Tekstit

Pääsiäispelailut.

Kuva
Olipa mukavaa saada neljä päivää vapaata, jotka viettää tietenkin pelien, mutta myös perheen kesken. Karitsan paisti masussa oli kiva kokoontua pelipöydän ääreen, vaikka kaikki ei nyt mennytkään ihan niin kuin Strömsössä.  Kovasti oli suunnitelmia, jotka sitten menivätkin uusiksi. Ihan perusmeininkiä siis. Pitkänäperjantaina tutustuttiin sisarentyttöjeni Maijun ja Ainon kanssa Ted Alspachin Castles of Mad King Ludwigiin, jonka olin käynyt kirjastosta hakemassa. Laattojenasettelu on yleensä minulle mieluisa pelimekaniikka, joten olin jo sen perusteella kiinnostunut pelistä. Toki sekin vaikutti, että monet tuntuivat kehuvan peliä paljon. Vertauksia saman suunnittelijan Suburbia -nimiseen peliin tulee ikkunoista ja ovista, mutta näihin en ota kantaa, sillä en ole Suburbiaa pelannut. Tiedetään. Saisin hävetä. Mutta anyways, Castles on hauska peli, jossa pelaajat kauppaavat huonelaattoja ja rakentavat näistä hullunkurisia linnoja. Pisteytys tulee bonuskorteista ja jokaisella huone...

Lisää fimoilua, Uwea ja vähän jotain muutakin.

Kuva
Askartelupaja on käynyt kuumana, sillä muutamat pelit ovat saaneet taas hieman lisähöystettä. Saa nähdä koska tämä innostus lopahtaa, mutta toistaiseksi nautin kun saan tuoda peleihini hieman sitä jotakin lisää. Pajalle pääsi mm. Tzolk'in, johon tein resurssinappulat ja miniatyyrin korvaamaan aloittavan pelaajan läpyskän. Tuo miniatyyri oli ehkä aivan turhake, mutta todella hauska tehdä! On niissä ehkä vähän samaa näköä. Tzolk'inin resurssinappuloista ei nyt tullut otettua kuvaa, mutta tein ne samaan tyyliin kuin edellisellä kerralla Deukseen, ainoana erona oli kultaharkot. Helppoa ja oikeasti aika kätevää. Tämän jälkeen olin ajatellut hetkeksi keskittyä itse pelaamiseen, ja onnistuin siinä jopa muutaman päivän ajan. Kirjastosta lainaamani Concordia oli saapunut, ja pakkohan sitä oli heti päästä testaamaan. Olin parin vuoden ajan hieman vältellyt Concordiaa, koska se vaikutti taas yhdeltä trading in the Mediterrenian -peliltä, jotka nyt vaan ei aina oikein nappaa. Co...

Viikko Uwen kanssa.

Kuva
Tällä viikolla Uwe Rosenberg dominoi pelipöytääni. Nimittäin lainasin kirjastosta Fields of Arle -nimisen kaksinpelin, johon olin jo pitkään halunnut tutustua. Jostain syystä ainoastaan kahdelle pelaajalle tarkoitetut pelit jäävät helposti vähemmälle huomiolle, ja näin oli Arlenkin kohtalo tähän asti. Mainittakoot, että Arlea voisi pelata myös soolona, mutta sellainen ei ole minun juttuni yhtään. Pitäisin tämän kyllä mielelläni pidempäänkin, kuin vaivaiset kaksi viikkoa. Fields of Arle on näyttävä paketti. Laatikko on valtava ja kun pelin levittää pöydälle, on vaikea uskoa, että se on todella vain kahdelle pelaajalle. Pelilautoja on jokaisella pelaajalla kaksi, ja sitten on vielä kaksi yhteistä lautaa. Siihen päälle sitten vielä iso läjä laattoja, kuutioita ja muita läpysköjä. Arvaatte varmaan, ettei ole kyse kahdenkympin pelistä.   Perhe valmiina uurastukseen. Arle on Uwe Rosenbergin elämänkerrallinen teos, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Sitä voisi kuvai...

Näpertelyä.

Kuva
Viime viikolla on pelipöytä täyttynyt ihan muista kuin peleistä. Innostuin askartelemaan kaiken moista, toki peleihin liittyvää pääosin. Tyylilleni uskollisena mopo karkasi tässäkin asiassa käsistä, ja projekti kestikin sitten pidempään kuin olin aluksi ajatellut. Ja ideoita tulvii koko ajan lisää! Ensimmäisenä hommana päätin elävöittää Caverna: The Cave Farmersia lisäämällä ns. googly eyes:it kaikille eläimille. No niitä eläimiähän siinä pelissä riittää ihan tolkuttomasti, joten jaksoin ehkä liimata puoleen niistä. koska ei ne kaikki kuitenkaan ole kerralla pelissä mukana. Tämä idea on ihan röyhkeästi muilta pöllitty, en siis voi ottaa krediittiä siitä. Se vain tuntui niin mahtavalta idealta, että pakko oli itsekin kokeilla.  Lauma kokoontuu. No, tästähän idea sitten levisi vielä, kun silmiini osui Prisman askarteluosastolla myös värilliset möllötyssilmät.  Pitkään pohdin, että onko niille nyt oikeasti mitään käyttöä, mutta ostinpa sitten kuitenkin, kun eivät pal...

Merirosvoja, haaksirikkoja ja viikatemiehiä.

Kuva
Sain kuin sainkin kahlattua Robinson Crusoen sääntökirjan läpi. Toki pienellä internetin avustuksella. Kävi ilmi, että tuossa Z-man gamesin ja alkuperäisen Portalin edition säännöissä on pieniä eroavaisuuksia, ja osa sellaisia joita ei pitäisi olla. Mutta näistäkin selvittiin pienellä pähkäilyllä, mutta täytyy sanoa, että en ihan hirveästi fanita kyseistä sääntökirjaa. Asiat  saa yllättävänkin helposti vaikuttamaan monimutkaisemmilta, kuin mitä ne oikeasti ovatkaan. Robinson Crusoe: Adventures on the Cursed Island on Ignacy Trzewiczekin yhteistyöpeli 1-4 pelaajalle, joka heittää pelaajat selviytymään saarella haaksirikkoutuneina ilman ruokaa, suojaa tai oikeastaan mitään muutakaan. Pelissä on kuusi erilaista skenaariota, joissa kaikissa on hieman erilainen juoni. Keskeinen osa peliä on tarpeiden hankkiminen ja välineiden valmistaminen, jotta selviytyminen saarella olisi edes jokseenkin mahdollista.  Kattokin olisi kiva saada pään päälle, mutta toisaalta sitä puuta tarvitsisi...

Pelien määrä on aina vakio: nykyinen +1.

Kuva
Muutama peli lähti kokoelmastamme erinäisistä syistä. Joillekin ei tuntunut olevan aikaa, ja jotkut herättivät  ristiriitaisia tunteita, ja jotkut nyt vaan eivät olleet sittenkään niin kivoja. Näinhän se menee. Jotta talo ei täyttyisi pelkistä peleistä, (vaikka itseäni se nyt ei niin haittaisikaan) pitää joistakin luopua, jos haluaa jotain muuta tilalle. Johonkin pitäisi saada nämä tungettua. Olimme lainanneet Rokokon kirjastosta ja siinä kävikin niin, että me molemmat tykästyttiin siihen kovasti, joten päätimme hankkia sen myös omaan kokoelmaamme. Rokoko yhdistää pakanrakennusta, resurssien hallintaa ja alueen valloitusta kivasti, vaikkei keksikään pyörää uudelleen.  Samaten kävi kirjastosta lainatun 7 Wonders: Duelin kanssa, joka nyt myös löytyy meidän hyllystä. Tämä kirjastosta lainaaminen saattaa tulla kalliiksi, jos sama rata jatkuu. Sieltä on tulossa mm. Isle of Skye, Istanbul, Port Royal ja My Village jossakin vaiheessa.  Tällä hetkellä pöydällä jonottaa ...

Viikon kohokohtana 7 Wonders: Duel.

Kuva
Alkuperäinen 7 Wonders on  top10-listallani, muistaakseni se sijaitsee tällä hetkellä sijalla 6. Olin siis alustavasti kiinnostunut kun kuulin tekeillä olevan kaksinpelattava versio suosikistani. En nimittäin ole koskaan sotkeutunut 7 Wondersin kahden pelaajan varianttiin, se ei jotenkin ole vaikuttanut kiinnostavalta, ja monet on sitä ehkä hieman parjanneetkin. Ja aina kun 7W on otettu hyllystä, on pöydän ääreen ilmestynyt vähintään neljä pelaajaa. Tällä viikolla sain vihdoin kokeilla miltä kyseinen uusi versio vaikuttaa. Ja suunnittelijoina  kun sattuu olemaan kaksi suosikkiani, niin odotukset on korkealla. Perustietoja: Suunnittelija: Antoine Bauza & Bruno Cathala Kuvitus: Miguel Coimbra Julkaisija: Repos Productions Pelaajamäärä: Tasan 2 Kesto: n. 30min. Ikäsuositus: 10+ Ohjeläpyskä käteen ja opettelemaan! 7 Wonders: Duel on kahden pelaajan mittelö antiikin ajan herruudesta. Kenen sivilisaatio on kehittyneempi, kauniimpi ja toki m...