perjantai 2. lokakuuta 2020

Déjà vu: 7 Wonders

 Draftaus eli kortinvärväyspelit ovat monesti lähellä sydäntäni. Näin on myös Antoine Bauzan 7 Wonders, joka on omasta hyllystä löytynyt jo melkein kymmenen vuoden ajan. Kun pelistä julkaistiin toinen editio nyt syksyllä, ajattelin jättäväni sen väliin, koska olin hankkinut ensimmäiseen versioon jo lähes kaikki lisäosat. Mutta sitten Asmodee Nordics tarjosi mahdollisuutta tutustua uuteen 7 Wondersiin, ja niinhän siinä sitten kävi, että peli löysi tiensä pöydälleni. 

Heti ensimmäisenä huomion kiinnittää kansikuvaan, joka on tuttu kuva uudelleen visioituna. Vanhan kannen kuvakulma on kieltämättä vähän omituinen, mutta pidin ehkä sen värityksestä hieman enemmän. Uudessa on toki hienot kultaiset tekstit. Tämä tuskin saa ketään tekemään ostopäätöstä suuntaan tai toiseen.


Edessä uusi ja takana vanha 7 Wonders.

Laatikon kannen alta löytyy päivitetty sääntövihkonen, joka on mielestäni hurja parannus edelliseen. Nyt teksti on selkeämpää, taitto onnistuneempi ja ylipäätään sanamuodot paremmin valittuja. Mukana tulee myös pikaoppaat korttien ketjutusta varten sekä symbolien selitykset, jos pelin aikana tarvitsee pikaisesti tarkistaa jotain. Nämähän toki löytyi myös alkuperäisestä versiosta, mutta nyt ne ovat selkeämmät.  7 Wonders ei ole millään tapaa monimutkainen peli, mutta aikaisemman edition sääntövihkonen onnistuu tekemään simppelistä pelistä vaikeamman oloisen.

Vanha ja uusi sääntövihkonen vierekkäin.

Kiitettävän selkeä ja siisti ulkoasu.

Suurin eroavaisuus näiden kahden veljen välillä on graafinen uudistus. Siinä missä säännöt ovat toki entisensä, on kortit vedetty kokonaan uusiksi, joten mahdollisia uusia lisäosia ei voi yhdistää vanhaan peruspeliin. Jo korttien takapuoli on paljon kauniimpi, mutta niistä pieni varoituksen sana. Niissä olevat hienot kiiltävät yksityiskohdat eivät kyllä satavarmana tule kestämään jatkuvaa sekoitusta, joten muistakaa ihmiset: korttisuojat, korttisuojat, korttisuojat. Eipä sillä, alkuperäisen 7 Wondersin kortit olivat myös niin ohuita ja helposti naarmuuntuvia, että suojat oli niihinkin käytännössä pakolliset. Kuvitus on muuten ennallaan, mutta pientä asioiden sijoittelua ja selkeytystä on tehty. Tosin, pitkänlinjan 7 wonders-pelaajana hämmästelin korttien ketjutusta ilmaisevien tekstien puuttumista. Ne on korvattu pienillä valkoisilla kuvakkeilla. Tätä tyyliä käytettiin jo 7 Wonders Duelissa, joten ei se nyt epätoimivakaan ole. Jotenkin vain selkeyden vuoksi olisin kaivannut sitä kortin nimeä pienen kuvakkeen sijaan.  Kivana lisänä kortteihin on lisätty pieni symboli kuvaamaan kortin väriä, joten värisokeus ei ole este pelaamiselle. 


Hopeiset yksityiskohdat 2. kierroksen korteissa.

Valkoinen leka kertoo kaivon ketjuttavan patsas-kortin ilmaiseksi.

Kortit ovat saaneet pienen kasvojenkohotuksen.

Ihmelaudat ovat myöskin saaneet käydä läpi remontin. Nimittäin uudet laudat ovat kooltaan isommat. Tämä hieman ärsyttää, sillä 7 Wonders vie muutenkin kohtuullisesti pöytätilaa, ja nyt vielä enemmän. Ja koon muutos koskee lähinnä kuvaa, joka näkyy isompana. Kaikki muu on ihan yhtä pientä kuin aina ennenkin. Ei mitään logiikkaa mielestäni. Onhan ne kuvat kauniita, joo, mutta tämä nyt oli aika turha lisäys valmiiksi toimiviin lautoihin. Ihmeiden maksuissa on myös tehty pientä loppusilausta tasapainoituksen nimissä, mutta koin sen olevan totta vain harvassa tapauksessa. Pelaaja kun ei koskaan ole rajoitettu vain omiin resursseihinsa, vaan saa myös ostaa naapureiltaan, on se melko hiustenhalkomista mikä hänen aloitusresurssi on, tai maksaako joku kolme kiveä ja silkin, vai kolme kiveä ja lasin. Toki esim se, että Babylonin B-puolelta on poistettu yksi slotti, koska jäljelle jäävät ovat jo aika voimakkaita, on ihan hyvä päätös. Joten jotain hyvää on tehty, mutta myös jotain melko merkityksetöntä. 

Ihmelaudat vertailussa.

B-puoli on uudessa versiossa iltamaisema samasta kuvasta.


Kolikot ovat uudessa ja vanhassa versiossa samanlaiset pahvilätyskät ja voittopistemerkit ovat lähes identtiset. Häviömerkki on selkeästi punareunainen, joten sen ehkä näkee nyt paremmin. Näillä nyt ei ole sen suurempaa merkitystä. Kiltakorteista huomasin, että strategists guild on vaihtunut decorators guildiin, enkä nyt ole ihan varma mitä tästä muutoksesta olen mieltä. Decorators guild tuntuu paljon voimakkaammalta, tosin onhan se toki kallis kortti. Tätä pitää hieman mutustella, en nyt oikein osaa sanoa juuta eikä jaata.

Uutta ja vanhaa kiltaa.

Kaiken kaikkiaan 7 Wondersin toinen editio on kaunis ja selkeä versio tutusta ja turvallisesta pelistä. Jos omistat vanhan pelin, ei sinulla välttämättä kyllä ole tarvetta päivittää uuteen, mutta on hyvä pitää mielessä, että mahdolliset tulevat lisäosat tullaan arvatenkin julkaisemaan vain uudella kuvituksella. Ja koska Antoine Bauza sanoi aikoinaan suunnitelleensa seitsemän lisäosaa peliin, on niitä vielä tulossa. Itselle yksi kynnyskysymys oli jo saatavilla olevien lisäosien päivitys. Sillä totta puhuakseni, en kovin mielelläni pelaa pelkällä peruspelillä. Leaders ja Cities -lisäosat ovat minulle melkeinpä välttämättömyys, mutta onneksi myös ne saavat päivityksen uuteen ilmeeseen. Samoin ainakin Armada, mutta kysymysmerkki on vielä Babelin kohdalla. Babel tosin on näistä lisäosista se heikoin lenkki, joten eipä sillä niin väliä.


tiistai 25. elokuuta 2020

Pelatuimmat lautapelisovellukseni

Jokohan olisi aika katkaista tämä radiohiljaisuus, jota on jatkunut koko kevään ja kesän. Korona vei minulta peli-illat ja edelleen vältellään isompia ryhmiä, koska läheisissäni on vakavasti riskiryhmään kuuluvia ihmisiä. Sen lisäksi alkukesästä aloittamani kuntokuuri on vienyt mehut kokonaan, niin itsestäni kuin miehestänikin, joten pelejä on päässyt kesällä pöydälle ehkä yhteensä kolme. Kirjoittelepa siitä sitten tarinaa. Mutta mutta. Eihän nyt minun kaltainen lautapeliaddikti pysty olemaan täysin pelaamatta, joten iPad on laulanut ja peliäppejä on tullut pelattua niin aamukahvilla kuin illalla ennen nukkumaan käymistä. Ajattelin jakaa tähän omat suosikkini ja eniten pelatuimmat lautapelisovellukseni. Se, että onko nämä oikeasti pelatuimpia sovelluksia, on vain mututuntumalla arvailtua, koska en loggaa iPadillä pelattuja pelejä mitenkään.


Ehkä reilusti pelatuin peli tabletillani on Potion explosionin äppi. Sovellukseen on saatavilla The Fifth ingredient -lisäosa, joka on minulle ihan must. Potion explosionissa kerätään värikkäitä kuulia joista tehdään erilaisia taikajuomia. Perusidea on siis hyvin simppeli, mutta peli on samalla myös todella koukuttava. Sovelluksessa on sekä yksinpeli konetta vastaan että moninpeli netin välityksellä. Potion explosion on sovelluksena erittäin nopeasti pelattava, ja siksi onkin päässyt nopeasti pelatuimpien pelien kärkeen. Muutama peli ennen nukkumaan menoa ei oikeasti viivytä nukkumattia niin kovin kauaa, ja pahimmat pelihimot tulee helposti tyydytettyä. Pelin puzzlemaisuus on aina ollut minulle kiehtovaa, niin fyysisessä versiossa kuin tässä sovelluksessa. Kiva värikkyys ja miellyttävä ulkonäkö ei myöskään ole haitaksi. Netin välityksellä pelatessa ei tosin voi chättäillä hävyttömyyksiä vastustajalle, joten se on vähän harmi. Plussana mainittakoon, että peli toimii hyvin myös puhelimen näytöllä.

Pelin alkuasetelma näyttää kutakuinkin tältä.


Yksi hieman vanhempia suosikkejani on Le Havren äppi. Le Havre kuuluu muutenkin suosikkeihini (viimeksi top-30 -listan sijalla 15. ) mutta jotenkin sitä on välillä hankala saada pöydälle fyysisenä kappaleena. Löydettyäni sovellusversion AppStoresta jokunen vuosi sitten, on Le Havre saanut kuitenkin ihan säännöllisesti pelikertoja. Muistakin Uwe Rosenbergin peleistä on toki äppejä, mutta jostain syystä Le Havrea pelaan eniten. Ehkä se on sovelluksen taustalla soiva haitarimusiikki, joka vie minut ranskalaiseen satamakahvilaan café au lait:a nauttimaan. Kuvitus on sovelluksessa uskollinen alkuperäiselle pelille, joten peliin sukeltaminen on todella helppoa jos tuntee säännöt entuudestaan. Tutoriaalikin taitaa sovelluksesta löytyä, joten jos et osaa peliä entuudestaan se ei liene haitta.    

Tulipas suttuinen kuva.


Pidän eniten pelisovelluksista, jotka ovat ulkomuodoltaan mahdollisimman uskollisia pelin alkuperäiselle lookille. Haluan että pelinappulat näyttävät alkuperäisiltä ja kuvitus on fyysistä peliä vastaava, tai ainakin mahdollisimman lähellä alkuperäistä.  Näin peliin sukeltaminen on helppoa, jos peli on entuudestaan minulle tuttu.  Istanbul on yksi niistä sovelluksista, joka muistuttaa alkuperäistä peliä niin paljon, etten missään kohtaa tarvinnut tutoriaalia vaan hyppäsin suoraan sovellukseen eräänä kesäyönä, kun kuopukseni oli parikuinen vauva enkä saanut unta yöllä imetysten välissä. Istanbulissa nakkaillaan avustajanappuloita pitkin markettikujia, ja pyritään keräämään viisi rubiinia ennen muita. Pelin taustamusiikki tuo mieleen meluisat basaarikujat ja sahramin tuoksun nenään. Olen pelannut Istanbulia myös kännykällä pahimpaan pelinälkään, mutta ehkä se kuitenkin toimii paremmin hieman isommalta näytöltä.  Tätä pelataan myös miehen kanssa silloin tällöin pass and play:nä kun ei jakseta kaivaa fyysistä peliä hyllystä. Harmi vaan, ettei sovellukseen toistaiseksi ole lisäosia saatavilla. Mocha and baksheesh on nimittäin meidän suosikki tapa pelata. Toivottavasti tulevaisuudessa peli päivitetään myös sillä. 

Nelinpeli alkamassa tietokonetta vastaan.


Koronakeväänä eniten pelikertoja on tainnut kertyä The Castles of Burgundyn äpille. Sovellus oli melko tyyris, se taisi olla lähemmäs 11 euroa, joten harkitsin sen ostoa melko pitkään. Pelihimot veivät kuitenkin voiton ja sovellus tuli hankittua. Ja pelattua ja pelattua. Vakkaripelikamuni Maiju latasi pelin myös omalle tabletilleen ja hänen kanssa onkin tullut pelattua monen monta kertaa netin välityksellä. Tässä sovelluksessa on myös chätti, joten solvauksia voi tilanteen niin vaatiessa lähettää. Aino miinus itselle on sovelluksessa ollut laattojen erilainen kuvitus kuin omassa Burgundyssäni. Ei vaan millään meinaa muistaa kunkin rakennuksen funktiota, tosin ne saa onneksi nopeasti tarkastettua painamalla kyseistä laattaa pitkään. Pelin omintakeinen "vessanpyttyanimaatio" varmasti jakaa mielipiteitä, mutta oikeasti sovellus on melko toimiva. Oma tablettini on jo sen verran vanha, että peli on ajoittain kaatunut, mutta en tiedä satavarmasti onko ongelma minun tabletissani vai sovelluksessa itsessään. Joka tapauksessa restartin jälkeen peli on jatkunut normaalisti.


Luka oli kiinnostunut pelin harppumusiikista enemmän kuin itse pelistä.



Kukaan ei taida yllättyä siitä, että mainitsen Sagradan äpin täällä. Lienee ihan yleistä tietoa, että Sagrada on yksi lemppareistani, joten tietysti latasin myös sen sovelluksen heti kun se tuli saataville. Enkä muuten pettynyt. Sagradan kauniit värit näyttävät myös hyviltä tabletilla ja peli tuntuu hyvin uskolliselta lautapelille. Kyllähän se on myönnettävä, että ei se digitaalisten noppien pyörittely tunnu lähelläkään samalta kuin fyysisten noppien, mutta muuten peli tuntuu hyvinkin samalta. Itse asiassa sovelluksessa tuntuu olevan helpompi tarkkailla kaverien ikkunoita ja päätellä heidän salaisia pisteytyskorttejaan. Lisäosia ei toistaiseksi ole äppiin saatavilla, mutta en ole kerennyt niitä vielä edes kaivata. 

Pelin ihana värikkyys toistuu myös pädillä.


Viime kevättalven ehkä isoin äppihitti oli Raiders of the North Sea. Koska kaikki peli-illat oli peruttu hamaan tulevaisuuteen asti, latasin Raidersin purkaakseni pahimpia pettymyksen tunteita. Vain huomatakseni, että olen muuten todella huono kyseisessä pelissä. Jotenkin muistin, että olisin pärjännyt paremmin silloin kun ollaan ihan kyseistä lautapeliä pelattu, mutta liekö aika kullannut muistot? Joka tapauksesa Raidersin sovellus on oikein toimiva versio pelistä, kuvitus on tuttua The Micon viikkarifantasiaa jne. Vähän ehkä animaatiot välillä pännii, pitäisi varmaan tutkia saako niitä pois päältä tai nopeutettua, niin kuin näissä yleensä pystyy. Verkkopeliä ei ole tullut pelattua, mutta uskallan väittää senkin toimivan ihan hyvin. Pass and Play nyt ainakin on oikein sujuva.

Kampanjapeli alkaa än-yy-tee-nyt.


Seuraavaksi sovellus johon minulla on viha-rakkaussuhde. Terraforming Mars on peli, josta olen pitänyt siitä lähtien oikeastaan kun se julkaistiin 2016. Kun pelistä julkaistiin tablettiversio pitkän odotuksen jälkeen, se oli pakko hankkia. Ensimmäinen reaktioni oli JES, jonka jälkeen salakavalasti pettymys valtasi mieleni. Peli kun näyttää hyvin erilaiselta digiversiona. Hetken aikaa meni siis totuttelussa sen synkkään lookkiin, mutta aikani Marsia pelattua pääsin kuin pääsin yli pettymyksestäni. Seuraava pettymys oli omissa taidoissani soolopelissä, mutta se ei taas ole sovelluksen vika ollenkaan. Jotenkin käsittämättömän ärsyttävää, kun voitto jää yhdestä hapesta tai merilaatasta kiinni. 

Oikeasti miksi minun on pakko pelata vihreällä? Todella ärsyttävää.


Sitten peli, jota en ole koskaan pelannut fyysisenä kappaleena, mutta tabletilla kymmeniä kertoja. Nimittäin Lords of Waterdeep. Sen äppi taisi olla muutamia vuosia sitten jossain tarjouksessa ja latasin sen kun puoli-ilmaiseksi sai. Olen sittemmin myös hankkinut siihen ladattavat lisäosat, joita ilman tulee harvemmin pelattua. Lords of Waterdeep taitaa olla näitä jo lähes klassisia työläisenasettelupelejä, ja toimii mielestäni ihan buenosti. Jostain syystä sen soundtrack on vähän ärsyttävä, tai sitten olen vaan kyllästynyt, joten laitan sen yleensä äänettömälle. Verkkopelistä en LoW:in kohdalla osaa sanoa juuta enkä jaata, kun minulle se on tällainen "lätkinpä meeplejä ennen nukkumaanmenoa"-peli. 

Kuvitus näyttää mielestäni hyvinkin samalta kuin lautapelissä.


Sitten vähän tätä läpsyttelyosastoa, mutta Jaipuria tulee pelattua nykyisin ainoastaan tabletilla. Yksi peli on pelattu alle kymmenessä minuutissa. Olin jossain vaiheessa jo hieman loppuun palanut Jaipurin suhteen, jopa niin paljon, etten huomannut kun se oli vahingossa tippunut pelihyllyn taakse ties kuinka pitkäksi aikaa. Mutta ladattuani sen tabletille, on sitä tullut tahkottua melko säännöllisesti. Varsinkin mukana tuleva kampanjamoodi on ollut kivaa puuhaa. Ja Vincent Dutrai:n kuvitus on iso plussa. Meidän fyysinen Jaipur on sitä vanhaa painosta, jossa on eri kuvitus. 

Illan hämärtyessä voi aina käpertyä sänkyyn ottamaan pari erää Jaipuria.


Uusimpana hankintana on mainittava Cartographers, jonka äpin hankin pari päivää sitten. Ja sitähän on sitten täppäilty. Cartographers on suosikki flip 'n' write -pelini, ja sovellusversio siitä on ihanan nopea, joskin vielä vähän raakile. Peliä voi toistaiseksi pelata vain soolona ja kilpailla kansainvälisellä high score -listalla, joka on mielestäni vähän tylsää. Tosin kuulin huhun siitä, että moninpeli tulee jossain kohtaa, joten maltetaan odottaa vielä hetki. Vaikka sovelluksessa on selkeästi vielä vähän työstettävää, on sitä tullut lätkittyä jo kymmeniä kertoja parissa päivässä. Hups!

Sovellus on kivasti hyvin saman näköinen lautapelin kanssa.


Mitenkäs siellä? Onko jotain lautapeliäppejä joita pelaat pahimpaan pelinälkään?

keskiviikko 12. helmikuuta 2020

Kokoelman kuratointi eli joka keväinen mission impossible, sekä yleisiä kuulumisia Noppapottilandiasta.

Vaikka eletään vasta helmikuuta, tuntuu täällä etelässä ainakin täysin keväältä. Ikkunasta kun katsoo ulos, on näkymä hyvinkin huhtikuinen. Kevät on meille ollut tyypillisesti aikaa, jolloin käydään pelikokoelmaa läpi, ja tehdään tilaa uusille peleille, koska let's face it; niitähän tulee. 
Kokoelman kuratointi on lautapeliharrastuksen pakollinen osa, koska harva asuu kartanossa, jossa on tilaa lopputtomasti. Meillä on kaksi pelihyllyä, toinen hieman edustavampi olohuoneessa, ja sitten se ei-niin-edustava lastenhuoneessa. Lastenhuoneessa tuppaa olemaan perhepelit yms ja olohuoneessa sitten kruununjalokivet, eli minun lempparieurot.

Luka auttaa pölyjen pyyhkimisessä, ennen kuin järjestellään pelit uusiksi.

Meillä on pelejä moneen eri tilanteeseen ja monen tyyppiselle pelaajalle. On harrastajalle, vasta-alkajalle, lapsille ja mummoille. Tilanteeseen kuin tilanteeseen on löydyttävä peli, ja tämä vaikuttaa pitkälti siihen, mitä kokoelmasta voi poistua. Vaikka joku peli ei olisi oma suosikki, voi se jollekulle läheiselleni olla. Jostain syystä pelien ostamisessa tällaista itsehillintää ei minulla ole. Mistä lie johtuu.

Kuten mainitsin, eletään vasta alkuvuotta, mutta silti hyllyyn on ilmestynyt jo jonkin moista uutuutta. Loppu vuonna tilattu Seasonsin lisäosa Path of Destiny päätyi hyllyyn monen vuoden odottelun jälkeen. Yleensä tungen lisäosat aina peruspelin kanssa samaan laatikkoon, mutta Seasonsin kohdalla näyttää nyt vähän siltä, että tämä toinen lisäosa ei mahdukaan samaan lootaan, joten pitää nyt miettiä heivaanko alkuperäisen peruspelin insertin pois. En haluaisi niin tehdä, sillä se on itse asiassa aika toimiva noin muuten. Seasons on muuten aivan mahtava draftauspeli, varsinkin kahdella pelaajalla. Suosittelen!

Kauan tätä piti metsästää, mutta nyt se on minun!

Lisäosista puheen ollen, sain hankittua myös Abyssin lisäosat Kraken ja Leviathan, joita olin metsästänyt jo pitkään. Lieköhän niistä tullut uudet painokset. Abyss on Bruno Cathalan meriaiheinen korttivetoinen lautapeli, josta olen aina pitänyt, mutta peruspelissä oli piirun verran liian vähän sisältöä, ja lisäosat korjasivat sen ainakin omalta kohdaltani. Varsinkin Leviathan, joka korjaa peruspelissä olleet merimonsterit, jotka nyt oli vaan vähän tylsähköjä. Näidenkin kohdalla törmättiin pieneen tilaongelmaan, mutta aion ratkaista sen heittämällä alkuperäisellä insertillä vesilintua.

Hurjan näköiset merimonsterit.

Myyntipinoon päätyi tällä kertaa hyviä pelejä, eikä vain tunkkeja. Ollaan ilmeisesti päästy siihen pisteeseen, ettei sukulaiset enää osta meille markettipelejä "kun te niin tykkäätte peleistä"-mentaliteetillä. Oli esim. surullista nähdä Puerto Ricon menevän, mutta se päätyi hyvään kotiin,
jossa saa varmasti enemmän pöytäaikaa kuin meillä. Mieheni myös luopui Brew craftersista, koska vaikka panimoteema on hänelle mieluinen, ei se peli vaan päässyt ulos hyllystä juuri koskaan. Hyvä peli, ei siinä mitään, mutta meillä Agricola ajaa saman asian ja meille mieluisammalla tavalla.
Myös Mac Gerdtsin Transatlantic koki saman kohtalon, koska aiomme hankkia Concordian tänä vuonna, ja nämä pelit nyt kuuluvat "samalle tontille". Sinällään harmi, koska pidän Transatlanticin laivateemasta, mutta Concordia on silti näistä kahdesta se parempi peli, ja yksi lemppareistani.
Islebound, Lewis&Clark, Alicematic Heroes ja AquaSphere kokivat kaikki saman kylmän kohtalon. Ja luulen, että käyn tässä vielä tuota perhepelihyllyä läpi, koska sinne tuntuu kerääntyvän taas ihan liikaa.

Hyvästit on jätettävä.

Voiton puolella tässä kyllä ollaan, ja vahvasti, sillä hyllyyn on taas päätynyt aivan timanttista, ettei jopa turbotimanttista tavaraa. Ehkä eniten olen innoissani The Castles of Burgundyn uudesta painoksesta, jonka hankin Saksan Amazonista hiljattain. Meillä on pelattu sitä nyt todella paljon, ja rakastuttu siihen.  En pitänyt siitä alkuperäisestä painoksesta ollenkaan, se on niin ankea ja väritön, mutta se asia on onneksi korjattu tässä uudessa versiossa.  The Castles of Burgundy on yksi Stefan Feldin suosituimmista peleistä, eikä turhaan. Sen noppamekaniikka on mielenkiintoinen ja pelin säännöt ovat helposti omaksuttavat.

Ihana, ihana Burgundy.

Feld on muutenkin hieman dominoinut pelipöytäämme, sillä lainasin kirjastosta laattojenasettelupelin Carpe Diem. Tästä olin kuullut paljon hyvää luotettavista lähteistä(http://www.lunkisti.fi/carpe-diem-ruman-ulkoasun-takana-hieno-peli/ ja https://puutyolainen.wordpress.com/2019/10/23/top-9-stefan-feldin-pelini-ja-teravassa-karjessa-uusin-carpe-diem/) . Carpe Diem ei ulkonäöllään kyllä hurmaa ketään, se on tyypilliseen Alean tapaan rujo, mutta ehkä saamme kymmenen vuoden kuluttua hienon juhlajulkaisun. Pelissä asetellaan laattoja omalle pelialustalle, ja pisteytetään niitä vinkeällä tavalla, jossa pelilaudalla on kortteja, joista pelaajien pitää valita mitkä kaksi viereistä korttia pisteyttää kullakin kierroksella. Korttiparin voi pisteyttää vain kerran pelin aikana, ja tästä tuleekin mukavalla tavalla kilpailuhenkeä peliin.

Kolminpelissä laatoista joutuu jo vähän taistelemaan.

Näiden Feldien lisäksi pelipöydälle on noussut lintupeli Wingspan sekä "Splendorintappaja" Masters of Renaissance. Wingspan löytyi jouluna kuusen alta, ja sitä onkin tullut Maijun kanssa pelattua muutamia kertoja. Ja onhan se edelleen todella hyvä. Wingspaniin julkaistiin hiljattain myös lisäosa, joka on meillä ostolistalla. Mutta tämähän ei vie meiltä hyllytilaa, kun se majailee tällä hetkellä Maijun luona. Hankin siihen myös hieman paremmat suojat, eli mattaiset Arcane tinmenin non-glare mediumit. Nämä istuvat Wingspaniin paremmin kuin hyvin, ja tekee kuvien ottamisen ainakin helpommaksi. Kortit eivät myöskään ole näillä niin liukkaat, kuin tavallisilla suojilla. Arcane tinmenit ovat yleensä hieman liian pitkiä kortteihin, mutta en tiedä onko kyse vain näistä non-glareista, mutta ne ainakin istuvat todella hyvin, ja jättävät vain hieman ylimääräistä yläreunaan.

Ei heijasta ei!

Myös Masters of Renaissance pääsi taas pöydälle, ja koska se on kahdella niin nopea, pelasimme usean erän putkeen. MoR:issa kerätään resursseja pöydällä olevasta kuula-automaatista,  joiden avulla ostetaan kortteja omalle pelilaudalle. Näitä kortteja aktivoimalla saa myös resursseja ja yleensä vielä paljon tehokkaammin. Peli loppuu jonkun ostaessa seitsemännen kortin, ja sitten lasketaan pisteet. Simppeliä kivaa, melkeimpä jopa iltapäiväkahvipeliksi voisin tätä luonnehtia. Lahjaksi saatu Masters of Renaissance on ansainnut pysyvän paikan hyllyssämme, ja vaikka vitsailen sen olevan "Splendorintappaja", kyllä ne molemmat pelit meidän hyllyssä ovat edelleen.

Peli vielä melko alkutekijöissään.

Pari uutuutta vielä pitää mainita, vaikka nämä eivät ole vielä päätyneet pöydälle asti. Nimittäin pitkään haaveilemani Gùgōng on liittynyt laumaan. Ming-dynastian aikaiseen Kiinaan sijoittuva  Andreas Stedingin peli on kaunis ja mekaniikoiltaan minua kiinnostava, mutta en osaa vielä sen enempää siitä sanoa. Paitsi sen, että hankin siihen kauniit vihreät lasikivet korvaamaan pahviset jadetokenit, koska minun versioni on retail edition eikä kickstarter deluxe edition, jossa sellaiset olisi kai valmiiksi olleet. Pieni juttu, mutta vaikutus on suuri.


Pieni ero, mutta pidän näiden lasikivien tuntumasta enemmän.

Viimeinen ja uusin tulokas meidän kokoelmaan on innolla odottamani Marco Polo 2 - Im Auftrag des Khan. Kuten varmaan tiedätte, on The Voyages of Marco Polo lempipelini, joten odotin tätä sisarpeliä kuumeisesti. Alunperin siitä piti tulla lisäosa Marco Poloon, mutta ilmeisesti pelin suunnitteluvaiheessa karkasi mopo pojilta kädestä, ja seurauksena onkin kokonaan oma pelinsä. Mekaanisesti toki pelit jakavat paljon samaa dna:ta keskenään, mutta mitä nyt kerkesin hieman eilen illalla selailla sääntövihkosta, on niissä jotain erojakin. Joka tapauksessa noppatyöläisiä on tiedossa, ja siitä olen innoissani. Jotenkin en jaksa uskoa, että tämä korvaisi millään tapaa alkuperäistä Marco Poloa, enkä todellakaan tarvitse sen niin tekevän. Haluan vain lisää, ja tästä toivon sitä saavani.

Illan hämyssä lattea naamariin ja Marcon sääntöjä lukemaan.


torstai 16. tammikuuta 2020

Potion explosion - räjähtävää viihdettä koko perheelle.

Aloitetaan vuosi 2020 räjähtävästi pitkään lupailemani Potion explosionin arvostelulla. Tutustuin peliin viime vuonna, vaikka peli on julkaistu alunperin jo vuonna 2015. Todistaa ainakin sen, etten ole ihan Cult of the New:n orja, vaikka välillä varmasti tuntuu siltä.( Cult of the New on termi, jota käytetään pelaajista, jotka pelaavat vain uusia pelejä. Toim. huom.)

Kakkosedition hieno muovinen kuulalaite.


Potion explosionissa pelaajat ovat velho-oppilaita, jotka tutustuvat taikajuomien ihmeelliseen, joskin hieman räjähdysalttiiseen maailmaan. Lorenzo Silvan, Andrea Crespin ja Stefano Castellin pelissä pelaajat noukkivat vuorollaan kuulia pelipöydän keskellä olevasta jakelulaitteesta, yrittäen valmistaa edessään olevia taikajuomia. Vuorollaan pelaaja nappaa yhden kuulan jakelijasta, ja jos siitä aiheutuu räjähdys, eli kahden tai useamman samanvärisen kuulan ryhmä osuu toisiinsa, saa pelaaja myös nämä kuulat. Ja on hyvin mahdollista, että tästä aiheutuu seuraava räjähdys ja niin edelleen. Jokaisella on kerrallaan edessään kaksi juomaputelia, joidenka valmistamiseen vaaditaan näitä kuulia. Simppeliä eikö?

Tämän lisäksi jokainen taikajuoma antaa pelaajalle jonkun erikoistoiminnon valmistuttuaan, jonka pelaaja voi käyttää vuorollaan näin halutessaan. Jokainen puteli tuo myös voittopisteitä, sekä niistä saa lisäpisteitä jos kerää kolme samaa tai viisi erilaista putelia. Vuorollaan pelaajan on myös mahdollista ottaa yksi ylimääräinen kuula jakelijasta, mutta tästä saa kaksi miinuspistettä eikä siitä aiheutuneita räjähdyksiä lasketa. Siinä on peruspeli pähkinänkuoressa.

Keitokset vielä hieman vaiheessa.


Potion explosionin ensimmäinen lisäosa The Fifth Ingredient tuo peliin kaksi erittäin hyvää lisäystä. Valkoinen viides ainesosa toimii jokerina, joka voi olla mikä väri tahansa. Valkoisia kuulia ei ole pelin alussa jakelijassa, vaan ne saadaan lisäosan mukana tulevien taikajuomien valmistuksen kautta. Toinen lisäosan mukana tuleva erinomainen lisäys on professorit, jotka muuttavat peliä aina hieman. Pelissä voi kerrallaan olla kaksi proffaa, ja meillä tämä on suosituin tapa pelata. Voit toki pelata vain yhdelläkin professorilla, mutta suosittelen vahvasti ottamaan kaksi mukaan. Yhdet suosikeistani on Overwhilma Eplosiwa, joka antaa sinun vaihtaa yhden kuulan valkoiseksi, jos saat vuorollasi kahdeksan kuulan räjähdyksen aikaiseksi, tai  Albedus Humblescore, joka antaa sinun maksaa kahdella saman värisellä kuulalla yhden 2-pisteen miinuslaatan pois.  Mikäli haluaa haastetta peliin kannattaa kokeilla vaikka Gravitha Tidygallia, joka pakottaa pelaajat valmistamaan juomat lisäten kuulat järjestyksessä alhaalta ylös, tai muuten saa sakkopisteitä.

Jokerikuulat vielä käyttämättöminä padassa.


Toinen lisäosa The Sixth Student ei ole mielestäni niin välttämätön kuin ensimmäinen lisäosa, mutta todelliselle Potion-fanille se on toki hyvä hankinta. Lisäosa tuo mukanaan toisen jakelijan, jota tarvitaan jos haluaa pelata 5:llä tai 6:lla pelaajalla(Ei haluta. Toim. huom). Tästä toisesta jakelijasta on kyllä hyötyä, jos sattuu omistamaan peruspelin ykkösedition, jossa kuulajakelija on pahvinen härpäke, joka ei ole kovin kestävä. Kakkoseditiossa tuo olikin jo korvattu muovisella kestävämmällä vaihtoehdolla. Tämän lisäksi lisäosassa tulee kaksi uutta juomaputelia, sekä uusi vihreä kuula. Tämä vihreä kuula toimiikin aika vinkeällä tavalla. Sillä voi korvata minkä tahansa värin juomassa, mutta sitä ei voi yhdistää muuhun kuin toiseen vihreään kuulaan.  Elikä vihreä kuula räjähtää vain yhdistettynä vihreään kuulaan, ja kun sen lisää juomaan vaikka korvatakseen keltaiset kuulat, ei kyseiseen juomaan voi enää laittaa keltaisia kuulia kyseiselle riville.

Mikäli haluaa todella panostaa peliin, voi BoardGameGeekStoresta hankkia tällaisen pelimaton.


Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että Potion explosion on yksi lempparipeleistäni. Peruspeli on makuuni ehkä hieman liian pliisu, joten meillä pelataan aina vähintään ensimmäisellä lisäosalla. Hankin peliin myös itsenäisesti myytävät pelimaton ja promoputelin. Varsinkin tuo pelimatto tekee pelialueesta mielestäni siistimmän, kun kaikille härpäkkeille on oma paikkansa sen sijaan, että ne olisi epämääräisissä pinoissa pöydällä. Potion explosion on hauskaa aivojumppaa, jota pelaan mielelläni koska tahansa. Pelistä on saatavilla myös loistava mobiiliversio, johon suosittelen vahvasti hankkimaan myös Fifth Ingredient -lisäosan.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Top-30 lautapeliä just nyt!

Pistetäänpäs nyt vipinää villatossuihin ja laitetaan lautapelit paremmuusjärjestykseen, niin kuin näin loppuvuodesta on tapanani. Tunnustan olevani yli kuukauden myöhässä, mutta vetoan kiireisiin ja vaikka Postin lakkoon. Ja kiireillä tarkoitan writer's blockia. Kuitenkin halusin saada listani tulille, sillä siitä on tullut jo perinne itselleni. Kuten viime vuonna, niin myös tänä vuonna lista sisältää 30 peliä, koska 20 on vaan liian vähän. Tänä vuonna tuntui, että tuo 30 on myös liian vähän, ja rannalle jäi monen monta ihanaa ja rakasta peliä. Mutta C'est la vie!

Kuten aina, nämä pelit ovat tässä järjestyksessä tänään 17.12. 2019 kun tätä kirjoitan, ja voivat olla ihan eri järjestyksessä ensi viikolla. Edellisvuoden listaan verrattuna on tänä vuonna tapahtunut todella paljon muutoksia, johtuen ehkä hektisemmästä elämästä yhden uhmaikäisen taaperon, yhden tissitakiaisen vauvan ja yhden keski-ikäisen aviomiehen kanssa. Nämä edellämainitut kun ottaa huomioon, on ylipäätään ihme, ettei tämä lista koostu pelkästään Uno-varianteista.

30. Concordia

Mac Gerdtsin Concordia oli viime vuonna sijalla 27, joten melko samoilla sijoilla mennään. Concordia on välimerellinen peli, jossa on herkullinen korttimekaniikka. Pelaajilla on alussa samanlainen setti kortteja, joita he sitten pelaavat kukin vuorollaan tehden näiden suomia toimintoja. Kortteja voi ostella lisää, eli rakentaa omaa pakkaansa oman maun mukaisesti. Pelatut kortit saa takaisin käteen pelaamalla tribune-kortin, koska tahansa itsestä siltä tuntuu. Kartalla edetään niin ukkeleilla kuin laivoilla ja semmottista jännää. Peli on sulava ja kaunis, ja taas ottaa pattiin ettei meillä ole tätä omana! Mutta aina se vaan jotenkin jää muiden pelien jalkoihin. Olen harkinnut pelin uuden Venus-version hankkimista. Liekö ensi vuosi vihdoin tuo Concordian minulle tullessaan? We shall see. Joka tapauksessa peli on mainio, ja suosittelen kokeilemaan. 

 Kaunis, kaunis Concordian kartta.


29. Kingsburg

Vanha kunnon Kingsburg se vaan jaksaa edelleen porskuttaa täällä nuorempien sällien joukossa. Nyt jo yli kymmenvuotias noppatyöläisenasettelupeli on edelleen yhtä kiva kuin sillon ennen muinoin. Paitsi että viimeksi oli sijalla 24. Meillä Kingsburgia pelataan edelleen säännöllisesti, ja aina lisäosalla. Pelissä asettelet noppia laudalle, josta saat kaikkea kivaa kuten kiviä ja puuta. Mitäpä muuta sitä ihminen kaipaa. Kultaa! Joo, sitäkin muuten on. Näillä sitten rakennat omalla pelilaudallasi rakennuksia. Kingsburgin hauskuutta on todella vaikea kuvailla, koska sen keskiaikainen teema on vähän tylsän puoleinen, mutta mekaniikkojen puolesta peli on timanttinen. 

Ihana ykkösedikka.


28. Broom Service

Alexander Pfisterin ja Andreas Pelikanin Broom Service on kivunnut kaksi pykälää korkeammalle, vaikka ei ole edes omaan hyllyyn vielä päässyt. Tämä pick up and deliver -peli on hieno teos, jossa pelaajat kuljettavat taikajuomia pitkin poikin karttaa. Vincent Dutrait:n kuvitus ei todellakaan haittaa ja pohjana pelissä on aivan mahtava rohkea vai arka noita -korttimekaniikka. Pelaamalla noitakortin rohkeana, saatat saada enemmän  tehdyksi, mutta vain sillä ehdolla, että olet viimeinen, joka väittää olevansa kyseinen rohkea noita. Ja siinäkin on sitten se huono puoli, että joudut aloittamaan seuraavan kierroksen, joten aivan satavarmana et pääse olemaan rohkea. Paitsi jos kukaan muu ei sattumalta ole älynnyt valita samaa noitaa kuin sinä. Broom Service ei ole vielä kertaakaan pettänyt minua, ja on siksi ansainnut olla listalla edelleen.

Katsokaa nyt näitä kortteja!


27. Viticulture Essential Edition

Jamey Stegmaierin Viticulture on varmasti monelle tuttu peli. Viinipelinäkin tunnettu Viti on käynyt läpi monta muodonmuutosta, mutta minulla on kokemusta vain Essential Editionista. Se yhdistettynä Tuscany Essential Editioniin on maukas kun lasillinen Chileläistä Shirazia. Viticulturessa pelaajat kasvattavat rypäleitä ja tekevät näistä herkullisia viinejä. Peli on jaettu vuodenaikoihin, joista jokaisessa toimitaan hieman eri lailla. Työläiset, jotka käytetään jonkun vuodenajan aikana nököttää pelilaudalla koko vuoden ajan, eivätkä ole käytettävissä muina vuodenaikoina. On siis pohdittava tarkkaan, että riittää työläisiä oman strategian kriittisiin juttuihin. Ja sitten on vielä toivottava, ettei typerät pelikaverit sotke kuvioita. Viticulture on nyt ollut itselläni mielen sekä pöydän päällä, koska olen pelaillut peliä soolona Automa-kortteja vastaan. Automa on Stonemaier gamesin peleissä mukana tuleva automaattivastus, jota vastaan voi pelata soolona. Yleensä en soolopelaile muuta kuin tabletilla, mutta koska mieheni on viimeaikoina halunnut pelata lähinnä Xboxilla, ei ollut paljon vaihtoehtoja. Yllätyksekseni sain huomata, että tämähän oli ihan vinkeä myös soolokokemuksena. Minulta puuttuu vielä ne kaksi viimeisintä pakkalisäosaa, jotka olisi kyllä ehkä suotava hankkia. Mutta näillä nyt mennään mitä hyllystä löytyy. Eli Viticulture EE ja Tuscany EE.

Keskikokoinen kellari ja muutama viiniputeli.


26. Mombasa

Lisää Alexander Pfisteriä. Mombasa tippui sijalta 14 sijalle 26, mutta älkää olko huolissanne, se on vain seurausta ajan puutteesta. Mombasa on hieman raskaamman puoleinen europeli, jolle ei vain nyt ole ollut aikaa. Pelissä on pakanrakennusta, työläisenasettelua, osakkeita, timantteja ja vaikka mitä muuta. Pakanrakennus pelissä on mielestäni juuri sopivalla tavalla lisämauste, olematta kokonaan pelin juju.  Pidän monesti peleistä, joissa pakanrakennus yhdistetään muihin pelimekaniikkoihin, kuten aikaisemmin listalla ollut Concordia. Mombasassa on hyvä seurata muiden pelaajien peliä varsinkin osakkeiden osalta, mutta toisaalta jos haluaa olla täysin rogue one, niin senkus.

Mombasaa meidän vanhan kämpän lattialla. Voi niitä aikoja!


25. Rajas of the Ganges

Kankeat raajat täällä taas. Edellisellä listalla 26, nyt askeleen ylempänä. Eli samoilla mennään. Inka ja Markus Brandin Rajas of the Ganges sisältää laattojen asettelua ja noppien käyttöä valuuttana, eikä niinkään työläisinä. Didn't see that one coming! Okei, on pelissä työläisiäkin, ne ei vaan satu olemaan noppia. Pelissä on vinkeä pisteytysmekaniikka, jossa peli päättyy kun joku pelaajista saa piste- ja raharatansa risteytymään.  Kankeat raajat skaalautuu aika hyvin eri pelaajamäärille, olen kokeillut kaikkea 2-4 pelaajan väliltä ja oikeastaan pitänyt kaikista. Kaksinpeliä tulee pelattua eniten sattuneista syistä. Peli löytyy muuten myös Yucata.de:stä!

Hiljaa virtaa Ganges.


24. Newton

Voihan omena! Nestore Mangonen ja Simone Lucianin Newton on listalla uusi, herkullinen seepiaeuro. Mikäli et tunne juuri keksimääni termiä seepiaeuro, se tarkoittaa peliä joka on ihana, addiktoiva ja/tai hauska mekaniikoiltaan, mutta jostain syystä joku tuotantopuolella on luullut että seepia, beige tai papyruksen kellertävä ovat hyviä värejä. Vaan kun eivät ole. Peli sentään on aivan timanttinen eurovääntö, jossa pelaajat matkustelevat pitkin poikin Eurooppaa, pelaavat kortteja pöytään(siis oikeasti pelilaudalla on kuva työpöydästä), laittavat kirjoja hyllyyn ja pistävät oppilaita hommiin. Eipäs, neulalla pistetään, asioita pannaan. Näin tapasi äidinkielenopettajani sanomaan. Pelissä on kolme eri lautaa; kartta, teknologiapuu ja pelaajan oma kirjahylly ja työpöytä -lauta. Korteissa on päätoiminto ja ehkä myös joku spessuhomma. Kartalla voi käydä erilaisissa jännissä paikoissa kuten Stonehengessä tai tutuissa kaupungeissa, joissa on yliopistoja eli ei tuppukylissä. Teknologiapuu on se lauta, minne niitä oppilaita(vai onkohan nämä sittenkin groupieita?) pannaan. Italialaiset ne vaan osaa. Suunnitella europelejä minun makuuni siis.

Kirjahyllyn täyttöä.


23. Azul

Ah, Michael Kiesling minkä menit tekemään! Nimittäin loit hittituotteen nimeltä Azul.  Sittemmin on tullut Sintraa ja Summer pavilionia, mutta kyllä se alkuperäinen Azul nyt on vaan paras. Azulissa pelaajat nostavat laattoja pöydän keskeltä ja asettavat niitä omalle pelilaudalleen. No on siinä nyt pari kommervenkkiä lisää, mutta perusideana on saada oma ruudukkonsa täyteen nättejä kaakeleita. Koska niitä ne azulejos-laatat vähän niinku on.  Huonosti jos käy, joudut ottamaan myös laattoja jotka ei sovi laudallesi ja saat niistä miinuspisteitä. Se se vasta nyppii.

Muistattehan Noppapotin virallisen Azul-lisäosan: Sinitarra!


22. Alien Frontiers

No tulihan niitä noppatyöläisiä lisää! Alien Frontiers on tipahtanut pari askelta listalla, mutta ei se mitään. Edelleen fanitan sitä. Meillä on pelistä Big box jossa on kaikki lisäosat, promot yms. Mutta ihan pelkkä peruspelikin on tosi hyvä, ja sitä tuleekin eniten pelattua. Pelaajat kolonisoivat kaukaista planeettaa, ja louhivat sen kuusta kuumalmia yms. ja kaikki tämä tehdään nopilla. Asutuksilla vallataan alueita planeetalta, ja jokainen alue tuo sitä hallitsevalle pelaajalle jonkun edun pelin muihin toimintoihin. Korteilla saa yleensä kanssa kaiken laisia kivoja bonuksia, tai joskus jopa vähän muita pelaajia kiusaaviakin juttuja, vaikkei peli nyt suorastaan mikään take that -peli olekaan. Tässä on pelaajienvälistä kiusoittelua abouttiarallaa saman verran kuin esim Terraforming Marsissa. Retro avaruuslook on myös hauskaa vaihtelua.

Avaruustreffeillä. Tämä vielä siltä ajalta, kun ei omistettu Big boxia.


21. Tzolk'in - The Mayan Calendar

Italialaista pelituotantoa taas vuorossa. Tzolk'in on Luciani & Tascini duon jo hieman vanhempaa tuotantoa. Pelissä käskytetään työläisiä hauskojen rattaiden avulla, jotka pyörivät liikuttaen työläisiä aina vain parempien saaliiden perään. Ongelma vaan on, että vuorolla on aina laitettava tai otettava pois ukkeli. Ja jos kaikki on jo laudalla, niin noh, sitten on pakko ottaa pois vaikka ei haluaisi. Peliin on myös lisäosa Tribes & prophesies, joka on myös bueno.

Pidän Tzolk'inin graafisesta ilmeestä.


20. Rococo

Rococo oli edellisvuoden listalla sijalla 19, joten on aika hyvin pitänyt pintansa. Tämä pakanrakennusta ja aluehallintaa yhdistelevä peli on saanut vakiopaikan meidän pelihyllystä jo viitisen vuotta sitten, enkä usko sen sieltä lähtevän. Teema pelissä on kivan erilainen; olet vaatturi joka haluaa saada pukujaan mahdollisimman hyvin näytille Ludvig XV:n hovissa. Olen puhunut tästä pelistä jo monta kertaa, joten eipä tässä taida olla mitään lisättävää. Kokeilkaa ihmeessä! Oli muuten meidän ensimmäinen pelilaina kirjastosta.

Anoppilassa ommellaan kolttuja.


19. Wingspan

Tuore Kennerspiel des Jahres -voittaja Wingspan nousi lentoon meilläkin. Pääsin ensimmäisen kerran pelaamaan sitä maaliskuussa, ja sitä on sittemmin kerennyt kertyä jo useampi pelikerta vyön alle. Teki siis selkeästi vaikutuksen, kun pääsi heti listalle. Koneistonrakentelu on aina mieluisa mekaniikka, ja tässä se on hyvinkin toimivasti toteutettu. Plussaa vielä erottuvasta teemasta ja erityisen kauniista kuvituksesta. Elizabeth Hargrave on osunut kultasuoneen tässä pelissä.  Wingspan on oikeastaan melko simppeli peli. Pelaat lintukortteja pelilaudallesi kolmeen eri alueeseen ja voit tehdä neljää eri perustoimintoa: pelata kortin, kerätä ruokaa, munia tai nostaa lisää kortteja. Joka kierros pisteytetään eri lailla, ja tämä tuo kivan kilpaelementin peliin. Saanko kerättyä munia tällä kierroksella varmasti enemmän kuin muut vai rupeanko jo suunnittelemaan viimeisen kierroksen pisteytystä varten?

Pelaisiko aamukyyhkyn, vaikka siitä ei pisteitä heru?


18. Bunny Kingdom

Oletteko kuulleet miehestä nimeltä Richard Garfield? Jos ette, niin menkää lukemaan Annikan tekemä haastattelu Todellisuuspaon sivuilla. Magic: The Gathering on varmasti kaikille tuttu nimi, mutta se ei tällä listalla esiinny. Sen sijaan aivan mahtava pupupeli Bunny Kingdom esiintyy. Se on korttien draftauspeli söpöllä puputeemalla. Valloitat alueita pelilaudalla draftaamalla kortteja, joissa on pelilaudalta löytyviä koordinaatteja kuten esim A1 tai B5. Näistä ruuduista muodostat läänejä, jotka sitten pisteytetään kaavalla: läänin tornien määrä kerrottuna sen tuottamien eri resurssien määrällä. Voi aluksi tuntua sekavalta, mutta on oikeasti todella simppeli. Torneja saa rakentamalla vallattuihin alueisiin linnoja. Korteissa voi olla toki myös hieman spessumpia juttuja, kuten kuninkaallinen porkkana tai opportunisti kani. Peliin on saatavilla yksi lisäosa Bunny Kingdom: In the Sky, josta mielelläni kuulisin mielipiteitä.

A7:sta saisi tontin merinäkymällä.


17. Fields of Arle

Kerkesin tässä jo ihmettelemään, että eikö listaltani löydy yhtään Uwea. Kaksinpelattava Fields of Arle saa kunnian olla ensimmäinen(SPOILER! ei siis viimeinen) Uwe Rosenbergin peli listallani. Peli koostuu lähinnä turpeesta, eläimistä ja kymmenistä muista pikkuasioista. Se vie myös aivan valtavasti tilaa, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei sitä ole tullut niin useasti enää pelattua. Meidän olohuoneen pöytä on sille liian pieni. Mutta Arle on silti minulle rakas, ja kun sen saa pöydälle, on se kaiken sen setuppivaivan arvoinen. Peli on uwemaiseen tapaan tuttua työläisenasettelua ja oman farmin rakentelua. Lisäosa Tea & trade tuo peliin myös kupposellisen teetä. Niin kuin Itä-Friisiassa on tapana. Kahteen vuodenaikaan jaettu pääpelilauta rajaa eri toiminnot sallituiksi vain kesällä tai talvella. Tätähän oli myös aikaisemmin listalla mainitussa Viticulturessa, joten ehkä se toimintojen rajoitettu käyttöoikeus on minusta hauska mekaniikka. Mene ja tiedä, mutta Fields of Arle on mahtava peli!

Ihan pienestä pelistä ei ole kyse.



16. Terraforming Mars

Vuoden Peli sekä Pelaajien Valinta -voittaja Terraforming Mars löytyy tänä vuonna sijalta 16. Yhden sijan alempana kuin vuonna 2018.  Joku tässä pelissä siis edelleen kiehtoo. Pidän yleisesti kyllä scifistä, ja Marsin maankaltaistamisessa on sitä jotain. Teemana se on jopa lähes uskottava ja todentuntuinen. Ei avaruusolentoja. Terraforming Mars on tableau-rakentelua, eli siis peli jossa kortit pelataan omalle pelialueelle, kuin tauluksi tai kuvaelmaksi. Pääpelilaudalla on tyhjä Mars-planeetta, joka pitäisi saada maankaltaistettua niin, että asuminen siellä ei olisi aivan perseestä. Elikä lämpötilaa ylös, metsää ja meriä karun aavikon tilalle ja sitä herkullista happea ilmakehään. Pelin tuontatoarvot ovat aina olleet vähän pakkasen puolella, komponentteja on nimittäin kyllä todella vaikea kehua millään tapaa. Mutta kun siitä pääsee yli, niin alta löytyy mielenkiintoinen ja viihdyttävä peli. Nykyään peli löytyy myös suomennettuna, joka on huippuhieno juttu!

Kasvihuonekaasuilla luulisi lämmön lähtevän nousuun!


15. Le Havre

Seuraavaksi lisää Uwea. Le Havre on satamalta tuoksuva työläisenasettelupeli, jossa pelaajalla on vain yksi työläinen. Sen käyttö on siis suunniteltava hyvin, vaikkakin monesti valintoja olisi useita hyviä, ja harmittaa että saa tehdä vain yhden. Le Havre on hyvin uwemainen resurssivääntö, josta ei nippeliä tai nappelia puutu. Itselle mieluisin pelaajamäärä on kahdella pelaajalla, koska peli on melko pitkä. Pelin satamateema on kiehtova, ei sitä ainaista lammasfarmia. Silläkin uhalla, että toistan itseäni, on pelilaudan kolme irrallista palaa edelleen käsittämättömän typerä idea, ja sen keksinyt tyyppi sietäisi saada satikutia.

Maata näkyvissä.


14. Caverna: the cave farmers

Kas, kaksi Uwea peräkkäin. Seuraavana vuorossa onkin Caverna, joka taitaa olla tämänhetkinen lemppari-Uwe. Joku sen tavassa yhdistää agricolamainen farmaus luolan sisustamiseen ja seikkaileviin kääpiöihin vain jotenkin kiehtoo. Pelin setup on välillä vähän rasittava, ja jonkunlaisen insertin hankkiminen on ehkä suotavaa. Kuten ehkä olette jo osanneet päätellä, on työläisenasettelu myöskin yksi suosikkimekaniikoistani. Pelihyllystäni löytyy myös Cavernan pikkuveli Cave vs cave, josta pidän myöskin todella paljon.

Minun Cavernani on tuunattu mieleisekseni.


13. Quacks of Quedlinburg

Puoskarit! Tämä Kennerspiel des Jahres -voittaja vuodelta 2018 yllätti minut täysin. Taisin vielä Lautakunnan SdJ-jaksossa haukkua, miten epäomintakeinen idea pelissä on, sillä onhan Orléansissakin pussi josta vedetään nappuloita. Myönnän tässä ja nyt näin julkisesti, että olinpas väärässä Puoskareiden suhteen. Nimittäin tämä push your luck -perhepeli on tullut meidän hyllyyn jäädäkseen. Puoskareissa kukin pelaaja yhtäaikaisesti nostaa pussistaan lätysköitä, joita sitten asettelee pelilaudalleen. Nappuloita on erivärisiä ja -numeroisia, ja valkoisten nappuloiden summa ei saa ylittää seitsemää, tai pelisi loppuu sillä kierroksella siihen. Temaattisesti pelissä valmistetaan taikajuomia, jonka ainesosia pussista vedetään. Jokaisen kierroksen jälkeen juomista saa pisteitä ja rahaa, jonka voi käyttää uusien ainesosien ostamiseen. Peli on koukuttava, kepeä, helppo oppia ja hauska kerta toisensa jälkeen. Hauskinta on toki, kun muut epäonnistuvat ja itse onnistuu nostamaan pussista vain ne parhaimmat ainesosat, valkoisten cherry bombien jäädessä pussiin.

Pata porisemassa.


12. Villainous

Disney-pelit eivät yleensä ikinä ole kovin kummoisia, mutta Villainous on poikkeus joka vahvistaa säännön. Noppapotissakin arvosteltu Villainous on yksi viimeisten kuukausien hottiksista meillä, ja se näkyy. Peliä on tullut pelattua toistakymmentä kertaa monilla eri pelaajamäärillä ja monissa eri tilanteissa. Pelissä pelaajat ottavat jonkun Disney-pahiksen roolin, ja yrittävät kukin suoriutua omasta voittoehdostaan. Pelaajalla on kaksi pakkaa, toinen omille korteille ja toinen Kohtalo-pakka, josta muut pelaajat voivat pelata kortteja hidastaakseen hänen peliä. Jokaisen pelaajan kortit ovat täysin erilaiset kuin muiden, ja yleensä temaattisesti hyvin saduille uskollisia. Tuuria pelistä toki löytyy, sillä monesti pelaajan täytyy löytää pakasta jotkut tietyt kortit, mutta kokemuksen myötä pakkojen käyttäminen oikealla tavalla helpottuu ja peliä on silloin helpompi hallita. Tällä hetkellä odotan into pinkeänä, että saan uusimman Evil comes prepared -lisäosan itselleni!( Tontut paljastivat, että sellainen olisi mahdollisesti pukinkontissa, joten jäämme odottamaan joulua innolla!)

Pahatar possuineen.


11. Trains

Pakanrakennuspeli Trains on ottanut pienen pulahduksen listalla alaspäin sijalta kolme sijalle yksitoista, mutta siitä huolimatta se on edelleen suosikkini pakanrakennuspeleistä. Se yhdistää perinteisen korttien ostelun junaratojen kyhäilyyn pelilaudalla, ja tekee sen simppelillä ja kivalla tavalla. Hyvin pitkälti Dominionia kopioiva peli on vaan niin paljon parempi juurikin tuon pelilaudan takia, koska se antaa selkeän motiivin korttien ostoon. Pelissä on muutakin tehtävää kuin vain pistekorttien haaliminen, joka on tylsää ja epätemaattista. Hisashi Hayashin Trains on ollut listallani jo monta vuotta, ja syystä.

Aika peruskortteja tässä kädessä.


10. Sagrada

Sagrada on noussut kuusi sijaa edellisestä vuodesta. Eikä syyttä. Näin noppafanaatikkona tämä peli on kuin luotu minua varten. Sagradassa pelaajat rakentavat kauniita lasi-ikkunoita nopista. Saman väriset, eivätkä saman numeroiset nopat saa olla kohtisuoraan vierekkäin. Jokainen pelaaja valitsee pelin alussa ikkunakorteista mitä ikkunaa lähtee rakentamaan, ja kyseiseen korttiin on printattu joitakin vaatimuksia, kuten esim värejä tai numeroita jo etukäteen. Osa ruuduista taas on valkoisia, joihin saa laittaa sitten itse päättämiään värejä tai lukuja, ottaen huomioon väri- ja numerosäännöt. Sagrada on samalla ihanan haastava mutta toisaalta se rentouttaa minua, koska se vie ajatukseni pois kaikesta muusta. Meillä on myös molemmat tähän mennessä ilmestyneet lisäosat, ja niistä varsinkin Passion on todella helppo lisätä peliin, vaikka pelissä olisi aloittelijoita mukana.

Sagrada molemmilla lisäosilla.


9. Chronicles of Crime 

Sain Chronicles of Crimen joululahjaksi aviomieheltäni, ja ihastuimme siihen molemmat valtavasti. Näköjään niin paljon, että se hyppäsi heti listalla top10:een. Chronicles of Crime on äppiavusteinen rikoksenratkomispeli, jossa ei tarvitse lukea sääntöjä. Äppi kertoo sinulle, mitkä kortit tai laatat pitää ottaa esiin ja milloin. Puhtaasti päättelykykyä käyttävä peli on erilainen, koukuttava ja siinä on meille juuri sopiva määrä tarinaa, olematta kuitenkaan mikään roolipeli. Pelissä on merkitystä esimerkiksi ajoituksella, milloin menet mihinkin kohteeseen ja milloin kuulustelet ja ketä. Lisäosa Noir tuo peliin vielä uutena elementtinä mahdollisuuden murtautua, lahjoa, pelotella ja vakoilla. Rikospaikkoja voi tutkia erikseen myytävien 3D-lasien avulla, ja on täysin pelaajista kiinni, miten tarkasti he kuvia katsovat ja löytävät vihjeitä. Rikospaikkaa voi toki tutkia useampikin pelaaja, mutta tämä kuluttaa aikaa, ja joskus se on kortilla. Aivan mahtava peli.

Näillä eväillä ratkeaa keissi kuin keissi.


8. Istanbul

Rüdiger Dornin Istanbul on ollut jo vuosia peli josta pidän. Jostain syystä se ei koskaan yltänyt tälle listalle, ennen kuin viime kesänä ostimme Istanbul Big boxin omaksi. Se, yhdistettynä hienosti toteutettuun äppiversioon, on nostanut Istanbulin kolmenkymmenen lempparipelini joukkoon, ja vielä niinkin korkealle kuin numero kahdeksan. Varsinkin jos pelataan Mocha & baksheesh -lisäosalla, on peli timanttinen. Pelissä on tarkoitus saada ensimmäisenä kerättyä viisi rubiinia. Tämä onnistuu juoksemalla pitkin Istanbulin kujia assistentteja viskoen sinne tänne. Vuorollaan pelaaja saa liikkua yhden tai kaksi laattaa. Päätepysäkille on jätettävä assistenttinappula, tai noukittava sieltä aikaisemmin sinne jätetty sellainen. Muulloin kyseistä laattaa ei saa aktivoida. Laatoissa on kaikkea maan ja taivaan välillä, teehuoneista moskeijoihin ja korumyyjiin. Pelaajilla on kärryt, joihin he lastaavat varastoista kerättyä tavaraa, jotka voi sitten myydä rahaksi tai vaihtaa rubiineiksi palatsissa. Keskusaukion lähteelle voi mennä levähtämään ja kutsua kaikki assistenttinsa taas jonoon. Istanbul on koukuttava peli, ja pelaan sitä mielelläni milloin tahansa. Kertoo jotain pelin koukuttavuudesta, kun yöllä imettäessäni kuopustamme saatan samalla kaivaa kännykän esiin ja pelata yhden erän Istanbulia.

Vielä on rubiineja runsaasti jäljellä.

7. Seasons

Pitkän linjan Noppapottifanit tietävät, että Seasons on yksi suosikeistani. Se on hengannut top10:ssä vuodesta toiseen, eikä näköjään asiat ole muuttuneet vuodessa. Régis Bonnesséen Seasons on sitä itselleni niin mieluisaa korttien draftausta yhdistettynä noppiin ja resurssien keräilyyn. Värikäs kuvitus vetää puoleensa ja pelin nopat ovat mielekkään kookkaat. Pelin alussa pelaajat draftaavat itselleen yhdeksän korttia, jotka jaetaan kolmeen pakkaan. Uuden pakan pelaaja saa käyttöönsä aina kun uusi vuosi alkaa, ja näitä vuosia pelissä on siis kolme. Pelaamattomista korteista tulee miinuspisteitä, joten olisi suotavaa saada mahdollisimman moni korteista pelattua. Peliin on kaksi lisäosaa, Enchanted Kingdom ja Path of Destiny, joista viimeinen on minulla vielä hankkimatta.

Seasons on ihanan värikäs kokonaisuus.


6. Potion Explosion

Ah, Potion explosion on aivan mahtava perhepeli! Pelissä tehtaillaan taikajuomia keräämällä kuulia muovisesta( tai pahvisesta jos on 1.edikka) kuulanjakajasta. Pelaaja ottaa vuorollaan yhden kuulan pois, ja jos hän onnistuu saamaan kaksi saman väristä kuulaa kolahtamaan yhteen, saa hän ne itselleen. Ja vielä parempi jos tästä muodostuu ketjureaktio, joka antaa hänelle useampia värejä. Jokainen taikajuoma antaa valmistuttuaan pelaajalle jonkun bonuksen, jos hän päättää sen käyttää. Käytetyistä juomista saa kuitenkin myös pisteet, joten niitä ei kannata pantata turhaan! Minulla on peliin myös molemmat lisäosat, jotka tuovat lisää taikajuomia, sekä uuden värisiä kuulia, jotka toimivat hieman eri lailla kun peruspelin normaalit kuulat. Tälle pelille voin antaa erittäin vahvan suosituksen. Kannattaa myös harkita ensimmäistä lisäosaa  The Fifth Ingredient, sillä sen mukana tulevat professorit tekevät pelistä mielestäni mielenkiintoisemman. Kokeilkaa myös Potion Explosion äppiä, se on hyvin toteutettu.

Pelissä myös The Sixth student -lisäosa vihreine kuulineen.


5. Everdell

Listani kovin nousija on tyhjästä suoraan sijalle viisi noussut Everdell. Työläisenasettelua ja koneistonrakentelua yhdistävä Everdell on söpöäkin söpömpi peli, joka miellyttää minua niin monella eri tavalla. Peli on jaettu vuodenaikoihin, mutta sen sijaan, että pelaajat siirtyisivät kaikki yhtäaikaa uuteen vuodenaikaan, tekee jokainen sen sitten kun itse niin päättää. Tästä johtuen pelaajat voivat olla eri vuodenajoissa eri aikaan. Pelaajat saavat lisää työläisiä siirtyessään vuodenajasta toiseen, joten siirtyminen eteenpäin on välttämätöntä. Kukin pelaaja rakentaa omaa kaupunkiaan korteista eteensä. Korteista saa niin pisteitä, resursseja kuin toimintojakin.  Korteista rakentuu pikkuhiljaa koneisto, joka ruokkii pelaajaa aina vain kiihtyvällä vauhdilla. Everdell on näyttävän näköinen peli, joka kyllä huomataan. Kuvitus on todella hienoa ja komponentitkin oikein mukiinmeneviä, jopa minun retail-versiossani. Peliin on jo nyt saatavilla Pearlbrook-lisäosa, joka tuo uutena resurssina helmet peliin, sekä yhden erikoistyöläisen. Keväämmällä olisi sitten tulossa lisää pelattavaa Spirecrest- ja Bellfaire-lisäosien muodossa.

Everdellin pelilauta on aika näyttävä.


4. Dungeon Petz

Luolalemmikit ovat täällä taas! Ja täsmälleen samalla sijalla kuin viimeksikin. Dungeon petz on Vlaada Chvatilin fantasiateemainen työläisenasettelupeli, jossa pelaajat kasvattavat söpöjä monstereita ja myyvät niitä lemmikeiksi. Lemmikeille pitää hankkia häkkejä, virikkeitä, ruokaa ja kenties jopa lääkkeitä. Sitten niitä pitäisi viedä näyttelyihin, siivota häkkejä kakasta ja myydä toivottavasti hyvään hintaan. Kaikki pelissä on temaattista ja vaikka aivot ovatkin välillä solmussa, on Dungeon petz kerta toisensa jälkeen yhtä viihdyttävä. Lisäosa Dark alleys tuo peliin mm. mustan marketin, lemmikipsykologin ja ennustajaeukon teltan.

Pikkupirulaiset valmiina lapioimaan kakkaa.


3. Roll Player

En tiedä osasitteko arvata, että Roll Player on noussut top3:en. Jotenkin arvasin jo viime vuonna, että sen sijoitus yhdeksännestä nousee, ja niinhän siinä kävi. Peli on hieman Sagradan sukulaissielu, mutta kuitenkin paljolti erilainen. Pelin fantasiateema jo tekee siitä erilaisen tuntuisen, ja varsinkin lisäosa Monsters & minions, tekee pesäeroa näiden kahden pelin välille. Noppien draftaaminen omalle pelilaudalle on kutkuttavan mielenkiintoista, ja juuri sopivalla tavalla aivonystyröitä hierovaa. Tästäkin pelistä olen puhunut monesti, joten ei varmaan tarvitse sen enempää tähän hätään kirjoitella. Huhtikuussa pitäisi tulla uusimman lisäosan, jonka myös potkustarttasin tavoistani poiketen, enkä malttaisi millään odottaa sitä!

Noppia noppia! 


2. Five Tribes

Viisi heimoa on  edelleen yksi lemppareistani, vaikka se ei vähään aikaan ole pöydälle päässytkään. Pelissä liikutellaan meeplejä laatalta toiseen Mancala-tyyppisellä mekaniikallla ja aktivoidaan laattojan sen mukaan, minne laatalle päädytään. Pelissä on kutkuttavia hetkiä, kun näet toisen pelaajan vuorolla loistavan siirron, ja yrität olla tuijottamatta kyseistä laattaa ettet vaan anna kaverille vinkkiä hyvästä muuvista. Peliin on saatavilla kaksi isompaa lisäosaa ja yksi korttilisäosa, ja minulta löytyy ne kaikki.

Mietteliäs mies ja keikistelevä Djinn.


1. The Voyages of Marco Polo

Todellisuuspaon Annika oli satavarma, ettei Marco Polo olisi enää minun ykköseni, mutta sori vaan, kyllä se edelleen on. Vaikka edellisin pelikerta onkin tapahtunut online Yucata.de:ssä, on Marco Polo silti minulle numero uno. Noppatyöläiset ovat ehdottomasti minun juttuni, ja Marco Polossa niiden käyttö monella eri tapaa on mielenkiintoista ja viihdyttävää. Pelin alussa valittavat hahmot ovat kukin tavalla ja toisella megahyviä, ja peliä voi pelata monella toisistaan poikkeavalla tavalla näistä johtuen. Lisäosa Agents of Venice tuo peliin vielä enemmän pohdittavaa lisälaudan muodossa, ja minilisuri New Characters taas lisää hemmoja. Nyt syksyn Essenissä julkaistiin pelistä uusi versio Marco Polo 2 -  In the service of the Khan, joka jakaa pitkälti samoja mekaniikkoja edeltäjänsä kanssa, mutta lisää uuden resurssin ja tekee matkustelusta helpomman mutta huomattavasti tarpeellisemman. Odotan suurella innolla saavani tuon pelin käsiini!

Basaari täynnä ostajia.


Näin on pelit laitettu taas paremmuusjärjestykseen. Yllätyksiä oli tänä vuonna jonkun verran, esimerkiksi Glass Roadin ja Imperial Settlersin tippuminen juuri ja juuri listan alle. Ja Grand Austria Hotel ei vieläkään yltänyt sijoituksiin asti, vaan jäi kuplimaan pinnan alle. Ehkä osasyynä on se, että tänä vuonna on tullut pelattua niin paljon minulle uusia pelejä, ja tutustuttua myös vanhempiin mutta minulle uusiin peleihin, enemmän kuin pelattua näitä minun vanhoja jo hyväksi todettuja suosikkeja . Myös Deuksen ja Elysiumin tippuminen on hämmästyttävää, mutta pidän niistä kyllä edelleen. Listalla näkyy myös kevyempien pelin nousu, sillä kulunut vuosi on ollut rankka, ja raskaimmille peleille ei aina vain löydy aivokapasiteettia väsyttävän päivän jälkeen. On myös hyvä muistaa, että nämäkin sijoitukset ovat viitteellisiä ja ensi viikolla voi fiilis olla taas ihan eri. Mutta se on varmaa että Marco Polo on ykkönen!