Kevättä pelihyllyssä.

Toisin kun otsikosta saattaisi luulla, tämä postaus ei kerro kokoelman karsimisesta, vaan pelkästään sinne lisätyistä peleistä. Huomasin, etten hetkeen ole tehnyt tällaista tavallista Hei, mitä kuuluu -postausta, ja ajattelin ajan olevan siihen sopiva, kun täytyy myöntää ostohousujen olleen päällä tänä vuonna melko toistuvasti. Ja nyt ollaan vasta huhtikuussa. Viimeiset kuusi kuukautta ovat kyllä tuoneet kokoelmaamme aikamoisia herkkuja, ja totesin itselleni tuossa hetki sitten, että vaikka muut elämän osa-alueet ovat olleet vähemmän kivoja,(stressaava muutto, Covidin sairastaminen, huoli läheisistä yms), niin pelihetket (ne harvat mitä on ollut) ovat kyllä olleet hyviä ellei jopa erinomaisia. 

Kuten edellisessä kirjoituksessani hehkutin, Dune:Imperium kolahti meillä kovaa ja on saanut pöytäaikaa kiitettävästi. En viitsi siitä nyt sen enemmin kirjoitella, voit halutessasi lukea edellisen postaukseni aiheesta. Dyynin lisäksi loppuvuonna hankittu Lost Ruins of Arnak on ollut koukuttava, ja siitä inspiroituneena tein peliin meeplet fimosta. Tai puolet niistä, sillä en ole kerennyt tehdä kuin vasta siniset ja punaiset hahmot. Lost Ruins of Arnak oli heti julkaisustaan lähtien todella suosittu, ja sen myötä saatavuus on ollut välillä kehnoa, kun ensimmäinen painos meni loppuun ennen kuin kukaan kerkesi sanoa "pakanrakennus ja työläisenasettelu on kivaa". Tätä kirjoittaessani peliä näyttäisi taas saavan, joten tilanne on näköjään korjaantunut. 

Joko sulla soi Indiana Jonesin tunnari päässä?

Arnakin sademetsien jälkeen kaipailin jotain abstraktia peliä elämääni, ja sitä sain Nova Lunan muodossa. Kirjoitin Lautapelioppaaseen siitä arvostelunkin, mutta lyhennettynä kyseessä on Uwe Rosenbergin laattojenasettelupeli, joka haki inspiraationsa Corné van Moorselin Habitatsista. Pelissä valitaan laattoja, jotka asetellaan omalle pelialueelle yrittäen saada laattoihin merkityt tehtävät toteutumaan mahdollisimman hyvin. Esimerkiksi joku laatta haluaa viereensä kaksi sinistä laattaa ja kolme punaista. Perusidea on siis hyvin simppeli, mutta Nova Luna on kyllä hämmentävän koukuttava. Ei se nyt mikään kokoelmani kaunein peli ole, mutta kahvikupposen äärellä viihdyn tämän pelin kanssa uudelleen ja uudelleen. Opetin sen myös anopilleni, joka myös tykästyi peliin. 

Nova Luna aluillaan.

Mieheni kanssa saimme helmikuussa yhden yön yli kestävän treffiretken Tampereelle, lasten jäädessä

mummolaan. Menimme hotelliin, kävimme tervehtimässä ystävääni Tuomoa Tampereen Lautsussa, kävimme kaupassa ja syömässä, ja lopun iltaa lipitimme skumppaa hotellihuoneessa. Ei ehkä kuulosta kummoiselta, mutta kahden pienen lapsen vanhemmille tuo hetken hengähdys oli tarpeen. Ja enhän minä selvinnyt Lautsusta ulos ostamatta mitään, joten pienen kiertelyn jälkeen päädyin vihdoinkin ostamaan oman Broom Servicen itselleni. Jos olet lukenut jokavuotisia top-listojani, olet ehkä huomannut Broom Servicen listallani, sillä se on aivan mahtava ns. pick up and deliver, eli nouki ja kuljeta -peli. Kyseinen genre ei edes ole mikään suosikkini, mutta tämä peli vaan toimii. Ja mikä oudointa, kävi ilmi ettei mieheni ollut koskaan pelannut sitä (lisää tähän Edvard Munchin Huuto), joten peli pääsi pöydälle nopeasti. Pelissä kukin valitsee itselleen neljä korttia kymmenestä ja valitsee vuorollaan pelaako kortin rohkeana vai arkana. Jos joku muu valitsee kortin, joka sinulla on kädessä, on sinun pakko pelata se, mutta päätät itse kumman muodon valitset. Vain viimeinen kyseisen kortin rohkeana valinnut saa tehdä tuon selkeästi paremman muodon, arkajalkat saavat tehdä toimintonsa aina.  Pelilaudalla kuskaillaan taikajuomia sinne tänne, kuvittele siis olevasi Kikin lähettipalvelu -elokuvassa.

Nyt jännätään, onko mieheni valinnut samat kortit.

Tämän lisäksi Amazonista tilaamani Quetzal ja Cóatl saapuivat. Ja kyllä, ne ovat kaksi eri peliä. Quetzal on Gigamicin julkaisema työläisenasettelupeli, jonka vinkeänä juttuna on meeplejen heitto. Se miten meeplet lasketutuvat pöydälle määrittää, millaisia työläisiä sinulla on sillä kierroksella. Muuten peli on melko simppeli, perheillekin sopiva peli. Pientä interaktiota löytyy parissa kohtaa pelilautaa, jossa toinen pelaaja voi nokittaa toisen pelaajan pois työläisruudusta pelaamalla sinne useamman meeplen kuin edellinen. Mutta ei se kyllä kovin ilkeältä tunnu, joten halinallet voi istua ihan rauhassa. Saat kuitenkin siirtää syrjäytetyt meeplesi jonnekin muualle, et menetä niitä. Peli löytyy muuten BoardGameArenasta, jos siihen haluaa tutustua, mutta ei se virtuaalinen meeplejen heitto tietenkään tunnu samalta. 

Quetzalin seikkailijat ovat mukavan erinäköistä porukkaa.

Cóatl taas on puhtaasti abstrakti peli, jossa pelaajat noukkivat muovisia värikkäitä paloja, muodostaen niistä höyhenkäärmeitä, atsteekkien tarunhohtoisia hahmoja. Peli on kaunista silmäherkkua pöydällä, ja uskoisin sen maistuvan esimerkiksi Azulin ystäville. Vuorollasi voit joko ottaa paloja tai pisteytyskortteja,  tai rakentaa höyhenkäärmeitäsi. Pelin kuvitus on kaunista ja muutenkin se on pöydällä viehättävän näköinen. Mielenkiintoisia päätöksiä niin pisteytyskorttien kuin palojen noukkimisenkin muodossa tarjoileva peli on tainnut mennä suurelta peliyleisöltä hieman ohitse, liekö syynä hieman tuntemattomampi pelijulkaisija Synapses Games. 

Ei nyt mitenkään järkyttävän hyvä käsi, mutta ehkä näistä saa parit madot tehtyä.

Yksi viimeisimmistä koukutuksistani on ollut Aquatica, jota kerkesin himoita jo jonkun aikaa, ja sitten painoin ostoliipasinta, kun satuin saamaan sen ilman postikuluja. Aquatican merellinen teema ja mielenkiintoiset mekaniikat vetivät puoleensa. Huhut pelin komponenttien huonosta laadusta kuitenkin hieman viivästytti ostopäätöstäni, mutta kerta huonolaatuisina pidetään lähinnä vain kortteja, ajattelin tämän korjautuvan kuitenkin korttisuojilla. Jotka, täytyy tosin myöntää, oli hieman tuskaiset löytää paikkakorteille, jotka tietenkin ovat ne eniten osumaa ottavat. Aquatican päämekaniikkana toimii monille Concordiasta tuttu korttimekaniikka, jossa sinulla on kaikki hahmokortit alusta alkaen kädessäsi, ja pelaat vuorollasi niistä yhden tai pelaat Matronan, jolla saat ottaa kaikki pelaamasi kortit takaisin käteesi. Kuten moni saattaa ehkä muistaa, on Concordia yksi suosikeistani, ja tämä mekaniikka ei jätä minua kylmäksi tässäkään pelissä.  Huomiota herättävää pelissä on myös korttien nostamismekaniikka, jossa paikkakortteja ei pelata käteen, vaan ne laitetaan pelaajalaudan uriin, jossa niitä voi sitten nostaa pykälä kerrallaan kokonaan ylös,  jonka jälkeen ne voi siirtää aarrearkkuun, eli pisteytyspinoon. 

Aquatica on näyttävä peli pöydällä.

Myös yksi tämän kevään viimeisimpiä hottiksia on ollut Nidavellir ja sen lisäosa Thingvellir. Korttienvärväys on aina ollut yksi lempimekaniikkani, ja kun kuulin tästä kääpiöaiheisesta pelistä, meni se heti toivelistalle. Olin kaivannut jotain mielenkiintoista, mutta kuitenkin helposti opetettavaa korttipeliä, jonka ääressä sujuu iltapäiväkahvittelu tai kenties illalla iltapala. Kriteerinä oli myös, että pelillä pitäisi olla kuitenkin hieman enemmän sisältöä kuin nopeilla korttienlätkinnöillä. Nidavellir osuu tuohon slottiin aivan täydellisesti. Se on säännöiltään helppo, mutta pelissä käytettävä ostovuoron määräytyminen eniten tarjoavalle, on mekaniikkana mielenkiintoinen. Voisin kuvitella pelin sopivan aika moneen tilanteeseen, ainoana rajoitteena olevan sen vievän yllättävän paljon pöytätilaa ollakseen korttipeli.  Lisäosa Thingvellir ei muuta peruspeliä paljoakaan, tuo vain yhden lisävaihtoehdon, josta värvätä kortteja. Se on siis todella helppo lisä peliin, ja en malttanut odottaa sen hankkimista, joten ostin ranskankielisen version Saksan Amazonista. C'est la vie! Tätä olen myös pelannut BoardGameArenassa jo jonkun verran, sieltä löytyy niin peruspeli kuin lisäosakin. 

Kierros aluillaan ja kaikki kolikot vielä piilossa.

Viimeisin tämän kevään lisäyksistä, josta haluan vielä puhua, on tuskaisen tien jälkeen pelihyllyyni lentänyt Honey Buzz. Taas hieman kadutti, etten lähtenyt pelin Potkustarttiin mukaan aikanaan, sillä pelin saaminen retailin kautta osoittautui turhauttavaksi prosessiksi, ja päädyin loppujen lopuksi ostamaan pelin, Honey Pot-lisäosan sekä Deluxe upgrade packin suoraan Elf Creek Gamesiltä. Eikä sekään ollut helppo tie, sillä tilaukseni oli vahingossa päätynyt lähetyskeskuksen pöydälle, lähtemättä mihinkään, mutta se oli Elf Creekille ilmoitettu lähetetyksi. Onneksi sain asian setvittyä, vaikka siinä kestikin pieni ikuisuus, ja olen nyt pelin onnellinen omistaja. Pelissä yhdistyy työläisenasettelu ja laattojenasettelu kivalla, melko omanlaisella tavalla. Söpöstä kuvituksestaan huolimatta pelissä saa kyllä pähkäillä kiitettävästi, sillä laattojen hankkiminen, asettaminen ja lopulta niiden aktivoiminen on miellyttävä ajatuspolku, ja pitkälle suunnittelu palkitaan. Pelin saatavuus saisi kyllä olla parempi.

Kaunista katseltavaa tämä Honey Buzz.

Muut hankinnat ovat sitten odottaneet pöytäämistä vielä, joten mainitsen ne vain tässä lyhyesti. Dwellings of Eldervalen hankin loppuvuodesta, mutta se on odottanut koronavapaata peli-iltaa. Myin meidän Scythen pois, kun ei sitä vaan tullut pelattua, ja hankin sillä rahalla Dwellings of Eldervalen, jonka uskon täyttävän meidän pelitoiveet paremmin. Mieheni kaipaa joskus seikkailun ja eeppisyyden tunnetta, mitkä taas itselleni on yleensä punaisia lippuja. Europelaajaksi tunnustautuneena on minun välillä vaikea päästä pelien tarinoiden imuun. Vaikka on niitäkin poikkeuksia. Tällaisen meitä kumpiakin tyydyttävän hybridipelin löytäminen on yllättävän vaikeaa, mutta uskon Eldervalen toimivan meille, sillä mieheni pääsee taistelemaan eeppisiä örkkejä vastaan ja minä rakentamaan tablootani.

Puoliksi heräteostona (okei, täysin heräteostona) hankittu Merv ei ole myöskään päässyt pöydälle erinäisten kiireiden takia ja se on kyllä harmi. Alunperin upean kansikuvan takia kiinnostuin tästä Fabio Lopianon pelistä, mutta sitten asiaa hieman tarkemmin tutkittuna löysinkin pelistä minua kiehtovia mekaanisia juttuja, joten tilaukseenhan se sitten meni. Itsehillintä, mitä se on? Lisätään tämä peli kamelipelikokoelmaani. Niitä on jo yksi kallaxin kuutio täynnä. 

Tilasin myös Concordiaan parit lisäosat, sillä more is more kun on kyse Concordiasta. Eiköhän siihen ole hyvä lopettaa tämä kirjoitus, ennen kuin huomaan tuolla hyllynpäällä vielä jotain uutuuksia, joista unohdin kirjoittaa.