torstai 28. tammikuuta 2016

Viikon kohokohtana 7 Wonders: Duel.

Alkuperäinen 7 Wonders on  top10-listallani, muistaakseni se sijaitsee tällä hetkellä sijalla 6. Olin siis alustavasti kiinnostunut kun kuulin tekeillä olevan kaksinpelattava versio suosikistani. En nimittäin ole koskaan sotkeutunut 7 Wondersin kahden pelaajan varianttiin, se ei jotenkin ole vaikuttanut kiinnostavalta, ja monet on sitä ehkä hieman parjanneetkin. Ja aina kun 7W on otettu hyllystä, on pöydän ääreen ilmestynyt vähintään neljä pelaajaa. Tällä viikolla sain vihdoin kokeilla miltä kyseinen uusi versio vaikuttaa. Ja suunnittelijoina  kun sattuu olemaan kaksi suosikkiani, niin odotukset on korkealla.

Perustietoja:

Suunnittelija: Antoine Bauza & Bruno Cathala

Kuvitus: Miguel Coimbra

Julkaisija: Repos Productions

Pelaajamäärä: Tasan 2

Kesto: n. 30min.

Ikäsuositus: 10+


Ohjeläpyskä käteen ja opettelemaan!

7 Wonders: Duel on kahden pelaajan mittelö antiikin ajan herruudesta. Kenen sivilisaatio on kehittyneempi, kauniimpi ja toki myös turvallisin? Pelin alussa pelaajat ensin valitsevat neljä ihmettä, joita yrittävät  rakentaa kaiken muun ohessa. Nämä antavat mukavasti suuntaa pelille, mutta eivät ole varsinaisesti pelin pääjuju. Pelaajat nimittäin vuorollaan hankkivat kortteja pöydän keskelle muodostetusta korttipyramidista. Tuon pyramidin joka toinen rivi on näkyvillä, joten osa korteista on siis vielä peitettynä. Peitetyt kortit paljastuvat pelin edetessä. Uskallatko valita kortin tietämättä mikä sieltä paljastuu alta, ja näin mahdollisesti antaen vastustajallesi kultalusikan suuhun? Ja välillä on vain pakko ottaa riski. Peliä pelataan korkeintaan kolme kierrosta, toisin sanoen aikakautta, jonka aikana pelaaja voittaa joko saamalla armeijansa vastapelaajan puolelle, kehityttyään tieteissä vastustajaansa paremmin, tai muuten vain kerättyään enemmän pisteitä eri rakennuksilla yms, jollei kaksi ensimmäistä vaihtoehtoa toteudu.

Pelin alkuasetelma.

Pelin kuvitus ja symbolit ovat tuttuja jo isoveljeltään. Hieman pieni pettymys oli huomata korttien olevan hyvin pieniä. Olisin mielelläni katsellut Miguel Coimbran hienoa kuvitusta isommilta korteilta, mutta ymmärrän kyllä, että näin peli vie vähemmän tilaa pöydällä. 
Tuttuun tapaan kortin voi joko rakentaa omalle pelialueelleen, jos omaa siihen tarvittavat resurssit, tai vaihtaa kortin rahaksi. Myös ihmeen rakentamiseen pitää aina valita kortti. Silloin et tosin tarvitse sen kortin resursseja, vain ihmeen vaatimat. Puuttuvat resurssit voi ostaa pankilta, mutta vastustajan omistamat kyseiset resurssikortit nostavat hintaa. 

Jos pelaaja saa kerättyä armeijakortteja, ja näillä siirrettyä armeijamerkin vastustajan päätyyn, peli loppuu heti. Onkin siis hyvä pitää huoli siitä, ettei kaveri pääse yllättämään.  Myös kuudella erilaisella tiedekortilla on pelaaja osoittanut älyllisen ylivertaisuuden, ja peli päättyy välittömästi. Jos kuitenkaan kumpikaan näistä ei ole tapahtunut kolmannen aikakauden loputtua, pelaajat laskevat kaikista korteistaan ja ihmeistään saamat pisteensä, ja voittaja on tietenkin se jolla niitä on enemmän. 

Sieltä se armeija uhkaavasti lähestyy.

Jos alkuperäinen 7 Wonders on sinulle tuttu entuudestaan, opit Duelin viidessä minuutissa. Kortit toimivat samalla tavalla, ruskea ja harmaat ovat resursseja, keltaiset kauppankäyntiin liittyviä, siniset pelkkiä pistekortteja, punaiset vahvistavat armeijaa, vihreät ovat tiedettä ja violetit ovat kiltoja, jotka muuttavat loppupisteytystä, jos peli etenee niin pitkälle. Tiedekortit toimivat hieman erilailla  kuin perusversiossa. Jos saat kaksi samaa symbolia, saat valita pyöreän edistysläpyskän, joka yleensä antaa sinulle loppupeliin jonkun bonuksen. 

7 Wonders: Duel on nopea ja koukuttava peli. Siinä on selkeitä elementtejä alkuperäisestä versiosta, mutta samalla se on ihan eri peli. Koska peli voi loppua ns. ennen aikojaan, pitää vastustajan valintoja seurata tiiviisti ja omat valinnat ovat äärimmäisen tärkeitä. Kukaan ei halua ojentaa voittoa toiselle. Paketin kyljessä lukee 30 minuuttia peliajaksi, mutta meillä tämä on mennyt jopa  20 minuuttiin. Jostain syystä pelit tuppaa meillä aina menemään loppupisteytykseen asti. Tunnetaan ehkä toistemme pelityylit niin hyvin, että taistelu tiede- ja armeijakorteista on armoton.

Valtakuntani pelin loputtua.

Hieman huvittavaa on lievä historiallinen epäkohta, jossa kaupungissasi voi olla sekä Gizan pyramidit että Zeuksen temppeli. Ei se nyt maailmaa kaada, mutta ehkä vähän hymyilyttää. Ei 7W: Duel muutenkaan kovin temaattinen peli ole, mutta hauska se on silti. Pienet kortit raivostuttavat, mutta kaipa minäkin totun niihin. En ollut oikeastaan tajunnut kaipaavani 7 Wondersia kahdelle pelaajalle, mutta nyt kun sellainen mahdollisuus on, niin mikä ettei. Kyllähän tätä nyt ihan mielellään pelailee. Mieskin tuolla sohvalla näyttää peukkua.

Ihan kiva.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti