keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kokoelman kuratointi eli joka keväinen mission impossible, sekä yleisiä kuulumisia Noppapottilandiasta.

Vaikka eletään vasta helmikuuta, tuntuu täällä etelässä ainakin täysin keväältä. Ikkunasta kun katsoo ulos, on näkymä hyvinkin huhtikuinen. Kevät on meille ollut tyypillisesti aikaa, jolloin käydään pelikokoelmaa läpi, ja tehdään tilaa uusille peleille, koska let's face it; niitähän tulee. 
Kokoelman kuratointi on lautapeliharrastuksen pakollinen osa, koska harva asuu kartanossa, jossa on tilaa lopputtomasti. Meillä on kaksi pelihyllyä, toinen hieman edustavampi olohuoneessa, ja sitten se ei-niin-edustava lastenhuoneessa. Lastenhuoneessa tuppaa olemaan perhepelit yms ja olohuoneessa sitten kruununjalokivet, eli minun lempparieurot.

Luka auttaa pölyjen pyyhkimisessä, ennen kuin järjestellään pelit uusiksi.

Meillä on pelejä moneen eri tilanteeseen ja monen tyyppiselle pelaajalle. On harrastajalle, vasta-alkajalle, lapsille ja mummoille. Tilanteeseen kuin tilanteeseen on löydyttävä peli, ja tämä vaikuttaa pitkälti siihen, mitä kokoelmasta voi poistua. Vaikka joku peli ei olisi oma suosikki, voi se jollekulle läheiselleni olla. Jostain syystä pelien ostamisessa tällaista itsehillintää ei minulla ole. Mistä lie johtuu.

Kuten mainitsin, eletään vasta alkuvuotta, mutta silti hyllyyn on ilmestynyt jo jonkin moista uutuutta. Loppu vuonna tilattu Seasonsin lisäosa Path of Destiny päätyi hyllyyn monen vuoden odottelun jälkeen. Yleensä tungen lisäosat aina peruspelin kanssa samaan laatikkoon, mutta Seasonsin kohdalla näyttää nyt vähän siltä, että tämä toinen lisäosa ei mahdukaan samaan lootaan, joten pitää nyt miettiä heivaanko alkuperäisen peruspelin insertin pois. En haluaisi niin tehdä, sillä se on itse asiassa aika toimiva noin muuten. Seasons on muuten aivan mahtava draftauspeli, varsinkin kahdella pelaajalla. Suosittelen!

Kauan tätä piti metsästää, mutta nyt se on minun!

Lisäosista puheen ollen, sain hankittua myös Abyssin lisäosat Kraken ja Leviathan, joita olin metsästänyt jo pitkään. Lieköhän niistä tullut uudet painokset. Abyss on Bruno Cathalan meriaiheinen korttivetoinen lautapeli, josta olen aina pitänyt, mutta peruspelissä oli piirun verran liian vähän sisältöä, ja lisäosat korjasivat sen ainakin omalta kohdaltani. Varsinkin Leviathan, joka korjaa peruspelissä olleet merimonsterit, jotka nyt oli vaan vähän tylsähköjä. Näidenkin kohdalla törmättiin pieneen tilaongelmaan, mutta aion ratkaista sen heittämällä alkuperäisellä insertillä vesilintua.

Hurjan näköiset merimonsterit.

Myyntipinoon päätyi tällä kertaa hyviä pelejä, eikä vain tunkkeja. Ollaan ilmeisesti päästy siihen pisteeseen, ettei sukulaiset enää osta meille markettipelejä "kun te niin tykkäätte peleistä"-mentaliteetillä. Oli esim. surullista nähdä Puerto Ricon menevän, mutta se päätyi hyvään kotiin,
jossa saa varmasti enemmän pöytäaikaa kuin meillä. Mieheni myös luopui Brew craftersista, koska vaikka panimoteema on hänelle mieluinen, ei se peli vaan päässyt ulos hyllystä juuri koskaan. Hyvä peli, ei siinä mitään, mutta meillä Agricola ajaa saman asian ja meille mieluisammalla tavalla.
Myös Mac Gerdtsin Transatlantic koki saman kohtalon, koska aiomme hankkia Concordian tänä vuonna, ja nämä pelit nyt kuuluvat "samalle tontille". Sinällään harmi, koska pidän Transatlanticin laivateemasta, mutta Concordia on silti näistä kahdesta se parempi peli, ja yksi lemppareistani.
Islebound, Lewis&Clark, Alicematic Heroes ja AquaSphere kokivat kaikki saman kylmän kohtalon. Ja luulen, että käyn tässä vielä tuota perhepelihyllyä läpi, koska sinne tuntuu kerääntyvän taas ihan liikaa.

Hyvästit on jätettävä.

Voiton puolella tässä kyllä ollaan, ja vahvasti, sillä hyllyyn on taas päätynyt aivan timanttista, ettei jopa turbotimanttista tavaraa. Ehkä eniten olen innoissani The Castles of Burgundyn uudesta painoksesta, jonka hankin Saksan Amazonista hiljattain. Meillä on pelattu sitä nyt todella paljon, ja rakastuttu siihen.  En pitänyt siitä alkuperäisestä painoksesta ollenkaan, se on niin ankea ja väritön, mutta se asia on onneksi korjattu tässä uudessa versiossa.  The Castles of Burgundy on yksi Stefan Feldin suosituimmista peleistä, eikä turhaan. Sen noppamekaniikka on mielenkiintoinen ja pelin säännöt ovat helposti omaksuttavat.

Ihana, ihana Burgundy.

Feld on muutenkin hieman dominoinut pelipöytäämme, sillä lainasin kirjastosta laattojenasettelupelin Carpe Diem. Tästä olin kuullut paljon hyvää luotettavista lähteistä(http://www.lunkisti.fi/carpe-diem-ruman-ulkoasun-takana-hieno-peli/ ja https://puutyolainen.wordpress.com/2019/10/23/top-9-stefan-feldin-pelini-ja-teravassa-karjessa-uusin-carpe-diem/) . Carpe Diem ei ulkonäöllään kyllä hurmaa ketään, se on tyypilliseen Alean tapaan rujo, mutta ehkä saamme kymmenen vuoden kuluttua hienon juhlajulkaisun. Pelissä asetellaan laattoja omalle pelialustalle, ja pisteytetään niitä vinkeällä tavalla, jossa pelilaudalla on kortteja, joista pelaajien pitää valita mitkä kaksi viereistä korttia pisteyttää kullakin kierroksella. Korttiparin voi pisteyttää vain kerran pelin aikana, ja tästä tuleekin mukavalla tavalla kilpailuhenkeä peliin.

Kolminpelissä laatoista joutuu jo vähän taistelemaan.

Näiden Feldien lisäksi pelipöydälle on noussut lintupeli Wingspan sekä "Splendorintappaja" Masters of Renaissance. Wingspan löytyi jouluna kuusen alta, ja sitä onkin tullut Maijun kanssa pelattua muutamia kertoja. Ja onhan se edelleen todella hyvä. Wingspaniin julkaistiin hiljattain myös lisäosa, joka on meillä ostolistalla. Mutta tämähän ei vie meiltä hyllytilaa, kun se majailee tällä hetkellä Maijun luona. Hankin siihen myös hieman paremmat suojat, eli mattaiset Arcane tinmenin non-glare mediumit. Nämä istuvat Wingspaniin paremmin kuin hyvin, ja tekee kuvien ottamisen ainakin helpommaksi. Kortit eivät myöskään ole näillä niin liukkaat, kuin tavallisilla suojilla. Arcane tinmenit ovat yleensä hieman liian pitkiä kortteihin, mutta en tiedä onko kyse vain näistä non-glareista, mutta ne ainakin istuvat todella hyvin, ja jättävät vain hieman ylimääräistä yläreunaan.

Ei heijasta ei!

Myös Masters of Renaissance pääsi taas pöydälle, ja koska se on kahdella niin nopea, pelasimme usean erän putkeen. MoR:issa kerätään resursseja pöydällä olevasta kuula-automaatista,  joiden avulla ostetaan kortteja omalle pelilaudalle. Näitä kortteja aktivoimalla saa myös resursseja ja yleensä vielä paljon tehokkaammin. Peli loppuu jonkun ostaessa seitsemännen kortin, ja sitten lasketaan pisteet. Simppeliä kivaa, melkeimpä jopa iltapäiväkahvipeliksi voisin tätä luonnehtia. Lahjaksi saatu Masters of Renaissance on ansainnut pysyvän paikan hyllyssämme, ja vaikka vitsailen sen olevan "Splendorintappaja", kyllä ne molemmat pelit meidän hyllyssä ovat edelleen.

Peli vielä melko alkutekijöissään.

Pari uutuutta vielä pitää mainita, vaikka nämä eivät ole vielä päätyneet pöydälle asti. Nimittäin pitkään haaveilemani Gùgōng on liittynyt laumaan. Ming-dynastian aikaiseen Kiinaan sijoittuva  Andreas Stedingin peli on kaunis ja mekaniikoiltaan minua kiinnostava, mutta en osaa vielä sen enempää siitä sanoa. Paitsi sen, että hankin siihen kauniit vihreät lasikivet korvaamaan pahviset jadetokenit, koska minun versioni on retail edition eikä kickstarter deluxe edition, jossa sellaiset olisi kai valmiiksi olleet. Pieni juttu, mutta vaikutus on suuri.


Pieni ero, mutta pidän näiden lasikivien tuntumasta enemmän.

Viimeinen ja uusin tulokas meidän kokoelmaan on innolla odottamani Marco Polo 2 - Im Auftrag des Khan. Kuten varmaan tiedätte, on The Voyages of Marco Polo lempipelini, joten odotin tätä sisarpeliä kuumeisesti. Alunperin siitä piti tulla lisäosa Marco Poloon, mutta ilmeisesti pelin suunnitteluvaiheessa karkasi mopo pojilta kädestä, ja seurauksena onkin kokonaan oma pelinsä. Mekaanisesti toki pelit jakavat paljon samaa dna:ta keskenään, mutta mitä nyt kerkesin hieman eilen illalla selailla sääntövihkosta, on niissä jotain erojakin. Joka tapauksessa noppatyöläisiä on tiedossa, ja siitä olen innoissani. Jotenkin en jaksa uskoa, että tämä korvaisi millään tapaa alkuperäistä Marco Poloa, enkä todellakaan tarvitse sen niin tekevän. Haluan vain lisää, ja tästä toivon sitä saavani.

Illan hämyssä lattea naamariin ja Marcon sääntöjä lukemaan.


torstai 16. tammikuuta 2020

Potion explosion - räjähtävää viihdettä koko perheelle.

Aloitetaan vuosi 2020 räjähtävästi pitkään lupailemani Potion explosionin arvostelulla. Tutustuin peliin viime vuonna, vaikka peli on julkaistu alunperin jo vuonna 2015. Todistaa ainakin sen, etten ole ihan Cult of the New:n orja, vaikka välillä varmasti tuntuu siltä.( Cult of the New on termi, jota käytetään pelaajista, jotka pelaavat vain uusia pelejä. Toim. huom.)

Kakkosedition hieno muovinen kuulalaite.


Potion explosionissa pelaajat ovat velho-oppilaita, jotka tutustuvat taikajuomien ihmeelliseen, joskin hieman räjähdysalttiiseen maailmaan. Lorenzo Silvan, Andrea Crespin ja Stefano Castellin pelissä pelaajat noukkivat vuorollaan kuulia pelipöydän keskellä olevasta jakelulaitteesta, yrittäen valmistaa edessään olevia taikajuomia. Vuorollaan pelaaja nappaa yhden kuulan jakelijasta, ja jos siitä aiheutuu räjähdys, eli kahden tai useamman samanvärisen kuulan ryhmä osuu toisiinsa, saa pelaaja myös nämä kuulat. Ja on hyvin mahdollista, että tästä aiheutuu seuraava räjähdys ja niin edelleen. Jokaisella on kerrallaan edessään kaksi juomaputelia, joidenka valmistamiseen vaaditaan näitä kuulia. Simppeliä eikö?

Tämän lisäksi jokainen taikajuoma antaa pelaajalle jonkun erikoistoiminnon valmistuttuaan, jonka pelaaja voi käyttää vuorollaan näin halutessaan. Jokainen puteli tuo myös voittopisteitä, sekä niistä saa lisäpisteitä jos kerää kolme samaa tai viisi erilaista putelia. Vuorollaan pelaajan on myös mahdollista ottaa yksi ylimääräinen kuula jakelijasta, mutta tästä saa kaksi miinuspistettä eikä siitä aiheutuneita räjähdyksiä lasketa. Siinä on peruspeli pähkinänkuoressa.

Keitokset vielä hieman vaiheessa.


Potion explosionin ensimmäinen lisäosa The Fifth Ingredient tuo peliin kaksi erittäin hyvää lisäystä. Valkoinen viides ainesosa toimii jokerina, joka voi olla mikä väri tahansa. Valkoisia kuulia ei ole pelin alussa jakelijassa, vaan ne saadaan lisäosan mukana tulevien taikajuomien valmistuksen kautta. Toinen lisäosan mukana tuleva erinomainen lisäys on professorit, jotka muuttavat peliä aina hieman. Pelissä voi kerrallaan olla kaksi proffaa, ja meillä tämä on suosituin tapa pelata. Voit toki pelata vain yhdelläkin professorilla, mutta suosittelen vahvasti ottamaan kaksi mukaan. Yhdet suosikeistani on Overwhilma Eplosiwa, joka antaa sinun vaihtaa yhden kuulan valkoiseksi, jos saat vuorollasi kahdeksan kuulan räjähdyksen aikaiseksi, tai  Albedus Humblescore, joka antaa sinun maksaa kahdella saman värisellä kuulalla yhden 2-pisteen miinuslaatan pois.  Mikäli haluaa haastetta peliin kannattaa kokeilla vaikka Gravitha Tidygallia, joka pakottaa pelaajat valmistamaan juomat lisäten kuulat järjestyksessä alhaalta ylös, tai muuten saa sakkopisteitä.

Jokerikuulat vielä käyttämättöminä padassa.


Toinen lisäosa The Sixth Student ei ole mielestäni niin välttämätön kuin ensimmäinen lisäosa, mutta todelliselle Potion-fanille se on toki hyvä hankinta. Lisäosa tuo mukanaan toisen jakelijan, jota tarvitaan jos haluaa pelata 5:llä tai 6:lla pelaajalla(Ei haluta. Toim. huom). Tästä toisesta jakelijasta on kyllä hyötyä, jos sattuu omistamaan peruspelin ykkösedition, jossa kuulajakelija on pahvinen härpäke, joka ei ole kovin kestävä. Kakkoseditiossa tuo olikin jo korvattu muovisella kestävämmällä vaihtoehdolla. Tämän lisäksi lisäosassa tulee kaksi uutta juomaputelia, sekä uusi vihreä kuula. Tämä vihreä kuula toimiikin aika vinkeällä tavalla. Sillä voi korvata minkä tahansa värin juomassa, mutta sitä ei voi yhdistää muuhun kuin toiseen vihreään kuulaan.  Elikä vihreä kuula räjähtää vain yhdistettynä vihreään kuulaan, ja kun sen lisää juomaan vaikka korvatakseen keltaiset kuulat, ei kyseiseen juomaan voi enää laittaa keltaisia kuulia kyseiselle riville.

Mikäli haluaa todella panostaa peliin, voi BoardGameGeekStoresta hankkia tällaisen pelimaton.


Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että Potion explosion on yksi lempparipeleistäni. Peruspeli on makuuni ehkä hieman liian pliisu, joten meillä pelataan aina vähintään ensimmäisellä lisäosalla. Hankin peliin myös itsenäisesti myytävät pelimaton ja promoputelin. Varsinkin tuo pelimatto tekee pelialueesta mielestäni siistimmän, kun kaikille härpäkkeille on oma paikkansa sen sijaan, että ne olisi epämääräisissä pinoissa pöydällä. Potion explosion on hauskaa aivojumppaa, jota pelaan mielelläni koska tahansa. Pelistä on saatavilla myös loistava mobiiliversio, johon suosittelen vahvasti hankkimaan myös Fifth Ingredient -lisäosan.