maanantai 19. helmikuuta 2018

Kolmen kopla: Alexander Pfister

Kolmen kopla on uusi juttusarja, jossa otan pikakäsittelyyn kolme peliä yhdeltä pelisuunnittelijalta. Ensimmäiseksi henkilöksi valikoitui itävaltalainen Alexander Pfister, josta on vaivihkaa tullut yksi suosikeistani. Wienissä asusteleva Pfister on tahkonut pelejä tasaisen varmalla otteella jo usean vuoden ajan, ja tuntuukin siltä, että laatu sen kuin paranee. Pfisterin nimi vilahtaakin usein niin Deutscher Spielpreisin kuin Spiel des Jahresin listoilla.



Oh my Goods!

Oh My Goods  on hieman kömpelöstä nimestään huolimatta oikein näpsäkkä paketti. Käsilaukkuun mahtuva korttipeli on pieni pöytätilarohmu, jota suosin lähinnä kaksinpelinä. Alunperin Royal Goodsina julkaistu peli on sekoitus settien keräilyä, koneiston rakentelua ja onnen venytystä. Peli hyödyntää hauskaa ahkera vs. laiska työntekijä -mekaniikkaa, jonka voi nähdä myös Pfisterin ja Andreas Pelikanin Broom servicessä. Pelissä käytetään kortteja kolmella mahdollisella tavalla, resurssina, rakennuksena tai rakennuksen päällä kuvaamassa sen tuotoksia.

Näppärän tiivis paketti.


Siinä missä peli onnistuu pakkaamaan todella pieneen, jopa taskuun menevään pakkaukseen paljon peliä, on pelikokemus välillä hieman vaisu. Jollet onnistu saamaan koneistoasi rullaamaan, on peli takkuinen ja pohjalta on vaikea nousta.  Mutta toisinaan peli toimii kuin junan vessa. Tarinavetoiset lisäosat Longsdale in Revolt ja Escape to Canyon Brook hengittävät Oh My Goodsiin oikein tervetullutta elämää. Fanin kannattaa myös tsekata Oh my Goodsin sisarpeli Tybor der Baumeister.

Aloituskäsi.


Oh my Goods ei päädy pöydälle ihan kovin usein, mutta koska se ei vie käytännössä juurikaan hyllytilaa, ei minulla ole ollut kiirettä laittaa sitä kiertoonkaan. Pfisterin fanina Oh My Goods oli pakko-ostos, ja reilun kympin hinnalla se ei rasittanut lompakkoakaan. Mutta olisinko ostanut pelin, jos se olisi jonkun muun suunnittelema? Siinäpä vasta kysymys.


Isle of Skye: From Chieftain to King

Alexander Pfister tarttui itävaltalaiskaverinsa Andreas Pelikanin kanssa monelle suosittuun  mekaniikkaan, laattojenasetteluun, Skotlannin Ylämaille sijoittuvassa pelissä Isle of Skye. Kyseessä ei kuitenkaan ole ihan perinteinen laattojen läiskintä, sillä pelin yksi mielenkiintoisimmista elementeistä on laattojen hinnoittelu ja kauppaaminen. Jokainen pelaaja nostaa vuorollaan kolme laattaa ja hinnoittelee niistä kaksi ja yhden valitsee poistettavaaksi pelistä kokonaan. Kaikki tämä tapahtuu tietysti sermien takana. Vasta kun laatat on myyty ja osteltu, asetellaan ne jokaisen pelaajan omaan kyhäelmään. Pelissä ei siis rakenneta Carcassonnen tyyliin yhtä isoa pelilautaa.

Onks tää se Mäkkäri?

Isle of Skye tekee paljon oikein. Laattojen hinnoittelu on välillä todella hankalaa. Hyviä laattoja ei haluaisi myydä halvalla, mutta jos hinta on liian korkea, voi olla että ne jää käteen. Ja sitten jos haluat, että saat laatat itsellesi, saattaa joku pohatta silti ostaa ne. Castles of Mad King Ludwigissa on hieman jotain samaa Skyen kanssa. Myös pelissä vaihtelevat pisteytyskortit tuovat peliin vaihtuvuutta, ja pitää mielenkiintoa yllä. Joillain kierroksilla pisteytetään vuoret ja toisella taas lampaat. Seuraavassa pelissä voi olla, että lampaat eivät ole minkään arvoiset.

Ihan kuin joku keräisi laivoja.

Isle of Skyehin on myös saatavilla Journeyman-lisäosa, joka muuttaakin peliä jo jonkun verran ja tekee siitä isomman suupalan. Siinä missä peruspeli sopii myös vähemmän pelanneille, tekee Journeyman pelistä harrastajien pelin. Monimutkaisuutta tuova lisäosa lisää peliaikaa ja vaatii enemmän pelitilaa, sillä jokaiselle pelaajalle annetaan oma pelilauta. Journeyman jakaakin varmasti mielipiteitä. Pelaajien, jotka haluavat Isle of Skyehinsa vain lisää laattoja, kannattaa jättää Journeyman välistä.


Mombasa

Oma suosikkini  Pfisterin peleistä on  aivonystyröitä mukavasti hierova Mombasa. Hieman raskaamman sarjan ammattilainen Mombasa nosti Herr Pfisterin isojen poikien liigaan, ja siellä hän on sen jälkeen pysynytkin. Yhdistämällä mielenkiintoisia mekaniikkoja, kuten pakanrakennusta, osakkeita ja työläisenasettelua rakentuu mielenkiintoinen pakkaus, joka voitti mm. Deutscher Spielpreisin vuonna 2016.

Pelaajalauta ja kortteja.

Pakanrakennus on Mombasassa pieni, mutta melko oleellinen osa. Pelaajat valitsevat korteillaan toimintoja, ja mitä parempia kortteja, sen parempia toimintoja. Toki pelilaudallakin on työläisenasetteluruutuja, eikä niitä sovi unohtaa. Kortit kiertävät takaisin pelaajan käteen pinojen kautta, mikä antaa pelaajalle enemmän kontrollia siitä, milloin mikäkin kortti palaa käteen. Vaikka pelissä ei varsinaisesti pysty pissimään kenenkään muroihin, on se kuitenkin jokseenkin interaktiivinen päätöksien kautta. Jos Annika on pelannut edellisellä kierroksella banaaneja, onko todennäköistä, että hänellä olisi niitä vielä seuraavalla kierroksella, vai voiko Joonas viedä banaanikuninkaan paikan laudalla?

Paikkoja työläisille.

Miksi Mombasa sitten on vain niin hyvä? Sanopa se. Joku siinä vain kiehtoo kerta toisensa jälkeen. Pelissä on paljon pohdittavaa. Mennäkö pitkälle kaivosbisneksessä vai  kenties kirjanpidossa? Entäs charter firmojen levittäminen kartalla? Ja mennäkö muiden mukana vai ollako oman tien kulkija? Kirjanpitoa on  pidetty heikompana strategiana, ehkäpä siksi kun se on hieman haastavampi tie. Niille jotka kokevat kirjanpidon olevan vaikeampi tie voittoon, on saatavilla Deutscher Spielpreis Goodie box 2016:ssa saatava Cooked books -minilisäosa. Joka tapauksessa suosittelen antamaan Mombasalle mahdollisuuden. Minun hyllyyni se on tullut jäädäkseen ja sen viereen on ilmestynyt myös toinen Pfisterin isomman laatikon peli: Great Western trail. Innolla odotan mitä tältä herralta saadaan tulevaisuudessa.

Valmiina veritimanttien metsästykseen?

Mikä on sinun suosikkisi Pfisteriltä? Joku yllä mainituista vai kenties joku aivan muu?

maanantai 12. helmikuuta 2018

Avaruusseikkailua ja fimoja.

Joku on ehkä saattanut ihmetellä, että kylläpäs Noppapotissa on elelty hiljaiseloa. Viikko sitten toki ilmestyi juttuni Rajas of the Gangesista, mutta sitä ennen olikin parin kuukauden tauko. Jutun nimi on nimittäin näin, että meille syntyi lisävahvistusta joulukuun lopussa ja hänen kanssa elämään totutteleminen kolmen tunnin yöunilla on toki vaikuttanut pelivireyteen. Onneksi nyt jo helpottaa, sillä meillä nukutaan jo neljä tuntia! Mutta ollessani äitiyslomalla toivon, että pääsen paneutumaan blogiini nyt paremmin, kun ei tuo päivätyö ole haittamaassa.

Täsä mä nyt oon!

Meillä on alkuvuosi alkanut perinteisellä pelihyllyn karsimisella, koska syystä, jota en oikeastaan ihan käsitä, hyllyssämme ei ole enää tilaa. Se on aina yhtä iso mysteeri, miten näin käy, mutta uskon selviäväni tästäkin koitoksesta. Positiivinen asiahan tämä on; nyt on taas tilaa uusille peleille. Vaikka kuinka väitän, etten kuulu niin sanottuun Cult of the New:hun, niin jotenkin ne ihanat kimaltelevat uutuudet himoittaa eniten. Tässä kohtaa mieheni tosin valittaa, että meidän hyllyyn ilmestyy vain niitä "resurssinvääntöpelejä", joiksi hän rakkaita europelejäni haukkuu. Etsitään peliseuraa keski-ikäiselle miehelle, joka tykkää välillä vain heittää aivottomasti noppaa seikkailumielellä!

Yksi hyllyyn ilmestyneistä uutuuksista on avaruuspistesalaatti Pulsar 2849. Vladimir Suchýn suunnittelema ja Czech Games Editionin julkaisema avaruuspeli on hieno esimerkki noppadraftauksesta, joka on itselle niin kovin mieluisaa. Mm. Grand Austria Hotellista tuttu mekaniikka on tässä pelissä toteutettu mielestäni todella mielenkiintoisella tavalla, ja siksikin peli päätyi meidän kokoelmaan. Nopilla pelaajat ostavat toimintoja ja etuuksia, joita pelin edetessä avautuu koko ajan enemmän. Niillä voi myös lennättää avaruusalustaan pyöreällä pelilaudalla, joka on muuten aika cool. Peli vie kyllä pöytätilaa linnunratamaisen paljon, mutta so what?

Moni galaksi päältä kaunis.

Pulsar näyttää päällepäin monimutkaiselta, mutta ydin siinä on simppeli. Valitse noppa, ja tee sillä jokin toiminto. Symboliikan kun saa omaksuttua, tulee pelistä huomattavasti helpompi. Ja vaikka niitä symboleita on todella paljon, on ne kuitenkin pääosin helposti ymmärrettäviä. Toisin kuin esim eräässä nimeltämainitsemattomassa avaruuskorttipelissä... Oma kokemukseni Pulsarista on tällä hetkellä rajoittunut vain neljään pelaajaan, mutta olisi mielenkiintoista verrata, muuttuuko kokemus kun pelaajia on vähemmän.

Tilahirviö nimeltä Pulsar.


Pulsarin ohella hyllyyni on ilmestynyt lisää Uwe Rosenbergiä. Viime vuonna ilmestynyt norjalaiseen pikkukylään sijoittuva Nusfjord ei ole vielä päässyt pöydälle, sillä se odottaa fimokäsittelyä. Kyllä vain, kaikki Uwet käyvät läpi saman prosessin tultuaan meidän kokoelmaan.  Nusfjord on kalastusteemainen työläisenasettelupeli, ja sen työläiset ovat paketissa ohuita puisia lätysköjä, ja sehän nyt vain ei käy päinsä. Edellisestä fimokerrasta on jo tautisen kauan aikaa, joten oli kiva päästä taas muovailemaan. Vaikkakin projekti on vieläkin kesken, koska nuorin herra Hartemo sai itkupotkuraivarit juuri kun olin aikeissa fimoilla. C'est la vie, kun on lapsia, mutta äkkiähän tuo tuosta kasvaa, eikö niin?

Norjalaisia kalastajia.

Tätä kirjoittaessani vielä on kolme kalastajaa tekemättä, mutta eiköhän nekin valmistu tässä joku päivä. Tuskaisesti jätin viimeiseksi punaisen värin, joka on ihan karsea koska se tarttuu käsiin. Ehkä olisi kannattanut tehdä se ekana alta pois, koska minkä taakseen jättää sen edestä löytää. Tänä vuonna Uwelta tulee Islantiin sijoituva peli Reykholt. Pitäisiköhän jo nyt aloittaa pelinappuloiden teko, niin ne on ehkä valmiit sitten kuin peli ilmestyy.

Mites on vuosi lähtenyt omalta kohdaltasi käyntiin? Onko uutuuksia jo kerennyt livahtamaan hyllyyn?

Muistathan myös Noppapotin Facebook-sivun!


sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Varrella virran eli Rajas of the Ganges.

Ganges on 2510 kilometriä pitkä joki, joka valuu Intian ja Bangladeshin läpi. Sen varrelle sijoittuu myös Inka ja Markus Brandin viime vuonna ilmestynyt työläisenasettelupeli, jonka sain mieheltäni joululahjaksi. Brandit olivat minulle entuudestaan tuttu Villagen ja My Villagen takaa, joten mielenkiinnolla tutustuin heidän uusimpaan isoon peliin. Mainetta he ovat toki viime aikoina niittäneet Exit-sarjallaan, joka tuo pakopelit jokaisen olohuoneeseen.

Gangesin varrella on ruuhkaa.

Rajas of the Gangesissa pelaajat rakentavat kukin omaa provinssiaan, keräten mainetta ja mammonaa, jotka ovat pelin kaksi pistemuotoa. Pelin päämekaniikkana on monille tuttu työläisenasettelu, mutta mielenkiintoiseksi pelin tekee juuri pisteytys ja noppien käyttö maksuvälineenä. Pelilaudan ympärillä kulkee kaksi pisterataa, mutta eivät samansuuntaisesti vaan vastakkain toisiaan. Toinen edustaa pelaajien mainetta ja toinen kukkaron paksuutta. Peli loppuu, kun joku pelaaja saa nämä kaksi rataansa risteämään. Ei siis riitä, että keräät vain rahaa, koska muuten saat pelata ikuisuuden, että ratasi kohtaavat toisensa. Pelin alussa pelaajilla on kolme työläistä, mutta pelin edetessä heillä on mahdollisuus lisätä työläistensä määrää. Tämä on ihan tuttua lähes kaikista vastaavanlaisista peleistä. Jokainen asettaa vuorollaan yhden pelaajan valitsemaansa toimintoruutuun ja toteuttaa kyseisen toiminnon, jonka jälkeen vuoro on seuraavan pelaajan ja niin edelleen. Piece of cake!

Työläisiä hommissaan, tosin osa vielä laiskottelee.

Mitä niillä työläisillä voi sitten tehdä? Yksi yleisimmistä toiminnoista on noppien hankkiminen. Voit joko valita ruudun josta saat yhden nopan, tai toisaalta valita vaihtaaksesi yhden värisen nopan kahdeksi muun väriseksi. Nopilla myös lahjot palatsin henkilökuntaa antamaan sinulle milloin mitäkin hyödyllistä, oli se sitten lisää noppia tai kenties rahaa. Saadessasi lisää noppia heität ne ennen kuin lisäät ne Kali-laudallesi, jossa on paikka kymmenelle nopalle. Mikäli heität aivan surkeasti, voit kääntää nopan ympäri vastakkaiselle sivulle karman avulla, jota sinulla voi olla enintään kolme kerrallaan.  Temaattista  loogisuutta tästä voi hakea kissojen ja koirien kanssa, tai sitten vain hyväksyä, että se on vain keino auttaa niitä joilla on ihan käsittämättömän huono noppatuuri. Työläisen voi myös asettaa louhokseen, satamaan tai torille.

Nopat toimivat eräänlaisena resurssina pelissä. 

No entäs se edellä mainittu provinssi? No sehän on jokaisen pelaajan oma pelilauta, johon asetellaan laattoja á la Carcassonne. Eli taas tuli lisää fundeerattavaa. Laattoja on myynnissä aina kaksitoista kerrallaan, kolme kutakin neljästä väristä. Jokainen laatta maksaa jonkun värisiä noppia 4-10 pisteen verran. Laatoista löytyy teitä sekä erilaisia rakennuksia toriteltoista palatseihin. Toreista saa rahaa, muista rakennuksista mainetta, sillä olethan intialainen aatelinen joka harrastaa myös arkkitehtuuria siinä sivussa. Pelin aikana voit kehittää arkkitehdin taitojasi, jotta saat vielä enemmän mainetta eli pisteitä.  Kaikessa on aina kyse pisteistä!

Kai tästä vielä jotain tulee aikaiseksi.

Ja mainitsinko että pelaajalla on myös vene? Ei mikään loistojahti mutta sellainen näppärä pikkupaatti, joka seilaa pitkin poikin Gangesia keräten kaikkea kivaa pisteistä karmaan ja niin pois päin. Joku pelaaja voi keskittyä veneilemään oikein olan takaa, toinen taas keskittyy muuhun. Kumpikin on ihan toimiva strategia. Tässä kohtaa saatat pohtia, että onpas tässä paljon tavaraa. Joo niin on, mutta sillä lailla mukavalla tavalla. Pohdittavaa riittää, mutta aivot ei käryä dementiaosastolle asti. Pelin kuvitus on yksityiskohtaista, mutta selkeää mikä auttaa kaiken sälän kanssa pärjäämisessä. Pisteet Dennis Lohausenille. Symbolit oppii nopeasti, joten sääntövihkoa ei juurikaan tarvitse uudelleen selailla.  Säännöt on muuten mukavan selkesti kirjoitettu, se on suuri plussa. Niin monta surkeaa sääntöopusta läpi rämpineenä osaa arvostaa selkeätä layouttia ja hyviä esimerkkejä.

Tuskaset paatit.

Ihan sieltä nopeimmasta päästä Rajas of the Ganges, tai pelkkä Ganges tuttujen kesken,  ei oikeastaan ole. Neljällä pelaajalla taitaa mennä lähemmäs 1,5 tuntia, on siinä sen verran paljon tehtävää. Haittaako tämä? No ei tällaista pelinautiskelijaa kuin minä, mutta kellonatsi jos löytyy ryhmästä niin varmasti tulee valitusta kun peli ei mene 45:teen minuuttin täydellä kokoonpanolla. No entäs se interaktio? Aina kun lukee peliarvosteluja tehdään pelaajien välisestä interaktiosta suuri haloo. No tässä sitä on sen verran kuin missä tahansa työläisenasettelussa, eli vähän. Kyllähän se harmittaa kun kaveri tunkee kuutosensa kanssa siihen ruutuun mihin olisit itse mennyt, mutta aina löytyy jotain muuta kivaa tehtävää, joten ei se nyt niin kirpaise. Paitsi loppumetreillä kaikki kirpaisee. Pelin lopun kun voi haistaa siinä vaiheessa kun jonkun pelaajan pistenappulat rupeavat uhkaavasti lähestymään toisiaan. 

Tässä kohtaa ei kilpailu ole vielä pahimmillaan.

 Olen pelannut Gangesia kahdella, kolmella ja neljällä pelaajalla, eli kaikki pelaajamäärät kokeiltu, enkä vielä osaa sanoa mikä oli paras. Kahdella pelaajalla pelataan laudan toisella puolella olevalla sovitetulla laudalla ja kolmella taas peitetään kaksi ruutua nelinpelilaudalta pois. Oikeastaan kaikki pelaajamäärät toimi oikein hyvin, tosin neljällä peli on selkeästi pidempi, jos se sattuu jotakuta haittaamaan. Pelistä on myös pari variaatiota. Navaratnas on pelin advanced version, eli versio jota kannattaa harkita sitten kun alla on muutama peli perusversiota. Siinä noppia saa olla vain kahdeksan kerrallaan, mutta voit saada yhden työläisen enemmän. Ganga moduulissa jokireitille laitetaan laattoja muuttamaan sieltä saatuja etuuksia. Ei sen suurempi juttu, eli helppo lisätä peliin heti.

Mistä tietää, että olet aloittava pelaaja? No jättimäisestä elefantista tietenkin!

Kaiken kaikkiaan Ganges on mukava tuttavuus, ja vielä sellainen joka on kelvannut kaikille pelikumppaneille, joille olen sen tähän asti esitellyt. Europelaajille nannaa, mutta temaattista elokuvamaista kokemusta hakevan kannattaa passata.