Botanicus - puutarhapeli myös niille, joilla ei ole viherpeukaloa nimeksikään.
Näin kesän tultua pitkän ja pimeän kauden jälkeen, uskottelen aina itselleni, että haluaisin laittaa pihaa ja istuttaa vaikka mitä kauniita kasveja. Kunnes muistan, etten oikeastaan pidä mullan kuokkimisesta, enkä erota juhannusruusua kurtturuususta. Osaan arvostaa kaunista puutarhaa ja jos sen ylläpitäminen olisi vaivattomampaa, olisi pihamme varmasti näyttävämpi. Onneksi sain Lautapelit.filtä arvostelukappaleen Botanicuksesta, jotta pääsin larppaamaan oman elämäni mestarihortonomia.
Botanicus on Samuele Tabellinin ja Vieri Masseinin suunnittelema europeli, jossa pelaajat kasvattavat kukin omaa, kaunista kasvitieteellistä puutarhaansa. Pelipöydän keskellä on iso pelilauta, jolta pelaajat vuorotellen valitsevat toimintoja yhden toimintokukkasensa avulla. Pelaajilla on myös omat puutarhalaudat, jonne he istuttavat kasveja ja yrittävät tyydyttää istutuksillaan mahdollisimman monta vierailijaa. Pelissä on kaksi pelimuotoa; kevyempi perhepeli sekä hieman monimutkaisempi vaihtoehto. Itse suosin monimutkaisempaa pelimuotoa, joka antaa mukavasti lisäajateltavaa, pitäen kuitenkin pelin kestoltaan passelina ja sääntökuormankin helposti sisäistettävänä.
Päälaudan alaosa on jaettu sarakkeisiin, joissa on toimintopareja. Peli etenee aina sarake kerrallaan, ja ylimmällä paikalla edellisessä sarakkeessa oleva pelaaja valitsee aina seuraavaksi minkä toimintoparin valitsee seuraavasta sarakkeesta. Toisen pelaajan nappulan päälle saa mennä, mutta se maksaa kolme kolikkoa. Sarakerivi käydään pelin aikana kaksi kertaa läpi, ja kierrosten välissä toimintoparit vaihtuvat, jolloin toisen kierroksen toiminnot eivät ole täysin identtiset ensimmäisen kierroksen kanssa. Päälaudan yläosa on jaettu kolmeen eri rataan. Näillä pelaajat etenevät kun valitsevat raha-, kastelu-tai istutustoimintoja alaosan sarakkeista.
Pelaajan oma lauta on täynnä tyhjiä kukkapenkkejä, jonne taimilaattoja istutetaan. Kasveja on neljää eri kasvuvaihetta. Puutarhalaudan oikeassa reunassa on vierailijalaattoja, joihin on merkattu heidän toiveet, millaisia kasveja he haluavat nähdä ja paljon näiden toiveiden täytyttyä pelaaja saa pisteitä. Ensimmäinen vierailijarivi on kiinteä, ja tämän viereen pelaajat saavat viisi lisävierailijalaattaa, jotka saa pelin alussa asetella haluamilleen kukkapenkkiriveille. Näin on mahdollista luoda hyviä vierailijapareja, jotka on helpompi toteuttaa samaan riviin. Kehittyneemmässä pelimuodossa jokaisen pelaajan oma puutarhalauta on erimuotoinen, joten kaikille riveille ei välttämättä edes mahdu samaa määrää kasveja. Siksi on oltava tarkka asetellessa vierailijalaattoja, ettei jo alussa kaiva itselleen liian syvää kuoppaa.
Pelaajalla on alussa yksi puutarhuri, joka liikkuu laudalla kukkapenkkien väleissä. Monimutkaisemmassa pelimuodossa pelaajat saavat myöhemmin toisen puutarhurin kiertelemään tarhassa. Vain puutarhurin vieressä oleviin kukkapenkkeihin voi istuttaa tai kastella siellä jo olevia taimia. Vuoronsa alussa pelaaja voi maksaa, jotta saa liikuttaa puutarhuriaan ja/tai pelata puutarhakortteja, jotka antavat pientä maksua vastaan ylimääräisen toiminnon. Laudalta on mahdollista myös vapauttaa eläinmerkkejä, jotka antavat lisää tilaa puutarhalle, mutta myös vaikuttavat esimerkiksi loppupisteytykseen ja pääpelilaudan ratojen kulkuun. Yksinkertaisemmassa pelimuodossa eri eläinlajeilla ei ole merkitystä, sillä ne tuovat kaikki vain lisää pisteitä. Kehittyneemmässä pelimuodossa jokainen eläinmerkki toimii omalla tavallaan. Tässä pelimuodossa on myös mukana salaiset loppupisteytyskortit, jotka pelaajille jaetaan pelin alussa, ja ne antavat kivan suunnan, johon mahdollisesti pyrkiä vierailijoiden lisäksi. Myös täysistä kukkapenkkisarakkeista saa pisteitä sen mukaan, minkä tasoisia kukkia niihin on istutettu.
Botanicus on mielenkiintoinen yhdistelmä oman pelilaudan suunnittelua ja sen tuomaa puzzlemaisuutta, mutta toistaalta myös toimintojen valinta ja muiden pelaajien kanssa kilpailu parhaimmista toiminnoista ja niiden ajoittamisesta on viihdyttävää. Vaikka pelaajia ei täysin blokata, on jollain tavalla tyydyttävää, kun muut pelaajat joutuvat mahdollisesti maksamaan heille tärkeistä toiminnoista arvokkaita kolikkoja. Oman laudan suunnittelu osuu omaan pelimakuuni, ja koen sen joka kerta viihdyttäväksi ja haluan aina pyrkiä saamaan lautani täydelliseksi. Mikä onkin haastavaa, sillä pelissä ei yksinkertaisesti ole aikaa tyydyttää kaikkia asiakkaita. Joten on tärkeää valita, mihin penkkeihin istuttaa, ja milloin kastelee, jotta kasvit kasvavat. On myös tärkeää ajatella jo seuraavaa vuoroa, ja mitä toimintoja mahdollisesti pääsee tekemään. Joka kerta ei voi maksaa päälle menemisestä, tai muuten joutuu käyttämään arvokasta aikaa valitsemalla vain rahankeruutoiminnon, joka ei ole yhtä tehokas toiminto kuin istuttaminen tai kastelu.
Pelin komponentit ovat ihanan värikkäitä ja koko pelin yleisilme on kesäisen raikas. Mukana tulee myös helposti koottavat pienet laatikot, joihin osat saa helposti lajiteltua. Näistä osa olisivat voineet olla piirun verran isompia, jotta osat asettuisivat hieman paremmin sisälle. Suosittelen vahvasti sukeltamaan suoraan kehittyneempään pelimuotoon, jollei peliseura ole kovin nuorta. Molempia pelimuotoja pelanneena en usko palaavani enää kevyempään versioon. Peli vetää 2-4 pelaajaa, joista kolme pelaajaa on ehkä mielestäni paras määrä. Kahdella pelaajalla mukana on neutraali toimintokukkanen, jonka ylimpänä toimintosarakkeessa oleva pelaaja siirtää vuorollaan, tämä simuloi kolmatta pelaajaa pelissä. Nelinpelissä saat olla varma siitä, että joudut maksamaan ylimääräistä toiminnoista. Peli löytyy myös Board Game Arenasta, jossa se toimii erittäin hyvin.
Kiitos Lautapelit.fi arvostelukappaleesta. Tähän peliin tulen palaamaan monta kertaa.
Kommentit
Lähetä kommentti