Dale of Merchants - Juhlajulkaisun ennakkokatsaus.
*prototyyppi saatu julkaisijalta markkinointitarkoituksessa. Kuvitus ja komponentit ovat vielä keskeneräisiä ja tulevat muuttumaan.
Ei ole mikään suuri salaisuus, että olen ollut Snowdale Designin julkaiseman Dale of Merchantsin fani jo vuodesta 2015, jolloin se julkaistiin ensimmäisen kerran. Peli on kasvanut alun pienestä boksista isoon kokoelmalaatikkoon, ja nyt on aika palata sen juurille. Minulle Dale of Merchants on ollut nimenomaan se peli, joka otetaan helposti mukaan vaikka käsilaukkuun, ja sitä olen kanniskellut niin mökille kuin vaikka Lautapelaamaan-tapahtumaan. Dale of Merchants Collectionin myötä peli jäi hieman paitsioon, kun se ei ollutkaan enää yhtä helposti kassiin mahdutettava. Ilokseni huomasinkin, että tuleva juhlajulkaisu on ottanut askeleen takaisin kohti "vanhoja hyviä aikoja" kätevän pienemmän laatikon myötä.
Dale of Merchants(DoM) on pakanrakennuspeli, jossa pelaajat rakentavat kojuja pelialueelleen. Ensimmäisenä kahdeksan kojua rakentanut pelaaja on voitokkain pelaaja. Pelin korttipakka rakennetaan pelaajamäärästä riippuvista pienemmistä eläinpakoista. Pelaajan täytyy hallita omaa pakkaansa hankkimalla lisää parempia kortteja, mutta myös purkamalla pakkaa kojuiksi pelialueelleen. Uusi juhlajulkaisu tuo mukanaan myös kaikki vanhat tutut kortit, jotka on päivitetty nykypäivään niin kuvien kuin tekstien ja symbolien kohdalta. Osa muutoksista on hienovaraisia, sana siellä tai täällä, mutta osa on ihan peliteknisiä parannuksia. Tämän lisäksi peliin tulee yhdeksän täysin uutta eläinpakkaa, jotka tuovat aivan valtavan määrän vaihtelevuutta peliin. Ja vaihtelevuus on mielestäni aina ollut yksi pelin vahvuuksista. Koska eläinpakat ovat hyvin erilaisia, on pelistä aina voinut tehdä hyvin pelaajiensa näköisen.
Tekstien virtaviivaistaminen on myös ehdottomasti hyvä ratkaisu, vaikkei DoM koskaan mikään vaikeasti opittava peli ole ollut. Vaikka kyllä näin pitkän linjan DoM-pelaajana kesti hetki tottua uusiin termeihin. Myös kuvitus on käynyt läpi tarkastuskierroksen, onhan kuvittaja-suunnittelija Laakso kehittynyt taiteilijanakin kymmenessä vuodessa eittämättä. Apuna myös Jésus Delgádo kuvittamassa. Ja tuo kuvitus on aina ollut ainakin itselleni pelissä tärkeä. Se on kutsuva, tunnistettava ja tuo peliin sen oman lumon.
Peli on nyt jaettu kuuteen pieneen laatikkoon, jossa jokaisessa on kuusi eläinlajipakkaa, pieni pelilauta, säännöt ja mahdolliset lisäkomponentit. Saataville tulee myös iso laatikko, johon voi kerätä kaikki pakat, mutta tämä laatikko on onneksi pienempi kuin Dale of Merchants Collectionin laatikko, jolloin peli pysyy vielä helposti mukaan otettavana. Pienet laatikot muistuttavat rakenteeltaan hieman deck boxeja, joita esimerkiksi keräilykorttipelien harrastajat käyttävät. Kortit mahtuvat sisään myös suojitettuina, mikä taas oli alkuperäisten pikkulaatikoiden kanssa hankalaa. Omat alkuperäiset laatikot jouduin pitämään kiinni hiuslenkeillä.
Peliin on myös kehitelty virallinen soolopeli, jota varten mukana tulee erityisiä mono-kortteja. Mukana on myös tuttu tiimipeliversio päivitettynä. Suurin kysymys varmasti jokaisen mielessä on, kannattaako päivittää uuteen jos omistaa jo kaiken vanhaan versioon. Siihen ei ole yhtä oikeaa vastausta, mutta jos haluaa päivitetyt kortit ja lisää uutta pelattavaa, niin tietenkin kannattaa. Snowdale Design on luvannut huomioida vanhojen pelien omistajat alennuksilla Gamefound-kampanjassaan. Minulle jo pelkästään uudet laatikot ovat houkuttelevia ja korttien virtaviivaistus on kyllä selkeä plussa. Uudet eläinlajipakat ovat myös melko mielenkiintoisia ja niistä saa kyllä kivoja komboja tehtyä. Peliin tulee lajeja, jotka pyörittävät pakkaa tehokkaammin, mutta myös sellaisia jotka auttavat rakentamaan kojuja todella tehokkaasti tai vaikka lisää rahaa käyttäviä pakkoja. Dale of Merchants 1-3 pakat ovat samat eläinlajit kuin alkuperäisissä ja DoM 4-6:n pakat ovat aina puolet täysin uusia ja puolet Dale of Merchants Collectionista. Mukana myös erikseen myyty Majavapakka.
Kommentit
Lähetä kommentti