lauantai 24. lokakuuta 2020

Top-30 lautapeliä 2020 Armageddon edition.

Tänä vuonna olen kerrankin oikeassa ajassa tämän toplistaukseni kanssa. Johtunee varmaan siitä, että mitäs muutakaan tekemistä tässä olisi, peli-illat kun on meillä edelleen käytännössä katkolla. Paljon olisi sanottavaa vuodesta 2020, mutta pyrin elämään periaatteella, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, niin on parempi olla hiljaa. Peleistä sen sijaan löytyy paljon hyvää sanottavaa, joten ruvetaanpa hommiin. 

Edellisistä vuosista poiketen ryhdyin tekemään listaani niin kutsutulla mutulla, eli ihan old school meiningillä ruutuvihkoon tajunnanvirran ohjaamana. Yllättäviltä sattumilta ei vältytty, eikä myöskään kiperiltä valinnoilta ja irtipäästämisiltä. Jostain syystä tunnen aina pienen piston sydämessäni, kun joku peli edellisvuoden listalta tippuu pois, mutta on toki hyvä muistaa, että tässä listassa on vain ne kolmekymmentä peliä. Kun tuolla pelihyllyssä on 300. Ihan lyhyelläkin matikalla tajuaa, että kaikki lempparit ei vaan mitenkään mahdu listalle, ei sitten millään. Tällä kertaa myös painoarvoa oli sillä, milloin peli on viimeksi päässyt pöydälle. Jotkut pitkäaikaiset suosikit eivät ole päässeet pöydälle pitkään aikaan, ja se sakotti tällä kertaa useaa peliä.

30. Trains

Hisashi Hayashin Trains otti nyt pienen sukelluksen listalla, tipahtaen sijalta 11. tänne hännille. Siltikin se on edelleen yksi suosikeistani, mitä tulee perinteisempiin pakanrakennuspeleihin. Trains on mielestäni paranneltu versio Dominionista, sillä koen sen pelilaudan tuovan peliin paljon lihaa luiden päälle. Korttien ostamiseen on täten joku syy, eikä vain se ostelun ilo. Minulta puuttuu muutama lisäkartta Trainsiin, ja arvelen pelin kenties nostavan sijoitustaan takaisin ylös,  mikäli ne saan joskus hankittua. Vaikka kyllähän sitä pelattavaa on jo kahden laatikollisen verran.   

Hieman parempia kortteja pitäisi saada.


29. Viticulture Essential Edition

Viime vuoden sijalta 27. löytynyt Viticulture ei näköjään paljoa liikkunut listalla, vaan löytyy nyt sijalta 29. Se on taas vähän jäänyt ikävästi paitsioon. Soolopelejä ei ole tullut väkerrettyä, mutta latasin iPadille Viticulture äpin, jonka takia peliä on tullut pelattua säännöllisesti. Harmi vaan kun siihen äppiin ei ole Tuscanya. Tämä työläisenasettelupeli on viinitilateemallaan minulle kiehtova, ja jotenkin tuttu ja turvallinen. Hankin tänä vuonna toisen pienistä pakkalisureista( Visit from the Rhine Valley), joka tuo kivaa pientä lisää uusilla visitor-kortella. Se vaan kun on avamaattomana hyllyssä. On siis jotain mitä odottaa, jahka tämä vallitseva maailmantilanne kohenee. 

Soolopeli ja karkkia. 


28. Legendary Encounters - An Alien Deck Building Game

Nyt oli yllättävä ilmestys. Nimittäin tämä Alien-peli on minun ja mieheni treffipeleistä ykkönen. Mutta se yllättää, että se on täällä minun listallani. Ehkä sitä on vain sen verran pelailtu tänä vuonna, who knows. Niin ja hankinhan minä tähän sen ensimmäisen lisäosankin. Pakanrakennus-Alien on yhteistyöpeli, jossa pelataan Alien-elokuvien henkeen yhdessä limaisia xenomorpheja vastaan. Yksi tiivistunnelmaisimmista korttipeleistä minkä tiedän, ja meille se romanttinen illanvietto yhdessä ilman telkkaria ja sohvalla löllymistä. Pisteet myös siitä, että kuvitus on sarjakuvamaista, eikä elokuvista otettuja ällöjä still-shotteja. 

Legendary Encountersin pelilauta on kiva neopreenimatto.


27. Abyss

Bruno Cathalan Abyss on aina jäänyt vähän roikkumaan listan ulkopuolelle, mutta tänä vuonna sain vihdoin hankittua siihen molemmat lisäosat. Kraken-lisuri tuo peliin mukaan kirotut mustat helmet ja Leviathan taas korjaa sen ainoan asian, joka pelissä on minua pänninyt. Nimittäin se monster track on peruspelissä lähes turha. Peliseurani totesikin jämptisti, että tästä lähtien pelataan aina molemmilla lisäosilla.  Vaikka setuppia tuleekin puolet lisää. 

Lisäosilla Abyssista tulee aikamoinen pöytätilasyöppö.


26. Kingsburg

Täällä taas, vanha herra Kingsburg jaksaa porskuttaa.  Listan konkari Kingsburg on pysytellyt listallani jo vuosia, eikä se yllätä tänäkään vuonna. Se taisi olla yksi ensimmäisistä noppatyöläisenasetteluista, ja se kun nyt vaan on se mun juttu. To Forge a Realm -lisäosa on pakollinen, jopa niin pakollinen että pelin uusimpaan painokseen se sisällytettiin mukaan. Harmi vaan, että samalla vaihtoivat kuvituksen hyvin geneeriseen ja tylsään.

Nelinpeli meneillään.


25. Grimm Masquerade

Viime vuonna julkaistu Grimm Masquerade laittaa pelaajat satuhahmojen rooliin. Tarkoituksena olisi selviytyä naamiaisissa paljastamatta omaa henkilöllisyyttään.  Tämä bluffaus- ja sosiaalinen deduktiopeli oli meillä viime vuonna yksi pelatuimmista, ja varmasti eniten nauruja aiheuttanut peli. Vuorolla pelaat kaksi artefaktikorttia, yhden itsellesi ja toisen jollekulle muulle. Helppoa. Hauskimmat naurut toki saa kun pelaa itsensä vahingossa pussiin, jos ottaa riskin ja pelaa ensimmäisen kortin toiselle, jolloin pakasta nostettava toinen kortti on pakko ottaa itselle. Jokaisella hahmolla on yksi hyvä artefakti jota keräävät ja toinen kirottu. Jos sinulla on kaksi kirottua korttia edessäsi joudut pois kierrokselta. Kolmella hyvällä taas voitat kierroksen.

Saa nähdä, jääkö Tuhkimo kiinni.


24. Concordia

Mac Gerdtsin Concordia on vähän tällainen vakkaripeli tällä listalla. Tästä on puhuttu jo niin monta kertaa, että mitä on enää sanottavana? Elegantti ja yksinkertaisesti toimiva peli, joka VIHDOIN löytyy myös omasta hyllystä. Siksiköhän se nousi muutaman sijan edellisvuoden sijalta 30. Toiveena olisi päästä pelaamaan Venus-lisäosan tiimivarianttia, mutta tällä hetkellä se tuntuu vielä kaukaiselta ajatukselta.

Concordiassa on yksi kauneimmista pelikartoista.


23. Alien Frontiers

Noppatyöläisenasetteluista puheen ollen, Alien Frontiers on myös näitä listalla ikuisuuden roikkuneista peleistä.  Meillä se näkee peliaikaa säännöllisesti, vaikka muuten kukaan ei pelistä tunnu puhuvan. Hyllystämme löytyy Big box kaikkine lisähärpäkkeineen. Pidän pelin retrolookista, vaikka täysin ongelmaton ei vielä yksikään painos pelistä ole ollut. Tämä ei toki ole pelisuunnittelijan vika, vain idiootin julkaisijan, joka haluaa vain rahastaa, eikä ajattele tulosta koskaan loppuun asti. Pieni rant tähän väliin, hupsista! Joskus mietin, että olisi parempi jos Game Salute ei olisi koskaan koskenut peliin.

Planeetta alkaa pikkuhiljaa täyttyä yhdyskunnista.


22. Azul

Michael Kieslingin Azul on nähnyt pöytäaikaa edelleen säännöllisesti. Sintra ei oikein napannut minulle, mutta Summer pavilion on kyllä oikein mainio. Pidän ajattelutyöstä pelin aikana ja on tyydyttävää saada omaa ruudukkoaan täytettyä mahdollisimman hyvin. Laatat ovat pelissä kivan laadukkaita ja niitä on ilo käsitellä. Pidän kauniista abstrakteista peleistä, jotka toimivat simppelillä mutta koukuttavalla tavalla.  Siihen kylkeen kuppi kahvia ja avot! 

Azulin laatat ovat mukavan tuntuisia ja helppoja käsitellä.


21. Carpe Diem

Tämä Stefan Feldin uudehko peli parin vuoden takaa on ehkä suosikkini laattojenasettelupeleistä. Pelin ulkonäkö on vähän pliisu, mutta oikeastaan mainettaan parempi. Hämmentävästi kyllä kansikuvan värimaailma ei heijastu pelissä mitenkään. Pidän erityisesti pelin pisteytysmekaniikasta, jossa pelaaja valitsee laudalla olevasta ruudukosta kahden kortin välin, ja laittaa merkkinsä siihen ja pisteyttää vain näissä korteissa mainitut asiat sillä kierroksella. Näiden kahden kortin väliin ei voi jatkossa enää laittaa merkkiä. 

Carpe Diem ei turhia koreile.



20. Chronicles of Crime

Äppiavusteinen Lucky Duck Gamesin julkaisema rikostenratkonta Chronicles of Crime on loistava parisuhdepeli. Miehen kanssa ollaan tätä pelattu monta keissiä ja hyllyssä on myös kaksi lisäosaa. Nyt odottelen uusien lisäosien tulemista kauppoihin, sillä en lähtenyt niihin mukaan Kickstarterissa, mikä oli ehkä vähän pöllö ratkaisu. Pidän siitä, että peliin on saatavilla myös fanien tekemiä skenaarioita, jotka ovat vaihdelleet erittäin hyvistä vähän vähemmän hyviin, mutta kuitenkin ovat tuoneet paljon lisäarvoa pelille. 

Noir-lisäosan kuvitus on kuin gangsterileffasta.


19. Rococo

Pakanrakennusta ja aluehallintaa yhdistelevä Rococo on juuri saamassa uuden painoksen, ja en millään malttaisi odottaa sitä. Kuten ehkä aikaisemmilta vuosilta joku saattaa muistaa, on Rococo hillunut listoillani jo tovin. Pidän pelin erilaisesta teemasta ja tavasta yhdistää pakanrakennus muihin mekaniikkoihin. Kortit edustavat pelissä räätäleitä ja apuvoimia, joilla pelaajat ompelevat pukuja Ludvig XV:sta hoviin. Peli on myös aviomieheni yksi suosikeista, joten tätä ei ole hankala saada pöydälle.

Vakavia miehiä.


18. Bunny Kingdom

Richard Garfieldin Bunny Kingdom oli muuten sattumalta täysin samalla sijalla viime vuonnakin. Maistuu siis tämä kortinvärväys- ja auehallintapeli edelleen. Keväällä hankin In the sky -lisäosankin, mutta se ei ole vielä päätynyt pöydälle asti, joten se ei vaikuta pelin sijoitukseen. Pelissä valloitetaan alueita pelaamalla niitä vastaavia koordinaattikortteja.  Pelaajan olisi pyrittävä muodostamaan yhtenäisiä läänejä, jotta saa mahdollisimman paljon pisteitä. Läänit pisteytyvät alueella olevien tornien määrä kerrottuna alueella tuotettujen eri hyödykkeiden määrällä. Eli viisi tornia alueella, joka tuottaa puuta, porkkanoita ja helmiä, antaa pelaajalle 15 pistettä. 

                                                Paras pääsiäispeli.                                                     


17.  Fields of Arle

Uwe Rosenbergin Arle on aikamoinen pöytätilasyöppö, mutta silti sen kaiken setuppivaivan arvoinen. Tämä kaksinpeli on ollut nyt hieman paitsiossa, mutta silti näköjään onnistui pitämään sijansa täsmälleen samana. Koen aina jotenkin nautinnolliseksi oman Arleni rakentamisen, ja on kiva joka kerta yrittää eri strategioita. Pidän myös Tea & trade -lisäosan teemasta, ja se täydentää peliä kivasti. Lisäosalla olisi mahdollisuus pelata myös kolmistaan, mutta eipä ole tullut kokeiltua.

Uwelle tyypillisesti pelissä on monen monta resurssia.


16. Terraforming Mars

Marsin maankaltaistaminen on yllättävän kivaa!  Harmittaa oikein, kun ei ole päässyt pelaamaan Terraformingia vähään aikaan, muuten kuin tabletilla. Hankin peliin kesällä upotetut pelaajalaudat, jotka parantavat pelikokemusta kyllä roimasti. Eipä tarvitse enää turvautua sinitarraan.  Terraforming Marsin päämekaniikkana oleva koneistonrakennus on monesti minulle maistuva mekaniikka, ja ehkäpä juuri sen takia  Terraformingista pidän. Suosittelen myös peliin ainakin Prelude-lisäosaa.

Terraforming Mars ei ole kaunein peli, mutta ei kyllä todellakaan rumin.


15. The Castles of Burgundy (Alea Anniversary Edition)

Lemppari-Feldini Burgundy nousee listalle uuden painoksen myötä. Alkuperäisen painoksen ankea ilme on niin masentava, mutta tämä uusi värikäs Alean synttärijulkaisu on minun makuuni. Pelissä valitaan toimintoja kahden nopan avulla, ja pelataan laattoja omalle pelilaudalle yrittäen saada sitä täytettyä hyvässä järjestyksessä. Pisteitä kertyy mm. siitä, kun pelaaja saa jonkun tietyn alueen valmiiksi. Tämä on jo klassikko europeliskenessä, ja suosittelen ehdottomasti tutustumaan. 

Burgundyn linnat on jo moderni klassikko.


14. The Quacks of Quedlinburg

Wolfgang Warschin Puoskarit on maistunut edelleen melko tasaiseen tahtiin. Pussista lätysköjen nostelu on hauskaa puuhaa, ja jollain tapaa todella koukuttavaa onnenkoetusta. Peli on toimiva myös aika monenlaisten ihmisten kanssa, ja siitä se saa ehdottomasti plussaa. Lisäosa Herb Witches tuo myös kivaa lisävaihtelua peliin, sekä sen viidennen pelaajan mahdollisuuden, jos sellaista kaipaa. En malttaisi odottaa seuraavaa lisäosaa The Alchemists.

Onnenkoetusta Quedlinburgin tyyliin.


13. Le Havre

Suosikki-Uweni Le Havre on työläisenasettelupeli ranskalaisella satamateemalla kuorrutettuna. Pelaajalla on vain yksi työläinen, joten valinnat on tehtävä tarkkaan. Pelaan Le Havrea mieluiten kaksinpelinä, koska peli on useammalla pelaajalla ehkä vähän pitkähkö. Pelihän on melko tyypillinen Uwe, eli resursseja väännetään, siinä on lehmiä ja ihmisiä pitää syöttää. Mutta se kun nyt sattuu olemaan minusta hauskaa.

Kapu tarvitsee leipää pitkää laivamatkaa varten.


12. Disney Villainous

No tämä nyt ei yllätä ketään. Edelleen pidän Villainousista ja hyllystä löytyy sitä neljä pakettia. Uusimpaan Marvel Villainousiin en ole vielä sotkeutunut, koska Marvel ei oikein kiinnosta, mutta houkutus alkaa kyllä olla silti jonkun asteinen. Saas nähdä. Mutta Disney Pahikset on mainio iltapäiväpeli kahvikupposen äärellä. Osa Pahiksista on todella vaikeita ja nautin niistä haasteista. Kiva myös, että osa hahmoista on helpompia, niin voi moninpelissä hieman tasoittaa pelikenttää.

Pahatar juonittelee.


11. Istanbul

Rüdiger Dornin Spiel des Jahres-voittaja Istanbul on mainiota viihdettä. Pidän tavasta, jolla pelissä liikutellaan nappulapinoa. Ruutuun, johon jäät on aina jätettävä nappula tai noukittava sieltä oma nappula mukaan. Meillä on pelistä Big box molemmilla lisäosilla, ja pidän siitä, että vaihtelua on ja peliä voi muokata silloisen maun mukaan. 

Laatat ärsyttävästi vähän vinksallaan.


10. The Isle of Cats

Joskus tulee tilanteita, jolloin kadun sitä etten Kickstartannut jotain peliä. The Isle of Cats kadutti ns. ihan sikana, mutta silloin ei ollut mahdollisuutta lähteä siihen mukaan. Onneksi sittemmin sain hankittua pelin lisäosineen. Nimittäin The Isle of Cats on paras polyominopeli. Pelissä pelastetaan kissoja Kissasaarelta, jonne ilkeä  Lord Vesh on hyökkäämäisillään. Kierroksen alussa draftataan kädellinen kortteja, joita pelataan pelin aikana. Näistä voi saada koreja, joilla pelastaa kissoja, tai vaikka kertakäyttöisiä erikoistoimintoja. Joskus löytyy myös pisteytyskortteja, joita on joko yleisiä tai yksityisiä. Aivan mahtava peli! 

Laiva täynnä kissoja.


9. Potion Explosion

Jos olisi pakko valita yksi perhepeli, jonka ottaisin autiolle saarelle, se saattaisi hyvinkin olla Potion Explosion. Siinä pelaajat noukkivat erivärisiä kuulia muovisesta( tai pahvisesta jos omistaa ensimmäisen painoksen) kuulanjakajasta, ja käyttävät näitä taikajuomien valmistusaineina. Jokainen valmis juoma antaa jonkun erikoistoiminnon, ja kun keräät tarpeeksi monta samaa tai viisi erilaista juomaa, saat voittopisteitä juomien omien pisteiden lisäksi. Simppeliä koukuttavaa kivaa, ja tätä suosittelen kaikille. 

Toisen painoksen kuulakone on hieman kestävämpi muovinen vekotin.


8. Sagrada

Sagrada Família on Antonio Gaudín suunnittelema kirkko keskellä Barcelonaa. Sen kauniit mosaiikki-ikkunat ovat antaneet inspiraation Daryl Andrewsin ja Adrian Adamescun noppaoptimointipelille. Viereisten noppien väri eikä silmäluku saa olla sama. Tässäpä ihana aivopähkinä. Sudokuja tekemään tottuneet aivoni huutavat hallelujaa tällaisista kiperistä peleistä. On todella tyydyttävää kun saa ikkunansa täytettyä täydellisesti, ilman yhtään tyhjäksi jäänyttä ruutua. 

Sagradan nopat ovat herkullisen värikkäitä.


7. Wingspan

Elizabeth Hargraven Wingspan on lähtenyt lentoon ja noussut listalla sijalta 19. sijalle 7. Saattaa johtua mainiosta European expansionista, jonka kanssa on tullut pelattua paljon. Koneistonrakennus on mieluisa mekaniikka ja Wingspan on samalla ihanan rento, mutta tarjoaa silti mielekkäitä valintoja. Kaksinpeli menee melkeimpä 20 minuuttiin, joten pari peliä voi vetäistä putkeen. Ja nyt loppuvuodesta on vielä tulossa uusi Oceania expansion.

Lintupeli saa meillä säännöllisesti peliaikaa.


6. Seasons

Régis Bonnesséen Seasons on ollut top-kympissä jo monen monta vuotta. Sitä tulee pelailtua säännöllisesti ja aina kaksinpelinä.  Korttien kombottaminen on mukavaa pohtimista, jota tekee mielellään kerrasta toiseen. Lisäosat tuovat kivasti lisää kortteja ja sen myötä vaihtelua. Kannattaa käydä tutustumassa BoardGameArenassa, jos peli ei ole muuten tuttu.

Sain vihdoin hankittua tämän toisenkin lisäosan täydentämään Seasons:ini.


5. Dungeon Petz

Lemmikkien kasvattaminen luolaherroille on vinkeä teema, ja kantaa yllättävän hyvin tässä työläisenasettelupelissä. Söpöstä kuvituksesta huolimatta Dungeon Petz vaatii ajatustyötä monen kierroksen päähän ja pärjätäkseen siinä, on pelaajan kyettävä suunnittelemaan vuoronsa tarkasti. Lisäosa Dark Alleys tuo vielä enemmän ajateltavaa, mutta myös temaattisia hauskoja pikkujuttuja, kuten esim. lemmikkipsykologin ja ennustajaeukon. 

Baby Yoda! Ei vaan Dungeon Petzin pikkupirulaisia.


4. Roll Player

Roll Player on koukuttava peli hahmonrakennuksesta noppien avulla. Ei kuulosta kovin kiinnostavalta, ja pelin kansikuvakin on itselle jopa hieman luotaantyöntävä, mutta nautin jokaisesta kerrasta kun Roll Player pääsee pöydälle. Kesällä sain vihdoin uusimman lisäosankin, jota odotin kiltisti vuoden verran, mutta koronan takia perutut kokoontumiset ovat estäneet sen päätymisen vielä pöydälle asti. 

Barbaari sekopää tekeillään.


3. Five Tribes

Lisää Bruno Cathalaa. Viisi Heimoa on hieman mancalamainen meeplejen siirtely, jossa monen aivot jäätyvät, mutta itse suorastaan nautin siitä aivohieronnasta mitä parhaimman siirron pohtiminen aiheuttaa. Laattojen omiminen värikkäillä kameleilla ja erilaisten lampunhenkien palvelusten käyttäminen on joka kerta vinkeää. Voin myös suositella lisäosia, mikäli peruspeli on jo tarpeeksi tuttu.  Varsinkin ensimmäinen lisäosa Artisans of Naqala on oikein bueno. 

Meepleistä ei ole Five Tribesissa pulaa.


2. The Voyages of Marco Polo

Tuttavallisemmin Marco Polo on ollut lempparipelini jo muutaman vuoden ajan. Pidän noppien käyttämisestä työläisinä, ja koen Marco Polossa olevan paljon erilaista tehtävää, ja parhaiden toimintojen valitseminen on mukavaa pohdintaa. Valitsemastasi hahmosta riippuen on pelisi joka kerta hieman erilainen, ja tämä tuo hauskaa lisämaustetta peliin. Hyllystäni löytyy kaikki saatavilla olevat lisäosat sekä sisarpeli Marco Polo 2. Voitte siis päätellä, että rakastan tätä peliä. Kuitenkin se nyt tippui toiselle sijalle, hallittuaan valtaistuinta jo melkoisen tovin. 

Marco Polo on mielestäni paras noppatyöläisenasettelupeli.


1. Everdell

Niin se vaan pääsi käymään, että James A. Wilsonin Everdell nousi kuin nousikin ykköseksi listallani. Eikä muuta vaihtoehtoa edes ollut, sillä jos on joku peli jota eniten himoitsen pöydälle, on se Everdell. Koukuttavaa koneistonrakentelua ja työläisenasettelua yhdistävä Everdell hiipi suosikikseni melkein varkain, sillä muistan ensimmäisen pelikertani olleen vain lähinnä ookoo. Jostain syystä pelin 3D-puu oli lähinnä rasittava, mutta nyttemmin olen sillekin lämmennyt jo hieman. Tosin Bellfaire-lisäosa teki senkin tarpeettomaksi, joten eipä tuolla nyt niin väliä. Everdell on toimiva paketti, jota mielelläni esittelen tutuille ja miksei hieman tuntemattomillekin. Kuvitus on silmiä hivelevän kaunista, ja komponentitkin ovat oikein siistejä. Hyllystäni löytyy lisäosat sekä muutamat lisäkorttipaketit, jotka oli pakko hankkia kun en Collector's editionia omista. Mikä taasen on vähän hömelöä ottaen huomioon, että kyse on lempipelistäni. Mutta tällä retail-versiollakin pärjää, ei se kilke ja kimallus ole aina niin välttämätöntä. 

Pidän Everdellistä erityisesti kahdella pelaajalla.

Korttien kombottaminen on Everdellin koukuttavimpia puolia.

Jos tämän vuoden listasta voi päätellä jotain, niin noppatyöläset, korttikombot ja kauniit abstraktit ovat hyvin vahvasti minun juttuni. Väliin sopii toki aina vähän jotain muutakin, mutta melko vahvasti tietyt mekaniikat pyörivät listallani vuodesta toiseen. Muutenkin huomaan olevani tällä hetkellä korttipelimoodissa, joten ei yllätä, että Everdell kiilasi ykköseksi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti