Lautapelaamaan 2019
Niin siinä sitten kävi, että lautapelaamisen kruununjalokivi, eli Lautapelaamaan 2019 tuli ja meni. Pelimaailman kauniit ja rohkeat kokoontuivat kuhisten kauppakeskus Redissä. Valaistus oli tänä vuonna hieman ongelmallinen, mutta huhun mukaan eräs Matti Malinen oli asentanut lisää valaistusta, joten siinä vaiheessa kun Noppapotti crew saapui paikalle lauantaina puolilta päivin, oli valaistus meille ainakin riittävä. Parkkitilanne on Rediin tulevalle huomattavasti kalliimpaa kuin edellisvuoden Kaapelitehtaalla, mutta meidän poppoo tuli paikalle julkisilla, joka allekirjoittaneelle lastenvaunujen kanssa matkustavalle oli ilmaista. Säästö se on pienikin säästö.
Heti astuttuamme pelisaliin bongasin Lautapelioppaan Mikko Saaren poikansa Nooan kanssa pelaamassa Alhambraa, ja muistin taas, että pitäisi varmaan joskus itsekin pelata sitä. Noh, ohitimme heidät etsiessämme sopivaa pöytää, ja saimmekin sellaisen melko keskeltä tilaa. Halusin pöydän käytävän varrelta, jotta sain meidän kuopuksen rattaat viereemme, ilman että ne olisi olleet muiden tukkeena. Pian huomasin bloggaajakolleegani Puutyöläis-Joonaksen ja Pöydällä-Kristianin. Kristian oli ilmeisesti menossa miljoonan(vai oliko se seitsemän) pelaajan Sidereal Confluenceen ja Joonas taisi päätyä pelaaman Wolfgang Warschin Fujia. Heidän kokemuksistaan voit lukea heidän omista blogeistaan. Sen sijaan me päädyimme pelaamaan Lautapelit.fi:n uudehkoa julkaisua Amul.
Silkkitielle sijoittuvaa korttiendraftausta. Siinä Amul lyhykäisesti. Jos hieman pidemmän selityksen haluaa, niin Amulissa pelaajat pelaavat yhtäaikaisesti kortteja tarjolle, josta kukin valitsee vuorotellen yhden kortin itselleen pelattavaksi. Ei ole pakko valita sitä korttia, minkä olet itse tarjonnut. Oikeastaan aika usein sitä tulee tarjottua huonoja kortteja kädestään pois, koska eihän sitä nyt uskalla tarjota hyviä kortteja muille vietäväksi. Kimuranttia. Osa korteista on sellaisia, jotka pitäisi saada pelattua pöytään, toiset taas nimenomaan sellaisia, että ne pitäisi säilöä kädessä loppuun asti, nököttäen siellä tekemättä mitään ennen suloista loppupisteytystä. Mainitsinko jo palatsin? Entäs basaarin? No sellaisetkin on, ja sieltä voi hyvällä tsägällä saada hankittua vielä parempia kortteja.
Olen pelannut Amulia muutaman kerran aikaisemminkin, sillä pääsin testaamaan sitä jo prototyyppinä viime keväänä. Korttien draftaaminen on minulle mieluisa mekaniikka, ja Amul on kyllä oikein mukava peli. Peliin mahtuu jopa 8 pelaajaa, ja peli onkin parhaimmillaan useammalla pelaajalla. Kolmen pelaajan peli on hieman hajuton ja mauton. Korttien kuvitus on omaan makuun tylsähköä, hieman samalla tavalla kuin esim Century Spice Roadin. Eli ei siis millään tapaa huonoa, mutta ei se nyt kyllä villasukkiani saa pyörimään nilkoissa. Symbolit on kyllä tosi kivan selkeitä, ja koen pelin olevan niiden johdosta helppo opettaa. Meidän seurueessa ei kukaan muu ollut kyseistä peliä vielä pelannut, ja he kaikki oppivat pelin kertalaakista. Pisteitä Amulille herui myös siitä, että aviomieheni tykästyi siihen heti.
Amulin jälkeen huomasin jossain välissä Koko perhe pelaa -blogin Mirvan ilmestyneen selkäni takana olevaan pöytään tyttärensä kanssa Takenokoa pelaamaan. Vaihdoimme muutamat sanat siinä ja kumpikin jatkoi pelaamisiaan. Ehkä ensi kerralla kerkeämme jutella enemmän! Luulen käyneeni siinä kohtaa Pekkasen Tuomoa morjestamassa Lautapelit.fi:n tiloissa, josta bongasin myös Hyötsin eli Lunkisti-Teron Amulin kimpussa. Terolta nappasin Todellisuuspaon Annikan häneltä huutaman korttipelin, jonka nakkasin takataskuuni ja suuntasin etsimään naistenhuonetta. Pari käytävän väliä siinä meni, mutta löytyihän se lopulta. Tämä on Redin huonoja puolia verrattuna aikaisempaan Kaapelitehtaaseen; vessatauot kesti tuplasti pidempään kävelymatkan takia. Palattuani lähetin Annikalle kuvan todistukseksi, että pidin lupaukseni hänen pelistä, ja pidän sitä nyt panttivankina siihen asti, että näemme Todpakolaiset seuraavan kerran. Heiltä valitettavasti jäi tänä vuonna Lautapelaamaan välistä. Ja meiltä katkesi meidän "yhdessä Lautapelaamaanissa pelaamattomuus"-putki tähän. Vaikea olla pelaamatta jonkun kanssa, jos hän ei edes vaivaudu paikalle.
Tällä välin oli pöytäseurueeni käynyt limukaupassa, sekä ottaneet uuden karhean The Grimm Masqueraden pöydälle. Pelissä jokaisella on salainen rooli, joku kahdeksasta satuhahmosta. Jokaisella hahmolla on artefakti, jota he yrittävät kerätä kolmen kortin verran, sekä toinen artefakti, jota heille ei saisi kertyä kahta enempää. Pelaajat sitten vuorotellen pelaavat näitä artefaktikortteja toisilleen ja itselleen, ja näistä saaduilla tiedonjyvillä yrittävät pelata toisensa pelistä ulos. Kolmen kierroksen jälkeen eniten ruusuja(eli pisteitä if you know what I mean) saanut voittaa. Pelissä on myös variantti, jossa kakkoskierroksen jälkeen pelaajat saavat edellisen kierroksen hahmonsa mukaan erityisvoiman, ja mahdollisuuden veikata pelin voittajaa, josta myös heruu ruusuja veikkauksen osuessa oikeaan hahmoon.
The Grimm Masquerade oli todella hauska sosiaalinen päättely- ja bluffauspeli. Pelasimme usean erän peräkanaa, koska yksi peli kesti ehkä vain puolisen tuntia. Pelin kuvitus on todella kaunis, ja muutkin komponentit ovat laadukkaat. Tätä tulemme varmasti pelaamaan lisää. Varsinkin kun hankin pelin myös itselleni. Pidimme varianttisäännöistä, koska ne olivat helppo ottaa mukaan, eivätkä tuoneet juurikaan setuppiin lisää aikaa, muuta kuin kahden pienen pakan sekoituksen verran. Mukavaa vaihtelua peliin tuo myös joka kierroksella vaihtuvat toimintokortit, joita pääsee vuorollaan käyttämään maksaessaan kaksi samanlaista artefaktikorttia.
Tässä välissä kuopuksemme Miro nukahti vaunuihin, ja nukkui hälinässä paremmat päiväunet kuin koskaan kotona. Siitä iso peukku. Muuten hälinä oli kyllä vähän ärsyttävää, mutta osasin odottaa sitä etukäteen. Kun laittaa 500 ihmistä samaan tilaan, on turha kuvitella mitään muuta.
Tässä välissä kävin morjestamassa Saaren Mikkoa uudelleen, ja samalla sanoin tervehdyksen Mitä pelataan?-podcastin Janille. Eipä keretty paljoa turinoimaan tänä vuonna, mutta onpahan nyt vaan kiva name dropata näitä tuttuja. Antaa katu-uskottavuutta. Näillä main vaihdoin Pelaajanin kanssa myös parit sanat, hänen ollessa toki kiireinen työhommiensa kanssa. Tässä kohtaa onkin hyvä muistuttaa, että olettehan jo Suomen lautapeliseuran jäseniä? Lautapelaamaan-tapahtuma onnistuu suurilta osin ahkerien vapaaehtoisten voimin ja on kaiken lisäksi vielä sisäänpääsymaksuton, joten vähintä mitä voitte tehdä seuran avuksi, on liittyä jäseneksi. Jäsenmaksu on pieni, mutta seuralle kovin tarpeellinen tuki.
Sitten muistin, että minunhan piti hakea noutohyllystä Mikon tuoma KeyForge. Menin pelikirjaston puolelle ja haistelin hetken siellä vallinnutta pössistä, ja nappasin Forgeni hyllystä. Tästä pitäisi saada blogiin juttua, mutta maltattehan odottaa että saan sen pöytään pari kertaa. Jännittää, miten miekkoseni kyseiseen peliin suhtautuu. Toisaalta, pidämme kyllä korttien lätkimisestä, olemme vain hieman allergisia niiden keräilyaspektille, ja KeyForgella on mahdollisuus olla rahaimuri. Kyllä se Richard Garfield tietää miten rahahanat pidetään auki eläkepäiviä varten.
Karvisesta tuli mieleen lasagne, josta taas tuli mieleen kurniva vatsani. Tässä kohtaa olin ollut syömättä (karkkia ei lasketa) lähes koko päivän, ja ruokaa olisi tehnyt mieli. Redin hyviin puoliin lukeutui monet ravintolat, joita löytyi varmasti jokaiseen makuun. Syömisen sijaan päätimme ottaa pöydälle vielä Villainousin, koska yksi seurueestamme ei ollut sitä vielä koskaan pelannut. Disney-fani hänkin. Tiesin jo etukäteen, että hälyinen con ei välttämättä ole paras paikka pelata Villainousia, mutta koska uskoin pystyväni opettamaan sen nopeasti, päädyimme sitä sittenkin pelaamaan. Hyvä näin, koska luulin Maijulla olleen Heart of Crown mukanaan, mutta hän olikin ottanut Star Realmsin sen sijaan...
Pelatessamme Villainousia, koin lievää kiireen tuntua, sillä oli kova nälkä ja kello alkoi olla jo paljon. Olin nimittäin päättänyt, että kerkeäisin käydä vielä Kampissa Lautapelit.fillä pienillä ostoksilla. Tulee niin harvoin käytyä Stadissa, ja tarvitsin jotain tätä syksyä varten. Siitä lisää myöhemmin.
Pelasin Prinssi Juhanalla, jolla en ollut aiemmin pelannut, ja pelkäsin kokemattomuuteni sen kanssa kostautuvan, koska oletin kaikkien estävän minulta rahan saannin, joka on siis hänen voittoehto. Mutta jotenkin onnistuin näistä estoyrityksistä huolimatta rynnimään johtoasemaan, ja sain kun sainkin voitettua pelin samalla kierroksella, kun serkkuni olisi voittanut Pahattarellaan. Edelleen Villainous on vaan viihdyttävä, ja pääsee pöytään säännöllisesti. Mieluummin ehkä vähän hiljaisemmissa puitteissa seuraavan kerran.
Huomasin takanani tutun äänen raikuvan, ja kas! Sieltähän löytyi Joonas ja Kristian Palaces of Carraran parissa. Teronkin bongasin mutta ajattelin meneväni jututtamaan häntä myöhemmin, mutta kun sitä yritin tehdä, ei jätkää näkynyt missään. Yritä nyt etsiä neulaa heinäsuovasta. Me rupesimme pakkaamaan tavaroitamme, ja Mikko ja Nooa tulivat lähipöytään pelaamaan Potion explosionia, joka on yksi suosikeistani. Spoiler! Noppapottiin on lähiaikoina tulossa juttua Potionista, jahka pääsen korkkaamaan sen uusimman lisäosan. Olisin mielelläni seurannut heidän peliään, mutta meillä alkoi nälkä viedä voiton. Kävin kiertelemässä salin läpi sanoen heipat tutuille, ja käänsimme selkämme Lautapelaamaanille. Menimme syömään sushia, jonka jälkeen mieheni ja minä nappasimme metron Kamppiin, ja kävin pikaisella Werewordsin hakureissulla. Meillä on tässä lokakuun aikana pelipäivä tulossa, ja siellä olisi tarkoitus se sitten korkata.
Kiitos kaikille mukana olleille, ja erityisesti Lautapeliseuralle ja tapahtuman sponsoreille. Ja kunniamaininta kaikille vapaaehtoistyöläisille. Te rokkaatte!
Vaippakassi mätsää tilaisuuden teemaväriin.
Heti astuttuamme pelisaliin bongasin Lautapelioppaan Mikko Saaren poikansa Nooan kanssa pelaamassa Alhambraa, ja muistin taas, että pitäisi varmaan joskus itsekin pelata sitä. Noh, ohitimme heidät etsiessämme sopivaa pöytää, ja saimmekin sellaisen melko keskeltä tilaa. Halusin pöydän käytävän varrelta, jotta sain meidän kuopuksen rattaat viereemme, ilman että ne olisi olleet muiden tukkeena. Pian huomasin bloggaajakolleegani Puutyöläis-Joonaksen ja Pöydällä-Kristianin. Kristian oli ilmeisesti menossa miljoonan(vai oliko se seitsemän) pelaajan Sidereal Confluenceen ja Joonas taisi päätyä pelaaman Wolfgang Warschin Fujia. Heidän kokemuksistaan voit lukea heidän omista blogeistaan. Sen sijaan me päädyimme pelaamaan Lautapelit.fi:n uudehkoa julkaisua Amul.
No enhän mä mitään kansikuvaa muistanut ottaa, mutta kuvitelkaa tuohon vielä yksi kameli.
Silkkitielle sijoittuvaa korttiendraftausta. Siinä Amul lyhykäisesti. Jos hieman pidemmän selityksen haluaa, niin Amulissa pelaajat pelaavat yhtäaikaisesti kortteja tarjolle, josta kukin valitsee vuorotellen yhden kortin itselleen pelattavaksi. Ei ole pakko valita sitä korttia, minkä olet itse tarjonnut. Oikeastaan aika usein sitä tulee tarjottua huonoja kortteja kädestään pois, koska eihän sitä nyt uskalla tarjota hyviä kortteja muille vietäväksi. Kimuranttia. Osa korteista on sellaisia, jotka pitäisi saada pelattua pöytään, toiset taas nimenomaan sellaisia, että ne pitäisi säilöä kädessä loppuun asti, nököttäen siellä tekemättä mitään ennen suloista loppupisteytystä. Mainitsinko jo palatsin? Entäs basaarin? No sellaisetkin on, ja sieltä voi hyvällä tsägällä saada hankittua vielä parempia kortteja.
Amulin kortit ovat mukavan selkeitä, joskin ihan piirun verran tylsiä.
Jos pelaatte 8 pelaajalla, varatkaa iso pöytä.
Amulin jälkeen huomasin jossain välissä Koko perhe pelaa -blogin Mirvan ilmestyneen selkäni takana olevaan pöytään tyttärensä kanssa Takenokoa pelaamaan. Vaihdoimme muutamat sanat siinä ja kumpikin jatkoi pelaamisiaan. Ehkä ensi kerralla kerkeämme jutella enemmän! Luulen käyneeni siinä kohtaa Pekkasen Tuomoa morjestamassa Lautapelit.fi:n tiloissa, josta bongasin myös Hyötsin eli Lunkisti-Teron Amulin kimpussa. Terolta nappasin Todellisuuspaon Annikan häneltä huutaman korttipelin, jonka nakkasin takataskuuni ja suuntasin etsimään naistenhuonetta. Pari käytävän väliä siinä meni, mutta löytyihän se lopulta. Tämä on Redin huonoja puolia verrattuna aikaisempaan Kaapelitehtaaseen; vessatauot kesti tuplasti pidempään kävelymatkan takia. Palattuani lähetin Annikalle kuvan todistukseksi, että pidin lupaukseni hänen pelistä, ja pidän sitä nyt panttivankina siihen asti, että näemme Todpakolaiset seuraavan kerran. Heiltä valitettavasti jäi tänä vuonna Lautapelaamaan välistä. Ja meiltä katkesi meidän "yhdessä Lautapelaamaanissa pelaamattomuus"-putki tähän. Vaikea olla pelaamatta jonkun kanssa, jos hän ei edes vaivaudu paikalle.
Naamiaiset alkakoon!
Tällä välin oli pöytäseurueeni käynyt limukaupassa, sekä ottaneet uuden karhean The Grimm Masqueraden pöydälle. Pelissä jokaisella on salainen rooli, joku kahdeksasta satuhahmosta. Jokaisella hahmolla on artefakti, jota he yrittävät kerätä kolmen kortin verran, sekä toinen artefakti, jota heille ei saisi kertyä kahta enempää. Pelaajat sitten vuorotellen pelaavat näitä artefaktikortteja toisilleen ja itselleen, ja näistä saaduilla tiedonjyvillä yrittävät pelata toisensa pelistä ulos. Kolmen kierroksen jälkeen eniten ruusuja(eli pisteitä if you know what I mean) saanut voittaa. Pelissä on myös variantti, jossa kakkoskierroksen jälkeen pelaajat saavat edellisen kierroksen hahmonsa mukaan erityisvoiman, ja mahdollisuuden veikata pelin voittajaa, josta myös heruu ruusuja veikkauksen osuessa oikeaan hahmoon.
Tästä voisi joku päätellä, että kerään joko kelloja tai noidanpatoja. Oikeasti keräsin herkkuja.
Tuhkimo etsii lasikenkiään, mutta välttelee kelloja. Varsinkin niitä jotka lyö 12.
Tässä välissä kuopuksemme Miro nukahti vaunuihin, ja nukkui hälinässä paremmat päiväunet kuin koskaan kotona. Siitä iso peukku. Muuten hälinä oli kyllä vähän ärsyttävää, mutta osasin odottaa sitä etukäteen. Kun laittaa 500 ihmistä samaan tilaan, on turha kuvitella mitään muuta.
Miro otti Lautapelaamaanista kaiken ilon irti, eli nautti 1,5h päiväunet.
Tässä välissä kävin morjestamassa Saaren Mikkoa uudelleen, ja samalla sanoin tervehdyksen Mitä pelataan?-podcastin Janille. Eipä keretty paljoa turinoimaan tänä vuonna, mutta onpahan nyt vaan kiva name dropata näitä tuttuja. Antaa katu-uskottavuutta. Näillä main vaihdoin Pelaajanin kanssa myös parit sanat, hänen ollessa toki kiireinen työhommiensa kanssa. Tässä kohtaa onkin hyvä muistuttaa, että olettehan jo Suomen lautapeliseuran jäseniä? Lautapelaamaan-tapahtuma onnistuu suurilta osin ahkerien vapaaehtoisten voimin ja on kaiken lisäksi vielä sisäänpääsymaksuton, joten vähintä mitä voitte tehdä seuran avuksi, on liittyä jäseneksi. Jäsenmaksu on pieni, mutta seuralle kovin tarpeellinen tuki.
Jani ja Mikko splotteroi, eli pelaa The Great Zimbabwea.
Sitten muistin, että minunhan piti hakea noutohyllystä Mikon tuoma KeyForge. Menin pelikirjaston puolelle ja haistelin hetken siellä vallinnutta pössistä, ja nappasin Forgeni hyllystä. Tästä pitäisi saada blogiin juttua, mutta maltattehan odottaa että saan sen pöytään pari kertaa. Jännittää, miten miekkoseni kyseiseen peliin suhtautuu. Toisaalta, pidämme kyllä korttien lätkimisestä, olemme vain hieman allergisia niiden keräilyaspektille, ja KeyForgella on mahdollisuus olla rahaimuri. Kyllä se Richard Garfield tietää miten rahahanat pidetään auki eläkepäiviä varten.
Karvisesta tuli mieleen lasagne, josta taas tuli mieleen kurniva vatsani. Tässä kohtaa olin ollut syömättä (karkkia ei lasketa) lähes koko päivän, ja ruokaa olisi tehnyt mieli. Redin hyviin puoliin lukeutui monet ravintolat, joita löytyi varmasti jokaiseen makuun. Syömisen sijaan päätimme ottaa pöydälle vielä Villainousin, koska yksi seurueestamme ei ollut sitä vielä koskaan pelannut. Disney-fani hänkin. Tiesin jo etukäteen, että hälyinen con ei välttämättä ole paras paikka pelata Villainousia, mutta koska uskoin pystyväni opettamaan sen nopeasti, päädyimme sitä sittenkin pelaamaan. Hyvä näin, koska luulin Maijulla olleen Heart of Crown mukanaan, mutta hän olikin ottanut Star Realmsin sen sijaan...
Pelasin ensimmäistä kertaa Prinssi Juhanana, ja hitto vie voitin kerrankin!
Pelatessamme Villainousia, koin lievää kiireen tuntua, sillä oli kova nälkä ja kello alkoi olla jo paljon. Olin nimittäin päättänyt, että kerkeäisin käydä vielä Kampissa Lautapelit.fillä pienillä ostoksilla. Tulee niin harvoin käytyä Stadissa, ja tarvitsin jotain tätä syksyä varten. Siitä lisää myöhemmin.
Pelasin Prinssi Juhanalla, jolla en ollut aiemmin pelannut, ja pelkäsin kokemattomuuteni sen kanssa kostautuvan, koska oletin kaikkien estävän minulta rahan saannin, joka on siis hänen voittoehto. Mutta jotenkin onnistuin näistä estoyrityksistä huolimatta rynnimään johtoasemaan, ja sain kun sainkin voitettua pelin samalla kierroksella, kun serkkuni olisi voittanut Pahattarellaan. Edelleen Villainous on vaan viihdyttävä, ja pääsee pöytään säännöllisesti. Mieluummin ehkä vähän hiljaisemmissa puitteissa seuraavan kerran.
Monta lautapelibloggaajaa löydät?
Kiitos kaikille mukana olleille, ja erityisesti Lautapeliseuralle ja tapahtuman sponsoreille. Ja kunniamaininta kaikille vapaaehtoistyöläisille. Te rokkaatte!
Kommentit
Lähetä kommentti