Century: Spice road - Maustekauppaa idässä á la Matsuuchi.

Mistä tietää syksyn tulevan? 

Siitä, että Vuoden peli -palkinto on jaettu. Koulut ovat alkaneet ja lomat lusittu. Elämän jatkuu, as always. Jos satuit kiinnittämään huomiota Vuoden strategiapeli-voittajaan, palkinnon pokkasi peli nimeltä Century: Spice road. Tuttavallisemmin Maustepeli.

Century: Spice road on Emerson Matsuuchin ensimmäinen osa trilogiaa, jonka pelit pystyy yhdistelemään keskenään joko pienemmiksi kokonaisuuksiksi tai yhdeksi isoksi peliksi. Itsenäisenä pelinä C: Spice road on simppeli kuutioiden vatkauspeli, jonka oppii viidessä minuutissa. 

Karavaanari on kaikkien kaveri!

Centuryn alkuasettelu on melko helppo. Maustekuutiot laitetaan pelin mukana tuleviin näppäriin kuppeihin yllä olevan kuvan mukaisesti. Keltainen alimpana ja ruskea ylimpänä. Anteeksi siis kurkuma alhaalla ja kaneli ylhäällä. Sen jälkeen violetti (kauppiaskortit)  ja oranssi korttipakka (pistekortit) sekoitetaan kukin erikseen, ja violetista pakasta nostetaan kuusi korttia riviin ja oranssista tämän yläpuolelle viisi korttia riviin. Oranssin rivin ensimmäisen kortin yläpuolelle laitetaan kultarahoja pelaajien lukumäärä kerrottuna kahdella, ja toisen kortin yläpuolelle sama määrä hopearahoja. Helppoa kuin mikä!

Jokainen pelaaja saa karavaanikortin, jossa hänellä on tilaa maksimissaan kymmenelle maustekuutiolle, sekä kaksi aloituskorttia jotka ovat kaikilla pelaajilla samat. Aloittavasta pelaajasta lähtien pelaajat saavat keltaisia kurkumakuutioita siten, että aloittajalle kolme, toiselle neljä jne. Neljäs ja viides pelaaja saa myös yhden punaisen sahramikuution. Sitten peli voi alkaa.

Peli voi alkaa.

Vuorollaan pelaaja voi tehdä yhden neljästä eri toiminnosta:

*Hän voi pelata kortin kädestään ja tehdä tämän toiminnon. Yleensä korteilla joko vaihdetaan maustekuutioita väristä toiseen tai joillakin korteilla saa suoraan ottaa varastosta tietyn värisiä kuutioita. Toinen aloituskorteista antaa parantaa kuution yhden tason paremmaksi kuutioksi kaksi kertaa. Voit parantaa vaikka kaksi keltaista punaiseksi, tai yhden keltaisen punaiseksi ja sen saman punaisen sitten vihreäksi. 

*Hankkia uuden kauppiaskortin rivistä. Rivin vasemman puoleinen kortti on ilmainen. Jos haluaa kortin rivin keskeltä, pitää jokaiselle ohitetulle kortille luovuttaa mikä tahansa kuutio karavaanistaan. Ostettu kauppiaskortti tulee suoraan pelaaja käteen.

*Ostaa pistekortin ylärivistä. Jokaisessa pistekortissa on tietty määrä kuutioita, jotka pelaajan pitää maksaa halutessaan kyseisen pistekortin itselleen. Rivin ensimmäisestä ja toisesta kortista saa vielä bonuksena kulta- tai hopearahan, mikäli näitä on vielä jäljellä.

*Levätä. Jos pelajaa valitsee tämän toiminnon, hän saa nostaa kaikki jo tähän mennessä pelaamansa kauppiaskortit takaisin käteensä ja vuoro päättyy siihen.

Peliä pelataan niin kauan kunnes joku on saanut viisi pistekorttia( 2. ja 3. pelaajan pelissä kuusi). Kierros pelataan loppuun, jonka jälkeen pelaajat laskevat pistekorttinsa, kulta- ja hopearahansa sekä mahdolliset ylijäämä maustekuutiot, ei kuitenkaan keltaisia.

Oikeassa reunassa aloituskortit, loput ovat pelin aikana hankittuja.

Century: Spice road on laadukkaasti tuotettu peli. Kortit ovat mukavan isoja tarot-koon kortteja, ja ne ovat tukevia ja kuvitus on värikäs. Kolikot ovat raskaita hienoja metallikolikoita pahvisten läpysköjen sijaan. Hieman tylsähkö Idän maustetie teemana on, mutta se on helppo antaa anteeksi, sillä pelin teemalla ei ole oikeastaan juuri mitään merkitystä. Yksi ongelma tosin tuotannossa on, joka ei tosin koske kaikkia. Kummastelin kuutioiden värivalintoja, sillä jos satut olemaan puna-vihersokea, ei Spice roadin pelaamisesta tule kyllä yhtään mitään. Kuutiot on täysin samankokoisia, joten jollet merkkaa niitä tussilla, ei värisokealla ole mahdollisuuksia pelata peliä. Tämä on tänä päivänä hieman omituista, sillä monet pelit ovat ratkaisseet tämän ongelman esim symboleilla( mieti vaikka Menolipun kortteja). Itse en onneksi ole värisokea, mutta harmittelen heidän puolesta, joille värien näkeminen on haasteellista.

Karavaani alkaa olla täysi.

Spice roadin eduksi on myös lyhyet, helposti omaksuttavat säännöt. Ne on kirjoitettu yhdelle lapulle. Itse peli kulkee nopeasti vuorosta toiseen. Pelaajien välinen interaktio on pientä. Lähinnä välillä eteen tulee tilanne, jossa kaveri nappasi sen parhaimman pistekortin nenäsi edestä. Näihinkin tilanteisiin voi hieman varautua, sillä kaikkien karavaanien sisältö on julkista tietoa. Jos Annika kerää paljon punaisia ja tarjolla on pistekortti joka vaatii ainoastaan punaisia, on todennäköistä, että hän tähtää juuri siihen. Tai sitten hän aikoo vaihtaa ne kaikki vihreiksi, erästä toista pistekorttia varten. 

Maustekauppa kiihtyy.

Yhteenvetona voisi todeta, että Century: Spice road on oikein kelpo jälkiruoka, mutta ei pääruokana tarjoiltava pihvi. Siksi odotankin pääseväni käsiksi juuri julkaistuun Century: Eastern wondersiin, koska uskon näiden yhdistelmän olevan se paras pelimuoto. 2019 julkaistaan vielä Century: A New world ja sitten trilogia on valmis. Oli miten oli, Spice road on oikein kelpo kaveri, ja sopii mainiosti perheille tai harrastajille filleriksi. Kirjailija Douglas Adamsin sanoin, se on enimmäkseen harmiton.

Peli vie jonkun verran pöytätilaa, mutta ei onneksi kilometrikaupalla.