Pakkaspäivän pelishoppailut.

Oltiin mieheni kanssa suunniteltu pelishoppailua tälle viikonlopulle, ja onneksi ne pahimmat pakkaset hieman hellittivät. Lautapelit.fillä oli nimittäin Mombasa alkukuun tarjouksissa, ja koska olin kyseistä peliä himoinnut koko syksyn, sehän sopi minulle oikein hyvin!  Olisihan tuon pelin voinut tilatakin, mutta päätettiin kuitenkin lähteä ulos reippailemaan, ettei koko päivä olisi mennyt neljän seinän sisällä.

Tarkistin vielä ennen lähtöämme, että peliä oli vielä saatavilla, koska jostain syystä pelkäsin, että kaikki muutkin lautapelihullut olisi nähneet kyseisen tarjouksen, ja tarttunut siihen kuin kala syöttiin. Vaan ehkä Mombasa ei muita niin kiinnosta? Sillä niitä oli siellä tarjouspöydällä vielä kolme kappaletta, ja uskoisin varastossa olevan enemmänkin. No hyvä meille! Nappasin sen heti syliini, ennen kuin rupesin katselemaan muita hyllyjä.

Kansikuva ja osa pelilautaakin.


Silmäni osui hetken kuluttua My Village:en. Tästä olinkin jo kiinnostunut etukäteen, hintakaan ei ollut paha, 32€ miinus kantisale 10%. Mutta en sitten kuitenkaan päätynyt siihen, sillä silmiini osui jotain vielä mageempaa.

Nimittäin Imperial Settlers: Atlanteans! Jes jes, Joulupukki ei tätä tuonut, mutta nyt se on meidän. Imperial Settlers on yksi suosikeistani, ja Atlanteans lisuri oli aivan ehdoton pakkohankinta. Sen mukana tuli uuden factionin lisäksi paljon tavaraa myös muihin pakkoihin, joten iso jees sille!

Otin kuvan laatikosta, ja sitten heivasin sen roskiin. Kaikki mahtui peruspelin laatikkoon.

Tyytyväisinä ostoksiimme riensimme kahvilaan kaakaolle, ja sieltä kotiin ihastelemaan saalistamme.
Pelihyllyä pitää hieman säätää, mutta onneksi sain Atlanteansin mahtumaan peruspelin laatikkoon, niin säästyi edes sen verran tilaa.

Kuppi kuumaa maistui pakkasessa kävelyn jälkeen.


Mombasan laatikko on sitä perus Menolippu -kokoa. Laitoin kaikki komponentit muovilaatikkoon, joten voin säilyttää sitä huoletta joko vaakatasossa tai pystyssä. Siitä muistukin mieleen, että pitääpä mennä Clas Ohlsonilla käymään, kun tuo säilytyslaatikkovaranto näyttää huonolta. Viimeksi kun kävin siellä, oli juuri ne koot jota olisin tarvinnut loppu. Taitavat kelvata siis muillekin.

Tavaraa riittää.

Mombasa on Alexander Pfisterin europeli, joka herätti jonkin verran kränää, tosin lähinnä amerikkalaisissa, koska peli sijoittuu kolonisaatioajan Afrikkaan.  Peli ei kuitenkaan ota kantaa orjabisnekseen, vaan on lähinnä resurssien hankintaa ja hallintaa. Itselläni tuo teema nyt ei herätä juurikaan mitään tunteita, peli kiinnostaa lähinnä sen mekaniikkojen takia.

Lähikuva laudasta ja komponenteista.

Mombasan komponentit ovat perushyvää laatua. Omassa kappaleessani tosin oli osa yhden punnan kolikoista väärän kokosia, mutta se nyt ei pelaamista haittaa mitenkään, ne kun kuitenkin erottaa viiden punnan kolikoista värinsä puolesta. Muut osat ovat oikein hyviä. Pidän Klemens Franzin grafiikoista, väritys on mieto olematta kuitenkaan tylsä. Ohjekirja on mielestäni tarpeeksi selkeä, mutta olen lukenut sen vasta kerran selailemalla läpi, joten pitää tutustua siihen vielä hieman tarkemmin, jotta vaan varmuuden tästä.

Imperial Settlers: Atlanteans on oikeastaan juuri sitä mitä odotinkin. Laatikosta paljastui reilu 100 korttia, Atlantislaisten pelilauta, sekä kaksi arkkia uusia resurssilätysköitä. Ohjeet on yhden aukeaman pituisella paperilla, selkeästi ja ytimekkäästi.

Atlantislaiset.


Netistä olen sen verran lukenut tästä lisäosasta, että se on hyvin omalaisensa ja myöskin haastava. Atlantislaiset toimivat täysin erilailla kuin muut, mutta toisaalta, ei ne muutkaan nyt niin samanlaisia olleet. Mukana tuli myös kortteja muihin pakkoihin, ja kortteja joita käytetään vain jos mukana on myös aikaisempi Why can't we be friends? -lisuri.

Pelattavaa on siis moneksi kuukaudeksi!


Kommentit

  1. Makuja on monia, en ymmärrä miksi Klemens Franzia päästetään kuvittamaan oikeastaan yhtään mitään... Ainakaan ihmishahmoja en antaisi Franzin enää piirrellä.

    Mutta Imperial Settlersin erinomaisuudesta olen tismalleen samaa mieltä, atlantislaiset kelpaisivat kyllä minullekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yleensä olen vähän samoilla linjoilla Klemensin kuvituksista, mutta tossa Mombasassa ne jotenkin toimii mulle. Siinä ne ei ole ehkä jotenkin niin sarjakuvamaiset.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Kevättä näköpiirissä, jospa niitä pelejäkin?

50 lempparipeliäni.