolla, sitten kun kampanja on käyty läpi. Legacy-pelit, eli pelit joissa peli muuttuu kampanjan aikana, ovat yleensä olleet hieman monimutkaisempia pelejä, joten on mahtavaa nähdä myös simppelimpi lähestymistapa legacy-genreen. 


*Nova Luna*




Uwe Rosenbergin ja Corné van Moorselin Nova Luna(Lautapelit.fi) on abstrakti laattojenasettelupeli, jossa pelaajat yrittävät saada mahdollisimman paljon omia merkkejään pelatuksi laatoilleen. Säännöt ovat todella helpot opettaa, ja pelin pelaakin melko nopeasti. Vuorollaan pelaaja valitsee pöydän keskeltä laatan, ja asettaa sen pelialueelleen. Jos tästä aiheutuen laatoissa olevat "tehtävät" valmistuvat, saa pelaaja peittää tehtävät merkeillään. Peli päättyy kun joku pelaajista on saanut kaikki 20 merkkiään pelatuksi laatoilleen.  Nova Luna on mainio "kahvipöytäpeli", jonka ääreen mahtuu monen ikäisiä ja tasoisia pelaajia. 


*10 Days in Europe*




Alan R. Moonin ja  Aaron Weissblumin (Peliko)10 Days in Europe on itseasiassa jo vanha peli, mutta nyt vasta se julkaistiin Suomen markkinoille. Pelissä pelaajat yrittävät saada kaupunkikortit telineihinsä niin, että niistä muodostuu yhtenäinen matkareitti läpi Euroopan. Peli opettaakin maantietoa siinä samalla. Vuorollaan pelaajan pitää ottaa yksi saatavilla olevista korteista, ja vaihtaa se johonkuhun telineessään olevaan korttiin. Korttien järjestystä ei saa muuttaa, joten onkin tärkeää pohtia minkä kortin on valmis vaihtamaan.  Peli voi olla nopeasti ohi, mutta sen toki pelaa helposti heti uudelleen, koska sen alkuasettelu on ripeästi tehty. 


Harrastajapelifinalistit

*Survivors of Hellapagos*




Survivors of Hellapagos( Lautapelit.fi) on Laurence ja Philippe Gamelinin yhteistyöpeli, jossa pelaajat pikkuhiljaa joutuvat kääntymään toisiaan vastaan kun selvityminen haaksirikkoutuneena saarella, jossa ruokaa ja vettä on vähän, rupeaa näyttämään epätodennäköiseltä. Pelaajien on yritettävä rakentaa lautta, jolla pääsisivät pois saarelta, mutta ketkä pääsevät pois saarelta? Se riippuukin täysin pelaajista. Survivors of Hellapagos on kuin partypeli harrastajille, jossa tunteet voivat välillä olla pinnassa, kun puukko lentää selkään ja ruoka loppuu.


* Tappajahai*




Harvoin elokuviin perustuvat pelit onnistuvat olemaan sekä hyviä pelejä, että edustamaan alkuperäismateriaalia onnistuneesti, mutta Prospero Hallin Tappajahai (Brio/Ravensburger) onnistuu tässä hyvin. Yksi pelaajista asettuu hain rooliin, ja muut pelaajat jakavat elokuvista tutut hahmot Hooper, Brody ja Quint keskenään. Peli jaetaan kahteen näytökseen, niin kuin itse elokuvakin. Ensimmäisessä osiossa pelaajat yrittävät saada selville, missä hai piileksii ja hai taas, mitäs muutakaan, haluaa syödä uimareita. Toisessa osiossa ollaan Quintin laivalla ja taistellaan itse haita vastaan.  Pelissä on jotain tuttua, vuosien Scotland yard -pelailujen ansiosta, mutta toisaalta se on myös raikkaan omalaisensa kokemus.

*Räävelin rohtotohtorit*




Wolfgang Warschin Räävelin rohtotohtorit(Lautapelit.fi) laittaa pelaajat koettelemaan onneaan pussinrakentelun merkeissä. Kenen pussi on parhaiten rakennettu ja kuka ottaa aina yhden kohtalokkaan nappulan liikaa pussistaan? Räävelin rohtotohtorit on onnistunut yhdistelmä mekaniikkoja ja uudelleenpelattavuutta. Siinä pelaajat yrittävät saada rohtopataansa mahdollisimman paljon hyviä aineksia nostamalla niitä pussistaan. Mutta pitää olla varovainen, ettei keitos räjähdä!  Peli sopii monenlaisille pelaajille ja pelimakuun.  Ainesosien vaihtuvilla säännöillä saa peli toistuvasti peliaikaa, kun joka kerta voi pelata hieman erilaisen pelin. Mikä toki voi aloittelijoille olla hieman hämmentävää, pelissä kun on kaikenlaista nippeliä ja nappulaa. Pussista nappuloiden nosto on muuten melko koukuttavaa ja luo peliin mukavaa jännitettä.

*Captain Sonar*



Roberto Fragan ja Yohan Lemonnierin Captain Sonar (Lautapelit.fi) on reaaliaikainen sukellusvenesimulaatio, jossa pelaajat ohjaavat kahta sukellusvenettä miehistöineen. Tarkoituksena on tietenkin saada toisen joukkueen sukellusvene upotettua. Pelissä jokaisella on oma rooli, esim kapteeni, insinööri, radisti jne. jonka mukaan pelaajat toimivat yhtäaikaisesti pelissä. Kapteeni huutaa koordinaatteja, joita toisen joukkueen radisti yrittää seurata,  samalla aikaa kun perämies pitää huolta mm. torpedoista ja kaikuluotamesta, ja ilmoittaa kapteenille, kun nämä ovat käyttövalmiit. Konemestari taas pitää koneistosta huolta, ja kertoo jos jokin osa laivasta on käyttökelvottomana, jolloin esim torpedoja ei voi laukaista. Hän on myös vastuussa sukellusveneen korjaamisesta, mikäli aluksen virtapiirit ovat vioittuneet. Ja nehän ovat  sitä toistuvasti. Joskus on pakko mennä pintaan korjaamaan alusta, mutta tämä taas kertoo aluksen sijainnin vastajoukkueelle. Captain Sonar on kuin moderni ja kaoottisempi versio Laivanupotuksesta, jossa sekä syke että joukkuehenki on korkealla. 


Siinä kaikki finalistit tältä vuodelta. Täytyy sanoa, että on kiva nähdä hyvin erilaisia pelejä tänä vuonna mukana. Finalisteista varmasti löytyy jokaiselle jotain, ja oli tulos mikä tahansa, tässä on liuta hyviä pelejä. Saatavuus joidenkin pelien kohdalla voi tosissaan olla tänä vuonna hieman hankalampi, sillä peliala on ollut melkoisissa vaikeuksissa mm. rahdista johtuvien haasteiden takia. Mutta uskokaamme parempaan huomiseen, eli kyllä niitä taas jossain kohtaa on saatavilla, ja sillä välin monista kirjastoista saa lautapelejä lainaksi, pienoisena vinkkinä. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Kevättä näköpiirissä, jospa niitä pelejäkin?

50 lempparipeliäni.