tiistai 25. elokuuta 2020

Pelatuimmat lautapelisovellukseni

Jokohan olisi aika katkaista tämä radiohiljaisuus, jota on jatkunut koko kevään ja kesän. Korona vei minulta peli-illat ja edelleen vältellään isompia ryhmiä, koska läheisissäni on vakavasti riskiryhmään kuuluvia ihmisiä. Sen lisäksi alkukesästä aloittamani kuntokuuri on vienyt mehut kokonaan, niin itsestäni kuin miehestänikin, joten pelejä on päässyt kesällä pöydälle ehkä yhteensä kolme. Kirjoittelepa siitä sitten tarinaa. Mutta mutta. Eihän nyt minun kaltainen lautapeliaddikti pysty olemaan täysin pelaamatta, joten iPad on laulanut ja peliäppejä on tullut pelattua niin aamukahvilla kuin illalla ennen nukkumaan käymistä. Ajattelin jakaa tähän omat suosikkini ja eniten pelatuimmat lautapelisovellukseni. Se, että onko nämä oikeasti pelatuimpia sovelluksia, on vain mututuntumalla arvailtua, koska en loggaa iPadillä pelattuja pelejä mitenkään.


Ehkä reilusti pelatuin peli tabletillani on Potion explosionin äppi. Sovellukseen on saatavilla The Fifth ingredient -lisäosa, joka on minulle ihan must. Potion explosionissa kerätään värikkäitä kuulia joista tehdään erilaisia taikajuomia. Perusidea on siis hyvin simppeli, mutta peli on samalla myös todella koukuttava. Sovelluksessa on sekä yksinpeli konetta vastaan että moninpeli netin välityksellä. Potion explosion on sovelluksena erittäin nopeasti pelattava, ja siksi onkin päässyt nopeasti pelatuimpien pelien kärkeen. Muutama peli ennen nukkumaan menoa ei oikeasti viivytä nukkumattia niin kovin kauaa, ja pahimmat pelihimot tulee helposti tyydytettyä. Pelin puzzlemaisuus on aina ollut minulle kiehtovaa, niin fyysisessä versiossa kuin tässä sovelluksessa. Kiva värikkyys ja miellyttävä ulkonäkö ei myöskään ole haitaksi. Netin välityksellä pelatessa ei tosin voi chättäillä hävyttömyyksiä vastustajalle, joten se on vähän harmi. Plussana mainittakoon, että peli toimii hyvin myös puhelimen näytöllä.

Pelin alkuasetelma näyttää kutakuinkin tältä.


Yksi hieman vanhempia suosikkejani on Le Havren äppi. Le Havre kuuluu muutenkin suosikkeihini (viimeksi top-30 -listan sijalla 15. ) mutta jotenkin sitä on välillä hankala saada pöydälle fyysisenä kappaleena. Löydettyäni sovellusversion AppStoresta jokunen vuosi sitten, on Le Havre saanut kuitenkin ihan säännöllisesti pelikertoja. Muistakin Uwe Rosenbergin peleistä on toki äppejä, mutta jostain syystä Le Havrea pelaan eniten. Ehkä se on sovelluksen taustalla soiva haitarimusiikki, joka vie minut ranskalaiseen satamakahvilaan café au lait:a nauttimaan. Kuvitus on sovelluksessa uskollinen alkuperäiselle pelille, joten peliin sukeltaminen on todella helppoa jos tuntee säännöt entuudestaan. Tutoriaalikin taitaa sovelluksesta löytyä, joten jos et osaa peliä entuudestaan se ei liene haitta.    

Tulipas suttuinen kuva.


Pidän eniten pelisovelluksista, jotka ovat ulkomuodoltaan mahdollisimman uskollisia pelin alkuperäiselle lookille. Haluan että pelinappulat näyttävät alkuperäisiltä ja kuvitus on fyysistä peliä vastaava, tai ainakin mahdollisimman lähellä alkuperäistä.  Näin peliin sukeltaminen on helppoa, jos peli on entuudestaan minulle tuttu.  Istanbul on yksi niistä sovelluksista, joka muistuttaa alkuperäistä peliä niin paljon, etten missään kohtaa tarvinnut tutoriaalia vaan hyppäsin suoraan sovellukseen eräänä kesäyönä, kun kuopukseni oli parikuinen vauva enkä saanut unta yöllä imetysten välissä. Istanbulissa nakkaillaan avustajanappuloita pitkin markettikujia, ja pyritään keräämään viisi rubiinia ennen muita. Pelin taustamusiikki tuo mieleen meluisat basaarikujat ja sahramin tuoksun nenään. Olen pelannut Istanbulia myös kännykällä pahimpaan pelinälkään, mutta ehkä se kuitenkin toimii paremmin hieman isommalta näytöltä.  Tätä pelataan myös miehen kanssa silloin tällöin pass and play:nä kun ei jakseta kaivaa fyysistä peliä hyllystä. Harmi vaan, ettei sovellukseen toistaiseksi ole lisäosia saatavilla. Mocha and baksheesh on nimittäin meidän suosikki tapa pelata. Toivottavasti tulevaisuudessa peli päivitetään myös sillä. 

Nelinpeli alkamassa tietokonetta vastaan.


Koronakeväänä eniten pelikertoja on tainnut kertyä The Castles of Burgundyn äpille. Sovellus oli melko tyyris, se taisi olla lähemmäs 11 euroa, joten harkitsin sen ostoa melko pitkään. Pelihimot veivät kuitenkin voiton ja sovellus tuli hankittua. Ja pelattua ja pelattua. Vakkaripelikamuni Maiju latasi pelin myös omalle tabletilleen ja hänen kanssa onkin tullut pelattua monen monta kertaa netin välityksellä. Tässä sovelluksessa on myös chätti, joten solvauksia voi tilanteen niin vaatiessa lähettää. Aino miinus itselle on sovelluksessa ollut laattojen erilainen kuvitus kuin omassa Burgundyssäni. Ei vaan millään meinaa muistaa kunkin rakennuksen funktiota, tosin ne saa onneksi nopeasti tarkastettua painamalla kyseistä laattaa pitkään. Pelin omintakeinen "vessanpyttyanimaatio" varmasti jakaa mielipiteitä, mutta oikeasti sovellus on melko toimiva. Oma tablettini on jo sen verran vanha, että peli on ajoittain kaatunut, mutta en tiedä satavarmasti onko ongelma minun tabletissani vai sovelluksessa itsessään. Joka tapauksessa restartin jälkeen peli on jatkunut normaalisti.


Luka oli kiinnostunut pelin harppumusiikista enemmän kuin itse pelistä.



Kukaan ei taida yllättyä siitä, että mainitsen Sagradan äpin täällä. Lienee ihan yleistä tietoa, että Sagrada on yksi lemppareistani, joten tietysti latasin myös sen sovelluksen heti kun se tuli saataville. Enkä muuten pettynyt. Sagradan kauniit värit näyttävät myös hyviltä tabletilla ja peli tuntuu hyvin uskolliselta lautapelille. Kyllähän se on myönnettävä, että ei se digitaalisten noppien pyörittely tunnu lähelläkään samalta kuin fyysisten noppien, mutta muuten peli tuntuu hyvinkin samalta. Itse asiassa sovelluksessa tuntuu olevan helpompi tarkkailla kaverien ikkunoita ja päätellä heidän salaisia pisteytyskorttejaan. Lisäosia ei toistaiseksi ole äppiin saatavilla, mutta en ole kerennyt niitä vielä edes kaivata. 

Pelin ihana värikkyys toistuu myös pädillä.


Viime kevättalven ehkä isoin äppihitti oli Raiders of the North Sea. Koska kaikki peli-illat oli peruttu hamaan tulevaisuuteen asti, latasin Raidersin purkaakseni pahimpia pettymyksen tunteita. Vain huomatakseni, että olen muuten todella huono kyseisessä pelissä. Jotenkin muistin, että olisin pärjännyt paremmin silloin kun ollaan ihan kyseistä lautapeliä pelattu, mutta liekö aika kullannut muistot? Joka tapauksesa Raidersin sovellus on oikein toimiva versio pelistä, kuvitus on tuttua The Micon viikkarifantasiaa jne. Vähän ehkä animaatiot välillä pännii, pitäisi varmaan tutkia saako niitä pois päältä tai nopeutettua, niin kuin näissä yleensä pystyy. Verkkopeliä ei ole tullut pelattua, mutta uskallan väittää senkin toimivan ihan hyvin. Pass and Play nyt ainakin on oikein sujuva.

Kampanjapeli alkaa än-yy-tee-nyt.


Seuraavaksi sovellus johon minulla on viha-rakkaussuhde. Terraforming Mars on peli, josta olen pitänyt siitä lähtien oikeastaan kun se julkaistiin 2016. Kun pelistä julkaistiin tablettiversio pitkän odotuksen jälkeen, se oli pakko hankkia. Ensimmäinen reaktioni oli JES, jonka jälkeen salakavalasti pettymys valtasi mieleni. Peli kun näyttää hyvin erilaiselta digiversiona. Hetken aikaa meni siis totuttelussa sen synkkään lookkiin, mutta aikani Marsia pelattua pääsin kuin pääsin yli pettymyksestäni. Seuraava pettymys oli omissa taidoissani soolopelissä, mutta se ei taas ole sovelluksen vika ollenkaan. Jotenkin käsittämättömän ärsyttävää, kun voitto jää yhdestä hapesta tai merilaatasta kiinni. 

Oikeasti miksi minun on pakko pelata vihreällä? Todella ärsyttävää.


Sitten peli, jota en ole koskaan pelannut fyysisenä kappaleena, mutta tabletilla kymmeniä kertoja. Nimittäin Lords of Waterdeep. Sen äppi taisi olla muutamia vuosia sitten jossain tarjouksessa ja latasin sen kun puoli-ilmaiseksi sai. Olen sittemmin myös hankkinut siihen ladattavat lisäosat, joita ilman tulee harvemmin pelattua. Lords of Waterdeep taitaa olla näitä jo lähes klassisia työläisenasettelupelejä, ja toimii mielestäni ihan buenosti. Jostain syystä sen soundtrack on vähän ärsyttävä, tai sitten olen vaan kyllästynyt, joten laitan sen yleensä äänettömälle. Verkkopelistä en LoW:in kohdalla osaa sanoa juuta enkä jaata, kun minulle se on tällainen "lätkinpä meeplejä ennen nukkumaanmenoa"-peli. 

Kuvitus näyttää mielestäni hyvinkin samalta kuin lautapelissä.


Sitten vähän tätä läpsyttelyosastoa, mutta Jaipuria tulee pelattua nykyisin ainoastaan tabletilla. Yksi peli on pelattu alle kymmenessä minuutissa. Olin jossain vaiheessa jo hieman loppuun palanut Jaipurin suhteen, jopa niin paljon, etten huomannut kun se oli vahingossa tippunut pelihyllyn taakse ties kuinka pitkäksi aikaa. Mutta ladattuani sen tabletille, on sitä tullut tahkottua melko säännöllisesti. Varsinkin mukana tuleva kampanjamoodi on ollut kivaa puuhaa. Ja Vincent Dutrai:n kuvitus on iso plussa. Meidän fyysinen Jaipur on sitä vanhaa painosta, jossa on eri kuvitus. 

Illan hämärtyessä voi aina käpertyä sänkyyn ottamaan pari erää Jaipuria.


Uusimpana hankintana on mainittava Cartographers, jonka äpin hankin pari päivää sitten. Ja sitähän on sitten täppäilty. Cartographers on suosikki flip 'n' write -pelini, ja sovellusversio siitä on ihanan nopea, joskin vielä vähän raakile. Peliä voi toistaiseksi pelata vain soolona ja kilpailla kansainvälisellä high score -listalla, joka on mielestäni vähän tylsää. Tosin kuulin huhun siitä, että moninpeli tulee jossain kohtaa, joten maltetaan odottaa vielä hetki. Vaikka sovelluksessa on selkeästi vielä vähän työstettävää, on sitä tullut lätkittyä jo kymmeniä kertoja parissa päivässä. Hups!

Sovellus on kivasti hyvin saman näköinen lautapelin kanssa.


Mitenkäs siellä? Onko jotain lautapeliäppejä joita pelaat pahimpaan pelinälkään?

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kokoelman kuratointi eli joka keväinen mission impossible, sekä yleisiä kuulumisia Noppapottilandiasta.

Vaikka eletään vasta helmikuuta, tuntuu täällä etelässä ainakin täysin keväältä. Ikkunasta kun katsoo ulos, on näkymä hyvinkin huhtikuinen. Kevät on meille ollut tyypillisesti aikaa, jolloin käydään pelikokoelmaa läpi, ja tehdään tilaa uusille peleille, koska let's face it; niitähän tulee. 
Kokoelman kuratointi on lautapeliharrastuksen pakollinen osa, koska harva asuu kartanossa, jossa on tilaa lopputtomasti. Meillä on kaksi pelihyllyä, toinen hieman edustavampi olohuoneessa, ja sitten se ei-niin-edustava lastenhuoneessa. Lastenhuoneessa tuppaa olemaan perhepelit yms ja olohuoneessa sitten kruununjalokivet, eli minun lempparieurot.

Luka auttaa pölyjen pyyhkimisessä, ennen kuin järjestellään pelit uusiksi.

Meillä on pelejä moneen eri tilanteeseen ja monen tyyppiselle pelaajalle. On harrastajalle, vasta-alkajalle, lapsille ja mummoille. Tilanteeseen kuin tilanteeseen on löydyttävä peli, ja tämä vaikuttaa pitkälti siihen, mitä kokoelmasta voi poistua. Vaikka joku peli ei olisi oma suosikki, voi se jollekulle läheiselleni olla. Jostain syystä pelien ostamisessa tällaista itsehillintää ei minulla ole. Mistä lie johtuu.

Kuten mainitsin, eletään vasta alkuvuotta, mutta silti hyllyyn on ilmestynyt jo jonkin moista uutuutta. Loppu vuonna tilattu Seasonsin lisäosa Path of Destiny päätyi hyllyyn monen vuoden odottelun jälkeen. Yleensä tungen lisäosat aina peruspelin kanssa samaan laatikkoon, mutta Seasonsin kohdalla näyttää nyt vähän siltä, että tämä toinen lisäosa ei mahdukaan samaan lootaan, joten pitää nyt miettiä heivaanko alkuperäisen peruspelin insertin pois. En haluaisi niin tehdä, sillä se on itse asiassa aika toimiva noin muuten. Seasons on muuten aivan mahtava draftauspeli, varsinkin kahdella pelaajalla. Suosittelen!

Kauan tätä piti metsästää, mutta nyt se on minun!

Lisäosista puheen ollen, sain hankittua myös Abyssin lisäosat Kraken ja Leviathan, joita olin metsästänyt jo pitkään. Lieköhän niistä tullut uudet painokset. Abyss on Bruno Cathalan meriaiheinen korttivetoinen lautapeli, josta olen aina pitänyt, mutta peruspelissä oli piirun verran liian vähän sisältöä, ja lisäosat korjasivat sen ainakin omalta kohdaltani. Varsinkin Leviathan, joka korjaa peruspelissä olleet merimonsterit, jotka nyt oli vaan vähän tylsähköjä. Näidenkin kohdalla törmättiin pieneen tilaongelmaan, mutta aion ratkaista sen heittämällä alkuperäisellä insertillä vesilintua.

Hurjan näköiset merimonsterit.

Myyntipinoon päätyi tällä kertaa hyviä pelejä, eikä vain tunkkeja. Ollaan ilmeisesti päästy siihen pisteeseen, ettei sukulaiset enää osta meille markettipelejä "kun te niin tykkäätte peleistä"-mentaliteetillä. Oli esim. surullista nähdä Puerto Ricon menevän, mutta se päätyi hyvään kotiin,
jossa saa varmasti enemmän pöytäaikaa kuin meillä. Mieheni myös luopui Brew craftersista, koska vaikka panimoteema on hänelle mieluinen, ei se peli vaan päässyt ulos hyllystä juuri koskaan. Hyvä peli, ei siinä mitään, mutta meillä Agricola ajaa saman asian ja meille mieluisammalla tavalla.
Myös Mac Gerdtsin Transatlantic koki saman kohtalon, koska aiomme hankkia Concordian tänä vuonna, ja nämä pelit nyt kuuluvat "samalle tontille". Sinällään harmi, koska pidän Transatlanticin laivateemasta, mutta Concordia on silti näistä kahdesta se parempi peli, ja yksi lemppareistani.
Islebound, Lewis&Clark, Alicematic Heroes ja AquaSphere kokivat kaikki saman kylmän kohtalon. Ja luulen, että käyn tässä vielä tuota perhepelihyllyä läpi, koska sinne tuntuu kerääntyvän taas ihan liikaa.

Hyvästit on jätettävä.

Voiton puolella tässä kyllä ollaan, ja vahvasti, sillä hyllyyn on taas päätynyt aivan timanttista, ettei jopa turbotimanttista tavaraa. Ehkä eniten olen innoissani The Castles of Burgundyn uudesta painoksesta, jonka hankin Saksan Amazonista hiljattain. Meillä on pelattu sitä nyt todella paljon, ja rakastuttu siihen.  En pitänyt siitä alkuperäisestä painoksesta ollenkaan, se on niin ankea ja väritön, mutta se asia on onneksi korjattu tässä uudessa versiossa.  The Castles of Burgundy on yksi Stefan Feldin suosituimmista peleistä, eikä turhaan. Sen noppamekaniikka on mielenkiintoinen ja pelin säännöt ovat helposti omaksuttavat.

Ihana, ihana Burgundy.

Feld on muutenkin hieman dominoinut pelipöytäämme, sillä lainasin kirjastosta laattojenasettelupelin Carpe Diem. Tästä olin kuullut paljon hyvää luotettavista lähteistä(http://www.lunkisti.fi/carpe-diem-ruman-ulkoasun-takana-hieno-peli/ ja https://puutyolainen.wordpress.com/2019/10/23/top-9-stefan-feldin-pelini-ja-teravassa-karjessa-uusin-carpe-diem/) . Carpe Diem ei ulkonäöllään kyllä hurmaa ketään, se on tyypilliseen Alean tapaan rujo, mutta ehkä saamme kymmenen vuoden kuluttua hienon juhlajulkaisun. Pelissä asetellaan laattoja omalle pelialustalle, ja pisteytetään niitä vinkeällä tavalla, jossa pelilaudalla on kortteja, joista pelaajien pitää valita mitkä kaksi viereistä korttia pisteyttää kullakin kierroksella. Korttiparin voi pisteyttää vain kerran pelin aikana, ja tästä tuleekin mukavalla tavalla kilpailuhenkeä peliin.

Kolminpelissä laatoista joutuu jo vähän taistelemaan.

Näiden Feldien lisäksi pelipöydälle on noussut lintupeli Wingspan sekä "Splendorintappaja" Masters of Renaissance. Wingspan löytyi jouluna kuusen alta, ja sitä onkin tullut Maijun kanssa pelattua muutamia kertoja. Ja onhan se edelleen todella hyvä. Wingspaniin julkaistiin hiljattain myös lisäosa, joka on meillä ostolistalla. Mutta tämähän ei vie meiltä hyllytilaa, kun se majailee tällä hetkellä Maijun luona. Hankin siihen myös hieman paremmat suojat, eli mattaiset Arcane tinmenin non-glare mediumit. Nämä istuvat Wingspaniin paremmin kuin hyvin, ja tekee kuvien ottamisen ainakin helpommaksi. Kortit eivät myöskään ole näillä niin liukkaat, kuin tavallisilla suojilla. Arcane tinmenit ovat yleensä hieman liian pitkiä kortteihin, mutta en tiedä onko kyse vain näistä non-glareista, mutta ne ainakin istuvat todella hyvin, ja jättävät vain hieman ylimääräistä yläreunaan.

Ei heijasta ei!

Myös Masters of Renaissance pääsi taas pöydälle, ja koska se on kahdella niin nopea, pelasimme usean erän putkeen. MoR:issa kerätään resursseja pöydällä olevasta kuula-automaatista,  joiden avulla ostetaan kortteja omalle pelilaudalle. Näitä kortteja aktivoimalla saa myös resursseja ja yleensä vielä paljon tehokkaammin. Peli loppuu jonkun ostaessa seitsemännen kortin, ja sitten lasketaan pisteet. Simppeliä kivaa, melkeimpä jopa iltapäiväkahvipeliksi voisin tätä luonnehtia. Lahjaksi saatu Masters of Renaissance on ansainnut pysyvän paikan hyllyssämme, ja vaikka vitsailen sen olevan "Splendorintappaja", kyllä ne molemmat pelit meidän hyllyssä ovat edelleen.

Peli vielä melko alkutekijöissään.

Pari uutuutta vielä pitää mainita, vaikka nämä eivät ole vielä päätyneet pöydälle asti. Nimittäin pitkään haaveilemani Gùgōng on liittynyt laumaan. Ming-dynastian aikaiseen Kiinaan sijoittuva  Andreas Stedingin peli on kaunis ja mekaniikoiltaan minua kiinnostava, mutta en osaa vielä sen enempää siitä sanoa. Paitsi sen, että hankin siihen kauniit vihreät lasikivet korvaamaan pahviset jadetokenit, koska minun versioni on retail edition eikä kickstarter deluxe edition, jossa sellaiset olisi kai valmiiksi olleet. Pieni juttu, mutta vaikutus on suuri.


Pieni ero, mutta pidän näiden lasikivien tuntumasta enemmän.

Viimeinen ja uusin tulokas meidän kokoelmaan on innolla odottamani Marco Polo 2 - Im Auftrag des Khan. Kuten varmaan tiedätte, on The Voyages of Marco Polo lempipelini, joten odotin tätä sisarpeliä kuumeisesti. Alunperin siitä piti tulla lisäosa Marco Poloon, mutta ilmeisesti pelin suunnitteluvaiheessa karkasi mopo pojilta kädestä, ja seurauksena onkin kokonaan oma pelinsä. Mekaanisesti toki pelit jakavat paljon samaa dna:ta keskenään, mutta mitä nyt kerkesin hieman eilen illalla selailla sääntövihkosta, on niissä jotain erojakin. Joka tapauksessa noppatyöläisiä on tiedossa, ja siitä olen innoissani. Jotenkin en jaksa uskoa, että tämä korvaisi millään tapaa alkuperäistä Marco Poloa, enkä todellakaan tarvitse sen niin tekevän. Haluan vain lisää, ja tästä toivon sitä saavani.

Illan hämyssä lattea naamariin ja Marcon sääntöjä lukemaan.


torstai 16. tammikuuta 2020

Potion explosion - räjähtävää viihdettä koko perheelle.

Aloitetaan vuosi 2020 räjähtävästi pitkään lupailemani Potion explosionin arvostelulla. Tutustuin peliin viime vuonna, vaikka peli on julkaistu alunperin jo vuonna 2015. Todistaa ainakin sen, etten ole ihan Cult of the New:n orja, vaikka välillä varmasti tuntuu siltä.( Cult of the New on termi, jota käytetään pelaajista, jotka pelaavat vain uusia pelejä. Toim. huom.)

Kakkosedition hieno muovinen kuulalaite.


Potion explosionissa pelaajat ovat velho-oppilaita, jotka tutustuvat taikajuomien ihmeelliseen, joskin hieman räjähdysalttiiseen maailmaan. Lorenzo Silvan, Andrea Crespin ja Stefano Castellin pelissä pelaajat noukkivat vuorollaan kuulia pelipöydän keskellä olevasta jakelulaitteesta, yrittäen valmistaa edessään olevia taikajuomia. Vuorollaan pelaaja nappaa yhden kuulan jakelijasta, ja jos siitä aiheutuu räjähdys, eli kahden tai useamman samanvärisen kuulan ryhmä osuu toisiinsa, saa pelaaja myös nämä kuulat. Ja on hyvin mahdollista, että tästä aiheutuu seuraava räjähdys ja niin edelleen. Jokaisella on kerrallaan edessään kaksi juomaputelia, joidenka valmistamiseen vaaditaan näitä kuulia. Simppeliä eikö?

Tämän lisäksi jokainen taikajuoma antaa pelaajalle jonkun erikoistoiminnon valmistuttuaan, jonka pelaaja voi käyttää vuorollaan näin halutessaan. Jokainen puteli tuo myös voittopisteitä, sekä niistä saa lisäpisteitä jos kerää kolme samaa tai viisi erilaista putelia. Vuorollaan pelaajan on myös mahdollista ottaa yksi ylimääräinen kuula jakelijasta, mutta tästä saa kaksi miinuspistettä eikä siitä aiheutuneita räjähdyksiä lasketa. Siinä on peruspeli pähkinänkuoressa.

Keitokset vielä hieman vaiheessa.


Potion explosionin ensimmäinen lisäosa The Fifth Ingredient tuo peliin kaksi erittäin hyvää lisäystä. Valkoinen viides ainesosa toimii jokerina, joka voi olla mikä väri tahansa. Valkoisia kuulia ei ole pelin alussa jakelijassa, vaan ne saadaan lisäosan mukana tulevien taikajuomien valmistuksen kautta. Toinen lisäosan mukana tuleva erinomainen lisäys on professorit, jotka muuttavat peliä aina hieman. Pelissä voi kerrallaan olla kaksi proffaa, ja meillä tämä on suosituin tapa pelata. Voit toki pelata vain yhdelläkin professorilla, mutta suosittelen vahvasti ottamaan kaksi mukaan. Yhdet suosikeistani on Overwhilma Eplosiwa, joka antaa sinun vaihtaa yhden kuulan valkoiseksi, jos saat vuorollasi kahdeksan kuulan räjähdyksen aikaiseksi, tai  Albedus Humblescore, joka antaa sinun maksaa kahdella saman värisellä kuulalla yhden 2-pisteen miinuslaatan pois.  Mikäli haluaa haastetta peliin kannattaa kokeilla vaikka Gravitha Tidygallia, joka pakottaa pelaajat valmistamaan juomat lisäten kuulat järjestyksessä alhaalta ylös, tai muuten saa sakkopisteitä.

Jokerikuulat vielä käyttämättöminä padassa.


Toinen lisäosa The Sixth Student ei ole mielestäni niin välttämätön kuin ensimmäinen lisäosa, mutta todelliselle Potion-fanille se on toki hyvä hankinta. Lisäosa tuo mukanaan toisen jakelijan, jota tarvitaan jos haluaa pelata 5:llä tai 6:lla pelaajalla(Ei haluta. Toim. huom). Tästä toisesta jakelijasta on kyllä hyötyä, jos sattuu omistamaan peruspelin ykkösedition, jossa kuulajakelija on pahvinen härpäke, joka ei ole kovin kestävä. Kakkoseditiossa tuo olikin jo korvattu muovisella kestävämmällä vaihtoehdolla. Tämän lisäksi lisäosassa tulee kaksi uutta juomaputelia, sekä uusi vihreä kuula. Tämä vihreä kuula toimiikin aika vinkeällä tavalla. Sillä voi korvata minkä tahansa värin juomassa, mutta sitä ei voi yhdistää muuhun kuin toiseen vihreään kuulaan.  Elikä vihreä kuula räjähtää vain yhdistettynä vihreään kuulaan, ja kun sen lisää juomaan vaikka korvatakseen keltaiset kuulat, ei kyseiseen juomaan voi enää laittaa keltaisia kuulia kyseiselle riville.

Mikäli haluaa todella panostaa peliin, voi BoardGameGeekStoresta hankkia tällaisen pelimaton.


Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että Potion explosion on yksi lempparipeleistäni. Peruspeli on makuuni ehkä hieman liian pliisu, joten meillä pelataan aina vähintään ensimmäisellä lisäosalla. Hankin peliin myös itsenäisesti myytävät pelimaton ja promoputelin. Varsinkin tuo pelimatto tekee pelialueesta mielestäni siistimmän, kun kaikille härpäkkeille on oma paikkansa sen sijaan, että ne olisi epämääräisissä pinoissa pöydällä. Potion explosion on hauskaa aivojumppaa, jota pelaan mielelläni koska tahansa. Pelistä on saatavilla myös loistava mobiiliversio, johon suosittelen vahvasti hankkimaan myös Fifth Ingredient -lisäosan.