maanantai 6. lokakuuta 2014

Fury of Dracula, jahtauspelien kingi?


Kolmisen vuotta sitten huudettiin Huuto.netistä muistaakseni mukavaan hintaan Fury of Dracula -niminen Fantasy Flight Gamesin jahtauspeli. Ja sitten se istuikin sen about kolme vuotta meidän hyllyssä, lähes koskemattomana. Muutamaan otteeseen avasin laatikon ja lueskelin sääntölehtistä, mutta se tuntui aina jotenkin sekavalta, ja meinasin joka kerta nukahtaa puolessa välissä. Tiedä sitten kummasta tämä kertoo enemmän, minusta vai siitä sääntökirjasta.

Syy siihen, että aikanaan kyseinen peli ostettiin, oli että se oli huokeaan hintaan käytettynä, mutta uudenveroisena(tästä tosin voidaan sitten olla erimieltä) ja koska esim Scotland Yard on meille mieluisa peli, ajateltiin tämän tuovan hieman lisää teemaa ja syvyyttä tämänkaltaiseen peliin.

Peli oli tosissaan sisältä ihan hyvässä kunnossa, mutta laatikko ei todellakaan ollut uudenveroinen. Siinä vaiheessa kun noudettiin peliä en sitten enää jaksanut kyseisestä asiasta nillittää, sillä huomasin ettei kemia myyjän kanssa oikein natsannut. Otettiin peli ja maksettiin, ja lähdettiin pikaisesti kotiin.

Viime viikolla sain jostain syystä vihdoin energiaa lukea koko sääntökirjan ja ehdotin miehelleni, että pelattaisiin harjoittelupeli kahdestaan. Mikä huikea idis! Eilen illalla levitin pelilaudan esiin ja ruvettiin hommiin. Minä valitsin Draculan roolin, koska ohjeissa suositeltiin pelaajan joka tuntee säännöt parhaiten valitsevan Draculan. Janille jäi siis kaikki jahtaajat. Kaikki neljä. Helppo homma!

Eikä meillä mennyt kuin neljä tuntia, eli tunti yli arvioidun peliajan. Mieletön saavutus mielestäni. Okei, unohdin pari pienen pientä sääntöä lähes koko ajan, eli että merikortteja ei näytetä vaikka jahtaaja tulisikin kyseiselle merialueelle, ja että aika pysähtyy merellä. Mikä logiikka? Miksi merellä kulku pysäyttää ajan? Eihän tollaista voi muistaa. Paitsi nyt tietenkin jälkikäteen.

Neljän tunnin jälkeen oltiin kyllä loppuun imettyjä( heh heh vampyyriläppä), mutta oli se kyllä hauskaakin. Tämän genren pelit kyllä iskee ainakin minuun, mutta Fury of Dracula on sen verran massiivinen teos, ettei sitä ihan tosta noin vaan tule pelattua. Ja kiireessä ei pitäisikään, koska ainakin Draculalla yksikin hutiloitu päätös voi olla hänen kannaltaan kuolettava. Itse tein juuri sen virheen, että en kiinnittänyt huomiota vuorokauden aikaan, ja Jani pääsi yllättämään minut päivällä, ja kaikkihan tietää, että Dracula on päivällä heikko.

Jani tiivistää verkkoaan, vaan eipä löydä. 

Fury of Draculaa ei voi kyllä teemaköyhyydestä syyttää. Pelilauta on mukavasti tehty muistuttamaan vanhaa karttaa ja muutenkin kaikki komponentit tukevat tarinaa, joka pelin myötä avautuu. Itse pidin
kovasti tavasta, jolla Draculan liikkeet ilmaistiin korteilla eikä paperilla ja kynällä.

Pelin ainoa isompi ongelma on, että säännöt kaipaisivat ehkä hieman virtaviivaistamista. Mutta tämäkin lienee makuasia. Fury of Dracula saa toistaiseksi jäädä meidän kokoelmaan, mutta jää nähtäväksi kuinka pitkäksi aikaa. Jos saan kavereita innostumaan ko. pelistä niin mikäs siinä,
hauskahan se on, mutta epäilen kovasti että samaisessa hyllyssä istuva Letters from Whitechapel saa enemmän pöytäaikaa. Kyseiset pelit ovat hyvinkin samankaltaiset, mutta Whitechapel on säännöiltään elegantimpi, joskin piirun verran vähemmän temaattinen.

Tulikohan tästä nyt hieman negatiivissävytteisempi postaus, kuin mitä oli tarkoitus?
Miinuksista huolimatta Fury of Dracula on viihdyttävä kokemus.

Aloitin aamun kahvin ääressä lukien netistä kaikista mahdollisista virheistä, joita tein pelin aikana. Eikä niitä ollut kuin ne pari, jotka jo ylempänä tunnustin. Ei huono.
Huomioi peliaiheinen kahvimukini.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti