Tekstit

Diamonds are a girl's best friend.

Kuva
Tänä vuonna Vuoden Peli 2014 aikuispelien kategoriassa voiton vei Marc Andrén Splendor.  Päätin itsekin tutustua kyseiseen kipaleeseen, sillä halusin uskoa, että tänä vuonna raati olisi tehnyt paremmat valinnat kuin edellisvuotena, joka oli täysi fiasko mielestäni. Ostin Splendorin odottamatta siltä yhtään mitään, ja voin ilokseni todeta yllättyneeni sangen positiivisesti.  Perustietoja: Suunnittelija: Marc André Julkaisija: Space Cowboys/Lautapelit.fi Pelaajamäärä: 2-4 Kesto: ~30min. Ikäsuositus: Paketissa lukee 10, mutta uskoisin etevän 7-vuotiaankin kykenevän pelaamaan.  Genre: Korttipeli, settien keräily, tuotannonrakennus Splendorissa pelaajat ovat kauppiaskillan johtajia, jotka yrittävät kerätä mainetta ja mammonaa. Tai näin pakkauksessa lukee, mutta oikeastaan peli on melko abstrakti. Tarkoituksena on kerätä aluksi hieman halvempia kortteja ja vähitellen kerryttää itselleen kallisarvoisempia kortteja jalokivichippien eli pokerimerkkejä muistuttavien laattojen avull...

Syntymäpäivälahjoja ja muita asioita.

Täytin eilen 29 vuotta. Harva ikäiseni nainen  pyytää lautapelejä syntymäpäivälahjaksi, mutta toivoin pelkästään pelejä. Muita tavaroita en tällä hetkellä kaipaa, joten miksi olisin halunnut mitään tarpeetonta krääsää. Kummitätini oli viisas ja antoi lahjan minulle rahana, joten sain itse tilata pelit jotka halusin, sen sijaan että hän olisi ottanut riskin ja hommannut jotain joka meillä jo olisi. Pohdin pitkään, mihin tuon rahan käyttäisin, sillä toivelistani oli salaa kehittynyt yllättävän pitkäksi. Tällä hetkellä prioriteettinäni tuntuu olevan, että pelin pitää olla nopeahko, sillä meillä on tarpeeksi monen tunnin pelejä, jotka eivät vaan pääse pöydälle sitten millään. Ensimmäiseksi peliksi valitsin Days of Wonderin uutuus hottiksen, Five Tribes:in.  DoW:n edellinen uutuus Relic Runners ei napannut juurikaan, joten olin aluksi skeptinen, että onko DoW menettänyt paikkansa huippupelien julkaisijana, mutta skeptisyydestäni huolimatta Five Tribes on selkeä askel oikeaan su...

Roolileikkejä ja pelastustehtäviä.

Kuva
Itse pidän kovasti syksystä. Ja tämä syksy onkin ollut siitä kiva, että ollaan saatu peliseuraa mieheni kanssa viikottain. Pelihyllykin on saanut hieman lisää täytettä, kun kävimme Lautapelit.fi:n Helsingin pisteen uusien tilojen avajaisissa. Kivalta näytti, vaikka kuulemma aikoivat vielä hieman säätää hyllyjä yms. Mukaamme tarttui tuolloin hauska palomiesaiheinen yhteistyöpeli Flash Point - Fire Rescue, jonka perään olin jo hieman haikaillut. Tätä onkin tullut jo pelattua moneen otteeseen, etenkin pelailua harrastavien siskontyttöjeni Maijun ja Ainon kanssa. Erityisesti myös aviomieheni Jani tykästyi tähän, enkä yhtään ihmetellyt, sillä yksi hänen lempipeleistään on Pandemia, joka on myös oiva yhteistyöpeli. Flash pointista saa hyvinkin haastavan pelin, nostamalla vaikeustasoa, ja tästä syystä annoimmekin pelille lempinimen VPK= Varmasti Palaa Kaikki. Peliä on myös mahdollista pelata ns. perhesäännöillä, mutta oikeasti en suosittele niitä muuta kuin ihan ensimmäiselle pelikerralle...

Fury of Dracula, jahtauspelien kingi?

Kuva
Kolmisen vuotta sitten huudettiin Huuto.netistä muistaakseni mukavaan hintaan Fury of Dracula -niminen Fantasy Flight Gamesin jahtauspeli. Ja sitten se istuikin sen about kolme vuotta meidän hyllyssä, lähes koskemattomana. Muutamaan otteeseen avasin laatikon ja lueskelin sääntölehtistä, mutta se tuntui aina jotenkin sekavalta, ja meinasin joka kerta nukahtaa puolessa välissä. Tiedä sitten kummasta tämä kertoo enemmän, minusta vai siitä sääntökirjasta. Syy siihen, että aikanaan kyseinen peli ostettiin, oli että se oli huokeaan hintaan käytettynä, mutta uudenveroisena(tästä tosin voidaan sitten olla erimieltä) ja koska esim Scotland Yard on meille mieluisa peli, ajateltiin tämän tuovan hieman lisää teemaa ja syvyyttä tämänkaltaiseen peliin. Peli oli tosissaan sisältä ihan hyvässä kunnossa, mutta laatikko ei todellakaan ollut uudenveroinen. Siinä vaiheessa kun noudettiin peliä en sitten enää jaksanut kyseisestä asiasta nillittää, sillä huomasin ettei kemia myyjän kanssa oikein natsa...

Hukkuako veteen, hautautuako hiekkaan vai nappaisiko possulenssun?

Kuva
Pelattiin tällä viikolla Matt Leacockin Kadonnutta kaupunkia, ja tulipa mieleeni hieman vertailla herra Leacockin kolmea sisaruspeliä keskenään. Kyseiset pelit ovat siis Kadonneen kaupungin lisäksi Salaisuuksien saari ja Pandemia. Kaikki kolme ovat yhteistyöpelejä ja jakavat muutamia pelimekaniikkoja keskenään. Näistä kaksi ensiksi mainittua ovat oikeastaan toisilleen jatkoa tarinallisesti. Yhteistyöpelit ovat nykyään kovassa suosiossa, ja itsekin pidän niistä kovasti. Siksipä omistan nuo kaikki kolme edellämainittua peliä. Mutta joku voisi haluta näistä vain yhden, ja miten valita itselleen sopivimman? Teema on yleensä hyvin iso vaikutustekijä peliä valittaessa, mutta ei tietenkään ainoa. Salaisuuksien saari, alkuperäiseltä nimeltään Forbidden Island, vie pelaajat uppoavalle saarelle, jolta heidän olisi tarkoitus löytää neljä aarretta ja vielä päästä poiskin, ennen saaren vajoamista unohduksiin. Pelin vaikeutta voi säädellä aloittelijasta legendaariseen, ja tämä on yhteistä kaikil...

Vanhat suosikit esiin hyllystä.

Kuva
Tässä eräänä päivänä kun järjestelin pelihyllyä uuteen uskoon, löysin pari vanhaa suosikkia pölyyntymästä toisten pelien takaa. Miten lie sinne joutuneetkaan. Nyt nuo kaksi saivatkin uudet paikat hyllyltä, ja kas, pääsivät heti pelipöydälle viikon sisään.  Ja ne kaksi peliä ovat Jaipur ja Fairy Tale. Korttipelejä molemmat, joten ehkä siksi olivat päässeet tippumaan toisten isompien laatikoiden taakse. Jaipur on peli, jossa pelaajat keräävät eri tuotteita ja myyvät ne sitten hyvää tuottoa vastaan ja keräävät bonuksia ja tietenkin mahdollisimman ison lauman kameleita. Siinäpä se oikeastaan pähkinänkuoressa. Mutta viihdyttävä ja nopea peli, jonka voi kaivaa esiin esim kahvipöytään tai iltateelle. Jaipurin laatikko ja komponentit.  Tätä peliä tuli joskus aikanaan pelattua paljon mökillä ja joskus puistossa viltillä. Laatikko on niin  pieni, että mahtui hyvin esim käsilaukkuni mukaan moneenkin eri paikkaan. Muistelisin, että hinta oli  jotain parinkympin huj...

Tänään pöydällä: Smash up.

Kuva
Tuli jokin aika sitten hankittua Smash up:iin uusi lisäosa Science fiction double feature, jota pääsinkin jo testailemaan.  Smash up on kevyehkö korttipeli, jossa pelaaja valitsee kaksi  joukkuetta, sekoittaa ne yhteen yhdeksi pakaksi ja peli voi alkaa. Pelaajat saavat pisteitä voittamalla kamppailuja pelipöydässä olevien paikkakorttien, eli base:jen mukaan. Ensimmäisenä 15 pisteeseen päässyt pelaaja voittaa pelin. Simppeli ja hauska peli, joskin joskus pelin loppu tuntuu raahaavan. Peruspelin laatikko, jossa sisällä myös kahden lisäosan pakat. Perustietoja: Suunnittelija: Paul Peterson Julkaisija: Alderac Entertainment Group eli tuttavallisemmin AEG Pelaajamäärä: 2-4 Kesto: 45min. Peliä paljon pelanneet pelaavat pelin kyllä nopeammin. Ikäsuositus: 10+ (tosin, peli on täysin englannin kielinen, joten tämä kannattaa huomioida) Merirosvo-cyborgiapinat on yksi lukuisista yhdistelmistä. Meillä on Smash up:iin myös Awesome level 9000 -lisäosa, joka homm...