Muutama sananen Villainousista.
Disney-aiheisia pelejä on julkaistu tolkuttomia määriä Monopolista Kimbleen, ja niiden kohdeyleisö on yleensä muut kuin peliharrastajat. Niillä kosiskellaan faneja ostamaan tuotteita, joita he eivät muuten ostaisi. Kun paketin kannessa on Prinsessa Ruusunen, on se niin paljon houkuttelevampi. Siksi on oikeastaan todella hämmentävää, että eteeni osui peli, joka on oikeasti hyvä vaikka kannessa komeilee sana Disney. Se peli on Villainous.
Villainous on Seattlelaisen pelisuunnitelukollektiivi Prospero Hall:in aivoriihen tulos, jossa pelaajat omaksuvat jonkun Disney-elokuvista tutun pahiksen roolin. Peli pelataan pääosin korteilla, joissa komeilee elokuvista tutut hahmot, niin pahikset kuin hyvikset. Jokaisella pahiksella on omanlaisensa voittoehto, joka on yleensä hyvin temaattisesti yhteensopiva kyseiseen hahmoon. Kapteeni Koukku haluaa saada Peter Panin laivalleen ja voittaa hänet taistelussa, kun taas Ursula haluaa saada Tritonin kruunun ja atraimen itselleen. Prinssi Juhana taas haluaa vain rahaa. Ja niin edelleen.
Jokaisella pahiksella on kaksi omaa pakkaa. Yksi omille korteille, ja toinen Kohtalo-pakka, josta taas toiset pelaajat pelaavat kortteja hänelle. Pelaajilla on myös oma pieni pelilauta, josta jokaisella vuorolla valitaan yksi lokaatio neljästä, ja tehdään sen sallimat toiminnot. Näiden toimintojen määrää pystyy muut pelaajat vähentämään pelaamalla Kohtalo-kortteja lokaatioiden yläosaan, joka tällöin yleensä puolittaa toimintojen määrän. Kohtalo-pakasta löytyy usein hyviksiä haittaamaan pahiksen peliä, tai kenties jotain väline- tai toimintokortteja, jotka muuten vaan heittävät kapuloita rattaisiin.
Muita toimintoja Kohtalo-pakan lisäksi ovat: pelaa kortti, poista kortteja kädestä, karkota hyvis, saa x summa rahaa, aktivoi kortti ja liikuta korttia viereiseen lokaatioon. Pelaajan on aina vuoronsa alussa siirryttävä uuteen lokaatioon, jonka jälkeen hän saa tehdä siellä mainitut toiminnot. Käsikortteja on neljä, jollei ole saanut ylimääräistä jonkun kortin toiminnon kautta. Tehtyään toiminnot pelaaja nostaa käteensä kortteja niin, että niitä on taas neljä. Siksi on tärkeää välillä poistaa turhia kortteja kädestä, jotta saa vuoron lopussa nostaa enemmän kortteja käteensä. Mutta kortteja saa poistaa kädestä vain, jos lokaation toiminnot sen sallivat. Pelaajan omissa korteissa löytyy tuttuja liittolaisia, väline- ja toimintokortteja, sekä kortteja, jotka vaativat jonkun ehdon täyttyneen, jotta ne voidaan pelata. Nämä ehtokortit pelataan toisten pelaajien vuorojen aikana, milloin tahansa kyseisen kortin ehto täyttyy. Korttien pelaaminen vaatii yleensä rahaa, tai Poweria niin kuin se ohjekirjassa on nimetty, mutta come on, kaikki kutsuu sitä rahaksi.
Koska Villainous on korttipeli, on se myös hyvin tuuripitoinen, sitä ei voi kiistää. Toki hyvä pelaaja osaa hyödyntää hahmonsa pakan mahdollisimman tehokkaasti, mutta aina ei vain voi voittaa. Pelissä tulee mukana jokaiselle hahmolle pieni oma vihkonen, jossa on selitetty miten kyseisen hahmon pakka eroaa muista, ja mitkä on hahmolle strategisesti tärkeitä juttuja. Tämä on todella hieno lisä, ja auttaa pelin asymmetrisen luonteen takia pelin opettelua ja opettamista hurjasti. Muutenkin pelin tuotantoarvot on kyllä kohdillaan. Harmi vain, että pelin saaminen rapakon tällä puolella on jokseenkin hankalaa.
Hankin peliin myös sen ensimmäisen lisäosan Wicked to the Core, joka tuo peliin lisää kolme pahista. Wicked to the Core on myös itsenäinen pelinsä, joten jos haluaa peliä kokeilla, mutta ei halua maksaa täyttä hintaa, voi harkita sitä vaihtoehtoiseksi aloitukseksi. Tosin ei tuo itse peruspelikään maksa maltaita, taisi olla 44€ luokkaa. Ylipäätään jos pelin saa jostain käsiksi, ei kannata jäädä kauaa arpomaan, nämä menevät täällä päin nopeasti kaupaksi.
Villainous mahduttaa jopa kuusi pelaajaa pöydän ääreen, mutta uskokaa, että jo viisi pelaajaa on liikaa. 2-4 pelaajaa on oikein passeli määrä, sillä viidellä peli kesti jo tolkuttoman kauan. Myönnettäköön, että kummallakin kertaa kun pelasin viidellä, oli pelissä vähintään yksi uusi pelaaja. Ehkä jos kaikki olisivat kokeneita, peli soljuisi hieman nopeammin. Pelin teema tekee kyllä sen jipon, että kummasti pelin ääreen ilmestyy sellaisiakin pelaajia, jotka eivät välttämättä normaalisti ole kiinnostuneet peleistä. Näin ainakin meillä. Ja vaikka pelissä on hieman jopa take that -tyyppistä mekaniikkaa Kohtalo-korttien muodossa, se jotenkin vain sopii pahisteemaan, ja kukaan ei ota nokkiinsa. Jos pelissä oltaisiin prinsessoja, ei kyseinen mekaniikka sopisi ollenkaan. Peli myös pakottaa pelaajat hyökkäilemään sinne tänne, eikä vain yhtä pelaajaa kohti, sillä pelaaja jolle viimeksi on pelattu Kohtalo-kortti, on suojassa seuraavan kerran.
On sanomattakin selvää, että itse rakastuin Villainousiin ensimmäisellä pelikerralla. Vaikka peli on sidonnainen korttituuriin, koen mekaniikat muuten niin mieluisiksi, että en suutu, jos peli ei jollain kertaa vain kulje. Näinkin on käynyt. Viimeksi kun pelasin Kapteeni Koukulla, oli pelini kannalta tärkein kortti pakan alimmainen. Meinasin kyllä silti voittaa, mutta viime tipassa Prinssi Juhana pääsi voittoon kiinni, kierros ennen minua. Pidän myös siitä, että vaikka pahikset toimivat kukin hyvin eri lailla, tuntuu kaikilla olevan yhtä suuret mahdollisuudet voittoon. Prinssi Juhanan voittoehto saattaa tuntua helpommalta kuin muiden, mutta pelin aikana hän saa huomata, että muut kykenevät hidastamaan häntä aika lailla, ja taas vaikka Jafarin tai Ursulan voittoehdot vaativat useita asioita, mutta heihin ei Kohtalo-korteilla ole esimerkiksi niin helppo vaikuttaa. Joten kaikki on melko hyvässä tasapainossa. Muiden pelaajien on myös hyvä olla kartalla toisten etenemisestä, ja kannattaa suoraan kysyä, jos ei näe toisen lautaa ja kortteja kovin tarkkaan, että missä vaiheessa toinen on. Se on reilua kaikkien kannalta. Meillä on myös tapana ennen pelin alkua kerrata kukin vuorollaan, mitä tarvitsee voittaakseen pelin. Jokaisella pelaajalla on kyllä myös pieni apulappu, jonka toisella puolella on selitetty kaikkien voittoehdot.
Pidän myös hauskana, että pelissä ei ole vain ne kaikista tunnetuimmat pahikset, vaan myös niitä hieman vähemmän tunnettuja, kuten vaikka ylläoleva Dr. Facilier Prinsessa ja Sammakko -elokuvasta, joka tulee Wicked to the coren mukana. Pelin uusimmassa lisäosassa Evil comes prepared taas tulee yksi omista suosikeistani, eli Yzma Keisarin uusista kuvioista. Vielä tätä kirjoittaessa ei Evil comes preparedia saa Suomesta, mutta tarkkailen tilannetta jatkuvasti, sillä se on itselleni pakko-ostos. Mikään muu peli ei ole meillä saanut näin lyhyessä ajassa yli kymmentä pelikertaa.
Siellä se D-sana komeilee.
Villainous on Seattlelaisen pelisuunnitelukollektiivi Prospero Hall:in aivoriihen tulos, jossa pelaajat omaksuvat jonkun Disney-elokuvista tutun pahiksen roolin. Peli pelataan pääosin korteilla, joissa komeilee elokuvista tutut hahmot, niin pahikset kuin hyvikset. Jokaisella pahiksella on omanlaisensa voittoehto, joka on yleensä hyvin temaattisesti yhteensopiva kyseiseen hahmoon. Kapteeni Koukku haluaa saada Peter Panin laivalleen ja voittaa hänet taistelussa, kun taas Ursula haluaa saada Tritonin kruunun ja atraimen itselleen. Prinssi Juhana taas haluaa vain rahaa. Ja niin edelleen.
Ursulalle maistuu näköjään myös kahvi.
Jokaisella pahiksella on kaksi omaa pakkaa. Yksi omille korteille, ja toinen Kohtalo-pakka, josta taas toiset pelaajat pelaavat kortteja hänelle. Pelaajilla on myös oma pieni pelilauta, josta jokaisella vuorolla valitaan yksi lokaatio neljästä, ja tehdään sen sallimat toiminnot. Näiden toimintojen määrää pystyy muut pelaajat vähentämään pelaamalla Kohtalo-kortteja lokaatioiden yläosaan, joka tällöin yleensä puolittaa toimintojen määrän. Kohtalo-pakasta löytyy usein hyviksiä haittaamaan pahiksen peliä, tai kenties jotain väline- tai toimintokortteja, jotka muuten vaan heittävät kapuloita rattaisiin.
Kohtalokkaita kortteja.
Muita toimintoja Kohtalo-pakan lisäksi ovat: pelaa kortti, poista kortteja kädestä, karkota hyvis, saa x summa rahaa, aktivoi kortti ja liikuta korttia viereiseen lokaatioon. Pelaajan on aina vuoronsa alussa siirryttävä uuteen lokaatioon, jonka jälkeen hän saa tehdä siellä mainitut toiminnot. Käsikortteja on neljä, jollei ole saanut ylimääräistä jonkun kortin toiminnon kautta. Tehtyään toiminnot pelaaja nostaa käteensä kortteja niin, että niitä on taas neljä. Siksi on tärkeää välillä poistaa turhia kortteja kädestä, jotta saa vuoron lopussa nostaa enemmän kortteja käteensä. Mutta kortteja saa poistaa kädestä vain, jos lokaation toiminnot sen sallivat. Pelaajan omissa korteissa löytyy tuttuja liittolaisia, väline- ja toimintokortteja, sekä kortteja, jotka vaativat jonkun ehdon täyttyneen, jotta ne voidaan pelata. Nämä ehtokortit pelataan toisten pelaajien vuorojen aikana, milloin tahansa kyseisen kortin ehto täyttyy. Korttien pelaaminen vaatii yleensä rahaa, tai Poweria niin kuin se ohjekirjassa on nimetty, mutta come on, kaikki kutsuu sitä rahaksi.
Villainousin pelinappulat on muuten todella hienoja.
Koska Villainous on korttipeli, on se myös hyvin tuuripitoinen, sitä ei voi kiistää. Toki hyvä pelaaja osaa hyödyntää hahmonsa pakan mahdollisimman tehokkaasti, mutta aina ei vain voi voittaa. Pelissä tulee mukana jokaiselle hahmolle pieni oma vihkonen, jossa on selitetty miten kyseisen hahmon pakka eroaa muista, ja mitkä on hahmolle strategisesti tärkeitä juttuja. Tämä on todella hieno lisä, ja auttaa pelin asymmetrisen luonteen takia pelin opettelua ja opettamista hurjasti. Muutenkin pelin tuotantoarvot on kyllä kohdillaan. Harmi vain, että pelin saaminen rapakon tällä puolella on jokseenkin hankalaa.
Sattuipa teemaan sopivan värinen pöytä LitsaConissa.
Hankin peliin myös sen ensimmäisen lisäosan Wicked to the Core, joka tuo peliin lisää kolme pahista. Wicked to the Core on myös itsenäinen pelinsä, joten jos haluaa peliä kokeilla, mutta ei halua maksaa täyttä hintaa, voi harkita sitä vaihtoehtoiseksi aloitukseksi. Tosin ei tuo itse peruspelikään maksa maltaita, taisi olla 44€ luokkaa. Ylipäätään jos pelin saa jostain käsiksi, ei kannata jäädä kauaa arpomaan, nämä menevät täällä päin nopeasti kaupaksi.
Jafar, yksi lemppareistani.
Villainous mahduttaa jopa kuusi pelaajaa pöydän ääreen, mutta uskokaa, että jo viisi pelaajaa on liikaa. 2-4 pelaajaa on oikein passeli määrä, sillä viidellä peli kesti jo tolkuttoman kauan. Myönnettäköön, että kummallakin kertaa kun pelasin viidellä, oli pelissä vähintään yksi uusi pelaaja. Ehkä jos kaikki olisivat kokeneita, peli soljuisi hieman nopeammin. Pelin teema tekee kyllä sen jipon, että kummasti pelin ääreen ilmestyy sellaisiakin pelaajia, jotka eivät välttämättä normaalisti ole kiinnostuneet peleistä. Näin ainakin meillä. Ja vaikka pelissä on hieman jopa take that -tyyppistä mekaniikkaa Kohtalo-korttien muodossa, se jotenkin vain sopii pahisteemaan, ja kukaan ei ota nokkiinsa. Jos pelissä oltaisiin prinsessoja, ei kyseinen mekaniikka sopisi ollenkaan. Peli myös pakottaa pelaajat hyökkäilemään sinne tänne, eikä vain yhtä pelaajaa kohti, sillä pelaaja jolle viimeksi on pelattu Kohtalo-kortti, on suojassa seuraavan kerran.
Pöytä tilaa kannattaa varata, varsinkin jos pelaa usealla pelaajalla.
On sanomattakin selvää, että itse rakastuin Villainousiin ensimmäisellä pelikerralla. Vaikka peli on sidonnainen korttituuriin, koen mekaniikat muuten niin mieluisiksi, että en suutu, jos peli ei jollain kertaa vain kulje. Näinkin on käynyt. Viimeksi kun pelasin Kapteeni Koukulla, oli pelini kannalta tärkein kortti pakan alimmainen. Meinasin kyllä silti voittaa, mutta viime tipassa Prinssi Juhana pääsi voittoon kiinni, kierros ennen minua. Pidän myös siitä, että vaikka pahikset toimivat kukin hyvin eri lailla, tuntuu kaikilla olevan yhtä suuret mahdollisuudet voittoon. Prinssi Juhanan voittoehto saattaa tuntua helpommalta kuin muiden, mutta pelin aikana hän saa huomata, että muut kykenevät hidastamaan häntä aika lailla, ja taas vaikka Jafarin tai Ursulan voittoehdot vaativat useita asioita, mutta heihin ei Kohtalo-korteilla ole esimerkiksi niin helppo vaikuttaa. Joten kaikki on melko hyvässä tasapainossa. Muiden pelaajien on myös hyvä olla kartalla toisten etenemisestä, ja kannattaa suoraan kysyä, jos ei näe toisen lautaa ja kortteja kovin tarkkaan, että missä vaiheessa toinen on. Se on reilua kaikkien kannalta. Meillä on myös tapana ennen pelin alkua kerrata kukin vuorollaan, mitä tarvitsee voittaakseen pelin. Jokaisella pelaajalla on kyllä myös pieni apulappu, jonka toisella puolella on selitetty kaikkien voittoehdot.
Ilta-aurinko laskee Dr. Facilierin suunnitelmien päälle.
Pidän myös hauskana, että pelissä ei ole vain ne kaikista tunnetuimmat pahikset, vaan myös niitä hieman vähemmän tunnettuja, kuten vaikka ylläoleva Dr. Facilier Prinsessa ja Sammakko -elokuvasta, joka tulee Wicked to the coren mukana. Pelin uusimmassa lisäosassa Evil comes prepared taas tulee yksi omista suosikeistani, eli Yzma Keisarin uusista kuvioista. Vielä tätä kirjoittaessa ei Evil comes preparedia saa Suomesta, mutta tarkkailen tilannetta jatkuvasti, sillä se on itselleni pakko-ostos. Mikään muu peli ei ole meillä saanut näin lyhyessä ajassa yli kymmentä pelikertaa.
Kommentit
Lähetä kommentti