keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Lautapelaamaan 2017 koettu ja arkeen palattu.

Niin se vaan taas tuli ja meni. Yksi suomalaisen lautapelikulttuurin vuoden kohokohdista on joka syksy Helsingissä järjestettävä Lautapelaamaan-tapahtuma, jossa itse kävin tänä vuonna toista kertaa. Noppapotti crew oli tällä kertaa paikalla vain lauantaina, vaikka itse tapahtuma oli auki perjantaista sunnuntaihin. Saapuessamme puolenpäivän aikaan Kaapelitehtaalle, oli siellä jo kova meno paikalla. Heti ensimmäiseksi törmäsin Mikkoon, jonka seurue pelasi yhtä suosikkiani Mombasaa. Pikaisten terkkujen jälkeen jatkoimme matkaa kohti pelikirjastoa, jonka lähettyviltä löysin aina yhtä ahkeran Tuomon. Aina vaan saa ihmetellä miten tuo Duracell-pupu jaksaa. Pelisalissa olikin täysi härdelli päällä, mutta onnistuimme nappaamaan strategisesti sijoitetun pöydän läheltä takaovea, josta välillä tuli tuulahdus raitista ilmaa. Viime vuodesta opin ainakin yhden asian: yhteishenki haisee ja kovaa!

Tämä ei ole vielä mitään. Tunnin päästä porukkaa oli kolmasosan verran enemmän.


Ensimmäisen pelin valinta  vei hetken aikaa, mutta päädyimme hakemaan kirjastosta Peter Hawesin Royalsin. Olin lievästi kiinnostunut tästä aluevalloituspelistä lähinnä siksi, että arvelin anoppini mahdollisesti pitävän siitä. Helpot säännöthän pelissä on ja pääsimme pelaamaan tuossa tuokiossa. Yllätyksekseni huomasin pitäväni pelistä. Royalsissa pelaajien on tarkoitus valloittaa alueita Euroopan kartalla. Nojoo, ei nyt ihan omintakeisin teema mutta tarviiko aina olla? Kahvipöytään oikein passeli peli. Menolippumainen settienkeräilymekaniikka on lähes kaikille tuttu, joten peliin pääsee nopeasti sisään. Sitten kun vielä hiffaa bonusten keräilyn ja aatelisten vaikutusvallan niin siinäpä se oikeastaan. Kuvitus voisi toki olla vähän innostavampaa, mutta jostain syystä en tältä peliltä odottanutkaan Vincent Dutraitin tasoa tai vastaavaa. Tai no taisi se kansikuva olla Michael Menzelin joka on kuitenkin kova nimi.

Maiju laskelmoi.


Royalsin jälkeen nappasin kirjastosta Kingdominon, joka oli testauslistalla erään salaisen projektin takia. Eipä siinä, Kingdominon takana on kukas muukaan kuin lautapelien tehotehtailija Bruno Cathala. What? Joo melko yllättävä veto häneltä, mutta respectiä siitä, että Bruno ei ole yhden mekaniikan mies. Kingdominohan pokkasi tämän vuoden Spiel des Jahresin, joten ei se nyt huono voi olla. Pelissä sijoitellaan dominolaattojen muotoisia maalaattoja kukin pelaaja omaan kuningaskuntaansa ja lopussa pisteytetään eri alueet ja eniten pisteitä kerännyt on paras kuningas. Jokainen uusi laatta pitää asettaa jonkun toisen laatan viereen ja vähintään yksi maatyyppi laatassa pitää sopia sen viereiseen laattaan. Pelin lopussa jokaisella on edessään 5x5 kokoinen valtakuntaruudukko. Tai ainakin melkein, sillä joskus käy niin, että et voi jotain laattaa asettaa laillisesti, joten joudut heittämään sen suoraan takaisin laatikkoon.

Kingdominon laatikko mahtuu melkein käsilaukkuun.

Ei Kingdomino ole hassumpi perhepeli. Yksi erä on melko nopea, joten perään mahtuu pari revanssikierrosta helposti. Mitään maata mullistavaa syvyyttä se ei ehkä tuo, mutta ei sen ole tarkoituskaan. Peli on todella helppo oppia ja säännöt on helppo muistaa, koska pisteiden laskeminenkaan ei ole moninmutkaista. Laatat olivat mukavan paksuja ja laadukkaan oloisia.

Kingdominon jälkeen vaeltelin pitkin Kaapelitehdasta etsien Todellisuuspaon pariskuntaa, mutta silmä ei vaan osunut sitten millään heihin. Päädyinkin sitten takaisin kirjastohalliin etsimään jotain pelattavaa. Olisimme halunneet testata uuden Ticket to Ride: Rails and Sailsin, mutta se oli ihan koko ajan jollain muulla lainassa. Päädyimme pelailemaan kahta triviapeliä, Faunaa ja Terraa. Muistinpa taasen miksi en pelaa aviomieheni kanssa triviapelejä. Jani katsoo jokaisen eläindokkarin joka telkasta tulee, joten häneltä tuppaa löytymään vastaukset kaikkiin aihepiirin kysymyksiin.

Tiedätkö missä kaikialla sisiliskot asustaa?

Terra on Faunan sisarpeli, jossa kysymysten aihepiiri on enemmän maantieteeseen liittyvä. Pidin Faunan eläinaiheesta ehkä hieman enemmän, mutta Terran pisteidenlasku oli kivasti virtaviivaistettu, mikä tällaiselle pelille sopii paremmin. Jossain välissä taisin paikallistaa Todellisuuspakolaiset, jotka olivat ovelasti piiloutuneet nurkan taakse Mangroviaa pelaamaan. Vaihdoimme muutamat sanat ja salaiset käsiliikkeet, ja palasin sitten nätisti omaan pöytään vielä hetkeksi.

No mutta, siellähän on herra puheenjohtaja.


Jossain kohtaa alkoi istumalihaksia pakottamaan ja vatsaa kurnimaan, joten annoimme periksi kisaväsymykselle, ja lähdimme kohti Lautapelit.fi:n liikettä, jossa tein pikaisen ostosreissun ennen ruokaa. Mukaan tattui Caverna Cave vs cave -kaksinpeli sekä Five Tribesin lisäosa Whims of the Sultan. Tämän kertainen Lautapelaamaan jäi lyhyeksi, ja hieman harmitti kun  monet tutut jäi löytämättä ihmistungoksesta, mutta kehon ehdoilla mennään, voin vain todeta näin 5,5kk raskaana olevana.

Kotona olenkin jo päässyt testaamaan Cavernan kaksinpelattavaa pikkuveljeä, ja tykkäsin muuten paljon! Ei se nyt niin kovin paljon isoveljeään muistuta, mutta huoneiden tehtailu ja työläisenasettelu ilman työläisiä maistui kyllä. Uwelle tuttuun tapaan resursseja on useampaa laatua, mutta miljoonan tokenin sijaan ne merkataan pelilaudan sivussa olevaan resurssimittariin, joten tavaraa ei ole liikaa. Kannattaa tsekata jos eteen tulee!

Jani on syventynyt pohtimaan seuraavaa muuviaan. 


Teimme myös tällä viikolla nopean vierailun Pitäjänmäen kirjastoon, jossa on megahyvä pelihylly! Vaikka emme asu  Pitäjänmäellä päinkään, on siellä kiva välillä piipahtaa. Aina on jotain tarttunut mukaan, ja tämäkään kerta ei ollut poikkeus. Jani halusi napata Terran mukaan, koska uskoo vanhempiensa innostuvan siitä. Okei, sanoin myöntyvästi, vaikka tiesin sen tarkoittavan taas tappiota minulle. Itse valitsin hyllystä Russian Railroadsin, jota moni on kehunut. Näyttää ihan hyvältä, mitä nyt boksia hieman availin eilen. Nappasimme myös The Manhattan Projectin, joka on siis työläisenasettelua atomipommiteemalla. Aika synkkää joo, mutta kuvitus on onneksi sarjakuvamaisen kepeä, ettei mene ihan synkistelyksi. On siis hommaa tuleville viikoille!

Olisiko tässä jo kaikki tällä kertaa?


Eipä tässä tällä erää muuta, nyt pitää lähteä pelailemaan. Mutta olkaapas kuulolla, koskaan ei tiedä mitä linjoilla tapahtuu!


perjantai 8. syyskuuta 2017

Et muuten ole tosipelaaja ennen kuin olet pelannut sitä, tätä ja tota.

Uusia lautapelejä tulee kuin sieniä sateella, ja joskus sitä huomaa huumautuneensa kaikesta uudesta ja kiiltävästä, ja vanhat suosikit unohtuu. Samaten ainakin itse olen huomannut, että se lista niistä peleistä, joita olisi pakko joskus kokeilla on kasvanut jo sellaiseksi Mount Everestiksi, että eihän siitä nyt yhdessä ihmiselämässä selviä. Joskus jopa jotkut ns. virstanpylväät jää kokeilematta, kun joku uusi ja kiva tuttavuus vie mennessään. Teinpä huvin vuoksi tällaisen häpeälistan niistä peleistä, joita nyt en vain vieläkään ole saanut aikaiseksi kokeltua, ja perään tietty kootut selitykset miksi näin on päässyt käymään.

1. Eclipse

Touko Tahkokallio on ehkä söpöin pelisuunnittelija ikinä kiharine hiuksineen ja punaisine poskineen, vaan silti on hänen avaruusooppera Eclipse minulta vielä testaamatta. Aika noloa tosissaan, onhan Eclipse saanut maailmanlaajuisesti kiitosta ja kumarrusta. Kerran meinasin jopa ostaa kyseisen pelin miehelleni joululahjaksi, mutta jäin sitten epäröimään hetkeksi ja se sitten vain jäi. Avaruusteema vetoaa kyllä, mutta joku aina on pistänyt mietityttämään. Onko se liian pitkä? Entä liikaa komponentteja? Entä jos en jaksa lukea sääntöjä? Näitä nyt riittää. Ehkä Todellisuuspaon Annikan kanssa lyöty skaba siitä, kumpi meistä pelaa Eclipsen ekana saisi vihdoin tuulta purjeisiin tässä asiassa!

2. Through the Ages( uusi tai vanha)

Vlaada Chvatil kuuluu jollain tapaa suosikkeihini, joten on ehkä vähän omituista, etten ole kumpaakaan Through the Agesia kokeillut. Mutta kun ne on niin pitkiä ja monimutkaisia opettaa ja blaa blaa. Sivilisaation rakennus on kuitenkin mieluisa aihepiiri minulle, joten joku Through the ages:issä kutkuttaa. Jos se nyt voisi olla vähän nätimpi? Äh, kun on niitä muitakin sivilisaatiopelejä.

3.Brass

Martin Wallacen ekonominen strategiapeliklassikko on jäänyt pelaamatta ihan vain siksi, että minusta se on kauhean ruma. Jep, syvällinen syy. Mutta! Nyt kun siitä on tulossa uudempi nätimpi painos, niin kenties voisin jaksaa nähdä vaivaa siihen tutustumiseen. Muutenkin on herra Wallace jäänyt vähän paitsioon, jollei Railways of the Worldiä ja Via Nebulaa lasketa. Syytän myös Brassin teollisuusteemaa. Se on vähän booooring.

4. War of the Ring

Tämä menee jo noloudessaan lähes naurettavalle tasolle, mutta täältä löytyy yksi Tolkien-fani joka ei ole pelannut War of the Ringiä. Olen lukenut Tarun sormusten herrasta kolmella eri kielellä, yhteensä lähemmäs kymmenen kertaa, mutta en ole edes pidellyt War of the Ringiä kädessäni. Ja ihan sen War sanan takia. Välttelen sotapelejä kuin ruttoa, joten olen mieltänyt WotR:inkin pelkäksi taistelusimulaatioksi ja siksi hypännyt sen yli kokonaan. Pitäisikö silti joskus kokeilla? Ja sitten olisi se Battle of the Five Armies:kin olemassa...

5.Papupeli eli Bohnanza

Uwe Rosenbergin hittipeli Bohnanza on edelleen kokematta. On aika typerää, ottaen huomioon että Uwe on yksi suosikkisuunnittelijoistani. Jostain syystä en vain ole liiemmin lämmennyt ajatukselle papujen huutokauppaamisesta. Silti alitajunnassa vikisee joku pieni ääni, että hei haloo! tätä sun olisi kyllä pitänyt jo pelata. Eikä tuo nyt edes maksa paljoa, joten voisihan sellaisen ostaa ja jos ei nappaa niin myydä. Tai lainata kirjastosta. Ei kai tässä ole muita syitä kuin laiskuus.  Aika vinkeätä miten Papu-Uwesta tuli teosten kuten Caverna ja A Fiest for Odinin kaltaisten järkäleiden takana oleva nimi.


Siinä pätkä minun häpeälistaani. Kertokaa toki omianne, en varmasti ole ainoa jota joidenkin pelien pelaamattomuus nolottaa.

Ja muistakaa, viikon päästä on Lautapelaamaan2017 ja minut voi nähdä siellä ainakin lauantaina. Tule sanomaan morjens! Kuvia tapahtumasta laitan Noppapotin Facebookkiin.