torstai 16. tammikuuta 2020

Potion explosion - räjähtävää viihdettä koko perheelle.

Aloitetaan vuosi 2020 räjähtävästi pitkään lupailemani Potion explosionin arvostelulla. Tutustuin peliin viime vuonna, vaikka peli on julkaistu alunperin jo vuonna 2015. Todistaa ainakin sen, etten ole ihan Cult of the New:n orja, vaikka välillä varmasti tuntuu siltä.( Cult of the New on termi, jota käytetään pelaajista, jotka pelaavat vain uusia pelejä. Toim. huom.)

Kakkosedition hieno muovinen kuulalaite.


Potion explosionissa pelaajat ovat velho-oppilaita, jotka tutustuvat taikajuomien ihmeelliseen, joskin hieman räjähdysalttiiseen maailmaan. Lorenzo Silvan, Andrea Crespin ja Stefano Castellin pelissä pelaajat noukkivat vuorollaan kuulia pelipöydän keskellä olevasta jakelulaitteesta, yrittäen valmistaa edessään olevia taikajuomia. Vuorollaan pelaaja nappaa yhden kuulan jakelijasta, ja jos siitä aiheutuu räjähdys, eli kahden tai useamman samanvärisen kuulan ryhmä osuu toisiinsa, saa pelaaja myös nämä kuulat. Ja on hyvin mahdollista, että tästä aiheutuu seuraava räjähdys ja niin edelleen. Jokaisella on kerrallaan edessään kaksi juomaputelia, joidenka valmistamiseen vaaditaan näitä kuulia. Simppeliä eikö?

Tämän lisäksi jokainen taikajuoma antaa pelaajalle jonkun erikoistoiminnon valmistuttuaan, jonka pelaaja voi käyttää vuorollaan näin halutessaan. Jokainen puteli tuo myös voittopisteitä, sekä niistä saa lisäpisteitä jos kerää kolme samaa tai viisi erilaista putelia. Vuorollaan pelaajan on myös mahdollista ottaa yksi ylimääräinen kuula jakelijasta, mutta tästä saa kaksi miinuspistettä eikä siitä aiheutuneita räjähdyksiä lasketa. Siinä on peruspeli pähkinänkuoressa.

Keitokset vielä hieman vaiheessa.


Potion explosionin ensimmäinen lisäosa The Fifth Ingredient tuo peliin kaksi erittäin hyvää lisäystä. Valkoinen viides ainesosa toimii jokerina, joka voi olla mikä väri tahansa. Valkoisia kuulia ei ole pelin alussa jakelijassa, vaan ne saadaan lisäosan mukana tulevien taikajuomien valmistuksen kautta. Toinen lisäosan mukana tuleva erinomainen lisäys on professorit, jotka muuttavat peliä aina hieman. Pelissä voi kerrallaan olla kaksi proffaa, ja meillä tämä on suosituin tapa pelata. Voit toki pelata vain yhdelläkin professorilla, mutta suosittelen vahvasti ottamaan kaksi mukaan. Yhdet suosikeistani on Overwhilma Eplosiwa, joka antaa sinun vaihtaa yhden kuulan valkoiseksi, jos saat vuorollasi kahdeksan kuulan räjähdyksen aikaiseksi, tai  Albedus Humblescore, joka antaa sinun maksaa kahdella saman värisellä kuulalla yhden 2-pisteen miinuslaatan pois.  Mikäli haluaa haastetta peliin kannattaa kokeilla vaikka Gravitha Tidygallia, joka pakottaa pelaajat valmistamaan juomat lisäten kuulat järjestyksessä alhaalta ylös, tai muuten saa sakkopisteitä.

Jokerikuulat vielä käyttämättöminä padassa.


Toinen lisäosa The Sixth Student ei ole mielestäni niin välttämätön kuin ensimmäinen lisäosa, mutta todelliselle Potion-fanille se on toki hyvä hankinta. Lisäosa tuo mukanaan toisen jakelijan, jota tarvitaan jos haluaa pelata 5:llä tai 6:lla pelaajalla(Ei haluta. Toim. huom). Tästä toisesta jakelijasta on kyllä hyötyä, jos sattuu omistamaan peruspelin ykkösedition, jossa kuulajakelija on pahvinen härpäke, joka ei ole kovin kestävä. Kakkoseditiossa tuo olikin jo korvattu muovisella kestävämmällä vaihtoehdolla. Tämän lisäksi lisäosassa tulee kaksi uutta juomaputelia, sekä uusi vihreä kuula. Tämä vihreä kuula toimiikin aika vinkeällä tavalla. Sillä voi korvata minkä tahansa värin juomassa, mutta sitä ei voi yhdistää muuhun kuin toiseen vihreään kuulaan.  Elikä vihreä kuula räjähtää vain yhdistettynä vihreään kuulaan, ja kun sen lisää juomaan vaikka korvatakseen keltaiset kuulat, ei kyseiseen juomaan voi enää laittaa keltaisia kuulia kyseiselle riville.

Mikäli haluaa todella panostaa peliin, voi BoardGameGeekStoresta hankkia tällaisen pelimaton.


Ei varmasti tule kenellekään yllätyksenä, että Potion explosion on yksi lempparipeleistäni. Peruspeli on makuuni ehkä hieman liian pliisu, joten meillä pelataan aina vähintään ensimmäisellä lisäosalla. Hankin peliin myös itsenäisesti myytävät pelimaton ja promoputelin. Varsinkin tuo pelimatto tekee pelialueesta mielestäni siistimmän, kun kaikille härpäkkeille on oma paikkansa sen sijaan, että ne olisi epämääräisissä pinoissa pöydällä. Potion explosion on hauskaa aivojumppaa, jota pelaan mielelläni koska tahansa. Pelistä on saatavilla myös loistava mobiiliversio, johon suosittelen vahvasti hankkimaan myös Fifth Ingredient -lisäosan.

tiistai 17. joulukuuta 2019

Top-30 lautapeliä just nyt!

Pistetäänpäs nyt vipinää villatossuihin ja laitetaan lautapelit paremmuusjärjestykseen, niin kuin näin loppuvuodesta on tapanani. Tunnustan olevani yli kuukauden myöhässä, mutta vetoan kiireisiin ja vaikka Postin lakkoon. Ja kiireillä tarkoitan writer's blockia. Kuitenkin halusin saada listani tulille, sillä siitä on tullut jo perinne itselleni. Kuten viime vuonna, niin myös tänä vuonna lista sisältää 30 peliä, koska 20 on vaan liian vähän. Tänä vuonna tuntui, että tuo 30 on myös liian vähän, ja rannalle jäi monen monta ihanaa ja rakasta peliä. Mutta C'est la vie!

Kuten aina, nämä pelit ovat tässä järjestyksessä tänään 17.12. 2019 kun tätä kirjoitan, ja voivat olla ihan eri järjestyksessä ensi viikolla. Edellisvuoden listaan verrattuna on tänä vuonna tapahtunut todella paljon muutoksia, johtuen ehkä hektisemmästä elämästä yhden uhmaikäisen taaperon, yhden tissitakiaisen vauvan ja yhden keski-ikäisen aviomiehen kanssa. Nämä edellämainitut kun ottaa huomioon, on ylipäätään ihme, ettei tämä lista koostu pelkästään Uno-varianteista.

30. Concordia

Mac Gerdtsin Concordia oli viime vuonna sijalla 27, joten melko samoilla sijoilla mennään. Concordia on välimerellinen peli, jossa on herkullinen korttimekaniikka. Pelaajilla on alussa samanlainen setti kortteja, joita he sitten pelaavat kukin vuorollaan tehden näiden suomia toimintoja. Kortteja voi ostella lisää, eli rakentaa omaa pakkaansa oman maun mukaisesti. Pelatut kortit saa takaisin käteen pelaamalla tribune-kortin, koska tahansa itsestä siltä tuntuu. Kartalla edetään niin ukkeleilla kuin laivoilla ja semmottista jännää. Peli on sulava ja kaunis, ja taas ottaa pattiin ettei meillä ole tätä omana! Mutta aina se vaan jotenkin jää muiden pelien jalkoihin. Olen harkinnut pelin uuden Venus-version hankkimista. Liekö ensi vuosi vihdoin tuo Concordian minulle tullessaan? We shall see. Joka tapauksessa peli on mainio, ja suosittelen kokeilemaan. 

 Kaunis, kaunis Concordian kartta.


29. Kingsburg

Vanha kunnon Kingsburg se vaan jaksaa edelleen porskuttaa täällä nuorempien sällien joukossa. Nyt jo yli kymmenvuotias noppatyöläisenasettelupeli on edelleen yhtä kiva kuin sillon ennen muinoin. Paitsi että viimeksi oli sijalla 24. Meillä Kingsburgia pelataan edelleen säännöllisesti, ja aina lisäosalla. Pelissä asettelet noppia laudalle, josta saat kaikkea kivaa kuten kiviä ja puuta. Mitäpä muuta sitä ihminen kaipaa. Kultaa! Joo, sitäkin muuten on. Näillä sitten rakennat omalla pelilaudallasi rakennuksia. Kingsburgin hauskuutta on todella vaikea kuvailla, koska sen keskiaikainen teema on vähän tylsän puoleinen, mutta mekaniikkojen puolesta peli on timanttinen. 

Ihana ykkösedikka.


28. Broom Service

Alexander Pfisterin ja Andreas Pelikanin Broom Service on kivunnut kaksi pykälää korkeammalle, vaikka ei ole edes omaan hyllyyn vielä päässyt. Tämä pick up and deliver -peli on hieno teos, jossa pelaajat kuljettavat taikajuomia pitkin poikin karttaa. Vincent Dutrait:n kuvitus ei todellakaan haittaa ja pohjana pelissä on aivan mahtava rohkea vai arka noita -korttimekaniikka. Pelaamalla noitakortin rohkeana, saatat saada enemmän  tehdyksi, mutta vain sillä ehdolla, että olet viimeinen, joka väittää olevansa kyseinen rohkea noita. Ja siinäkin on sitten se huono puoli, että joudut aloittamaan seuraavan kierroksen, joten aivan satavarmana et pääse olemaan rohkea. Paitsi jos kukaan muu ei sattumalta ole älynnyt valita samaa noitaa kuin sinä. Broom Service ei ole vielä kertaakaan pettänyt minua, ja on siksi ansainnut olla listalla edelleen.

Katsokaa nyt näitä kortteja!


27. Viticulture Essential Edition

Jamey Stegmaierin Viticulture on varmasti monelle tuttu peli. Viinipelinäkin tunnettu Viti on käynyt läpi monta muodonmuutosta, mutta minulla on kokemusta vain Essential Editionista. Se yhdistettynä Tuscany Essential Editioniin on maukas kun lasillinen Chileläistä Shirazia. Viticulturessa pelaajat kasvattavat rypäleitä ja tekevät näistä herkullisia viinejä. Peli on jaettu vuodenaikoihin, joista jokaisessa toimitaan hieman eri lailla. Työläiset, jotka käytetään jonkun vuodenajan aikana nököttää pelilaudalla koko vuoden ajan, eivätkä ole käytettävissä muina vuodenaikoina. On siis pohdittava tarkkaan, että riittää työläisiä oman strategian kriittisiin juttuihin. Ja sitten on vielä toivottava, ettei typerät pelikaverit sotke kuvioita. Viticulture on nyt ollut itselläni mielen sekä pöydän päällä, koska olen pelaillut peliä soolona Automa-kortteja vastaan. Automa on Stonemaier gamesin peleissä mukana tuleva automaattivastus, jota vastaan voi pelata soolona. Yleensä en soolopelaile muuta kuin tabletilla, mutta koska mieheni on viimeaikoina halunnut pelata lähinnä Xboxilla, ei ollut paljon vaihtoehtoja. Yllätyksekseni sain huomata, että tämähän oli ihan vinkeä myös soolokokemuksena. Minulta puuttuu vielä ne kaksi viimeisintä pakkalisäosaa, jotka olisi kyllä ehkä suotava hankkia. Mutta näillä nyt mennään mitä hyllystä löytyy. Eli Viticulture EE ja Tuscany EE.

Keskikokoinen kellari ja muutama viiniputeli.


26. Mombasa

Lisää Alexander Pfisteriä. Mombasa tippui sijalta 14 sijalle 26, mutta älkää olko huolissanne, se on vain seurausta ajan puutteesta. Mombasa on hieman raskaamman puoleinen europeli, jolle ei vain nyt ole ollut aikaa. Pelissä on pakanrakennusta, työläisenasettelua, osakkeita, timantteja ja vaikka mitä muuta. Pakanrakennus pelissä on mielestäni juuri sopivalla tavalla lisämauste, olematta kokonaan pelin juju.  Pidän monesti peleistä, joissa pakanrakennus yhdistetään muihin pelimekaniikkoihin, kuten aikaisemmin listalla ollut Concordia. Mombasassa on hyvä seurata muiden pelaajien peliä varsinkin osakkeiden osalta, mutta toisaalta jos haluaa olla täysin rogue one, niin senkus.

Mombasaa meidän vanhan kämpän lattialla. Voi niitä aikoja!


25. Rajas of the Ganges

Kankeat raajat täällä taas. Edellisellä listalla 26, nyt askeleen ylempänä. Eli samoilla mennään. Inka ja Markus Brandin Rajas of the Ganges sisältää laattojen asettelua ja noppien käyttöä valuuttana, eikä niinkään työläisinä. Didn't see that one coming! Okei, on pelissä työläisiäkin, ne ei vaan satu olemaan noppia. Pelissä on vinkeä pisteytysmekaniikka, jossa peli päättyy kun joku pelaajista saa piste- ja raharatansa risteytymään.  Kankeat raajat skaalautuu aika hyvin eri pelaajamäärille, olen kokeillut kaikkea 2-4 pelaajan väliltä ja oikeastaan pitänyt kaikista. Kaksinpeliä tulee pelattua eniten sattuneista syistä. Peli löytyy muuten myös Yucata.de:stä!

Hiljaa virtaa Ganges.


24. Newton

Voihan omena! Nestore Mangonen ja Simone Lucianin Newton on listalla uusi, herkullinen seepiaeuro. Mikäli et tunne juuri keksimääni termiä seepiaeuro, se tarkoittaa peliä joka on ihana, addiktoiva ja/tai hauska mekaniikoiltaan, mutta jostain syystä joku tuotantopuolella on luullut että seepia, beige tai papyruksen kellertävä ovat hyviä värejä. Vaan kun eivät ole. Peli sentään on aivan timanttinen eurovääntö, jossa pelaajat matkustelevat pitkin poikin Eurooppaa, pelaavat kortteja pöytään(siis oikeasti pelilaudalla on kuva työpöydästä), laittavat kirjoja hyllyyn ja pistävät oppilaita hommiin. Eipäs, neulalla pistetään, asioita pannaan. Näin tapasi äidinkielenopettajani sanomaan. Pelissä on kolme eri lautaa; kartta, teknologiapuu ja pelaajan oma kirjahylly ja työpöytä -lauta. Korteissa on päätoiminto ja ehkä myös joku spessuhomma. Kartalla voi käydä erilaisissa jännissä paikoissa kuten Stonehengessä tai tutuissa kaupungeissa, joissa on yliopistoja eli ei tuppukylissä. Teknologiapuu on se lauta, minne niitä oppilaita(vai onkohan nämä sittenkin groupieita?) pannaan. Italialaiset ne vaan osaa. Suunnitella europelejä minun makuuni siis.

Kirjahyllyn täyttöä.


23. Azul

Ah, Michael Kiesling minkä menit tekemään! Nimittäin loit hittituotteen nimeltä Azul.  Sittemmin on tullut Sintraa ja Summer pavilionia, mutta kyllä se alkuperäinen Azul nyt on vaan paras. Azulissa pelaajat nostavat laattoja pöydän keskeltä ja asettavat niitä omalle pelilaudalleen. No on siinä nyt pari kommervenkkiä lisää, mutta perusideana on saada oma ruudukkonsa täyteen nättejä kaakeleita. Koska niitä ne azulejos-laatat vähän niinku on.  Huonosti jos käy, joudut ottamaan myös laattoja jotka ei sovi laudallesi ja saat niistä miinuspisteitä. Se se vasta nyppii.

Muistattehan Noppapotin virallisen Azul-lisäosan: Sinitarra!


22. Alien Frontiers

No tulihan niitä noppatyöläisiä lisää! Alien Frontiers on tipahtanut pari askelta listalla, mutta ei se mitään. Edelleen fanitan sitä. Meillä on pelistä Big box jossa on kaikki lisäosat, promot yms. Mutta ihan pelkkä peruspelikin on tosi hyvä, ja sitä tuleekin eniten pelattua. Pelaajat kolonisoivat kaukaista planeettaa, ja louhivat sen kuusta kuumalmia yms. ja kaikki tämä tehdään nopilla. Asutuksilla vallataan alueita planeetalta, ja jokainen alue tuo sitä hallitsevalle pelaajalle jonkun edun pelin muihin toimintoihin. Korteilla saa yleensä kanssa kaiken laisia kivoja bonuksia, tai joskus jopa vähän muita pelaajia kiusaaviakin juttuja, vaikkei peli nyt suorastaan mikään take that -peli olekaan. Tässä on pelaajienvälistä kiusoittelua abouttiarallaa saman verran kuin esim Terraforming Marsissa. Retro avaruuslook on myös hauskaa vaihtelua.

Avaruustreffeillä. Tämä vielä siltä ajalta, kun ei omistettu Big boxia.


21. Tzolk'in - The Mayan Calendar

Italialaista pelituotantoa taas vuorossa. Tzolk'in on Luciani & Tascini duon jo hieman vanhempaa tuotantoa. Pelissä käskytetään työläisiä hauskojen rattaiden avulla, jotka pyörivät liikuttaen työläisiä aina vain parempien saaliiden perään. Ongelma vaan on, että vuorolla on aina laitettava tai otettava pois ukkeli. Ja jos kaikki on jo laudalla, niin noh, sitten on pakko ottaa pois vaikka ei haluaisi. Peliin on myös lisäosa Tribes & prophesies, joka on myös bueno.

Pidän Tzolk'inin graafisesta ilmeestä.


20. Rococo

Rococo oli edellisvuoden listalla sijalla 19, joten on aika hyvin pitänyt pintansa. Tämä pakanrakennusta ja aluehallintaa yhdistelevä peli on saanut vakiopaikan meidän pelihyllystä jo viitisen vuotta sitten, enkä usko sen sieltä lähtevän. Teema pelissä on kivan erilainen; olet vaatturi joka haluaa saada pukujaan mahdollisimman hyvin näytille Ludvig XV:n hovissa. Olen puhunut tästä pelistä jo monta kertaa, joten eipä tässä taida olla mitään lisättävää. Kokeilkaa ihmeessä! Oli muuten meidän ensimmäinen pelilaina kirjastosta.

Anoppilassa ommellaan kolttuja.


19. Wingspan

Tuore Kennerspiel des Jahres -voittaja Wingspan nousi lentoon meilläkin. Pääsin ensimmäisen kerran pelaamaan sitä maaliskuussa, ja sitä on sittemmin kerennyt kertyä jo useampi pelikerta vyön alle. Teki siis selkeästi vaikutuksen, kun pääsi heti listalle. Koneistonrakentelu on aina mieluisa mekaniikka, ja tässä se on hyvinkin toimivasti toteutettu. Plussaa vielä erottuvasta teemasta ja erityisen kauniista kuvituksesta. Elizabeth Hargrave on osunut kultasuoneen tässä pelissä.  Wingspan on oikeastaan melko simppeli peli. Pelaat lintukortteja pelilaudallesi kolmeen eri alueeseen ja voit tehdä neljää eri perustoimintoa: pelata kortin, kerätä ruokaa, munia tai nostaa lisää kortteja. Joka kierros pisteytetään eri lailla, ja tämä tuo kivan kilpaelementin peliin. Saanko kerättyä munia tällä kierroksella varmasti enemmän kuin muut vai rupeanko jo suunnittelemaan viimeisen kierroksen pisteytystä varten?

Pelaisiko aamukyyhkyn, vaikka siitä ei pisteitä heru?


18. Bunny Kingdom

Oletteko kuulleet miehestä nimeltä Richard Garfield? Jos ette, niin menkää lukemaan Annikan tekemä haastattelu Todellisuuspaon sivuilla. Magic: The Gathering on varmasti kaikille tuttu nimi, mutta se ei tällä listalla esiinny. Sen sijaan aivan mahtava pupupeli Bunny Kingdom esiintyy. Se on korttien draftauspeli söpöllä puputeemalla. Valloitat alueita pelilaudalla draftaamalla kortteja, joissa on pelilaudalta löytyviä koordinaatteja kuten esim A1 tai B5. Näistä ruuduista muodostat läänejä, jotka sitten pisteytetään kaavalla: läänin tornien määrä kerrottuna sen tuottamien eri resurssien määrällä. Voi aluksi tuntua sekavalta, mutta on oikeasti todella simppeli. Torneja saa rakentamalla vallattuihin alueisiin linnoja. Korteissa voi olla toki myös hieman spessumpia juttuja, kuten kuninkaallinen porkkana tai opportunisti kani. Peliin on saatavilla yksi lisäosa Bunny Kingdom: In the Sky, josta mielelläni kuulisin mielipiteitä.

A7:sta saisi tontin merinäkymällä.


17. Fields of Arle

Kerkesin tässä jo ihmettelemään, että eikö listaltani löydy yhtään Uwea. Kaksinpelattava Fields of Arle saa kunnian olla ensimmäinen(SPOILER! ei siis viimeinen) Uwe Rosenbergin peli listallani. Peli koostuu lähinnä turpeesta, eläimistä ja kymmenistä muista pikkuasioista. Se vie myös aivan valtavasti tilaa, mikä on osaltaan vaikuttanut siihen, ettei sitä ole tullut niin useasti enää pelattua. Meidän olohuoneen pöytä on sille liian pieni. Mutta Arle on silti minulle rakas, ja kun sen saa pöydälle, on se kaiken sen setuppivaivan arvoinen. Peli on uwemaiseen tapaan tuttua työläisenasettelua ja oman farmin rakentelua. Lisäosa Tea & trade tuo peliin myös kupposellisen teetä. Niin kuin Itä-Friisiassa on tapana. Kahteen vuodenaikaan jaettu pääpelilauta rajaa eri toiminnot sallituiksi vain kesällä tai talvella. Tätähän oli myös aikaisemmin listalla mainitussa Viticulturessa, joten ehkä se toimintojen rajoitettu käyttöoikeus on minusta hauska mekaniikka. Mene ja tiedä, mutta Fields of Arle on mahtava peli!

Ihan pienestä pelistä ei ole kyse.



16. Terraforming Mars

Vuoden Peli sekä Pelaajien Valinta -voittaja Terraforming Mars löytyy tänä vuonna sijalta 16. Yhden sijan alempana kuin vuonna 2018.  Joku tässä pelissä siis edelleen kiehtoo. Pidän yleisesti kyllä scifistä, ja Marsin maankaltaistamisessa on sitä jotain. Teemana se on jopa lähes uskottava ja todentuntuinen. Ei avaruusolentoja. Terraforming Mars on tableau-rakentelua, eli siis peli jossa kortit pelataan omalle pelialueelle, kuin tauluksi tai kuvaelmaksi. Pääpelilaudalla on tyhjä Mars-planeetta, joka pitäisi saada maankaltaistettua niin, että asuminen siellä ei olisi aivan perseestä. Elikä lämpötilaa ylös, metsää ja meriä karun aavikon tilalle ja sitä herkullista happea ilmakehään. Pelin tuontatoarvot ovat aina olleet vähän pakkasen puolella, komponentteja on nimittäin kyllä todella vaikea kehua millään tapaa. Mutta kun siitä pääsee yli, niin alta löytyy mielenkiintoinen ja viihdyttävä peli. Nykyään peli löytyy myös suomennettuna, joka on huippuhieno juttu!

Kasvihuonekaasuilla luulisi lämmön lähtevän nousuun!


15. Le Havre

Seuraavaksi lisää Uwea. Le Havre on satamalta tuoksuva työläisenasettelupeli, jossa pelaajalla on vain yksi työläinen. Sen käyttö on siis suunniteltava hyvin, vaikkakin monesti valintoja olisi useita hyviä, ja harmittaa että saa tehdä vain yhden. Le Havre on hyvin uwemainen resurssivääntö, josta ei nippeliä tai nappelia puutu. Itselle mieluisin pelaajamäärä on kahdella pelaajalla, koska peli on melko pitkä. Pelin satamateema on kiehtova, ei sitä ainaista lammasfarmia. Silläkin uhalla, että toistan itseäni, on pelilaudan kolme irrallista palaa edelleen käsittämättömän typerä idea, ja sen keksinyt tyyppi sietäisi saada satikutia.

Maata näkyvissä.


14. Caverna: the cave farmers

Kas, kaksi Uwea peräkkäin. Seuraavana vuorossa onkin Caverna, joka taitaa olla tämänhetkinen lemppari-Uwe. Joku sen tavassa yhdistää agricolamainen farmaus luolan sisustamiseen ja seikkaileviin kääpiöihin vain jotenkin kiehtoo. Pelin setup on välillä vähän rasittava, ja jonkunlaisen insertin hankkiminen on ehkä suotavaa. Kuten ehkä olette jo osanneet päätellä, on työläisenasettelu myöskin yksi suosikkimekaniikoistani. Pelihyllystäni löytyy myös Cavernan pikkuveli Cave vs cave, josta pidän myöskin todella paljon.

Minun Cavernani on tuunattu mieleisekseni.


13. Quacks of Quedlinburg

Puoskarit! Tämä Kennerspiel des Jahres -voittaja vuodelta 2018 yllätti minut täysin. Taisin vielä Lautakunnan SdJ-jaksossa haukkua, miten epäomintakeinen idea pelissä on, sillä onhan Orléansissakin pussi josta vedetään nappuloita. Myönnän tässä ja nyt näin julkisesti, että olinpas väärässä Puoskareiden suhteen. Nimittäin tämä push your luck -perhepeli on tullut meidän hyllyyn jäädäkseen. Puoskareissa kukin pelaaja yhtäaikaisesti nostaa pussistaan lätysköitä, joita sitten asettelee pelilaudalleen. Nappuloita on erivärisiä ja -numeroisia, ja valkoisten nappuloiden summa ei saa ylittää seitsemää, tai pelisi loppuu sillä kierroksella siihen. Temaattisesti pelissä valmistetaan taikajuomia, jonka ainesosia pussista vedetään. Jokaisen kierroksen jälkeen juomista saa pisteitä ja rahaa, jonka voi käyttää uusien ainesosien ostamiseen. Peli on koukuttava, kepeä, helppo oppia ja hauska kerta toisensa jälkeen. Hauskinta on toki, kun muut epäonnistuvat ja itse onnistuu nostamaan pussista vain ne parhaimmat ainesosat, valkoisten cherry bombien jäädessä pussiin.

Pata porisemassa.


12. Villainous

Disney-pelit eivät yleensä ikinä ole kovin kummoisia, mutta Villainous on poikkeus joka vahvistaa säännön. Noppapotissakin arvosteltu Villainous on yksi viimeisten kuukausien hottiksista meillä, ja se näkyy. Peliä on tullut pelattua toistakymmentä kertaa monilla eri pelaajamäärillä ja monissa eri tilanteissa. Pelissä pelaajat ottavat jonkun Disney-pahiksen roolin, ja yrittävät kukin suoriutua omasta voittoehdostaan. Pelaajalla on kaksi pakkaa, toinen omille korteille ja toinen Kohtalo-pakka, josta muut pelaajat voivat pelata kortteja hidastaakseen hänen peliä. Jokaisen pelaajan kortit ovat täysin erilaiset kuin muiden, ja yleensä temaattisesti hyvin saduille uskollisia. Tuuria pelistä toki löytyy, sillä monesti pelaajan täytyy löytää pakasta jotkut tietyt kortit, mutta kokemuksen myötä pakkojen käyttäminen oikealla tavalla helpottuu ja peliä on silloin helpompi hallita. Tällä hetkellä odotan into pinkeänä, että saan uusimman Evil comes prepared -lisäosan itselleni!( Tontut paljastivat, että sellainen olisi mahdollisesti pukinkontissa, joten jäämme odottamaan joulua innolla!)

Pahatar possuineen.


11. Trains

Pakanrakennuspeli Trains on ottanut pienen pulahduksen listalla alaspäin sijalta kolme sijalle yksitoista, mutta siitä huolimatta se on edelleen suosikkini pakanrakennuspeleistä. Se yhdistää perinteisen korttien ostelun junaratojen kyhäilyyn pelilaudalla, ja tekee sen simppelillä ja kivalla tavalla. Hyvin pitkälti Dominionia kopioiva peli on vaan niin paljon parempi juurikin tuon pelilaudan takia, koska se antaa selkeän motiivin korttien ostoon. Pelissä on muutakin tehtävää kuin vain pistekorttien haaliminen, joka on tylsää ja epätemaattista. Hisashi Hayashin Trains on ollut listallani jo monta vuotta, ja syystä.

Aika peruskortteja tässä kädessä.


10. Sagrada

Sagrada on noussut kuusi sijaa edellisestä vuodesta. Eikä syyttä. Näin noppafanaatikkona tämä peli on kuin luotu minua varten. Sagradassa pelaajat rakentavat kauniita lasi-ikkunoita nopista. Saman väriset, eivätkä saman numeroiset nopat saa olla kohtisuoraan vierekkäin. Jokainen pelaaja valitsee pelin alussa ikkunakorteista mitä ikkunaa lähtee rakentamaan, ja kyseiseen korttiin on printattu joitakin vaatimuksia, kuten esim värejä tai numeroita jo etukäteen. Osa ruuduista taas on valkoisia, joihin saa laittaa sitten itse päättämiään värejä tai lukuja, ottaen huomioon väri- ja numerosäännöt. Sagrada on samalla ihanan haastava mutta toisaalta se rentouttaa minua, koska se vie ajatukseni pois kaikesta muusta. Meillä on myös molemmat tähän mennessä ilmestyneet lisäosat, ja niistä varsinkin Passion on todella helppo lisätä peliin, vaikka pelissä olisi aloittelijoita mukana.

Sagrada molemmilla lisäosilla.


9. Chronicles of Crime 

Sain Chronicles of Crimen joululahjaksi aviomieheltäni, ja ihastuimme siihen molemmat valtavasti. Näköjään niin paljon, että se hyppäsi heti listalla top10:een. Chronicles of Crime on äppiavusteinen rikoksenratkomispeli, jossa ei tarvitse lukea sääntöjä. Äppi kertoo sinulle, mitkä kortit tai laatat pitää ottaa esiin ja milloin. Puhtaasti päättelykykyä käyttävä peli on erilainen, koukuttava ja siinä on meille juuri sopiva määrä tarinaa, olematta kuitenkaan mikään roolipeli. Pelissä on merkitystä esimerkiksi ajoituksella, milloin menet mihinkin kohteeseen ja milloin kuulustelet ja ketä. Lisäosa Noir tuo peliin vielä uutena elementtinä mahdollisuuden murtautua, lahjoa, pelotella ja vakoilla. Rikospaikkoja voi tutkia erikseen myytävien 3D-lasien avulla, ja on täysin pelaajista kiinni, miten tarkasti he kuvia katsovat ja löytävät vihjeitä. Rikospaikkaa voi toki tutkia useampikin pelaaja, mutta tämä kuluttaa aikaa, ja joskus se on kortilla. Aivan mahtava peli.

Näillä eväillä ratkeaa keissi kuin keissi.


8. Istanbul

Rüdiger Dornin Istanbul on ollut jo vuosia peli josta pidän. Jostain syystä se ei koskaan yltänyt tälle listalle, ennen kuin viime kesänä ostimme Istanbul Big boxin omaksi. Se, yhdistettynä hienosti toteutettuun äppiversioon, on nostanut Istanbulin kolmenkymmenen lempparipelini joukkoon, ja vielä niinkin korkealle kuin numero kahdeksan. Varsinkin jos pelataan Mocha & baksheesh -lisäosalla, on peli timanttinen. Pelissä on tarkoitus saada ensimmäisenä kerättyä viisi rubiinia. Tämä onnistuu juoksemalla pitkin Istanbulin kujia assistentteja viskoen sinne tänne. Vuorollaan pelaaja saa liikkua yhden tai kaksi laattaa. Päätepysäkille on jätettävä assistenttinappula, tai noukittava sieltä aikaisemmin sinne jätetty sellainen. Muulloin kyseistä laattaa ei saa aktivoida. Laatoissa on kaikkea maan ja taivaan välillä, teehuoneista moskeijoihin ja korumyyjiin. Pelaajilla on kärryt, joihin he lastaavat varastoista kerättyä tavaraa, jotka voi sitten myydä rahaksi tai vaihtaa rubiineiksi palatsissa. Keskusaukion lähteelle voi mennä levähtämään ja kutsua kaikki assistenttinsa taas jonoon. Istanbul on koukuttava peli, ja pelaan sitä mielelläni milloin tahansa. Kertoo jotain pelin koukuttavuudesta, kun yöllä imettäessäni kuopustamme saatan samalla kaivaa kännykän esiin ja pelata yhden erän Istanbulia.

Vielä on rubiineja runsaasti jäljellä.

7. Seasons

Pitkän linjan Noppapottifanit tietävät, että Seasons on yksi suosikeistani. Se on hengannut top10:ssä vuodesta toiseen, eikä näköjään asiat ole muuttuneet vuodessa. Régis Bonnesséen Seasons on sitä itselleni niin mieluisaa korttien draftausta yhdistettynä noppiin ja resurssien keräilyyn. Värikäs kuvitus vetää puoleensa ja pelin nopat ovat mielekkään kookkaat. Pelin alussa pelaajat draftaavat itselleen yhdeksän korttia, jotka jaetaan kolmeen pakkaan. Uuden pakan pelaaja saa käyttöönsä aina kun uusi vuosi alkaa, ja näitä vuosia pelissä on siis kolme. Pelaamattomista korteista tulee miinuspisteitä, joten olisi suotavaa saada mahdollisimman moni korteista pelattua. Peliin on kaksi lisäosaa, Enchanted Kingdom ja Path of Destiny, joista viimeinen on minulla vielä hankkimatta.

Seasons on ihanan värikäs kokonaisuus.


6. Potion Explosion

Ah, Potion explosion on aivan mahtava perhepeli! Pelissä tehtaillaan taikajuomia keräämällä kuulia muovisesta( tai pahvisesta jos on 1.edikka) kuulanjakajasta. Pelaaja ottaa vuorollaan yhden kuulan pois, ja jos hän onnistuu saamaan kaksi saman väristä kuulaa kolahtamaan yhteen, saa hän ne itselleen. Ja vielä parempi jos tästä muodostuu ketjureaktio, joka antaa hänelle useampia värejä. Jokainen taikajuoma antaa valmistuttuaan pelaajalle jonkun bonuksen, jos hän päättää sen käyttää. Käytetyistä juomista saa kuitenkin myös pisteet, joten niitä ei kannata pantata turhaan! Minulla on peliin myös molemmat lisäosat, jotka tuovat lisää taikajuomia, sekä uuden värisiä kuulia, jotka toimivat hieman eri lailla kun peruspelin normaalit kuulat. Tälle pelille voin antaa erittäin vahvan suosituksen. Kannattaa myös harkita ensimmäistä lisäosaa  The Fifth Ingredient, sillä sen mukana tulevat professorit tekevät pelistä mielestäni mielenkiintoisemman. Kokeilkaa myös Potion Explosion äppiä, se on hyvin toteutettu.

Pelissä myös The Sixth student -lisäosa vihreine kuulineen.


5. Everdell

Listani kovin nousija on tyhjästä suoraan sijalle viisi noussut Everdell. Työläisenasettelua ja koneistonrakentelua yhdistävä Everdell on söpöäkin söpömpi peli, joka miellyttää minua niin monella eri tavalla. Peli on jaettu vuodenaikoihin, mutta sen sijaan, että pelaajat siirtyisivät kaikki yhtäaikaa uuteen vuodenaikaan, tekee jokainen sen sitten kun itse niin päättää. Tästä johtuen pelaajat voivat olla eri vuodenajoissa eri aikaan. Pelaajat saavat lisää työläisiä siirtyessään vuodenajasta toiseen, joten siirtyminen eteenpäin on välttämätöntä. Kukin pelaaja rakentaa omaa kaupunkiaan korteista eteensä. Korteista saa niin pisteitä, resursseja kuin toimintojakin.  Korteista rakentuu pikkuhiljaa koneisto, joka ruokkii pelaajaa aina vain kiihtyvällä vauhdilla. Everdell on näyttävän näköinen peli, joka kyllä huomataan. Kuvitus on todella hienoa ja komponentitkin oikein mukiinmeneviä, jopa minun retail-versiossani. Peliin on jo nyt saatavilla Pearlbrook-lisäosa, joka tuo uutena resurssina helmet peliin, sekä yhden erikoistyöläisen. Keväämmällä olisi sitten tulossa lisää pelattavaa Spirecrest- ja Bellfaire-lisäosien muodossa.

Everdellin pelilauta on aika näyttävä.


4. Dungeon Petz

Luolalemmikit ovat täällä taas! Ja täsmälleen samalla sijalla kuin viimeksikin. Dungeon petz on Vlaada Chvatilin fantasiateemainen työläisenasettelupeli, jossa pelaajat kasvattavat söpöjä monstereita ja myyvät niitä lemmikeiksi. Lemmikeille pitää hankkia häkkejä, virikkeitä, ruokaa ja kenties jopa lääkkeitä. Sitten niitä pitäisi viedä näyttelyihin, siivota häkkejä kakasta ja myydä toivottavasti hyvään hintaan. Kaikki pelissä on temaattista ja vaikka aivot ovatkin välillä solmussa, on Dungeon petz kerta toisensa jälkeen yhtä viihdyttävä. Lisäosa Dark alleys tuo peliin mm. mustan marketin, lemmikipsykologin ja ennustajaeukon teltan.

Pikkupirulaiset valmiina lapioimaan kakkaa.


3. Roll Player

En tiedä osasitteko arvata, että Roll Player on noussut top3:en. Jotenkin arvasin jo viime vuonna, että sen sijoitus yhdeksännestä nousee, ja niinhän siinä kävi. Peli on hieman Sagradan sukulaissielu, mutta kuitenkin paljolti erilainen. Pelin fantasiateema jo tekee siitä erilaisen tuntuisen, ja varsinkin lisäosa Monsters & minions, tekee pesäeroa näiden kahden pelin välille. Noppien draftaaminen omalle pelilaudalle on kutkuttavan mielenkiintoista, ja juuri sopivalla tavalla aivonystyröitä hierovaa. Tästäkin pelistä olen puhunut monesti, joten ei varmaan tarvitse sen enempää tähän hätään kirjoitella. Huhtikuussa pitäisi tulla uusimman lisäosan, jonka myös potkustarttasin tavoistani poiketen, enkä malttaisi millään odottaa sitä!

Noppia noppia! 


2. Five Tribes

Viisi heimoa on  edelleen yksi lemppareistani, vaikka se ei vähään aikaan ole pöydälle päässytkään. Pelissä liikutellaan meeplejä laatalta toiseen Mancala-tyyppisellä mekaniikallla ja aktivoidaan laattojan sen mukaan, minne laatalle päädytään. Pelissä on kutkuttavia hetkiä, kun näet toisen pelaajan vuorolla loistavan siirron, ja yrität olla tuijottamatta kyseistä laattaa ettet vaan anna kaverille vinkkiä hyvästä muuvista. Peliin on saatavilla kaksi isompaa lisäosaa ja yksi korttilisäosa, ja minulta löytyy ne kaikki.

Mietteliäs mies ja keikistelevä Djinn.


1. The Voyages of Marco Polo

Todellisuuspaon Annika oli satavarma, ettei Marco Polo olisi enää minun ykköseni, mutta sori vaan, kyllä se edelleen on. Vaikka edellisin pelikerta onkin tapahtunut online Yucata.de:ssä, on Marco Polo silti minulle numero uno. Noppatyöläiset ovat ehdottomasti minun juttuni, ja Marco Polossa niiden käyttö monella eri tapaa on mielenkiintoista ja viihdyttävää. Pelin alussa valittavat hahmot ovat kukin tavalla ja toisella megahyviä, ja peliä voi pelata monella toisistaan poikkeavalla tavalla näistä johtuen. Lisäosa Agents of Venice tuo peliin vielä enemmän pohdittavaa lisälaudan muodossa, ja minilisuri New Characters taas lisää hemmoja. Nyt syksyn Essenissä julkaistiin pelistä uusi versio Marco Polo 2 -  In the service of the Khan, joka jakaa pitkälti samoja mekaniikkoja edeltäjänsä kanssa, mutta lisää uuden resurssin ja tekee matkustelusta helpomman mutta huomattavasti tarpeellisemman. Odotan suurella innolla saavani tuon pelin käsiini!

Basaari täynnä ostajia.


Näin on pelit laitettu taas paremmuusjärjestykseen. Yllätyksiä oli tänä vuonna jonkun verran, esimerkiksi Glass Roadin ja Imperial Settlersin tippuminen juuri ja juuri listan alle. Ja Grand Austria Hotel ei vieläkään yltänyt sijoituksiin asti, vaan jäi kuplimaan pinnan alle. Ehkä osasyynä on se, että tänä vuonna on tullut pelattua niin paljon minulle uusia pelejä, ja tutustuttua myös vanhempiin mutta minulle uusiin peleihin, enemmän kuin pelattua näitä minun vanhoja jo hyväksi todettuja suosikkeja . Myös Deuksen ja Elysiumin tippuminen on hämmästyttävää, mutta pidän niistä kyllä edelleen. Listalla näkyy myös kevyempien pelin nousu, sillä kulunut vuosi on ollut rankka, ja raskaimmille peleille ei aina vain löydy aivokapasiteettia väsyttävän päivän jälkeen. On myös hyvä muistaa, että nämäkin sijoitukset ovat viitteellisiä ja ensi viikolla voi fiilis olla taas ihan eri. Mutta se on varmaa että Marco Polo on ykkönen!

lauantai 5. lokakuuta 2019

Lautapelaamaan 2019

Niin siinä sitten kävi, että lautapelaamisen kruununjalokivi, eli Lautapelaamaan 2019 tuli ja meni. Pelimaailman kauniit ja rohkeat kokoontuivat kuhisten kauppakeskus Redissä. Valaistus oli tänä vuonna hieman ongelmallinen, mutta huhun mukaan eräs Matti Malinen oli asentanut lisää valaistusta, joten siinä vaiheessa kun Noppapotti crew saapui paikalle lauantaina puolilta päivin, oli valaistus meille ainakin riittävä. Parkkitilanne on Rediin tulevalle huomattavasti kalliimpaa kuin edellisvuoden Kaapelitehtaalla, mutta meidän poppoo tuli paikalle julkisilla, joka allekirjoittaneelle lastenvaunujen kanssa matkustavalle oli ilmaista. Säästö se on pienikin säästö.

Vaippakassi mätsää tilaisuuden teemaväriin.

Heti astuttuamme pelisaliin bongasin Lautapelioppaan Mikko Saaren poikansa Nooan kanssa pelaamassa Alhambraa, ja muistin taas, että pitäisi varmaan joskus itsekin pelata sitä. Noh, ohitimme heidät etsiessämme sopivaa pöytää, ja saimmekin sellaisen melko keskeltä tilaa. Halusin pöydän käytävän varrelta, jotta sain meidän kuopuksen rattaat viereemme, ilman että ne olisi olleet muiden tukkeena. Pian huomasin bloggaajakolleegani Puutyöläis-Joonaksen ja Pöydällä-Kristianin. Kristian oli ilmeisesti menossa miljoonan(vai oliko se seitsemän) pelaajan Sidereal Confluenceen ja Joonas taisi päätyä pelaaman Wolfgang Warschin Fujia. Heidän kokemuksistaan voit lukea heidän omista blogeistaan. Sen sijaan me päädyimme pelaamaan Lautapelit.fi:n uudehkoa julkaisua Amul.

No enhän mä mitään kansikuvaa muistanut ottaa, mutta kuvitelkaa tuohon vielä yksi kameli.

Silkkitielle sijoittuvaa korttiendraftausta. Siinä Amul lyhykäisesti. Jos hieman pidemmän selityksen haluaa, niin Amulissa pelaajat pelaavat yhtäaikaisesti kortteja tarjolle, josta kukin valitsee vuorotellen yhden kortin itselleen pelattavaksi. Ei ole pakko valita sitä korttia, minkä olet itse tarjonnut. Oikeastaan aika usein  sitä tulee tarjottua huonoja kortteja kädestään pois, koska eihän sitä nyt uskalla tarjota hyviä kortteja muille vietäväksi. Kimuranttia. Osa korteista on sellaisia, jotka pitäisi saada pelattua pöytään, toiset taas nimenomaan sellaisia, että ne pitäisi säilöä kädessä loppuun asti, nököttäen siellä tekemättä mitään ennen suloista loppupisteytystä. Mainitsinko jo palatsin? Entäs basaarin? No sellaisetkin on, ja sieltä voi hyvällä tsägällä saada hankittua vielä parempia kortteja.

Amulin kortit ovat mukavan selkeitä, joskin ihan piirun verran tylsiä.

Olen pelannut Amulia muutaman kerran aikaisemminkin, sillä pääsin testaamaan sitä jo prototyyppinä viime keväänä. Korttien draftaaminen on minulle mieluisa mekaniikka, ja Amul on kyllä oikein mukava peli. Peliin mahtuu jopa 8 pelaajaa, ja peli onkin parhaimmillaan useammalla pelaajalla. Kolmen pelaajan peli on hieman hajuton ja mauton. Korttien kuvitus on omaan makuun tylsähköä, hieman samalla tavalla kuin esim Century Spice Roadin. Eli ei siis millään tapaa huonoa, mutta ei se nyt kyllä villasukkiani saa pyörimään nilkoissa. Symbolit on kyllä tosi kivan selkeitä, ja koen pelin olevan niiden johdosta helppo opettaa. Meidän seurueessa ei kukaan muu ollut kyseistä peliä vielä pelannut, ja he kaikki oppivat pelin kertalaakista. Pisteitä Amulille herui myös siitä, että aviomieheni tykästyi siihen heti.

Jos pelaatte 8 pelaajalla, varatkaa iso pöytä. 

Amulin jälkeen huomasin jossain välissä Koko perhe pelaa -blogin Mirvan ilmestyneen selkäni takana olevaan pöytään tyttärensä kanssa Takenokoa pelaamaan. Vaihdoimme muutamat sanat siinä ja kumpikin jatkoi pelaamisiaan. Ehkä ensi kerralla kerkeämme jutella enemmän! Luulen käyneeni siinä kohtaa Pekkasen Tuomoa morjestamassa Lautapelit.fi:n tiloissa, josta bongasin myös Hyötsin eli Lunkisti-Teron Amulin kimpussa. Terolta nappasin Todellisuuspaon Annikan häneltä huutaman korttipelin, jonka nakkasin takataskuuni ja suuntasin etsimään naistenhuonetta. Pari käytävän väliä siinä meni, mutta löytyihän se lopulta. Tämä on Redin huonoja puolia verrattuna aikaisempaan Kaapelitehtaaseen; vessatauot kesti tuplasti pidempään kävelymatkan takia. Palattuani lähetin Annikalle kuvan todistukseksi, että pidin lupaukseni hänen pelistä, ja pidän sitä nyt panttivankina siihen asti, että näemme Todpakolaiset seuraavan kerran. Heiltä valitettavasti jäi tänä vuonna Lautapelaamaan välistä. Ja meiltä katkesi meidän "yhdessä Lautapelaamaanissa pelaamattomuus"-putki tähän. Vaikea olla pelaamatta jonkun kanssa, jos hän ei edes vaivaudu paikalle.

Naamiaiset alkakoon!

Tällä välin oli pöytäseurueeni käynyt limukaupassa, sekä ottaneet uuden karhean The Grimm Masqueraden pöydälle. Pelissä jokaisella on salainen rooli, joku kahdeksasta satuhahmosta. Jokaisella hahmolla on artefakti, jota he yrittävät kerätä kolmen kortin verran, sekä toinen artefakti, jota heille ei saisi kertyä kahta enempää. Pelaajat sitten vuorotellen pelaavat näitä artefaktikortteja toisilleen ja itselleen, ja näistä saaduilla tiedonjyvillä yrittävät pelata toisensa pelistä ulos. Kolmen kierroksen jälkeen eniten ruusuja(eli pisteitä if you know what I mean) saanut voittaa. Pelissä on myös variantti, jossa kakkoskierroksen jälkeen pelaajat saavat edellisen kierroksen hahmonsa mukaan erityisvoiman, ja mahdollisuuden veikata pelin voittajaa, josta myös heruu ruusuja veikkauksen osuessa oikeaan hahmoon.

Tästä voisi joku päätellä, että kerään joko kelloja tai noidanpatoja. Oikeasti keräsin herkkuja.

The Grimm Masquerade oli todella hauska sosiaalinen päättely- ja bluffauspeli. Pelasimme usean erän peräkanaa, koska yksi peli kesti ehkä vain puolisen tuntia. Pelin kuvitus on todella kaunis, ja muutkin komponentit ovat laadukkaat. Tätä tulemme varmasti pelaamaan lisää. Varsinkin kun hankin pelin myös itselleni. Pidimme varianttisäännöistä, koska ne olivat helppo ottaa mukaan, eivätkä tuoneet juurikaan setuppiin lisää aikaa, muuta kuin kahden pienen pakan sekoituksen verran. Mukavaa vaihtelua peliin tuo myös joka kierroksella vaihtuvat toimintokortit, joita pääsee vuorollaan käyttämään maksaessaan kaksi samanlaista artefaktikorttia.

Tuhkimo etsii lasikenkiään, mutta välttelee kelloja. Varsinkin niitä jotka lyö 12.

Tässä välissä kuopuksemme Miro nukahti vaunuihin, ja nukkui hälinässä paremmat päiväunet kuin koskaan kotona. Siitä iso peukku. Muuten hälinä oli kyllä vähän ärsyttävää, mutta osasin odottaa sitä etukäteen. Kun laittaa 500 ihmistä samaan tilaan, on turha kuvitella mitään muuta.

Miro otti Lautapelaamaanista kaiken ilon irti, eli nautti 1,5h päiväunet.

Tässä välissä kävin morjestamassa Saaren Mikkoa uudelleen, ja samalla sanoin tervehdyksen Mitä pelataan?-podcastin Janille. Eipä keretty paljoa turinoimaan tänä vuonna, mutta onpahan nyt vaan kiva name dropata näitä tuttuja. Antaa katu-uskottavuutta. Näillä main vaihdoin Pelaajanin kanssa myös parit sanat, hänen ollessa toki kiireinen työhommiensa kanssa. Tässä kohtaa onkin hyvä muistuttaa, että olettehan jo Suomen lautapeliseuran jäseniä? Lautapelaamaan-tapahtuma onnistuu suurilta osin ahkerien vapaaehtoisten voimin ja on kaiken lisäksi vielä sisäänpääsymaksuton, joten vähintä mitä voitte tehdä seuran avuksi, on liittyä jäseneksi. Jäsenmaksu on pieni, mutta seuralle kovin tarpeellinen tuki.

Jani ja Mikko splotteroi, eli pelaa The Great Zimbabwea.

Sitten muistin, että minunhan piti hakea noutohyllystä Mikon tuoma KeyForge. Menin pelikirjaston puolelle ja haistelin hetken siellä vallinnutta pössistä, ja nappasin Forgeni hyllystä. Tästä pitäisi saada blogiin juttua, mutta maltattehan odottaa että saan sen pöytään pari kertaa. Jännittää, miten miekkoseni kyseiseen peliin suhtautuu. Toisaalta, pidämme kyllä korttien lätkimisestä, olemme vain hieman allergisia niiden keräilyaspektille, ja KeyForgella on mahdollisuus olla rahaimuri. Kyllä se Richard Garfield tietää miten rahahanat pidetään auki eläkepäiviä varten.

Karvisesta tuli mieleen lasagne, josta taas tuli mieleen kurniva vatsani. Tässä kohtaa olin ollut syömättä (karkkia ei lasketa) lähes koko päivän, ja ruokaa olisi tehnyt mieli. Redin hyviin puoliin lukeutui monet ravintolat, joita löytyi varmasti jokaiseen makuun. Syömisen sijaan päätimme ottaa pöydälle vielä Villainousin, koska yksi seurueestamme ei ollut sitä vielä koskaan pelannut.  Disney-fani hänkin. Tiesin jo etukäteen, että hälyinen con ei välttämättä ole paras paikka pelata Villainousia, mutta koska uskoin pystyväni opettamaan sen nopeasti, päädyimme sitä sittenkin pelaamaan. Hyvä näin, koska luulin Maijulla olleen Heart of Crown mukanaan, mutta hän olikin ottanut Star Realmsin sen sijaan...

Pelasin ensimmäistä kertaa Prinssi Juhanana, ja hitto vie voitin kerrankin!

Pelatessamme Villainousia, koin lievää kiireen tuntua, sillä oli kova nälkä ja kello alkoi olla jo paljon.  Olin nimittäin päättänyt, että kerkeäisin käydä vielä Kampissa Lautapelit.fillä pienillä ostoksilla. Tulee niin harvoin käytyä Stadissa, ja tarvitsin jotain tätä syksyä varten. Siitä lisää myöhemmin.
Pelasin Prinssi Juhanalla, jolla en ollut aiemmin pelannut, ja pelkäsin kokemattomuuteni sen kanssa kostautuvan, koska oletin kaikkien estävän minulta rahan saannin, joka on siis hänen voittoehto. Mutta jotenkin onnistuin näistä estoyrityksistä huolimatta rynnimään johtoasemaan, ja sain kun sainkin voitettua pelin samalla kierroksella, kun serkkuni olisi voittanut Pahattarellaan. Edelleen Villainous on vaan viihdyttävä, ja pääsee pöytään säännöllisesti. Mieluummin ehkä vähän hiljaisemmissa puitteissa seuraavan kerran.

Monta lautapelibloggaajaa löydät?

Huomasin takanani tutun äänen raikuvan, ja kas! Sieltähän löytyi Joonas ja Kristian Palaces of Carraran parissa. Teronkin bongasin mutta ajattelin meneväni jututtamaan häntä myöhemmin, mutta kun sitä yritin tehdä, ei jätkää näkynyt missään. Yritä nyt etsiä neulaa heinäsuovasta. Me rupesimme pakkaamaan tavaroitamme, ja Mikko ja Nooa tulivat lähipöytään pelaamaan Potion explosionia, joka on yksi suosikeistani. Spoiler! Noppapottiin on lähiaikoina tulossa juttua Potionista, jahka pääsen korkkaamaan sen uusimman lisäosan. Olisin mielelläni seurannut heidän peliään, mutta meillä alkoi nälkä viedä voiton. Kävin kiertelemässä salin läpi sanoen heipat tutuille, ja käänsimme selkämme Lautapelaamaanille. Menimme syömään sushia, jonka jälkeen mieheni ja minä nappasimme metron Kamppiin, ja kävin pikaisella Werewordsin hakureissulla. Meillä on tässä lokakuun aikana pelipäivä tulossa, ja siellä olisi tarkoitus se sitten korkata.

Kiitos kaikille mukana olleille, ja erityisesti Lautapeliseuralle ja tapahtuman sponsoreille. Ja kunniamaininta kaikille vapaaehtoistyöläisille. Te rokkaatte!

tiistai 27. elokuuta 2019

Muutama sananen Villainousista.

Disney-aiheisia pelejä on julkaistu tolkuttomia määriä Monopolista Kimbleen, ja niiden kohdeyleisö on yleensä muut kuin peliharrastajat. Niillä kosiskellaan faneja ostamaan tuotteita, joita he eivät muuten ostaisi. Kun paketin kannessa on Prinsessa Ruusunen, on se niin paljon houkuttelevampi. Siksi on oikeastaan todella hämmentävää, että eteeni osui peli, joka on oikeasti hyvä vaikka kannessa komeilee sana Disney. Se peli on Villainous.

Siellä se D-sana komeilee.


Villainous on Seattlelaisen pelisuunnitelukollektiivi Prospero Hall:in aivoriihen tulos, jossa pelaajat omaksuvat jonkun Disney-elokuvista tutun pahiksen roolin. Peli pelataan pääosin korteilla, joissa komeilee elokuvista tutut hahmot, niin pahikset kuin hyvikset. Jokaisella pahiksella on omanlaisensa voittoehto, joka on yleensä hyvin temaattisesti yhteensopiva kyseiseen hahmoon. Kapteeni Koukku haluaa saada Peter Panin laivalleen ja voittaa hänet taistelussa, kun taas Ursula haluaa saada Tritonin kruunun ja atraimen itselleen. Prinssi Juhana taas haluaa vain rahaa. Ja niin edelleen.

Ursulalle maistuu näköjään myös kahvi.


Jokaisella pahiksella on kaksi omaa pakkaa. Yksi omille korteille, ja toinen Kohtalo-pakka, josta taas toiset pelaajat pelaavat kortteja hänelle. Pelaajilla on myös oma pieni pelilauta, josta jokaisella vuorolla valitaan yksi lokaatio neljästä, ja tehdään sen sallimat toiminnot. Näiden toimintojen määrää pystyy muut pelaajat vähentämään pelaamalla Kohtalo-kortteja lokaatioiden yläosaan, joka tällöin yleensä puolittaa toimintojen määrän. Kohtalo-pakasta löytyy usein hyviksiä haittaamaan pahiksen peliä, tai kenties jotain väline- tai toimintokortteja, jotka muuten vaan heittävät kapuloita rattaisiin.

Kohtalokkaita kortteja.


Muita toimintoja Kohtalo-pakan lisäksi ovat: pelaa kortti, poista kortteja kädestä, karkota hyvis, saa x summa rahaa, aktivoi kortti ja liikuta korttia viereiseen lokaatioon. Pelaajan on aina vuoronsa alussa siirryttävä uuteen lokaatioon, jonka jälkeen hän saa tehdä siellä mainitut toiminnot. Käsikortteja on neljä, jollei ole saanut ylimääräistä jonkun kortin toiminnon kautta. Tehtyään toiminnot pelaaja nostaa käteensä kortteja niin, että niitä on taas neljä.  Siksi on tärkeää välillä poistaa turhia kortteja kädestä, jotta saa vuoron lopussa nostaa enemmän kortteja käteensä. Mutta kortteja saa poistaa kädestä vain, jos lokaation toiminnot sen sallivat. Pelaajan omissa korteissa löytyy tuttuja liittolaisia, väline- ja toimintokortteja, sekä kortteja, jotka vaativat jonkun ehdon täyttyneen, jotta ne voidaan pelata. Nämä ehtokortit pelataan toisten pelaajien vuorojen aikana, milloin tahansa kyseisen kortin ehto täyttyy. Korttien pelaaminen vaatii yleensä rahaa, tai Poweria niin kuin se ohjekirjassa on nimetty, mutta come on, kaikki kutsuu sitä rahaksi.

Villainousin pelinappulat on muuten todella hienoja. 

Koska Villainous on korttipeli, on se myös hyvin tuuripitoinen, sitä ei voi kiistää. Toki hyvä pelaaja osaa hyödyntää hahmonsa pakan mahdollisimman tehokkaasti, mutta aina ei vain voi voittaa. Pelissä tulee mukana jokaiselle hahmolle pieni oma vihkonen, jossa on selitetty miten kyseisen hahmon pakka eroaa muista, ja mitkä on hahmolle strategisesti tärkeitä juttuja. Tämä on todella hieno lisä, ja auttaa pelin asymmetrisen luonteen takia pelin opettelua ja opettamista hurjasti. Muutenkin pelin tuotantoarvot on kyllä kohdillaan. Harmi vain, että pelin saaminen rapakon tällä puolella on jokseenkin hankalaa.

Sattuipa teemaan sopivan värinen pöytä LitsaConissa.


Hankin peliin myös sen ensimmäisen lisäosan Wicked to the Core, joka tuo peliin lisää kolme pahista. Wicked to the Core on myös itsenäinen pelinsä, joten jos haluaa peliä kokeilla, mutta ei halua maksaa täyttä hintaa, voi harkita sitä vaihtoehtoiseksi aloitukseksi. Tosin ei tuo itse peruspelikään maksa maltaita, taisi olla 44€ luokkaa. Ylipäätään jos pelin saa jostain käsiksi, ei kannata jäädä kauaa arpomaan, nämä menevät täällä päin nopeasti kaupaksi.

Jafar, yksi lemppareistani.


Villainous mahduttaa jopa kuusi pelaajaa pöydän ääreen, mutta uskokaa, että jo viisi pelaajaa on liikaa. 2-4 pelaajaa on oikein passeli määrä, sillä viidellä peli kesti jo tolkuttoman kauan. Myönnettäköön, että kummallakin kertaa kun pelasin viidellä, oli pelissä vähintään yksi uusi pelaaja. Ehkä jos kaikki olisivat kokeneita, peli soljuisi hieman nopeammin. Pelin teema tekee kyllä sen jipon, että kummasti pelin ääreen ilmestyy sellaisiakin pelaajia, jotka eivät välttämättä normaalisti ole kiinnostuneet peleistä. Näin ainakin meillä. Ja vaikka pelissä on hieman jopa take that -tyyppistä mekaniikkaa Kohtalo-korttien muodossa, se jotenkin vain sopii pahisteemaan, ja kukaan ei ota nokkiinsa. Jos pelissä oltaisiin prinsessoja, ei kyseinen mekaniikka sopisi ollenkaan. Peli myös pakottaa pelaajat hyökkäilemään sinne tänne, eikä vain yhtä pelaajaa kohti, sillä pelaaja jolle viimeksi on pelattu Kohtalo-kortti, on suojassa seuraavan kerran.

Pöytä tilaa kannattaa varata, varsinkin jos pelaa usealla pelaajalla.


On sanomattakin selvää, että itse rakastuin Villainousiin ensimmäisellä pelikerralla. Vaikka peli on sidonnainen korttituuriin, koen mekaniikat muuten niin mieluisiksi, että en suutu, jos peli ei jollain kertaa vain kulje. Näinkin on käynyt. Viimeksi kun pelasin Kapteeni Koukulla, oli pelini kannalta tärkein kortti pakan alimmainen. Meinasin kyllä silti voittaa, mutta viime tipassa Prinssi Juhana pääsi voittoon kiinni, kierros ennen minua. Pidän myös siitä, että vaikka pahikset toimivat kukin hyvin eri lailla, tuntuu kaikilla olevan yhtä suuret mahdollisuudet voittoon. Prinssi Juhanan voittoehto saattaa tuntua helpommalta kuin muiden, mutta pelin aikana hän saa huomata, että muut kykenevät hidastamaan häntä aika lailla, ja taas vaikka Jafarin tai Ursulan voittoehdot vaativat useita asioita, mutta heihin ei Kohtalo-korteilla ole esimerkiksi niin helppo vaikuttaa.  Joten kaikki on melko hyvässä tasapainossa. Muiden pelaajien on myös hyvä olla kartalla toisten etenemisestä, ja kannattaa suoraan kysyä, jos ei näe toisen lautaa ja kortteja kovin tarkkaan, että missä vaiheessa toinen on. Se on reilua kaikkien kannalta. Meillä on myös tapana ennen pelin alkua kerrata kukin vuorollaan, mitä tarvitsee voittaakseen pelin. Jokaisella pelaajalla on kyllä myös pieni apulappu, jonka toisella puolella on selitetty kaikkien voittoehdot.

Ilta-aurinko laskee Dr. Facilierin suunnitelmien päälle.


Pidän myös hauskana, että pelissä ei ole vain ne kaikista tunnetuimmat pahikset, vaan myös niitä hieman vähemmän tunnettuja, kuten vaikka ylläoleva Dr. Facilier Prinsessa ja Sammakko -elokuvasta, joka tulee Wicked to the coren mukana. Pelin uusimmassa lisäosassa Evil comes prepared taas tulee yksi omista suosikeistani, eli Yzma Keisarin uusista kuvioista. Vielä tätä kirjoittaessa ei Evil comes preparedia saa Suomesta, mutta tarkkailen tilannetta jatkuvasti, sillä se on itselleni pakko-ostos. Mikään muu peli ei ole meillä saanut näin lyhyessä ajassa yli kymmentä pelikertaa.