Saa nähdä, mitä tästä taas tulee.

On näitä blogeja tullut aina silloin tällöin kirjoiteltua, mutta puolen vuoden jälkeen on innostus usein laantunut.  Tässä blogissa aikomuksenani olisi kirjoitella lautapelaamisestani, mieltymyksistä ja pelihankinnoista. Pelihyllyssäni on tällä hetkellä noin 150 peliä, eli pelattavaa kyllä riittää. Ja silti olisi aina uusia pelejä joita hankkia.

Tällä hetkellä mielessä olisi avopuolisolleni synttärilahjan löytäminen. Toiveita ei häneltä ole juurikaan tullut, se tekeekin tästä astetta vaikeamman haasteen. Ensimmäisenä vaihtoehtona olen harkinnut merkkaripeliä Merchants & Marauders.  Merirosvoteema on miehelleni kovin mieluisa, ja siksi ajattelin kyseisen pelin sopivan lahjaksi.  Peli vaikuttaakin ihan hauskalta, mutta kenelläkään tutuillani ei sitä ole, joten en ole päässyt kokeilemaan, mistä hommassa onkaan oikeasti kyse.

Seuraavaksi pohdin suomalaissunnittelijan Touko Tahkokallion Eclipseä, tuota eeppistä avaruuteen sijoittuvaa sivilisaatiosaagaa. Olenkin yrittänyt synttärisankarilta udella vaivihkaa, josko tuo peli häntä kiinnostaisi, onhan se sen verran hyvää palautetta saanut ympäri maailman, mutta en oikein ole saanut suoraa vastausta. Jotenkin itse koen, että se kuitenkin kuuluisi meidän kokoelmaamme. Noita avaruuspelejä kun meillä ei juurikaan ole.

Jomman kumman joudun varmaan valitsemaan, ehkä kuitenkin tuon merkkaripelin. Olisihan meillä vaikka kuinka pitkä lista peleistä, jotka haluamme, mutta haluaisin synttärilahjan olevan kuitenkin juuri häntä varten, ei meitä.

Itse haluaisin ostaa meille Super Dungeon Exploren,  jota on tullut jo puoli vuotta himoittua. Vaan kallishan tuo on. Ja pelin miniatyyrit tulee osissa, joten ennen kuin pääsee peliä edes kokeilemaan, on edessä pitkä työ hahmojen kasaamisessa.  Mutta on se vaan niin hieno.

Viime viikot on tullut pelailtua tosi vähän. Ystävättäreni nimpparikahvilla pelailtiin pari erää kakkupeliä, mutta mitään oikeaa peli-iltaa ei ole ollut piiitkään aikaan. Jos saadaan sellainen seuraavalla viikolla aikaiseksi, kirjoittelen kyllä meidän pelikuulumiset tännekin. Pidän toista englanninkielistä blogia BGG:n puolella, mutta sitäkin kirjoittelen vain harvaiseltaan. Katsotaan, jos tämä blogi eläisi hieman pidempään.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hiatukselta paluu Top50-listan muodossa.

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Paluu Galzyrin maille eli ensikatselmus Dreams and Mysteries -lisäosaan.