torstai 23. toukokuuta 2019

Pikaiset terveiset ja kuulumisten vaihdot.

Pienen tauon jälkeen täällä ollaan taas. Perheeseemme syntyi pieni ihana poika huhtikuussa, ja hänen myötä oli pelailuissa pieni tauko yösyöttöjen ja muiden mennessä pelien edelle. Nyt pojan ollessa kohta kaksikuinen, on Noppapotin mammaloma loppu, ja pelejäkin saatu pöydälle. Kaiken kukkuraksi Bloggerin kommentoinnissa on ollut ongelmia jo parisen kuukautta, joten pahoittelut kun en ole vastannut kommentteihin, yritystä kyllä on ollut. Toivotaan, että se olisi nyt jo ratkennut.

Noppapotin uusin tulokas Miro.


Peleistä täytyy heti mainita kirjastosta lainaamani Teotihuacan: City of Gods. Tämä Daniele Tascinin uusi europeli on ollut monen bloggaajan ja arvostelijan pöydällä, enkä yhtään ihmettele sen suosiota. Mutta sen sijaan ihmettelen NSKN Games:in päätöstä kuvittaa peli hyvin harmaan näköiseksi ja pelin  pöytäpresenssi on todella kaukana sen mesoamerikkalaisesta veljestä Tzolk'inista. Harmaan kuoren alta tosin paljastuu sitä tuttua italiaanoherkkua, mitä Tascinilta olen jo tottunut odottamaan. Pelin rondellimekaniikka tuntuu freesiltä ja noppien käyttö pyhäinhäväistyksemäisen nerokkaalta. Pyhäinhäväistystä siksi, ettei niitä heitetä ollenkaan. Mikä noppapeli se sellainen on, jossa noppia ei heitetä kertaakaan?! Valitettavasti aikani Teotihuacanin kanssa oli lyhyt, mutta toivon kohtaavamme tulevaisuudessa uudelleen, sen verran pysyvän vaikutuksen peli jätti minuun.

Kaksinpeli Maijun kanssa meneillään.


Pääsin myös tutustumaan söpöäkin söpömpään Everdelliin jokin aika sitten, eikä sekään peli pettänyt odotuksiani. Everdell on varmasti jäänyt monen mieleen jo kuvista, sillä pelin ulkoasu on vimpan päälle viimeistelty. Kuvitus on todella upeaa ja komponentit kauniita  ja temaattisia. Vähän jopa liian temaattisia, koska pelin mukana tuleva 3D-puu on ehkä jo hieman liian temaattinen ollakseen vähääkään käytännöllinen.  Puu on käytännössä hieno korttipidike. Everdellissä pelataan kortteja omalle pelialueelle luoden niillä koneistoa, joka loppua kohden kehittyy aina vain paremmaksi. Pelissä on myös työläisenasettelumekaniikka, jonka avulla kerätään resursseja ja muuta peruseuroilua. Mitään kovin mullistavaa Everdell ei ehkä pelimarkkinoille tuo, mutta pelikokemuksena se on miellyttävä ja melko kepeä.

Everdellin pelilauta on vinkeän mallinen.


Koneistosta puheenollen, pääsin pelaamaan tämän hetken suosituinta ja vaikeasti saatavaa lintupeliä Wingspan. Kennerspiel des Jahres - ehdokkuudenkin napannut Wingspan on Stonemeier gamesiltä koko ajan loppu, enkä toisaalta kauheasti ihmettele. Se on helppo, kaunis ja moneen tilanteeseen sopiva peli, ja vielä naisen suunnittelema, mikä on lautapeleissä aina vähän harvinaisempaa. Wingspanissä pelaat lintukortteja omalle pelilaudalle ja niistä muodostuu korttikoneisto, hieman edellä mainitun Everdellin tapaan. Peliä on monet kutsuneet Terraforming mars liteksi, mutta ei noilla kahdella kyllä mekaanisesti ole niin paljoa yhteistä, että ne kannattaisi samaan lauseeseen liittää. Wingspan jäi kummittelemaan mieleen jo yhden pelikerran jälkeen, mikä on aina hyvä merkki. Hieman tosin pohdin, että riittääkö korttien erilaisuus moneen pelikertaan, sillä huomasin niissä olevan paljon samankaltaisuuksia keskenään. 3D-komponentit on selkeästi nyt muotia, sillä Wingspanissä on lintupöntön muotoinen noppatorni mukana. Se on tosin käytännöllisempi kuin Everdellin puu, mutta ei kyllä millään tapaa välttämätön.

Tsirp tsirp.


Vanhoja tuttujakin on pöytääntynyt viimeaikoina, nimittäin Roll Player ja Santa Maria ovat saaneet meillä rakkautta. Roll Player on edelleen yksi suosikeistani, ja luulen sen sijoituksen parantuneen viimeisen top-30 -listaukseni jälkeen. Sen lisäosa Monsters & Minions on noussut suosikkilisäosakseni, eikä meillä pelata Rolpea ilman sitä. Roll Player sisältyy myös Noppapotin noppahaasteeseeni, joten sitä tulee pelailtua vielä lisää. M&M lisäosa on siitä hieno, että se tuo peliin lisää sisältöä hyvin orgaanisesti, tuntuen siltä, että näinhän peli on aina ollut.  Vaikka Rolpe on itsessään todella toimiva kokonaisuus, eikä se sinällään tarvitse korjausta. Lisäosa vain jatkaa pelin kokonaisuutta loogisesti. Ja tekee sen vielä niin, että tällainen 90%:sti europelaaja ei koe liikaa temaattisen amerikkalaistyylisen pelin haiskahdusta. Peli on siis edelleen abstrakti noppaoptimointi ja se on ihanaa.

Nopat  <3


Santa Maria taasen on noppien draftauspeli, joka istui pölyyntymässä varmaan vuoden edellisen pelikerran jälkeen. Ja aivan syyttä! Mutta kootut selitykset ovat seuraavat: Santa Maria päätyi pöydälle melkein kolmen tunnin Agra-mittelön jälkeen, ja se oli selkeä virhe. Agran jälkeen Santa Maria tuntui heppoisen kevyeltä eikä jättänyt ehkä niin suurta vaikutusta, kuin sen olisi pitänyt jättää. Nyt kun kaivoimme sen naftaliinista lasten oltua nukkumassa, taisin jopa hieman ihastua. Jopa surkuhupaisan kamalan kansikuvan ja hieman omalaatuisen muun kuvituksen ohitse jos pääsee, on Santa Marialla paljon tarjottavaa. Pelaajat rakentavat omaa yhdyskuntaansa valitsemalla noppia ja ostamalla laattoja omalle pelilaudalleen. Nopilla aktivoidaan pelilaudan rakennuksia, jotka vaihtelevat vaihtokauppa-alueista satamiin ja viljapeltoihin. Resursseja saa kutakin varastoida vain kolme per laatu kerrallaan, joten ne on käytettävä tehokkaasti, kun ei niitä voi hillota ikuisuuksia. Pelissä on vaihtelevat erikoispistetyslaatat ja kolme vaihtuvaa teknologiaa, jotka saadessaan pelaaja pystyy yleensä rikkomaan pelin sääntöjä. Esimerkiksi vaikka pelaamaan sinisen nopan valkoiselle nopalle tarkoitettuun riviin jne. Nopat ovat muuten ärsyttävästi halvat puunopat, ja niiden heittäminen ei vain ole niin tyydyttävää kuin muovisten noppien... Nämäkin menee siis vaihtoon. Saman tein Pulsarin puunopille, koska yök.

Nuo omituiset naamaläpyskät ovat pisteitä. Painajaismatskua.


Mitäs vielä...? Olisihan noita pelejä mainittavana mutta eiköhän tässä ollut jo parhaimmat palat. Uutta kivaa pitäisi olla lähiaikoina myös tulossa pöydälle, mutta sitä ennen häivyn mökille sadetta katselemaan. Palataan ensi kerralla toivottavasti hieman syväluotaavamman tekstin kera!

sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Noppapotin noppahaaste 2019

En ole oikein koskaan ollut uudenvuodenlupauksen kannattaja.  Kyllähän niitä on hauska heittää ilmaan tyyliin "lupaan että tänä vuonna stressaan vähemmän" tai "tänä vuonna syön enemmän vihreitä kasviksia", mutta kaikki tietää varmasti, miten niiden aina käy. Se on vähän sama, kuin kaikki kuntosalit myy vuosikortteja tammikuussa triplasti enemmän kuin muina kuukausina, mutta maaliskuuhun mennessä kävijämäärät on jo samat kuin aina ennenkin. 

Mutta. Elämässä on toisaalta kiva olla jotain tavoiteltavaa, jotain millä haastaa itsensä vaikkei sitä maaliviivaa koskaan ylittäisi. (Okei, tähän loppuu urheiluviittaukset). Oman elämäntilanteeni huomioon ottaen tiedän, etten pystyisi tänä vuonna 10x10 -haasteeseen mitenkään, sillä on sangen epävarmaa kuinka paljon pelejä saan pöydälle ylipäätään. Olen tuota haastetta muutamana vuonna tehnyt, ja onhan se ollut mukava tapa saada myös vanhempia pelejä hyllystä pöydälle. Cult of the new kun on valitettavasti minullekin kovin tuttu käsite. Siispä esittelenkin tässä teille upouuden Noppapotin noppahaasteen, johon toki muutkin saavat lähteä mukaan. Rennolla otteella tai hampaat irveessä, it's all up to you. 

Säännöt ovat yksinkertaiset: 

Valitse viisi peliä, joissa nopat ovat näkyvässä roolissa mukana. Noppia pitää olla pelissä enemmän kuin kaksi, ja niiden käyttötarkoitus pitää olla muutakin kuin paikasta toiseen liikkumista tai ampumista/hyökkäämistä. Jokaista näitä viittä peliä olisi vuoden aikana tarkoitus pelata viisi kertaa. Jos jonkun pelin kaikki pelikerrat täyttyvät ennen 1.10.2019 valitaan sen tilalle uusi peli. Helppoa!

Näiden sääntöjen mukaan olen valinnut omiksi peleikseni seuraavat pelit ja tässä hieman syitä miksi.

1. Rajas of the Ganges
Kankeat raajat, niin kuin Gangesia meidän ystäväpiirissä kutsutaan, on Inka ja Markus Brandin Intiaan sijoittuva työläisenasettelupeli. Tässä nopat ovat hieman kuin valuuttaa, eivätkä suoraan työläisiä, niin kuin joku saattaa olettaa. Pelissä on vinkeä pisteratasysteemi, josta kerroin hieman enemmän aikaisemmin blogissani. Halu pelata Gangesia lisää on syy, miksi puskin sen omalle listalleni. Tällä pelillä saa myös hyvin kuitattua Tapani Aulun Lautapelihaasteen kohdan numero 2. Naisen suunnittelema peli.

Siellä virtaa Ganges.


2. Roll Player
Jos olet kenties lukenut minun Top-30 lautapeliä -listan, ei Roll Playerin löytyminen myös tältä listalta pitäisi yllättää. Tämä kovimpia uutuuksia meidän pelihyllyssä on valitettavasti saanut syksyllä liian vähän peliaikaa, ja sen lisäosakin on vielä korkkaamattomana. Asia pitää siis korjata pikimiten! Tämän Keith Matejkan pelin teema on vähän hullunkurinen, siinä tehtaillaan pelihahmoa ja sille statseja à la roolipelit. Oikeasti peli on siis abstrakti noppaoptimointipeli, jonka läheisin serkku on ehkä Sagrada. Joka tapauksessa nannaa!

Maaninen haltia on hyvin karismaattinen.


3. Coimbra
Nyt päästiin uutuusosastolle. Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi Flaminia Brasinin ja Virginio Giglin Coimbran marraskuussa, ja se suorastaan huutaa kaipaavansa lisää huomiota.  Se jäi hieman loppuvuoden kiireiden jalkoihin, ja tämä olisi nyt tarkoitus korjata.  Tämä Portugaliin sijoittuva peli käyttää noppien draftausta korttien draftaukseen. Noppien silmäluvun suuruus määrittää kuka saa valita kortin ekana, mutta toisaalta se vaikuttaa myös kortin hintaan. 

Joko mainitsin kuinka kaunista Coimbran kuvitus on?


4. The Voyages of Marco Polo
No kuinkas sattuikaan, onnistuin ujuttamaan oman suosikkipelini tälle listalle. Päätin, että tämä on hieno tapa varmistaa, että saan oman lempparini pöydälle useammin. Marco Polo on noppatyöläisenasettelua idän silkkitien varrella. Minulta löytyy tähän kaikki lisäosat ja aika varmasti en ole edes niillä kaikilla pikkulisäreillä vielä edes pelannut. Peli pääsee pöytään myös anoppilassa, joten mahdollisuudet tämän pelaamiseen monissa eri tilanteissa on kieltämättä hyvät. Tästä pelistä olen puhunut niin monta kertaa, että mitä on vielä sanomatta? 

Peli voi alkaa.


5. Bora bora
Stefan Feldin Bora bora, tai banaanipeli niin kuin mieheni on sen nimennyt. Pelissä ei edes ole banaaneja, joten se on hieman hämmentävä nimitys, mutta sillä se nyt on kulkenut jo useamman vuoden. Tämä peli jos mikä on hieman riskimpi veto, sillä peli on aika raskas ja takuita sille, että sen oikeasti saan pöydälle viisi kertaa, ei yksinkertaisesti ole. Mutta ajattelin kuitenkin antaa sille mahdollisuuden. Bora bora on niitä harvoja Feldejä joista pidän, ja kun eteeni tuli mahdollisuus hankkia se todella huokeaan hintaan käyttämättömänä, en voinut vastustaa. Kaunis ja värikäs kuin mikä, mutta toisaalta myös aivoja kuumentava Bora on melkoinen pakkaus, ja luulen etten uusille pelaajille jaksa tätä opettaa, joten tyydyn pelailemaan tätä kotioloissa. Pelaajilla on kolme noppaa, jotka heitetään kierroksen alussa, ja vuorotellen sitten laitetaan haluttujen toimintojen laatoille, hieman työläisenasettelumaisesti. Peli ei todellakaan ole niin simppeli, siinä on sitten tuhat ja yksi tapaa tienata pisteitä, mutta ajattelin pitää tämän esittelyn lyhyenä ja ytimekkäänä. Pidemmän selityksen pelistä voitte käydä vaikka lukemassa ystäväni Joonaksen blogista Puutyöläinen.

No missäs ne nopat onkaan?


Siinä minun valintani #noppahaaste2019:aan  Jos lähdet mukaan,  niin heitä toki kommenttia omista peleistäsi!

Ps. 4.2 julkaistavassa Lautakunnan-jaksossa puhutaan lisää näistä haasteista, joten muista kuunnella!

keskiviikko 30. tammikuuta 2019

Viisi peliä Annikalle.

Todellisuuspaon Annika lähestyi minua taannoin kiehtovalla idealla. Jospa tekisimme yhteisbloggauksen blogeihimme, jossa suosittelemme kukin toiselle viisi peliä kokeiltavaksi. Mikä mahtava idea! Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että helppo nakki. Kunnes rupesin pohtimaan asiaa pidemmälle, ja muistin kaikki Annikan kieltolistalla olevat asiat. Ei fantasiaa, ei scifiä. Noh, niin kuin hyvän ystävän kuuluukin, päätin olla kuuntelematta olkapäälläni kuiskivaa pikku-Annikaa, ja valitsin seuraavat pelit, joista osa voi yllättää.

Ensimmäiseksi peliksi valitsin Vladimír Suchýn avaruusteemaisen Pulsar 2849:n. Annika on tunnustautunut hieman myöhäisherännäiseksi noppafaniksi, mutta se annettakoot hänelle anteeksi. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Vaikka Pulsarin teema on sitä kiellettyä scifiä, koen tässä olevan pienen pienen mahdollisuuden olla osuva peli Annikalle, joka pitää jopa hieman yllättäen Roll for the Galaxysta. Näissä kahdessa pelissä ei sikäli ole kyllä juurikaan yhteistä. Pulsar on valtava galaktinen pöytätilasyöppö, joka on niin euroa kun olla voi. Keskeisenä mekaniikkana on noppien draftaus. Pelilaatikkoon kurkistaessa ei kannata säikähtää, sillä tavaraa on paljon ja pelistä saa hetkellisesti hyvin monimutkaisen kuvan. Pohjimmiltaan se on kuitenkin helppoa: valitse noppa ja toiminto jonka teet. Okei toimintoja taitaapi olla seitsemän erilaista, mutta ei takerruta yksityiskohtiin tässä vaiheessa. Peli kestää kahdeksan kierrosta, joista kukin on jaettu noppa-, toiminto- ja  produktiovaiheeseen.  Pelaaja voi vallata pulsareita, hyödyntää pelin aikana avautuvia teknologioita, matkustella aluksellaan kartalla, rakentaa omaa päämajaansa, ja kerätä ennen kaikkea pisteitä. Kaikesta saa Pulsarissa pisteitä, mutta kaikkea ei kerkeä tekemään, joten pelaajan on valittava mihin keskittyy.  Pelissä on vaihtuvat loppupisteytystavoitteet, jotka maustaa peliä aina hieman erilailla.

Pelilaudalla alkaa olla jo kunnon pöhinää.

Pulsar toimii myös oikeastaan kaikilla pelaajamäärillä 2-4 välillä, nelinpeli on tosin sitten jo hieman pidempi. Kaksinpelejä paljon pelaavalle Annikalle voi siis hyvin suosteilla tätä jo ihan omalle kotipöydälle. Tai kerhoilloissa usemalla pelaajalla. Molempi vaihtoehto on hyvä. Noppien draftaus Pulsarissa on hieman erilaista, sillä valittu noppa ei pelkästään vaikuta siihen, kuinka vahvan toiminnon voit tehdä, vain se vaikuttaa myös seuraavan kierroksen vuorojärjestykseen mediaaninoppamekaniikallaan. Tämä on oikeasti vinkeä mekaniikka, joka ei ole ainakaan itselleni tuollaisena tullut aikaisemmin eikä myöhemmin vastaan.


Ihan kahvipöydälle Pulsar 2849 ei mahdu.




Toiseksi peliksi valitsin lisää noppaherkuttelua, tällä kertaa jo lähes klassisen Kingsburgin muodossa. Noppatyöläisenasettelu on melko suosittu mekaniikka tänä päivänä, mutta silloin 2007 kun Kingsburg ensimmäisen kerran julkaistiin, ei se ollut oikeastaan millään tavoin tunnettu mekaniikka. Mutta näiden vuosienkin jälkeen, Kingsburg pitää pintansa kaikkien uusien hottiksien ohella. Annika on ehkä siinä uskossa, että Kingsburg on jo vanhanaikainen, mutta rohkaisen häntä ehdottomasti antamaan sille mahdollisuuden. Pelissä jokainen pelaaja rakentaa omaa territoriotaan, keräten resursseja, ja tietenkin pisteitä. Mikä se sellainen europeli on, jossa ei kerätä voittopisteitä?
Pelissä pelataan läpi viisi vuotta, joidenka aikana pelaajat rakentavat mahdollisimman monta rakennusta omalla henkilökohtaisella pelilaudallaan ja valmistautuvat vuoden lopussa tapahtuvaan hyökkäykseen.  Pääpelilaudalla on kuninkaan hovi ja sen jäsenet, joista kukin antaa pelaajalle jotain hyödykkeitä. Esim narri on numero ykkönen, ja pelatessaan tähän ruutuun nopan silmäluvulla yksi, saa pelaaja yhden voittopisteen. Kun joku pelaaja on vallannut kyseisen ruudun, ei muilla ole siihen enää asiaa. Saatavat paranee mitä korkeammasta luvusta on kyse, esimerkiksi pelaamalla nopat yhteisluvulla 16 saman luvun ruutuun saa jo neljä kultaa. Noppia pelaajalla on kolme, jotka voi jakaa useaan ruutuun, tai laittaa kaikki yhteen. Myös lisänoppia on mahdollista saada pelin aikana.


Nelinpeli menossa.

Itse suosin Kingsburgia lisäosalla, joka tuo mm. vaihtuvat player powerit ja myös vaihtoehtoisen aloituksen, jossa pelaajat valitsevat kahdesta lisärivistä yhden, jonka laittavat henkilökohtaiselle pelilaudalleen, peittäen sillä yhden siinä valmiiksi olevan rivin. Tämä tuo vaihtelua ja antaa jo pelin alussa mahdollisuuden uudenlaiseen strategiaan. Kingsburgin uudessa kakkoseditiossa lisäosa on integroitu peruspelin kanssa samaan laatikkoon. Kingsburg on jo klassikko ja kuuluu noppayleissivistykseen!

Pelaamalla kolmosen vihreä pelaaja saa yhden puun.




Kolmas valintani on ehkä pienoinen riskinotto, mutta valitsin työläisenasettelua ja päättelyä yhdistävän Alchemists:in.  Matúš Kotryn pelissä pelaajat ovat alkemisteja, joidenka tavoitteena on julkaista tieteellisiä tutkimuksia mieluiten ennen muita. Se, miksi peli on hieman riskaabeli valinta Annikalle, on hänen suhtautumisensa yleisesti negatiivisesti digipeleihin, ja Alchemists:ia pelataan puhelinsovelluksen avustuksella. Se on tosin vain avustava tekijä, joka lähinnä nopeuttaa peliä, kuitenkaan hallitsematta sitä. Peli on päätoimisesti työläisenasettelua pelilaudalla, jossa on erilaisia toimintoja niin kasvien keräilystä, juomien myyntiin ja maistelukokeeseen joko itsellä tai apulaisella. Pelissä on myös hauska Freskosta tuttu aikamekaniikka, jossa aikaisin heräävä pääsee ekana valitsemaan toiminnot, mutta myöhään nukkuja saa bonuksen tai kaksi, nukuttuaan levolliset yöunet.

Mitäköhän näistä kahdesta aineksesta saa?


Alchemists:in koukku on kuitenkin sen aivoja kärventävä deduktiomekaniikka. Okei ei se nyt ihan rakettitiedettä ehkä ole, mutta oikeasti pistää kyllä harmaasolut työskentelemään. Yhdistelemällä erilaisia aineksia pelaajien on tarkoitus ratkaista pelin alkemiset yhdisteet. Nämä tietenkin vaihtuvat joka pelissä, jonka kätevä älypuhelinsovellus varmistaa. Ei siis auta, että muistaa edellisen pelin variksenkoiven ja sammakonkudun tuottavan plusmerkkisiä vihreitä taikajuomia,  koska seuraavassa pelissä tulos on jotain ihan muuta.  Juomia voi sitten myydä taskurahan tarpeessa.

Tähän ruudukkoon pelaaja merkitsee tuloksensa. Kuvasta puuttuu vielä vastauslomake.


Deduktiopeleistä pitäville Alchemists on ehdottomasti kokeilun arvoinen, mutta se ei ole kaikkien makuun. Kepeää pelattavaa keskiviikkoiltaan hakevan kannattaa pysyä jonkun muun parissa, mutta esimerkiksi puolison kanssa sunnuntaipäivänä kun ei ole kiire kuin korkeintaan pissittämään koirat, on Alchemists oikein hyvä valinta. Olen pelannut peliä niin kahdella kuin kolmella pelaajalla, ja pidin molemmista. Uskoisin Annikan pitävän pelin päättelyosiosta.

Yksityiskohta pelilaudalta.


Neljäntenä pelinä valitsin Chicago Expressin, joka ainakin joskus oli Annikan toivelistalla. Tai ainakin muistan puhuneemme siitä joskus. Pääsin itse pelaamaan sitä menneenä syksynä Lautapelaamaan-tapahtumassa, ja uskoisin sen olevan hyvä kohde, jos haluaa tutustua junapelien maailmaan. Peli ei kestä niin tuskaisen kauan kuin useat 18xx -pelit. Annika sanoi joskus kokevansa teollisuuden mielenkiintoiseksi aiheeksi peleissä, ja mikäs se on teollisempaa kuin höyryjunat ja rautatieverkoston rakentelu. Pelissä on toki myös osakkeita ja tarjouskauppaa, junapelille hyvin tyypilliseen tapaan. Harmi vain, että tämä Harry Wu:n klassikko on nykyisin melko vaikea löytää.


Kaikki tiet vievät Chicagoon.


Peliä pelataan kahdeksan kierrosta, tai kunnes kolmesta yhtiöstä loppuvat junat tai osakkeet, tai yleisessä varastossa on kolme tai alle tönöä jäljellä. Vuorollaan pelaaja valitsee kolmesta mahdollisesta toiminnosta: osakkeen huutokauppaus, radan rakentaminen tai jokun laudalla olevan ruudun kehittäminen. Jokaista toimintoa voi tehdä rajoitetun määrän, jota seurataan hauskoilla mittareilla pelilaudan reunassa. Chicago Express on mukavan helposti lähestyttävä junapeli ja se tarjoaa kuitenkin oikein mukavaa interaktiota ja pohdiskelua. Vahva suositus tälle!

Punaisen rautatieyhtiön osakkeet ovat loppumaisillaan.


Viimeisenä valintana suosittelen Annikalle italialaiskaksikko Daniele Tascinin & Simone Lucianin Tzolk'in: The Mayan Calendaria. Työläisenasettelusta pitävän pelaajan on lähes pakko kokeilla edes kerran Tzolk'inia, joka toi peleihin ajankulun käsitteen työläisenasettelussa. Pelaajan on pakko vuorollaan joko laittaa työläisensä laudalle, tai ottaa sieltä pois työläisensä. Pelilaudan keskellä on kuudesta rattaasta muodostuva härpäke, joka on pelin ns. juju. Työläinen asetetaan valitun rattaan ensimmäiselle vapaalle paikalle, ja jokaisen kierroksen jälkeen koko ratasverkko liikkuu yhden askeleen eteenpäin. Mitä pidempään työläinen nököttää rattaalla, sen parempia palkintoja se saa. Jokainen rattaista on painottunut erilailla, jostain saa resursseja, jostain ruokaa, yhdellä voi kehittää teknologioitaan ja yhdellä taas rakentaa rakennuksia tai palvoa jumalia. Pelissä on siis paljon tehtävää ja mietittävää, ja ajatuksen pitäisi kantaa useamman vuoron päähän.

Pelilaudan symboliikkaa.


Vuonna 2012 julkaistu Tzolk'in tuntuu edelleen freesiltä, ja on yllättävää kuinka vähän sen aikamekaniikkaa on yritetty kopioida. Vaikka muutoin peli on kovin tuttua eurokamaa, syötä työläisesi, kerää resursseja ja rakenna rakennuksia ja monumentteja, on se kokonaisuutena kuitenkin omalaisensa. Ja jos niitä rattaita ei olisi pelissä, mitä monet ovatkin kritisoineet vain mainoskikkana, niin voi hyvää päivää; se peli ei loppuisi ikinä. Jokaisen kierroksen jälkeen kaikkia nappuloita pitäisi itse siirtää yksi ruutu eteen päin. Ja mikäs siinä voisikaan mennä pieleen...
Ruoka on pelissä tärkeää. Työläisten laittaminen maksaa ruokaa, ja silloin tällöin tulee myös hetkiä jolloin pitää maksaa kaikista työläisistä ruualla.


Yksityiskohta yhdestä rattaasta.


Peliin on myös saatavilla lisäosa Tribes & Prophecies, joka on myös erinomainen. Sen myötä pelaajat saavat heimot, jotka toimivat jokainen hieman erilailla.  Heimoja on 13 joten valinnanvaraa riittää ihan mukavasti. Mukana on myös ennustuslaatat, jotka voivat tuoda lisäpisteitä mutta toisaalta voivat myös sakottaa pelaajaa, mikäli hän ei varaudu kunnolla. Heimolaatat ovat oikein helppo lisä peliin myös aloittelijoille, mutta ennustuslaatat ovat ehdottomasti kokeneemmille pelaajille, koska ne vaikeuttavat peliä jonkin verran. Lisäosa ei ole millään tapaa pakollinen, sillä Tzolk'in on erinomainen myös sellaisenaan.

Tässä on minun ehdotukseni Annikalle. Mikäli haluat nähdä mitä pelejä hän ehdottaa minulle, hyppää Todellisuuspaon puolelle! Annikan jutun löydät tästä: https://todellisuuspako.blogspot.com/2019/01/viisi-pelia-miiralle.html