tiistai 27. lokakuuta 2020

Pelaajien Valinta 2020 -finalistit

Kuten ehkä moni saattaa tietää, kuulun myös tänä vuonna Pelaajien Valinta -lautapelipalkinnon raatiin. Suomalaisista lautapelibloggaajista koostuva jury valitsee jo neljättä kertaa meidän mielestä parhaat perhe- ja harrastajapelit Suomessa vuoden aikana julkaistuista peleistä. Tämä vuosi on toki ollut aikataulujen suhteen hieman tavallisesta poikkeava, sillä monien pelien julkaisu on myöhästynyt tai jopa siirtynyt seuraavalle vuodelle.  On kuitenkin mahtavaa, että kaikesta huolimatta hienoja pelejä on tänäkin vuonna julkaistu, ja siinä suhteessa normaali elämä jatkuu pandemiasta huolimatta. Raatilaisen työ on koko ajan jatkunut taustalla, sillä me testailemme pelejä läpi koko vuoden, joten hommaa on kyllä riittänyt. Ja nyt on loppukirin aika. Tässä lista finalisteista ja lyhyesti omia mietteitäni peleistä.

Lopulliset voittajat ilmoitetaan marraskuun alussa. 

Perhepelisarjan finalistit:   

Just One

Ludovic Roudyn ja Bruno Sautterin Just One (Repos Production) on nerokkaan simppeli yhteistyöpeli, jossa pelaajat yrittävät yhdellä sanalla saada arvaajaa keksimään, mikä on kierroksen salainen sana. Jujuna on, että jos kaksi tai useampi pelaajaa antaa saman sanavihjeen, nämä kumoavat toisensa ja vihje poistetaan kierrokselta. Peli sopii hyvin laajalle pelaajakunnalle, lapsista vaareihin. Meillä peli oli jouluna suuri hitti perheen kesken, ja sitä pelattiinkin monta peliä putkeen. Just One on nerokkaalla tavalla simppeli ja koukuttava ja se on kyllä sopinut moneen eri tilanteeseen.

Minun vuoroni yrittää arvata salainen sana. 


Pandemic: Hot Zone - North America

Matt Leacockin Pandemian pikaversio Hot Zone on nopeutettu versio tutusta Pandemiasta. Pelaajien tehtävänä on löytää parannus kolmeen Pohjois-Amerikassa leviävään sairauteen. Pelissä on hyvin onnistuttu tiivistämään alkuperäisen Pandemian henki alle puoleen tuntiin. Oikein sopiva yhteistyöpeli perheille tai muuten vaan tilanteisiin, joissa aikaa ei ole paljoa. 

Tässä kohtaa peliä tilanne on vielä hallinnassa. Kuva: Annika Saarto


Quest for El Dorado

Reiner Knizia on monelle tuttu nimi jo vuosien takaa. Quest for El Doradossa herra Knizia laittaa pelaajat seikkailumatkalle läpi sademetsien kohti Kultaista kaupunkia. Pelaajat rakentavat pakkaansa ja yrittävät saada sen toimimaan mahdollisimman tehokkaasti, sillä kilpajuoksu maaliin on kova. Pelissä yhdistyy toimivat mekaniikat ja kaunis ulkoasu saumattomasti, ja sitä on helppo suositella. Uudessa suomenkielisessä Lautapelit.fi:n julkaisemassa laitoksessa on upeat Vincent Dutrait:n kuvitukset, ja Noppapotin lukijat varmasti tietävät, että olen suuri Dutrait:n fani. 

Näillä korteilla ei kyllä maaliin kiirehditä.



Sushi Go!

Onpas hienoa, että Lautapelit.fi on julkaissut Phil Walker-Hardingin Sushi Go!:n suomeksi. Tämä draftauspeli söpöllä sushiteemalla on oikein mahtava johdanto draftauspelien saloihin. Pelaajat keräävät erilaisia sushilajeja, joista kukin toimii hieman eri tavalla.  On nigiriä, makia ja tempuraa. Söpö kuvitus vetää puoleensa myös varmasti perheen pieniäkin pelaajia. Olen ollut Sushi Go!:n ystävä jo pitkään, ja olen varmasti jatkossakin.

Tunnustaudun sushin ystäväksi.




Trails of Tucana

Eilif Svenssonin ja Kristian Amundsen Østbyn Trails of Tucana on kupongintäyttöpeli, joka sopii hyvin harrastajille ja perheille. Kupongintäyttöpelit ovat nyt olleet kovassa huudossa jo parisen vuotta, eikä niille näy loppua. Moneen tilanteeseen venyvä Tucana onkin oiva esimerkki genressä. Jokainen pelaaja piirtää reittejä omalle kartalleen, yrittäen yhdistää nähtävyyksiä ja kyliä.  Kierroksen alussa pakasta nostetaan kaksi maastokorttia, joidenka väliin viiva on piirrettävä. Pelaajat itse päättävät minne kartallaan sen haluavat piirtää. Pelissä on lyhyt kahden kierroksen versio, sekä yhden kierroksen pidempi versio, niille, jotka kaipaa hieman pidempää peliä. 

Iltapäiväkahvin ohessa yksi pikainen Tucana.


Harrastajapelisarjan finalistit:


Azul: Summer Pavilion

Michael Kieslingin kolmas iteraatio Azulista on oikein mainio abstrakti peli. Kauniit laatat ja hauska tähtikuvioinen pelilauta kutsuu pelaamaan, ja aikaisemmista Azuleista tuttuja ideoita hyödyntävä Summer Pavilion onkin yksi trilogian suosikeistani. Se laittaa pelaajat pohtimaan laattojen sijoitusta vielä enemmän kuin edeltäjänsä ja on kokonaisuutena erittäin onnistunut peli. Omaan pelihyllyyn Azul: Summer Pavilion on tullut jäädäkseen.

Azul: Summer Pavilionin pelilauta on kaunis väreineen ja tähikuvioineen.


It's a Wonderful World

Frédéric Guérardin It's a Wonderful World tarjoaa kortinvärväystä ja koneistonrakennusta toimivassa kokonaisuudessa. Pelin aikana pelaajien valtakunta tuottaa erilaisia resursseja, joiden myötä rakennetaan uusia kortteja tuottamaan lisää resursseja. Lumipalloefektin lailla toimiva koneisto kiihtyy loppua kohden. It's a Wonderful World on oiva esimerkki toimivasta koneistonrakennuksesta, ja se onkin oikein mukava kokonaisuus komponenteista lähtien. Itse toivoisin pelin teeman tulevan mekaniikoista paremmin ilmi, sillä nykyisellään teema jää pelkän kuvituksen varaan.

Selkeät symbolit tekevät pelistä helpon oppia.


Jäinen kuolema - Suomen talvisota

Antti Lehmusjärven ja Olli Kleemolan Jäinen kuolema asettaa pelaajat vastakkain kokemaan Suomen talvisotaa ja siihen johtaneita tapahtumia.  Tässä kaksinpelissä toinen pelaajista ottaa Neuvostoliiton roolin ja toinen kotimaamme. Peli antaa pelaajille mahdollisuuden luoda historialliset tapahtumat uusiksi, ja tätä kautta pohtia mitä jos asiat olisivatkin menneet toisin. Historiaa rakastaville peliharrastajille ehdoton suositus tähän peliin, ja miksei toki muillekin. Vaikken itse pidä sota-aiheisista peleistä, voin helposti suositella Jäistä kuolemaa tiukkaa kaksinpeliä hakeville harrastajille. 

Karjalan kannaksella tapahtuu. Kuva: Tero Hyötyläinen



Wingspan

Elizabeth Hargraven Wingspan voitti edellisvuoden Kennerspiel des Jahresin, ja on nyt ehdolla Pelaajien Valinnan harrastajapelikategoriassa. Omalaatuinen lintuteema jakaa mielipiteitä, mutta itse pidän peleistä, joissa uskalletaan kokeilla erikoisempiakin teemoja. Mekaniikaltaan Winsgpan on koneistonrakennusta, joka on myös ollut lähivuosina suosittu pelimekaniikka. Esimerkiksi viime vuoden voittaja Terraforming Mars edustaa samaa mekaniikkaa, vaikka kyseiset pelit ovatkin hyvin erilaisia. Kaunis Beth Sobelin kuvitus vetää toki puoleensa, mutta korttien monipuolisuus ja vaihtelevuus on se, joka saa pelin aina uudelleen pöydälle. 

Meillä tässä englanninkielinen versio, mutta kuvitelkaa tekstit suomeksi.



lauantai 24. lokakuuta 2020

Top-30 lautapeliä 2020 Armageddon edition.

Tänä vuonna olen kerrankin oikeassa ajassa tämän toplistaukseni kanssa. Johtunee varmaan siitä, että mitäs muutakaan tekemistä tässä olisi, peli-illat kun on meillä edelleen käytännössä katkolla. Paljon olisi sanottavaa vuodesta 2020, mutta pyrin elämään periaatteella, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi olla hiljaa. Peleistä sen sijaan löytyy paljon hyvää sanottavaa, joten ruvetaanpa hommiin. 

Edellisistä vuosista poiketen ryhdyin tekemään listaani niin kutsutulla mutulla, eli ihan old school meiningillä ruutuvihkoon tajunnanvirran ohjaamana. Yllättäviltä sattumilta ei vältytty, eikä myöskään kiperiltä valinnoilta ja irtipäästämisiltä. Jostain syystä tunnen aina pienen piston sydämessäni, kun joku peli edellisvuoden listalta tippuu pois, mutta on toki hyvä muistaa, että tässä listassa on vain ne kolmekymmentä peliä. Kun tuolla pelihyllyssä on 300. Ihan lyhyelläkin matikalla tajuaa, että kaikki lempparit ei vaan mitenkään mahdu listalle, ei sitten millään. Tällä kertaa myös painoarvoa oli sillä, milloin peli on viimeksi päässyt pöydälle. Jotkut pitkäaikaiset suosikit eivät ole päässeet pöydälle pitkään aikaan, ja se sakotti tällä kertaa useaa peliä.

30. Trains

Hisashi Hayashin Trains otti nyt pienen sukelluksen listalla, tipahtaen sijalta 11. tänne hännille. Siltikin se on edelleen yksi suosikeistani, mitä tulee perinteisempiin pakanrakennuspeleihin. Trains on mielestäni paranneltu versio Dominionista, sillä koen sen pelilaudan tuovan peliin paljon lihaa luiden päälle. Korttien ostamiseen on täten joku syy, eikä vain se ostelun ilo. Minulta puuttuu muutama lisäkartta Trainsiin, ja arvelen pelin kenties nostavan sijoitustaan takaisin ylös,  mikäli ne saan joskus hankittua. Vaikka kyllähän sitä pelattavaa on jo kahden laatikollisen verran.   

Hieman parempia kortteja pitäisi saada.


29. Viticulture Essential Edition

Viime vuoden sijalta 27. löytynyt Viticulture ei näköjään paljoa liikkunut listalla, vaan löytyy nyt sijalta 29. Se on taas vähän jäänyt ikävästi paitsioon. Soolopelejä ei ole tullut väkerrettyä, mutta latasin iPadille Viticulture äpin, jonka takia peliä on tullut pelattua säännöllisesti. Harmi vaan kun siihen äppiin ei ole Tuscanya. Tämä työläisenasettelupeli on viinitilateemallaan minulle kiehtova, ja jotenkin tuttu ja turvallinen. Hankin tänä vuonna toisen pienistä pakkalisureista( Visit from the Rhine Valley), joka tuo kivaa pientä lisää uusilla visitor-kortella. Se vaan kun on avamaattomana hyllyssä. On siis jotain mitä odottaa, jahka tämä vallitseva maailmantilanne kohenee. 

Soolopeli ja karkkia. 


28. Legendary Encounters - An Alien Deck Building Game

Nyt oli yllättävä ilmestys. Nimittäin tämä Alien-peli on minun ja mieheni treffipeleistä ykkönen. Mutta se yllättää, että se on täällä minun listallani. Ehkä sitä on vain sen verran pelailtu tänä vuonna, who knows. Niin ja hankinhan minä tähän sen ensimmäisen lisäosankin. Pakanrakennus-Alien on yhteistyöpeli, jossa pelataan Alien-elokuvien henkeen yhdessä limaisia xenomorpheja vastaan. Yksi tiivistunnelmaisimmista korttipeleistä minkä tiedän, ja meille se romanttinen illanvietto yhdessä ilman telkkaria ja sohvalla löllymistä. Pisteet myös siitä, että kuvitus on sarjakuvamaista, eikä elokuvista otettuja ällöjä still-shotteja. 

Legendary Encountersin pelilauta on kiva neopreenimatto.


27. Abyss

Bruno Cathalan Abyss on aina jäänyt vähän roikkumaan listan ulkopuolelle, mutta tänä vuonna sain vihdoin hankittua siihen molemmat lisäosat. Kraken-lisuri tuo peliin mukaan kirotut mustat helmet ja Leviathan taas korjaa sen ainoan asian, joka pelissä on minua pänninyt. Nimittäin se monster track on peruspelissä lähes turha. Peliseurani totesikin jämptisti, että tästä lähtien pelataan aina molemmilla lisäosilla.  Vaikka setuppia tuleekin puolet lisää. 

Lisäosilla Abyssista tulee aikamoinen pöytätilasyöppö.


26. Kingsburg

Täällä taas, vanha herra Kingsburg jaksaa porskuttaa.  Listan konkari Kingsburg on pysytellyt listallani jo vuosia, eikä se yllätä tänäkään vuonna. Se taisi olla yksi ensimmäisistä noppatyöläisenasetteluista, ja se kun nyt vaan on se mun juttu. To Forge a Realm -lisäosa on pakollinen, jopa niin pakollinen että pelin uusimpaan painokseen se sisällytettiin mukaan. Harmi vaan, että samalla vaihtoivat kuvituksen hyvin geneeriseen ja tylsään.

Nelinpeli meneillään.


25. Grimm Masquerade

Viime vuonna julkaistu Grimm Masquerade laittaa pelaajat satuhahmojen rooliin. Tarkoituksena olisi selviytyä naamiaisissa paljastamatta omaa henkilöllisyyttään.  Tämä bluffaus- ja sosiaalinen deduktiopeli oli meillä viime vuonna yksi pelatuimmista, ja varmasti eniten nauruja aiheuttanut peli. Vuorolla pelaat kaksi artefaktikorttia, yhden itsellesi ja toisen jollekulle muulle. Helppoa. Hauskimmat naurut toki saa kun pelaa itsensä vahingossa pussiin, jos ottaa riskin ja pelaa ensimmäisen kortin toiselle, jolloin pakasta nostettava toinen kortti on pakko ottaa itselle. Jokaisella hahmolla on yksi hyvä artefakti jota keräävät ja toinen kirottu. Jos sinulla on kaksi kirottua korttia edessäsi joudut pois kierrokselta. Kolmella hyvällä taas voitat kierroksen.

Saa nähdä, jääkö Tuhkimo kiinni.


24. Concordia

Mac Gerdtsin Concordia on vähän tällainen vakkaripeli tällä listalla. Tästä on puhuttu jo niin monta kertaa, että mitä on enää sanottavana? Elegantti ja yksinkertaisesti toimiva peli, joka VIHDOIN löytyy myös omasta hyllystä. Siksiköhän se nousi muutaman sijan edellisvuoden sijalta 30. Toiveena olisi päästä pelaamaan Venus-lisäosan tiimivarianttia, mutta tällä hetkellä se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.

Concordiassa on yksi kauneimmista pelikartoista.


23. Alien Frontiers

Noppatyöläisenasetteluista puheen ollen, Alien Frontiers on myös näitä listalla ikuisuuden roikkuneista peleistä.  Meillä se näkee peliaikaa säännöllisesti, vaikka muuten kukaan ei pelistä tunnu puhuvan. Hyllystämme löytyy Big box kaikkine lisähärpäkkeineen. Pidän pelin retrolookista, vaikka täysin ongelmaton ei vielä yksikään painos pelistä ole ollut. Tämä ei toki ole pelisuunnittelijan vika, vain idiootin julkaisijan, joka haluaa vain rahastaa, eikä ajattele tulosta koskaan loppuun asti. Pieni rant tähän väliin, hupsista! Joskus mietin, että olisi parempi jos Game Salute ei olisi koskaan koskenut peliin.

Planeetta alkaa pikkuhiljaa täyttyä yhdyskunnista.


22. Azul

Michael Kieslingin Azul on nähnyt pöytäaikaa edelleen säännöllisesti. Sintra ei oikein napannut minulle, mutta Summer pavilion on kyllä oikein mainio. Pidän ajattelutyöstä pelin aikana ja on tyydyttävää saada omaa ruudukkoaan täytettyä mahdollisimman hyvin. Laatat ovat pelissä kivan laadukkaita ja niitä on ilo käsitellä. Pidän kauniista abstrakteista peleistä, jotka toimivat simppelillä mutta koukuttavalla tavalla.  Siihen kylkeen kuppi kahvia ja avot! 

Azulin laatat ovat mukavan tuntuisia ja helppoja käsitellä.


21. Carpe Diem

Tämä Stefan Feldin uudehko peli parin vuoden takaa on ehkä suosikkini laattojenasettelupeleistä. Pelin ulkonäkö on vähän pliisu, mutta oikeastaan mainettaan parempi. Hämmentävästi kyllä kansikuvan värimaailma ei heijastu pelissä mitenkään. Pidän erityisesti pelin pisteytysmekaniikasta, jossa pelaaja valitsee laudalla olevasta ruudukosta kahden kortin välin, ja laittaa merkkinsä siihen ja pisteyttää vain näissä korteissa mainitut asiat sillä kierroksella. Näiden kahden kortin väliin ei voi jatkossa enää laittaa merkkiä. 

Carpe Diem ei turhia koreile.



20. Chronicles of Crime

Äppiavusteinen Lucky Duck Gamesin julkaisema rikostenratkonta Chronicles of Crime on loistava parisuhdepeli. Miehen kanssa ollaan tätä pelattu monta keissiä ja hyllyssä on myös kaksi lisäosaa. Nyt odottelen uusien lisäosien tulemista kauppoihin, sillä en lähtenyt niihin mukaan Kickstarterissa, mikä oli ehkä vähän pöllö ratkaisu. Pidän siitä, että peliin on saatavilla myös fanien tekemiä skenaarioita, jotka ovat vaihdelleet erittäin hyvistä vähän vähemmän hyviin, mutta kuitenkin ovat tuoneet paljon lisäarvoa pelille. 

Noir-lisäosan kuvitus on kuin gangsterileffasta.


19. Rococo

Pakanrakennusta ja aluehallintaa yhdistelevä Rococo on juuri saamassa uuden painoksen, ja en millään malttaisi odottaa sitä. Kuten ehkä aikaisemmilta vuosilta joku saattaa muistaa, on Rococo hillunut listoillani jo tovin. Pidän pelin erilaisesta teemasta ja tavasta yhdistää pakanrakennus muihin mekaniikkoihin. Kortit edustavat pelissä räätäleitä ja apuvoimia, joilla pelaajat ompelevat pukuja Ludvig XV:sta hoviin. Peli on myös aviomieheni yksi suosikeista, joten tätä ei ole hankala saada pöydälle.

Vakavia miehiä.


18. Bunny Kingdom

Richard Garfieldin Bunny Kingdom oli muuten sattumalta täysin samalla sijalla viime vuonnakin. Maistuu siis tämä kortinvärväys- ja auehallintapeli edelleen. Keväällä hankin In the sky -lisäosankin, mutta se ei ole vielä päätynyt pöydälle asti, joten se ei vaikuta pelin sijoitukseen. Pelissä valloitetaan alueita pelaamalla niitä vastaavia koordinaattikortteja.  Pelaajan olisi pyrittävä muodostamaan yhtenäisiä läänejä, jotta saa mahdollisimman paljon pisteitä. Läänit pisteytyvät alueella olevien tornien määrä kerrottuna alueella tuotettujen eri hyödykkeiden määrällä. Eli viisi tornia alueella, joka tuottaa puuta, porkkanoita ja helmiä, antaa pelaajalle 15 pistettä. 

                                                Paras pääsiäispeli.                                                     


17.  Fields of Arle

Uwe Rosenbergin Arle on aikamoinen pöytätilasyöppö, mutta silti sen kaiken setuppivaivan arvoinen. Tämä kaksinpeli on ollut nyt hieman paitsiossa, mutta silti näköjään onnistui pitämään sijansa täsmälleen samana. Koen aina jotenkin nautinnolliseksi oman Arleni rakentamisen, ja on kiva joka kerta yrittää eri strategioita. Pidän myös Tea & trade -lisäosan teemasta, ja se täydentää peliä kivasti. Lisäosalla olisi mahdollisuus pelata myös kolmistaan, mutta eipä ole tullut kokeiltua.

Uwelle tyypillisesti pelissä on monen monta resurssia.


16. Terraforming Mars

Marsin maankaltaistaminen on yllättävän kivaa!  Harmittaa oikein, kun ei ole päässyt pelaamaan Terraformingia vähään aikaan, muuten kuin tabletilla. Hankin peliin kesällä upotetut pelaajalaudat, jotka parantavat pelikokemusta kyllä roimasti. Eipä tarvitse enää turvautua sinitarraan.  Terraforming Marsin päämekaniikkana oleva koneistonrakennus on monesti minulle maistuva mekaniikka, ja ehkäpä juuri sen takia  Terraformingista pidän. Suosittelen myös peliin ainakin Prelude-lisäosaa.

Terraforming Mars ei ole kaunein peli, mutta ei kyllä todellakaan rumin.


15. The Castles of Burgundy (Alea Anniversary Edition)

Lemppari-Feldini Burgundy nousee listalle uuden painoksen myötä. Alkuperäisen painoksen ankea ilme on niin masentava, mutta tämä uusi värikäs Alean synttärijulkaisu on minun makuuni. Pelissä valitaan toimintoja kahden nopan avulla, ja pelataan laattoja omalle pelilaudalle yrittäen saada sitä täytettyä hyvässä järjestyksessä. Pisteitä kertyy mm. siitä, kun pelaaja saa jonkun tietyn alueen valmiiksi. Tämä on jo klassikko europeliskenessä, ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan. 

Burgundyn linnat on jo moderni klassikko.


14. The Quacks of Quedlinburg

Wolfgang Warschin Puoskarit on maistunut edelleen melko tasaiseen tahtiin. Pussista lätysköjen nostelu on hauskaa puuhaa, ja jollain tapaa todella koukuttavaa onnenkoetusta. Peli on toimiva myös aika monenlaisten ihmisten kanssa, ja siitä se saa ehdottomasti plussaa. Lisäosa Herb Witches tuo myös kivaa lisävaihtelua peliin, sekä sen viidennen pelaajan mahdollisuuden, jos sellaista kaipaa. En malttaisi odottaa seuraavaa lisäosaa The Alchemists.

Onnenkoetusta Quedlinburgin tyyliin.


13. Le Havre

Suosikki-Uweni Le Havre on työläisenasettelupeli ranskalaisella satamateemalla kuorrutettuna. Pelaajalla on vain yksi työläinen, joten valinnat on tehtävä tarkkaan. Pelaan Le Havrea mieluiten kaksinpelinä, koska peli on useammalla pelaajalla ehkä vähän pitkähkö. Pelihän on melko tyypillinen Uwe, eli resursseja väännetään, siinä on lehmiä ja ihmisiä pitää syöttää. Mutta se kun nyt sattuu olemaan minusta hauskaa.

Kapu tarvitsee leipää pitkää laivamatkaa varten.


12. Disney Villainous

No tämä nyt ei yllätä ketään. Edelleen pidän Villainousista ja hyllystä löytyy sitä neljä pakettia. Uusimpaan Marvel Villainousiin en ole vielä sotkeutunut, koska Marvel ei oikein kiinnosta, mutta houkutus alkaa kyllä olla silti jonkun asteinen. Saas nähdä. Mutta Disney Pahikset on mainio iltapäiväpeli kahvikupposen äärellä. Osa Pahiksista on todella vaikeita ja nautin niistä haasteista. Kiva myös, että osa hahmoista on helpompia, niin voi moninpelissä hieman tasoittaa pelikenttää.

Pahatar juonittelee.


11. Istanbul

Rüdiger Dornin Spiel des Jahres-voittaja Istanbul on mainiota viihdettä. Pidän tavasta, jolla pelissä liikutellaan nappulapinoa. Ruutuun, johon jäät on aina jätettävä nappula tai noukittava sieltä oma nappula mukaan. Meillä on pelistä Big box molemmilla lisäosilla, ja pidän siitä, että vaihtelua on ja peliä voi muokata silloisen maun mukaan. 

Laatat ärsyttävästi vähän vinksallaan.


10. The Isle of Cats

Joskus tulee tilanteita, jolloin kadun sitä etten Kickstartannut jotain peliä. The Isle of Cats kadutti ns. ihan sikana, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta lähteä siihen mukaan. Onneksi sittemmin sain hankittua pelin lisäosineen. Nimittäin The Isle of Cats on paras polyominopeli. Pelissä pelastetaan kissoja Kissasaarelta, jonne ilkeä  Lord Vesh on hyökkäämäisillään. Kierroksen alussa draftataan kädellinen kortteja, joita pelataan pelin aikana. Näistä voi saada koreja, joilla pelastaa kissoja, tai vaikka kertakäyttöisiä erikoistoimintoja. Joskus löytyy myös pisteytyskortteja, joita on joko yleisiä tai yksityisiä. Aivan mahtava peli! 

Laiva täynnä kissoja.


9. Potion Explosion

Jos olisi pakko valita yksi perhepeli, jonka ottaisin autiolle saarelle, se saattaisi hyvinkin olla Potion Explosion. Siinä pelaajat noukkivat erivärisiä kuulia muovisesta( tai pahvisesta jos omistaa ensimmäisen painoksen) kuulanjakajasta, ja käyttävät näitä taikajuomien valmistusaineina. Jokainen valmis juoma antaa jonkun erikoistoiminnon, ja kun keräät tarpeeksi monta samaa tai viisi erilaista juomaa, saat voittopisteitä juomien omien pisteiden lisäksi. Simppeliä koukuttavaa kivaa, ja tätä suosittelen kaikille. 

Toisen painoksen kuulakone on hieman kestävämpi muovinen vekotin.


8. Sagrada

Sagrada Família on Antonio Gaudín suunnittelema kirkko keskellä Barcelonaa. Sen kauniit mosaiikki-ikkunat ovat antaneet inspiraation Daryl Andrewsin ja Adrian Adamescun noppaoptimointipelille. Viereisten noppien väri eikä silmäluku saa olla sama. Tässäpä ihana aivopähkinä. Sudokuja tekemään tottuneet aivoni huutavat hallelujaa tällaisista kiperistä peleistä. On todella tyydyttävää kun saa ikkunansa täytettyä täydellisesti, ilman yhtään tyhjäksi jäänyttä ruutua. 

Sagradan nopat ovat herkullisen värikkäitä.


7. Wingspan

Elizabeth Hargraven Wingspan on lähtenyt lentoon ja noussut listalla sijalta 19. sijalle 7. Saattaa johtua mainiosta European expansionista, jonka kanssa on tullut pelattua paljon. Koneistonrakennus on mieluisa mekaniikka ja Wingspan on samalla ihanan rento, mutta tarjoaa silti mielekkäitä valintoja. Kaksinpeli menee melkeimpä 20 minuuttiin, joten pari peliä voi vetäistä putkeen. Ja nyt loppuvuodesta on vielä tulossa uusi Oceania expansion.

Lintupeli saa meillä säännöllisesti peliaikaa.


6. Seasons

Régis Bonnesséen Seasons on ollut top-kympissä jo monen monta vuotta. Sitä tulee pelailtua säännöllisesti ja aina kaksinpelinä.  Korttien kombottaminen on mukavaa pohtimista, jota tekee mielellään kerrasta toiseen. Lisäosat tuovat kivasti lisää kortteja ja sen myötä vaihtelua. Kannattaa käydä tutustumassa BoardGameArenassa, jos peli ei ole muuten tuttu.

Sain vihdoin hankittua tämän toisenkin lisäosan täydentämään Seasons:ini.


5. Dungeon Petz

Lemmikkien kasvattaminen luolaherroille on vinkeä teema, ja kantaa yllättävän hyvin tässä työläisenasettelupelissä. Söpöstä kuvituksesta huolimatta Dungeon Petz vaatii ajatustyötä monen kierroksen päähän ja pärjätäkseen siinä, on pelaajan kyettävä suunnittelemaan vuoronsa tarkasti. Lisäosa Dark Alleys tuo vielä enemmän ajateltavaa, mutta myös temaattisia hauskoja pikkujuttuja, kuten esim. lemmikkipsykologin ja ennustajaeukon. 

Baby Yoda! Ei vaan Dungeon Petzin pikkupirulaisia.


4. Roll Player

Roll Player on koukuttava peli hahmonrakennuksesta noppien avulla. Ei kuulosta kovin kiinnostavalta, ja pelin kansikuvakin on itselle jopa hieman luotaantyöntävä, mutta nautin jokaisesta kerrasta kun Roll Player pääsee pöydälle. Kesällä sain vihdoin uusimman lisäosankin, jota odotin kiltisti vuoden verran, mutta koronan takia perutut kokoontumiset ovat estäneet sen päätymisen vielä pöydälle asti. 

Barbaari sekopää tekeillään.


3. Five Tribes

Lisää Bruno Cathalaa. Viisi Heimoa on hieman mancalamainen meeplejen siirtely, jossa monen aivot jäätyvät, mutta itse suorastaan nautin siitä aivohieronnasta mitä parhaimman siirron pohtiminen aiheuttaa. Laattojen omiminen värikkäillä kameleilla ja erilaisten lampunhenkien palvelusten käyttäminen on joka kerta vinkeää. Voin myös suositella lisäosia, mikäli peruspeli on jo tarpeeksi tuttu.  Varsinkin ensimmäinen lisäosa Artisans of Naqala on oikein bueno. 

Meepleistä ei ole Five Tribesissa pulaa.


2. The Voyages of Marco Polo

Tuttavallisemmin Marco Polo on ollut lempparipelini jo muutaman vuoden ajan. Pidän noppien käyttämisestä työläisinä, ja koen Marco Polossa olevan paljon erilaista tehtävää, ja parhaiden toimintojen valitseminen on mukavaa pohdintaa. Valitsemastasi hahmosta riippuen on pelisi joka kerta hieman erilainen, ja tämä tuo hauskaa lisämaustetta peliin. Hyllystäni löytyy kaikki saatavilla olevat lisäosat sekä sisarpeli Marco Polo 2. Voitte siis päätellä, että rakastan tätä peliä. Kuitenkin se nyt tippui toiselle sijalle, hallittuaan valtaistuinta jo melkoisen tovin. 

Marco Polo on mielestäni paras noppatyöläisenasettelupeli.


1. Everdell

Niin se vaan pääsi käymään, että James A. Wilsonin Everdell nousi kuin nousikin ykköseksi listallani. Eikä muuta vaihtoehtoa edes ollut, sillä jos on joku peli jota eniten himoitsen pöydälle, on se Everdell. Koukuttavaa koneistonrakentelua ja työläisenasettelua yhdistävä Everdell hiipi suosikikseni melkein varkain, sillä muistan ensimmäisen pelikertani olleen vain lähinnä ookoo. Jostain syystä pelin 3D-puu oli lähinnä rasittava, mutta nyttemmin olen sillekin lämmennyt jo hieman. Tosin Bellfaire-lisäosa teki senkin tarpeettomaksi, joten eipä tuolla nyt niin väliä. Everdell on toimiva paketti, jota mielelläni esittelen tutuille ja miksei hieman tuntemattomillekin. Kuvitus on silmiä hivelevän kaunista, ja komponentitkin ovat oikein siistejä. Hyllystäni löytyy lisäosat sekä muutamat lisäkorttipaketit, jotka oli pakko hankkia kun en Collector's editionia omista. Mikä taasen on vähän hömelöä ottaen huomioon, että kyse on lempipelistäni. Mutta tällä retail-versiollakin pärjää, ei se kilke ja kimallus ole aina niin välttämätöntä. 

Pidän Everdellistä erityisesti kahdella pelaajalla.

Korttien kombottaminen on Everdellin koukuttavimpia puolia.

Jos tämän vuoden listasta voi päätellä jotain, niin noppatyöläset, korttikombot ja kauniit abstraktit ovat hyvin vahvasti minun juttuni. Väliin sopii toki aina vähän jotain muutakin, mutta melko vahvasti tietyt mekaniikat pyörivät listallani vuodesta toiseen. Muutenkin huomaan olevani tällä hetkellä korttipelimoodissa, joten ei yllätä, että Everdell kiilasi ykköseksi. 

perjantai 2. lokakuuta 2020

Déjà vu: 7 Wonders

 Draftaus eli kortinvärväyspelit ovat monesti lähellä sydäntäni. Näin on myös Antoine Bauzan 7 Wonders, joka on omasta hyllystä löytynyt jo melkein kymmenen vuoden ajan. Kun pelistä julkaistiin toinen editio nyt syksyllä, ajattelin jättäväni sen väliin, koska olin hankkinut ensimmäiseen versioon jo lähes kaikki lisäosat. Mutta sitten Asmodee Nordics tarjosi mahdollisuutta tutustua uuteen 7 Wondersiin, ja niinhän siinä sitten kävi, että peli löysi tiensä pöydälleni. 

Heti ensimmäisenä huomion kiinnittää kansikuvaan, joka on tuttu kuva uudelleen visioituna. Vanhan kannen kuvakulma on kieltämättä vähän omituinen, mutta pidin ehkä sen värityksestä hieman enemmän. Uudessa on toki hienot kultaiset tekstit. Tämä tuskin saa ketään tekemään ostopäätöstä suuntaan tai toiseen.


Edessä uusi ja takana vanha 7 Wonders.

Laatikon kannen alta löytyy päivitetty sääntövihkonen, joka on mielestäni hurja parannus edelliseen. Nyt teksti on selkeämpää, taitto onnistuneempi ja ylipäätään sanamuodot paremmin valittuja. Mukana tulee myös pikaoppaat korttien ketjutusta varten sekä symbolien selitykset, jos pelin aikana tarvitsee pikaisesti tarkistaa jotain. Nämähän toki löytyi myös alkuperäisestä versiosta, mutta nyt ne ovat selkeämmät.  7 Wonders ei ole millään tapaa monimutkainen peli, mutta aikaisemman edition sääntövihkonen onnistuu tekemään simppelistä pelistä vaikeamman oloisen.

Vanha ja uusi sääntövihkonen vierekkäin.

Kiitettävän selkeä ja siisti ulkoasu.

Suurin eroavaisuus näiden kahden veljen välillä on graafinen uudistus. Siinä missä säännöt ovat toki entisensä, on kortit vedetty kokonaan uusiksi, joten mahdollisia uusia lisäosia ei voi yhdistää vanhaan peruspeliin. Jo korttien takapuoli on paljon kauniimpi, mutta niistä pieni varoituksen sana. Niissä olevat hienot kiiltävät yksityiskohdat eivät kyllä satavarmana tule kestämään jatkuvaa sekoitusta, joten muistakaa ihmiset: korttisuojat, korttisuojat, korttisuojat. Eipä sillä, alkuperäisen 7 Wondersin kortit olivat myös niin ohuita ja helposti naarmuuntuvia, että suojat oli niihinkin käytännössä pakolliset. Kuvitus on muuten ennallaan, mutta pientä asioiden sijoittelua ja selkeytystä on tehty. Tosin, pitkänlinjan 7 wonders-pelaajana hämmästelin korttien ketjutusta ilmaisevien tekstien puuttumista. Ne on korvattu pienillä valkoisilla kuvakkeilla. Tätä tyyliä käytettiin jo 7 Wonders Duelissa, joten ei se nyt epätoimivakaan ole. Jotenkin vain selkeyden vuoksi olisin kaivannut sitä kortin nimeä pienen kuvakkeen sijaan.  Kivana lisänä kortteihin on lisätty pieni symboli kuvaamaan kortin väriä, joten värisokeus ei ole este pelaamiselle. 


Hopeiset yksityiskohdat 2. kierroksen korteissa.

Valkoinen leka kertoo kaivon ketjuttavan patsas-kortin ilmaiseksi.

Kortit ovat saaneet pienen kasvojenkohotuksen.

Ihmelaudat ovat myöskin saaneet käydä läpi remontin. Nimittäin uudet laudat ovat kooltaan isommat. Tämä hieman ärsyttää, sillä 7 Wonders vie muutenkin kohtuullisesti pöytätilaa, ja nyt vielä enemmän. Ja koon muutos koskee lähinnä kuvaa, joka näkyy isompana. Kaikki muu on ihan yhtä pientä kuin aina ennenkin. Ei mitään logiikkaa mielestäni. Onhan ne kuvat kauniita, joo, mutta tämä nyt oli aika turha lisäys valmiiksi toimiviin lautoihin. Ihmeiden maksuissa on myös tehty pientä loppusilausta tasapainoituksen nimissä, mutta koin sen olevan totta vain harvassa tapauksessa. Pelaaja kun ei koskaan ole rajoitettu vain omiin resursseihinsa, vaan saa myös ostaa naapureiltaan, on se melko hiustenhalkomista mikä hänen aloitusresurssi on, tai maksaako joku kolme kiveä ja silkin, vai kolme kiveä ja lasin. Toki esim se, että Babylonin B-puolelta on poistettu yksi slotti, koska jäljelle jäävät ovat jo aika voimakkaita, on ihan hyvä päätös. Joten jotain hyvää on tehty, mutta myös jotain melko merkityksetöntä. 

Ihmelaudat vertailussa.

B-puoli on uudessa versiossa iltamaisema samasta kuvasta.


Kolikot ovat uudessa ja vanhassa versiossa samanlaiset pahvilätyskät ja voittopistemerkit ovat lähes identtiset. Häviömerkki on selkeästi punareunainen, joten sen ehkä näkee nyt paremmin. Näillä nyt ei ole sen suurempaa merkitystä. Kiltakorteista huomasin, että strategists guild on vaihtunut decorators guildiin, enkä nyt ole ihan varma mitä tästä muutoksesta olen mieltä. Decorators guild tuntuu paljon voimakkaammalta, tosin onhan se toki kallis kortti. Tätä pitää hieman mutustella, en nyt oikein osaa sanoa juuta eikä jaata.

Uutta ja vanhaa kiltaa.

Kaiken kaikkiaan 7 Wondersin toinen editio on kaunis ja selkeä versio tutusta ja turvallisesta pelistä. Jos omistat vanhan pelin, ei sinulla välttämättä kyllä ole tarvetta päivittää uuteen, mutta on hyvä pitää mielessä, että mahdolliset tulevat lisäosat tullaan arvatenkin julkaisemaan vain uudella kuvituksella. Ja koska Antoine Bauza sanoi aikoinaan suunnitelleensa seitsemän lisäosaa peliin, on niitä vielä tulossa. Itselle yksi kynnyskysymys oli jo saatavilla olevien lisäosien päivitys. Sillä totta puhuakseni, en kovin mielelläni pelaa pelkällä peruspelillä. Leaders ja Cities -lisäosat ovat minulle melkeinpä välttämättömyys, mutta onneksi myös ne saavat päivityksen uuteen ilmeeseen. Samoin ainakin Armada, mutta kysymysmerkki on vielä Babelin kohdalla. Babel tosin on näistä lisäosista se heikoin lenkki, joten eipä sillä niin väliä.


tiistai 25. elokuuta 2020

Pelatuimmat lautapelisovellukseni

Jokohan olisi aika katkaista tämä radiohiljaisuus, jota on jatkunut koko kevään ja kesän. Korona vei minulta peli-illat ja edelleen vältellään isompia ryhmiä, koska läheisissäni on vakavasti riskiryhmään kuuluvia ihmisiä. Sen lisäksi alkukesästä aloittamani kuntokuuri on vienyt mehut kokonaan, niin itsestäni kuin miehestänikin, joten pelejä on päässyt kesällä pöydälle ehkä yhteensä kolme. Kirjoittelepa siitä sitten tarinaa. Mutta mutta. Eihän nyt minun kaltainen lautapeliaddikti pysty olemaan täysin pelaamatta, joten iPad on laulanut ja peliäppejä on tullut pelattua niin aamukahvilla kuin illalla ennen nukkumaan käymistä. Ajattelin jakaa tähän omat suosikkini ja eniten pelatuimmat lautapelisovellukseni. Se, että onko nämä oikeasti pelatuimpia sovelluksia, on vain mututuntumalla arvailtua, koska en loggaa iPadillä pelattuja pelejä mitenkään.


Ehkä reilusti pelatuin peli tabletillani on Potion explosionin äppi. Sovellukseen on saatavilla The Fifth ingredient -lisäosa, joka on minulle ihan must. Potion explosionissa kerätään värikkäitä kuulia joista tehdään erilaisia taikajuomia. Perusidea on siis hyvin simppeli, mutta peli on samalla myös todella koukuttava. Sovelluksessa on sekä yksinpeli konetta vastaan että moninpeli netin välityksellä. Potion explosion on sovelluksena erittäin nopeasti pelattava, ja siksi onkin päässyt nopeasti pelatuimpien pelien kärkeen. Muutama peli ennen nukkumaan menoa ei oikeasti viivytä nukkumattia niin kovin kauaa, ja pahimmat pelihimot tulee helposti tyydytettyä. Pelin puzzlemaisuus on aina ollut minulle kiehtovaa, niin fyysisessä versiossa kuin tässä sovelluksessa. Kiva värikkyys ja miellyttävä ulkonäkö ei myöskään ole haitaksi. Netin välityksellä pelatessa ei tosin voi chättäillä hävyttömyyksiä vastustajalle, joten se on vähän harmi. Plussana mainittakoon, että peli toimii hyvin myös puhelimen näytöllä.

Pelin alkuasetelma näyttää kutakuinkin tältä.


Yksi hieman vanhempia suosikkejani on Le Havren äppi. Le Havre kuuluu muutenkin suosikkeihini (viimeksi top-30 -listan sijalla 15. ) mutta jotenkin sitä on välillä hankala saada pöydälle fyysisenä kappaleena. Löydettyäni sovellusversion AppStoresta jokunen vuosi sitten, on Le Havre saanut kuitenkin ihan säännöllisesti pelikertoja. Muistakin Uwe Rosenbergin peleistä on toki äppejä, mutta jostain syystä Le Havrea pelaan eniten. Ehkä se on sovelluksen taustalla soiva haitarimusiikki, joka vie minut ranskalaiseen satamakahvilaan café au lait:a nauttimaan. Kuvitus on sovelluksessa uskollinen alkuperäiselle pelille, joten peliin sukeltaminen on todella helppoa jos tuntee säännöt entuudestaan. Tutoriaalikin taitaa sovelluksesta löytyä, joten jos et osaa peliä entuudestaan se ei liene haitta.    

Tulipas suttuinen kuva.


Pidän eniten pelisovelluksista, jotka ovat ulkomuodoltaan mahdollisimman uskollisia pelin alkuperäiselle lookille. Haluan että pelinappulat näyttävät alkuperäisiltä ja kuvitus on fyysistä peliä vastaava, tai ainakin mahdollisimman lähellä alkuperäistä.  Näin peliin sukeltaminen on helppoa, jos peli on entuudestaan minulle tuttu.  Istanbul on yksi niistä sovelluksista, joka muistuttaa alkuperäistä peliä niin paljon, etten missään kohtaa tarvinnut tutoriaalia vaan hyppäsin suoraan sovellukseen eräänä kesäyönä, kun kuopukseni oli parikuinen vauva enkä saanut unta yöllä imetysten välissä. Istanbulissa nakkaillaan avustajanappuloita pitkin markettikujia, ja pyritään keräämään viisi rubiinia ennen muita. Pelin taustamusiikki tuo mieleen meluisat basaarikujat ja sahramin tuoksun nenään. Olen pelannut Istanbulia myös kännykällä pahimpaan pelinälkään, mutta ehkä se kuitenkin toimii paremmin hieman isommalta näytöltä.  Tätä pelataan myös miehen kanssa silloin tällöin pass and play:nä kun ei jakseta kaivaa fyysistä peliä hyllystä. Harmi vaan, ettei sovellukseen toistaiseksi ole lisäosia saatavilla. Mocha and baksheesh on nimittäin meidän suosikki tapa pelata. Toivottavasti tulevaisuudessa peli päivitetään myös sillä. 

Nelinpeli alkamassa tietokonetta vastaan.


Koronakeväänä eniten pelikertoja on tainnut kertyä The Castles of Burgundyn äpille. Sovellus oli melko tyyris, se taisi olla lähemmäs 11 euroa, joten harkitsin sen ostoa melko pitkään. Pelihimot veivät kuitenkin voiton ja sovellus tuli hankittua. Ja pelattua ja pelattua. Vakkaripelikamuni Maiju latasi pelin myös omalle tabletilleen ja hänen kanssa onkin tullut pelattua monen monta kertaa netin välityksellä. Tässä sovelluksessa on myös chätti, joten solvauksia voi tilanteen niin vaatiessa lähettää. Aino miinus itselle on sovelluksessa ollut laattojen erilainen kuvitus kuin omassa Burgundyssäni. Ei vaan millään meinaa muistaa kunkin rakennuksen funktiota, tosin ne saa onneksi nopeasti tarkastettua painamalla kyseistä laattaa pitkään. Pelin omintakeinen "vessanpyttyanimaatio" varmasti jakaa mielipiteitä, mutta oikeasti sovellus on melko toimiva. Oma tablettini on jo sen verran vanha, että peli on ajoittain kaatunut, mutta en tiedä satavarmasti onko ongelma minun tabletissani vai sovelluksessa itsessään. Joka tapauksessa restartin jälkeen peli on jatkunut normaalisti.


Luka oli kiinnostunut pelin harppumusiikista enemmän kuin itse pelistä.



Kukaan ei taida yllättyä siitä, että mainitsen Sagradan äpin täällä. Lienee ihan yleistä tietoa, että Sagrada on yksi lemppareistani, joten tietysti latasin myös sen sovelluksen heti kun se tuli saataville. Enkä muuten pettynyt. Sagradan kauniit värit näyttävät myös hyviltä tabletilla ja peli tuntuu hyvin uskolliselta lautapelille. Kyllähän se on myönnettävä, että ei se digitaalisten noppien pyörittely tunnu lähelläkään samalta kuin fyysisten noppien, mutta muuten peli tuntuu hyvinkin samalta. Itse asiassa sovelluksessa tuntuu olevan helpompi tarkkailla kaverien ikkunoita ja päätellä heidän salaisia pisteytyskorttejaan. Lisäosia ei toistaiseksi ole äppiin saatavilla, mutta en ole kerennyt niitä vielä edes kaivata. 

Pelin ihana värikkyys toistuu myös pädillä.


Viime kevättalven ehkä isoin äppihitti oli Raiders of the North Sea. Koska kaikki peli-illat oli peruttu hamaan tulevaisuuteen asti, latasin Raidersin purkaakseni pahimpia pettymyksen tunteita. Vain huomatakseni, että olen muuten todella huono kyseisessä pelissä. Jotenkin muistin, että olisin pärjännyt paremmin silloin kun ollaan ihan kyseistä lautapeliä pelattu, mutta liekö aika kullannut muistot? Joka tapauksesa Raidersin sovellus on oikein toimiva versio pelistä, kuvitus on tuttua The Micon viikkarifantasiaa jne. Vähän ehkä animaatiot välillä pännii, pitäisi varmaan tutkia saako niitä pois päältä tai nopeutettua, niin kuin näissä yleensä pystyy. Verkkopeliä ei ole tullut pelattua, mutta uskallan väittää senkin toimivan ihan hyvin. Pass and Play nyt ainakin on oikein sujuva.

Kampanjapeli alkaa än-yy-tee-nyt.


Seuraavaksi sovellus johon minulla on viha-rakkaussuhde. Terraforming Mars on peli, josta olen pitänyt siitä lähtien oikeastaan kun se julkaistiin 2016. Kun pelistä julkaistiin tablettiversio pitkän odotuksen jälkeen, se oli pakko hankkia. Ensimmäinen reaktioni oli JES, jonka jälkeen salakavalasti pettymys valtasi mieleni. Peli kun näyttää hyvin erilaiselta digiversiona. Hetken aikaa meni siis totuttelussa sen synkkään lookkiin, mutta aikani Marsia pelattua pääsin kuin pääsin yli pettymyksestäni. Seuraava pettymys oli omissa taidoissani soolopelissä, mutta se ei taas ole sovelluksen vika ollenkaan. Jotenkin käsittämättömän ärsyttävää, kun voitto jää yhdestä hapesta tai merilaatasta kiinni. 

Oikeasti miksi minun on pakko pelata vihreällä? Todella ärsyttävää.


Sitten peli, jota en ole koskaan pelannut fyysisenä kappaleena, mutta tabletilla kymmeniä kertoja. Nimittäin Lords of Waterdeep. Sen äppi taisi olla muutamia vuosia sitten jossain tarjouksessa ja latasin sen kun puoli-ilmaiseksi sai. Olen sittemmin myös hankkinut siihen ladattavat lisäosat, joita ilman tulee harvemmin pelattua. Lords of Waterdeep taitaa olla näitä jo lähes klassisia työläisenasettelupelejä, ja toimii mielestäni ihan buenosti. Jostain syystä sen soundtrack on vähän ärsyttävä, tai sitten olen vaan kyllästynyt, joten laitan sen yleensä äänettömälle. Verkkopelistä en LoW:in kohdalla osaa sanoa juuta enkä jaata, kun minulle se on tällainen "lätkinpä meeplejä ennen nukkumaanmenoa"-peli. 

Kuvitus näyttää mielestäni hyvinkin samalta kuin lautapelissä.


Sitten vähän tätä läpsyttelyosastoa, mutta Jaipuria tulee pelattua nykyisin ainoastaan tabletilla. Yksi peli on pelattu alle kymmenessä minuutissa. Olin jossain vaiheessa jo hieman loppuun palanut Jaipurin suhteen, jopa niin paljon, etten huomannut kun se oli vahingossa tippunut pelihyllyn taakse ties kuinka pitkäksi aikaa. Mutta ladattuani sen tabletille, on sitä tullut tahkottua melko säännöllisesti. Varsinkin mukana tuleva kampanjamoodi on ollut kivaa puuhaa. Ja Vincent Dutrai:n kuvitus on iso plussa. Meidän fyysinen Jaipur on sitä vanhaa painosta, jossa on eri kuvitus. 

Illan hämärtyessä voi aina käpertyä sänkyyn ottamaan pari erää Jaipuria.


Uusimpana hankintana on mainittava Cartographers, jonka äpin hankin pari päivää sitten. Ja sitähän on sitten täppäilty. Cartographers on suosikki flip 'n' write -pelini, ja sovellusversio siitä on ihanan nopea, joskin vielä vähän raakile. Peliä voi toistaiseksi pelata vain soolona ja kilpailla kansainvälisellä high score -listalla, joka on mielestäni vähän tylsää. Tosin kuulin huhun siitä, että moninpeli tulee jossain kohtaa, joten maltetaan odottaa vielä hetki. Vaikka sovelluksessa on selkeästi vielä vähän työstettävää, on sitä tullut lätkittyä jo kymmeniä kertoja parissa päivässä. Hups!

Sovellus on kivasti hyvin saman näköinen lautapelin kanssa.


Mitenkäs siellä? Onko jotain lautapeliäppejä joita pelaat pahimpaan pelinälkään?