Noppapotti

Abstraktit pelit jakavat usein ihmiset kyllä- ja ei-kerhoon. On ihmisiä, jotka tarvitsevat peleihinsä jonkin ylitsevuotavan teeman, ja on meitä, joita ei niinkään häiritse jos pelissä ei ole sen kummoisempaa teemaa, kunhan mekaniikat ovat puhdasta kultaa.  Michael Kieslingin Azul ei teemalla koreile; pelissä rakennetaan azulejo-laatoista kauniita seiniä. Kyllä, luit oikein. Seiniä. Mutta tuolla päälleliimatulla teemalla ei ole juurikaan väliä, koska itse peli on hyvin timanttinen. Azulin kaunis kansi. Azul on kaunis peli sisältä ja ulkoa. Värikäs laatikko on houkuttelevan näköinen hyllyssä, ja sen sisältö on laadukkaasti tuotettu. Jokainen pelaaja saa oman pelilaudan, jonka yläreunassa on pisterata,  ja johon kukin vuorollaan pelaa laattoja. Laatat poimitaan keskeltä olevilta tehdasalustoilta. Pelaaja valitsee alustan, jolta noukkii kaikki yhtä väriä olevat laatat, ja laittaa loput jäljelle jäävät laatat keskelle pöytää. Vaihtoehtoisesti laattoja voi ottaa myös keskelt...

Kolmen kopla on uusi juttusarja, jossa otan pikakäsittelyyn kolme peliä yhdeltä pelisuunnittelijalta. Ensimmäiseksi henkilöksi valikoitui itävaltalainen Alexander Pfister, josta on vaivihkaa tullut yksi suosikeistani. Wienissä asusteleva Pfister on tahkonut pelejä tasaisen varmalla otteella jo usean vuoden ajan, ja tuntuukin siltä, että laatu sen kuin paranee. Pfisterin nimi vilahtaakin usein niin Deutscher Spielpreisin kuin Spiel des Jahresin listoilla. Oh my Goods! Oh My Goods  on hieman kömpelöstä nimestään huolimatta oikein näpsäkkä paketti. Käsilaukkuun mahtuva korttipeli on pieni pöytätilarohmu, jota suosin lähinnä kaksinpelinä. Alunperin Royal Goodsina julkaistu peli on sekoitus settien keräilyä, koneiston rakentelua ja onnen venytystä. Peli hyödyntää hauskaa ahkera vs. laiska työntekijä -mekaniikkaa, jonka voi nähdä myös Pfisterin ja Andreas Pelikanin Broom servicessä. Pelissä käytetään kortteja kolmella mahdollisella tavalla, resurssina, rakennuksena tai rakennuks...

Joku on ehkä saattanut ihmetellä, että kylläpäs Noppapotissa on elelty hiljaiseloa. Viikko sitten toki ilmestyi juttuni Rajas of the Gangesista, mutta sitä ennen olikin parin kuukauden tauko. Jutun nimi on nimittäin näin, että meille syntyi lisävahvistusta joulukuun lopussa ja hänen kanssa elämään totutteleminen kolmen tunnin yöunilla on toki vaikuttanut pelivireyteen. Onneksi nyt jo helpottaa, sillä meillä nukutaan jo neljä tuntia! Mutta ollessani äitiyslomalla toivon, että pääsen paneutumaan blogiini nyt paremmin, kun ei tuo päivätyö ole haittamaassa. Täsä mä nyt oon! Meillä on alkuvuosi alkanut perinteisellä pelihyllyn karsimisella, koska syystä, jota en oikeastaan ihan käsitä, hyllyssämme ei ole enää tilaa. Se on aina yhtä iso mysteeri, miten näin käy, mutta uskon selviäväni tästäkin koitoksesta. Positiivinen asiahan tämä on; nyt on taas tilaa uusille peleille. Vaikka kuinka väitän, etten kuulu niin sanottuun Cult of the New:hun, niin jotenkin ne ihanat kimaltelevat uutuude...

Ganges on 2510 kilometriä pitkä joki, joka valuu Intian ja Bangladeshin läpi. Sen varrelle sijoittuu myös Inka ja Markus Brandin viime vuonna ilmestynyt työläisenasettelupeli, jonka sain mieheltäni joululahjaksi. Brandit olivat minulle entuudestaan tuttu Villagen ja My Villagen takaa, joten mielenkiinnolla tutustuin heidän uusimpaan isoon peliin. Mainetta he ovat toki viime aikoina niittäneet Exit-sarjallaan, joka tuo pakopelit jokaisen olohuoneeseen. Gangesin varrella on ruuhkaa. Rajas of the Gangesissa pelaajat rakentavat kukin omaa provinssiaan, keräten mainetta ja mammonaa, jotka ovat pelin kaksi pistemuotoa. Pelin päämekaniikkana on monille tuttu työläisenasettelu, mutta mielenkiintoiseksi pelin tekee juuri pisteytys ja noppien käyttö maksuvälineenä. Pelilaudan ympärillä kulkee kaksi pisterataa, mutta eivät samansuuntaisesti vaan vastakkain toisiaan. Toinen edustaa pelaajien mainetta ja toinen kukkaron paksuutta. Peli loppuu, kun joku pelaaja saa nämä kaksi rataansa risteä...

Tänään julkistettiin Pelaajien Valinta 2017 -voittajat, jotka ovat tietenkin  Perhepeleissä Flamme Rouge,  Harrastajapeleissä Agricola ja Peliteon palkinnon sai Lautapelikahvila Taverna! Viimeisen parin kuukauden työt on nyt takanapäin ja tunne on hyvä ja helpottunut. Koko syksyn kestänyt koepelailu, pähkäily ja pohtiminen on nyt ohi ja lopputulos on selvillä. On ollut hienoa olla osa tätä projektia. Lue toki lisää virallisilta nettisivuiltamme  Pelaajien Valinta. Olin tänään  Puutyöläis-Joonaksen  ja  Todellisuuspakoilevan Annikan  kanssa viemässä Lautapelit.fi:lle heidän kunniakirjat ja kukkaset.  Lautsun Linda Bremer oli siellä ottamassa meidän vastaan hymyillen ja kerkesimme siinä mukavasti myös turinoimaan virallisen osuuden jälkeen. Sitä ollaan niin virallisen näköisiä. Siellä seisoo ansaittu tuplavoitto! Ja mitenkäs sattui, kun olimme kerta peliliikkeessä oli mieheni luvannut minulle sieltä syntymäpäivälahjan samaan syssyyn! A...

Hyvät naiset ja herrat, minulla on vihdoinkin ilo, kunnia ja jonkin sortin velvollisuuskin ilmoittaa pinnan alla koko syksyn väreilleestä asiasta. Nimittäin, kuten ehkä jotkut ovat jo saattaneet pienistä vihjeistä arvailla, olemme muutaman kolleegan kanssa perustaneet Pelaajien Valinta -nimeä kantavan pelipalkinnon, joka jaetaan tänä syksynä ensimmäisen kerran.  Jos et usko, että tämä on ihan oikea juttu, käy katsomassa meidän hienot sivut täällä  Pelaajien Valinta .  Katsokaa myös ihmeessä Tuomon tekemä  video  aiheesta. Joillekin teistä voi ehkä herätä kysymys miksi? Miksi tarvitsemme jotain pelipalkintoa, onhan meillä jo esimerkiksi Vuoden Peli? Ehkäpä juuri siksi. Koska haluamme tukea ja ennen kaikkea rohkaista ja edistää suomalaista pelikulttuuria, rupesimme porukalla pyörittämään ideaa pelipalkinnosta, jossa tuomaristona toimii nimenomaan peliharrastajat, ja jonka motiivi ei olisi kaupallinen. Kategorioiksi valitsimme kolme: Vuoden Perhepeli, V...

Niin se vaan taas tuli ja meni. Yksi suomalaisen lautapelikulttuurin vuoden kohokohdista on joka syksy Helsingissä järjestettävä Lautapelaamaan-tapahtuma, jossa itse kävin tänä vuonna toista kertaa. Noppapotti crew oli tällä kertaa paikalla vain lauantaina, vaikka itse tapahtuma oli auki perjantaista sunnuntaihin. Saapuessamme puolenpäivän aikaan Kaapelitehtaalle, oli siellä jo kova meno paikalla. Heti ensimmäiseksi törmäsin Mikkoon, jonka seurue pelasi yhtä suosikkiani Mombasaa. Pikaisten terkkujen jälkeen jatkoimme matkaa kohti pelikirjastoa, jonka lähettyviltä löysin aina yhtä ahkeran Tuomon. Aina vaan saa ihmetellä miten tuo Duracell-pupu jaksaa. Pelisalissa olikin täysi härdelli päällä, mutta onnistuimme nappaamaan strategisesti sijoitetun pöydän läheltä takaovea, josta välillä tuli tuulahdus raitista ilmaa. Viime vuodesta opin ainakin yhden asian: yhteishenki haisee ja kovaa! Tämä ei ole vielä mitään. Tunnin päästä porukkaa oli kolmasosan verran enemmän. Ensimmäisen pelin...