Miiran Top-30 pelit 2018 Edition

Hyvät naiset ja herrat! On tullut taas aika rankata pelejä paremmuusjärjestykseen. Minulle pelin paremmuus ei ole pelkästään eleganttia designia, vaan myös sen parissa vietetyt kokemukset ja kuinka hauskaa minulla on pelin parissa ollut. Jotkut pelit vaativat tietyn yleisön ollakseen hauskoja, ja tämä vasta sitten onkin vaikeaa niitä arvioitaessa. Päädyin tänäkin vuonna tekemään ensiksi alustavan listan paperille, josta sitten karsin ns. itsestäänselvyydet pois ja loput heitin Mikko Saaren mainioon  turnamenttiin. Tästä sitten ruvettiin kisaamaan pelien kesken, sivu antaa aina kaksi vaihtoehtoa ja sinun pitää valita kumpi on näistä parempi. Ja näin jatketaan kunnes lista on selvillä. Tänä vuonna haastavaksi teki myös se, että turnamentoidessani listaani, oli muutama kriittinen peli unohtunut listalta, joten valmiin listan saatuani piti hieman vielä järkkäillä, jotta listasta tuli kutakuinkin sellainen kuin pitääkin.

Toisin kuin monet kollegat, minä aion paljastaa teille koko listan kerralla, koska en malta pätkiä sitä paloiksi. Joten eiköhän aloiteta! 10 pistettä ja papukaijamerkki sille, joka selviää loppuun asti.

30. Broom service
Alexander Pfister on yksi lempparisuunnittelijoistani, ja hänen ja Andreas Pelikanin yhteistyössä tehty Broom service kipusi listan sijalle 30.  Pick up and deliver ei ole mekaniikoista minulle mitenkään kovin mieluisa, mutta Broom servicen parhautta onkin sen urhea ja pelkuri -korttimekaniikka. Urheat noidat saavat eniten tavaraa, mutta vain kierroksen viimeinen urhea noita saa potin kotiin. Joko mainitsin Vincent Dutrait:n kuvituksen?

Kenet valita seuraavaksi?

29. Alchemists
Työläisenasettelua ja deduktiota yhdistävä Matúš Kotryn Alchemists on peli, joka yhdistää lautapelaamisen ja kännykkäsovelluksen tavalla, jossa kännykän tuijottelusta ei kuitenkaan tule hallitseva ominaisuus, vain peliä nopeuttava elementti. Pelaajat ovat alkemisteja, jotka kilpailevat tieteellisten tutkimusten julkaisemisesta. Yhdistelemällä mm. sieniä ja sammakon koipia, saadaan selville salaiset alkemiset koodit. Tai näin ainakin toivot, sillä aina ei ole aikaa selvittää kaikkea, vaan pitää saada julkaistua tutkimuksia ennen muita. Tämä aivoja vääntävä ja puristava peli ei sovellu kaikille, mutta meillä on ollut superhauskoja pelejä, joissa on ollut todella tiukkoja tilanteita. Pidän myös pelin aamurivirkku-iltatorkku -mekaniikasta, joka on tuttu mm. Frescosta. Ensiksi heräävä pelaaja pääsee tekemään valinnat eka, mutta saa huonommat palkkiot, ja vice versa.

Punainen pelaaja on aamuvirkku, sininen haluaa torkuttaa.

28. Agra
Mike Kellerin Agra on valtava resurssinvääntöeuro, joka vie pöytätilaa, aikaa ja aivokapasiteettia. Tämä 1500-luvun Intiaan sijoittuva peli on toisaalta massiivinen järkäle, mutta myös kaiken sen vaivan arvoinen. Agraa ei arki-iltaisin tule kaivettua esiin, mutta kun on sen aika on se timanttia. Säännöiltään peli ei edes loppujen lopuksi ole niin kovin monimutkainen, mutta pelissä eteneminen on hidasta monen kulman takaa kääntymistä. Resursseja tuotetaan ja vaihdetaan ja lahjotaan niin keisari Akhbaria kuin hänen arvovaltaisia vieraitaan, joita joki kuljettaa pitkin peliä. Michael Menzelin kuvitus on kaunista, joskin olisin toivonut muutaman pelilaudan yksityiskohdan olevan hieman selkeämpiä. Muut komponentit ovat todella laadukasta puuta ja pahvia, tosin en ikinä tule ymmärtämään neonkeltaista värivaihtoehtoa.

Työläiset hankkivat mm. puuta, pellavaa ja kurkumaa.

27. Concordia
Ah, Concordia kuinka rakastankaan sinua!  Mac Gerdtsin 'trading in the Mediterranean' -aiheinen peli yllätti minut täysin ensimmäisestä pelikerrasta lähtien. Yleisesti en lämpeä välimerellisille resurssinvääntöpeleille, mutta Concordiassa on vain sitä maagista jotakin. Pelin parhautta on sen korttimekaniikka, jossa toimintokortteja pelataan ja hankitaan lisää, ja pelatut kortit saa takaisin käteen ainoastaan pelaamalla tribuuni-kortin. Kartalla matkustellaan niin jalkaväellä kuin laivoilla. Resurssejakin on monen moista, niin kuin tämän tyyppisissä peleissä on tapana.  Peliin löytyy myös monta lisäosaa, esimerkiksi mainio Salsa, joka ei muuten tarkoita latinalaisamerikkalaista tanssimuotoa, vaan suolattua latinaksi.

Näistä nyt sitten valitaan seuraava toiminto.

26. Rajas of the Ganges
Kankeat Raajat, niin kuin meillä päin on tapana sanoa, on minulle uudempi tuttavuus. Inka ja Markus Brandin työläisenasettelua, laattoja ja noppia sisältävä europeli kutkuttaa monia makuhermojani juuri oikealla tavalla.  Pelissä on paljon tehtävää, ja kaiken tekeminen kerralla ei ehkä olekaan juuri se paras tie voittoon. Ganges on hieno peli, jonka vinkein elementti on vastakkaisiin suuntiin kulkevat pisteradat. Laatojenasettelu on pelissä aika perussettiä, mutta se toimii. Kukin pelaaja asettaa laattoja omalle pelilaudalleen, muut toiminnot tehdään pöydän keskellä olevalla isolla laudalla. Nopat ovat pelissä tavallaan valuuttaa, eikä työläisiä, niin kuin joku saattaisi olettaa.

Ganges virtaa ja vie pelaajia kohti ääretöntä ja sen yli.

25. Tzolk'in : The Mayan Calendar
Simone Lucianin ja Daniele Tascinin Tzolk'in on pitkään ollut hyllyssäni, ja siellä se saa olla vielä pitkän tovin. Tämä työläisenasettelupeli tuo ajan käsitteen peliin pyörivillä rattailla, jotka helpottavat peliä huomattavasti, eivätkä ole vain 'gimmick' niin kuin jotkut asiasta tietämättömät ovat kritisoineet. Sen sijaan, että pelaajien tarvitsisi joka vuoro siirtää niin omiaan kuin vastustajiensa nappuloita yhden askeleen eteenpäin, voi vain kääntää isoa ratasta  askeleen, ja myös muut pienemmät rattaat siirtyvät samalla. Voilá! Pelaajan täytyy vuorollaan joko laittaa työläinen, tai ottaa työläinen pois, jolloin saa kyseisen nappulan ruudusta yleensä jotain resursseja tai muuta hyödyllistä. Lisäosa Tribes& Prophesies tuo mm. mainiot pelaajakohtaiset ominaisuudet peliin, jotka ovat melkein pakolliset mielestäni. Tzolk'in sai minut huomioimaan Lucianin& Tascinin pelisuunnittelijoina, eikä todellakaan ole ainoa heidän peli tällä listalla. SPOILER!

Sanopa Chichén Itzá kymmenen kertaa peräkkäin.

24. Kingsburg (+ To Forge a  Realm)
Kingsburg on jo pelimaailmassa keski-ikäinen. Andrea Chiarvesion ja Luca Iennacon noppatyöläisenasettelu on juuri saanut uuden 2nd editionin, mutta minulla on edelleen tuo vanha 2007 vuoden versio lisäosan kanssa. Tämä on onkin tärkeä huomautus, sillä en pelaa Kingsburgia ilman lisäosaa. To Forge a Realm -lisäosa on modulaarinen, joten sieltä ei tarvitse ottaa kaikkea aina mukaan, mutta  isommat player boardit nyt on ainakin must. Myös vaihtoehtoinen rakennusrivi, hahmokortit ja tapahtumakortit ovat oiva lisä. Siinä missä joku saattaa luulla Kingsburgin olevan jo vanhanaikainen, on tämä joku väärässä. Kingsburg toi noppatyöläisenasettelun (onko tämä nyt taas sitä kuuluisaa noppaoptimointia?!) maailmankartalle, ja on edelleen maukas. Siinä ei ole turhia krumeluureja, vain peli on hyvä juuri sellaisenaan kuin se nyt on.

Kuninkaan hovi, josta pelaajat saavat kaiken tarpeellisen.

23. Arboretum
Pienet korttipelit eivät oikein ole aina minun juttuni, siksi Arboretum onkin hauska poikkeus sääntöön. Muita taskuun meneviä korttipelejä ei tältä listalta löydy.  Ja taas tuli SPOILER. Dan Cassarin puupelistä tuli juuri uusi kaunis painos, jonka korteissa on kyllä harmillinen kirjoitusvirhe. Onhan se toki aika mahdotonta oikoluettaa asiat ennen painoon menemistä. No, oli miten oli, se ei pelaamista häiritse.  Arboretumissa ideana on tehdä kauniita puistoja puukorteista, mieluiten samaa lajia jonoissa, mutta sekajonot käy paremman puutteessa, kunhan ensimmäinen ja viimeinen puu on samaa lajia. Vuorollaan pelaaja pelaa yhden kortin ja joutuu luopumaan toisesta, tämäpä vasta kauheeta. Pisteytys on myös pelissä vinkeä, pelaaja jolla on jokaisesta puulajista korkein kortti jäänyt käteen pelin loputtua, saa pisteyttää kyseiset puut. Auts! Tämä muuten tuntuu. (TOIM. HUOM: Muisti teki tepposet, ja sehän olikin korkein kaikkien käteen jääneiden korttien summa, ei vain se korkein!)

Alkuperäinen painos ilman kirjoitusvirhettä. Kuva: Mikko Saari

22.  Glass Road
Uwe Rosenberg on nimi, jota monet ovat ehkä odottaneet tältä listalta. Glass road on omituisella tavalla todella uwemainen, ja sitten toisaalta taas ei. Toisin kuin monet hänen isommista peleistään, ei Glass road ole työläisenasettelua vaan toiminnon valitsemista korteilla. Joo, löytyyhän tästä sitä tuttua ja turvallista resurssien pyörittelyä, tosin kätevillä resurssiympyröillä miljoonien tokeneiden sijaan.  Glass roadissa pelaajilla on pieni palanen Baijerilaista metsää, jota pitää raivata rakennuksien ja lampien tieltä. Ehdottomasti pelin parasta antia on toimintokortit, joita pelatessa pitää lukea toisten ajatuksia. Jos pelaaja on ainoa, joka pelaa kyseisen kortin, saa hän tehdä siinä luetellut kaksi toimintoa. Mikäli joku muu valitsi myös saman kortin, saavat kaikki tehdä vain toisen toiminnoista.

Suttuinen kuva resurssiympyrästä.

21. Isle of Skye
Laattojenasettelu on jännä mekaniikka. Tavallaan pidän siitä paljon, a lá Carcassonne, mutta toisaalta taas en usein innostu uusista peleistä tällä mekaniikalla. Mutta Isle of Skye Pfister & Pelikan kaksikolta toi mukanaan pirteän tuulahduksen uutta. Isle of Skyessa ei rakenneta yhtä isoa pelialuetta niin kuin vanhassa kunnon Carcassonnessa, vaan jokaisella pelaajalla on oma kaistale skottilaista maaperää. Pelissä laatat kaupataan kierroksen alussa, huonolla tuurilla et saa mitään, hyvällä tuurilla saat sekä rahaa että laattoja. Laattojen hinnoittelu on avainasemassa, haluat saada muut ostamaan sinulta huonot laatat ja jättämään sinulle ne sinun peliisi parhaiten sopivat. Pisteytys myös vaihtelee pelin edetessä. Joinakin kierroksina haluat lampaita, toisina taas laivoja.

Joku saattaisi luulla, että kerään laivoja.

20. Alien Frontiers
Alien frontiers oli aikanaan ensimmäinen huippumenestynyt lautapeli Kickstarterissa. Nykyään se ei valitettavasti saa paljoa rakkautta, lähinnä naurattaa Game Saluten typerä tapa aloittaa joka vuosi uusi AF-kickstarter ennen kuin vanhat asiakkaat ovat saaneet pelin käsiinsä. Ja joka kerta mukana on jotain erilaista, ja sääntövirheitä ja kaikkea mahdollista muuta. Meidän hyllyssä istuu Alien Frontiers Big Box, joka jo itsessään oli ihan katastrofaalinen viritys kirjoitusvirheineen ja puuttuvine symboleineen, mutta näin fanina se on helpoin tapa saada kaikki lisäosat ilman sen suurempaa häsläystä. Alien Frontiers on Kingsburgin sukulainen, noppatyöläisenasettelua mikä lienee lempimekaniikkani. Hieman retro scifiteema on myös hauska. Pelissä valloitetaan alueita planeetalla, toisin sanoen perustetaan pieniä yhdyskuntia sen kamaralle. Nopat ovat aluksia ts. työläisiä, joilla eri toimintoja voi suorittaa.   Tory Niemann ei ole tainnut muuta suunnitella, mutta ainoaksi pelikseen Alien Frontiers on oikein mainio suoritus, joka maistuu minulle vuosienkin jälkeen yhtä makealta.

Kuumalmin louhinnasta on kova kilpailu.

19. Rococo
No tässäpä vasta erikoinen teema pelillä. Pelaajat toimittavat vaatturin virkaa Ludvig XV:n hovissa. Peli sekoittaa pakanrakennusta, settienkeräilyä ja aluehallintaa. Matthias Cramerin Malzien kanssa toteutettu Rococo on onnistunut yhdistämään yllämainitut mekaniikat miellyttävällä tavalla.  Pelin ulkonäkö on peruskivaa Menzeliä, joskin asteen tummahko. Korteilla pelataan toimintoja, ja näitä kortteja voi sitten ostella lisää eli ns. palkata parempaa henkilökuntaa, tai jopa antaa potkut huonoimmille ompelijoille. Tarkoituksena on saada mahdollisiman monta omaa kolttua ja takkia kuninkaan hovin jäsenien päälle. Välillä mekkoja on pakko myydä, jotta saa rahaa, mutta pääosin niitä haluaa saada mahdollisimman laajalle linnaan.

Mestari, kisälli ja harjoittelija.

18. Azul
Spiel des Jahres -voittaja Azul ei yllätä ketään tällä listalla. Azul ja minä sovimme toisillemme kuin nenä päähän, ja yhteinen tiemme on ollut pelkkää rakkautta alusta asti. Tämä abstrakti laattojenasettelu on hieno Michael Kieslingin näyte siitä, että eihän sitä Krameria aina tarvitse suunnittelukaveriksi. Azulin hienous näkyy myös siinä, että sitä voi pelata kenen kanssa tahansa. Niin kasuaalissa seurassa kahvipöydän ääressä, kuin harrastajien kanssa, jolloin pelistä tulee toki laskelmoivampi, sillä jokainen kierros on ns. täyden tiedon peli, eli jokaisen kierroksen laatat ovat kierroksen alussa selvillä. Nyt sitten pitäisi vain seurata muiden peliä ja päätellä, mitä laattoja muut kenties haluavat, ja yrittää pelata niin, ettet itse saisi miinuspisteitä sinulle tarpeettomista laatoista. Laatoista muodostetaan seinää pelaajien omalle laudalle, josta sitten saadaan pisteitä vierekkäin asetetuista laatoista, ja lopussa on toki oma loppupisteytyksensä.  Peliä voi pelata kahdella tapaa, joko  pelilaudan sillä puolella, jossa on ennalta määrätty minkä värinen laatta menee mihinkin ruutuun, tai toisella harmaalla puolella, jossa pelaaja itse määrittää mihin laittaa laatat, sillä riskillä että pelaa itsensä pussiin. Jokaisella rivillä kun voi olla jokaista väriä vain kerran.

Azulin laatat ovat nättejä ja todella laadukkaan tuntuisia.

17. Elysium
Antiikin Kreikka on jo ehkä vähän koluttu teema, mutta se sopii Elysiumiin.  Pelissä draftataan kortteja, joista myöhemmin yritetään luoda settejä pisteytystä varten. No tämä nyt ei kuulosta kovin jännältä, mutta pelin suola onkin erikoinen mekaniikka, jossa ostetut kortit laitetaan pelaajan valtakuntaan. Täällä niiden toiminnot ovat käytössä, mutta niistä ei saa pisteitä. Jos korteista haluaa pisteitä, ne pitää siirtää valtakunnasta Elysiumiin (eli pelialueen alareunaan merkiksi tästä), jolloin niiden toiminnot taas eivät ole enää käytettävissä, mutta niistä saa pisteitä. Kortteja ostetaan neljän pilarin menetelmällä, jossa pelaajilla on neljä eriväristä pilaria, ja korteissa mainitaan yleensä yksi tai kaksi väriä jotka pelaajalla on oltava ostohetkellä. Pelaaja maksaa kuitenkin millä tahansa pilarilla, eli laittaa sen sivuun, eikä se ole enää käytettävissä sillä kierroksella. Tässä pitää olla tarkka, ettei vahingossa pelaa itseään pussiin.

Pilarit ovat valuuttaa. Kuka olisi arvannut?

16. Sagrada
Sagrada pompsahti suoraan listan sijalle 16. Melko hyvin uudelta peliltä. Sagradassa pelaajat rakentavat ikkunalaseja erivärisillä nopilla. Inspiraationsa La Sagrada Familiasta saanut peli on noppaoptimointia, mitäs muutakaan, ja se on kuin tehty minulle. Jokainen pelaaja valitsee pelin alussa minkälaista ikkunaa lähtee yrittämään, ja kukin draftaa vuorollaan nopan ja asettaa sen ikkunaruutuunsa. Samaa väriä tai lukua olevia noppia ei saa laittaa vierekkäin muuta kuin viistoon. Mukana on myös työkalukortteja, joilla voi mahdollisesti korjata pelin aikana tehtyjä siirtoja. Jokaisella pelaajalla on myös salainen väri, jonka väristen noppien silmäluvuista saa pisteitä. Tämän lisäksi on kolme julkista tavoitetta, joista saa onnistuessaan pisteitä. Sagrada on samalla tavalla todella koukuttava kuin Azul, ja tulee olemaan kokoelmassani vielä pitkään. Peliin on myös lisäosa, joka tuo lisää kortteja, henkilökohtaisen noppapoolin, josta voi halutessaan draftata yleisen noppapoolin sijaan, sekä mahdollisuus pelata 5:n ja 6:n pelaajan peliä. Ei sillä että koskaan haluaisin pelata yli neljällä...

Vaatimaton alku, mutta kyllä siitä hyvä tulee.

15. Terraforming Mars
Lähivuosien hottispeli Terraforming Mars kiikkuu edelleen listalla, ja mihinkäs se siitä menisi? Tableau-rakentelu on mekaniikkana itselle erittäin mieluisa, mikä näkyy myös tällä listalla. Mars-planeetan maankaltaistaminen on jännä teema, ja toimii hyvin. Pelissä draftataan kortteja, jotka voi sitten pelata tableauhunsa( toim.huom. tarkoittaa pelialuetta, jossa kortteja on kuvaelmatyylisesti rivissä tai riveissä). Pelilaudalle pelataan meriä ja metsiä, nostetaan ilman lämpötilaa ja happitasoa. Pelissä on myös tavoitteita, joihin voi pyrkiä pisteiden perässä. Tuotantoarvot on vähän niin ja näin pelissä, komponenttien laatu voisi olla parempi ja kuvitus on osin todella kankeaa. Mutta ei anneta sen haittaa, peli on silti mainio.  Hieman himottaisi ostaa tähän myytäviä akryylilevyjä player boardeille, sillä niistä tuppaa kuutiot helposti lentelemään. Noh, vanha kunnon sinitarra on taas se halvempi ja nopeampi ratkaisu tähänkin.

Kasvihuoneita Marsissa.

14. Mombasa
Alexander Pfisterin nimi on mainittu jo pariin otteeseen tällä listalla, nyt vuorossa on hänen soolotuotantoaan. Mombasa on keskiraskas pakanrakennusta, toimintojen ohjelmointia, osakkeita ja vaikka mitä muuta yhdistelevä peli. Pelissä on monta liikkuvaa osaa, ja paljon tehtävää. Muiden pelaajien osakkeita on hyvä seurata, ja mahdollisesti peesata, tai sitten rohkeasti mennä omalla linjalla, jos on tarpeeksi uskoa omaan peliin. Pakanrakennus on pelissä kiva lisämauste, mutta se ei dominoi peliä. Tämä onkin minulle mieluisin versio pakanrakennuksesta. Pelkkää pakanrakennuspeliä ei tältä listalta löydy. Pelissä on myös timanttikaivosbisnes ja kirjanpitolinja, puhumattakaan marketista, josta voit ostaa lisää kortteja. Myös pieni työläisenasetteluelementti pelistä löytyy. Kaikki tämä on kuitenkin hieno kokonaisuus, vaikka paperilla voi kuulostaa sekavalta.

Punaisen pelaajan pelialue kortteineen ja lautoineen.

13. Oregon
Oregon on varmaan pisimpään top-listallani roikkunut peli. Se on meillä edelleen varmaan pelatuin peli, vaikka viime kerrasta on jo useampi kuukausi. Koen sen olevan laittoman aliarvostettu, tosin en yhtään epäile, etteikö sen karsean kuivakka kansikuva ole syypää asiaan. Oregonissa asutetaan Oregonin villiä maata cowboy-meepleillä. Pelilauta on 25:n osaan jaettu ruudukko, josta jokaista kuuden ruudun aluetta kuvaa symboli, joka löytyy pelaajien korteista. Kahdella symbolilla saa koordinaatit kahteen kuuden ruudun vaihtoehtoon, jonne saa pelata joko meeplejä tai rakennuksia. Rakennuksia varten on oltava kyseisen rakennuksen kortti kädessä. On postilaitosta, kaivoksia, satamia ja kauppoja. Mitä nyt villissä lännessä ei olisi? No saluuna muuten puuttuu! Pisteitä saa pelaamalla meeplejä rakennusten viereen, tai kolmen meeplen ryhmästä  saa viisi pistettä.  Oregon on nopea 30-45 minuutin peli, joka toimii kaikilla pelaajamäärillä 2-4 välillä.

Seurakunta on kokoontunut kirkon ääreen pisteiden toivossa.

12. Le Havre
Listan seuraava Uwe. Ranskalaiseen satamakaupunkiin Le Havre sijoittuva työläisenasettelu on pitänyt pintansa niin hyvin, että se on jopa päätynyt meidän omaan hyllyyn. Pelin teema varmaan jakaa mielipiteitä, mutta jostain syystä itse pidän siitä virkistän erilaisena. Tosin nykyään näitä satamapelejä nyt on jo monia. Monista muista työläisenasettelupeleistä poiketen pelaajalla on vain yksi työläinen. Kun työläinen poistuu rakennuksesta, kyseinen rakennus vapautuu muiden pelaajien käyttöön. Itse pidän pelistä eniten kaksinpelinä, mutta BoardGameGeek sivustolla parhaaksi pelaajamääräksi on äänestetty kolme. Kirjanpitoa pelissä on jonkun verran, resursseja on tusinoittain erilaisia ja lärpäkettä on pöydällä jos minkälaista. Ja kortteja. Le Havre syökin yllättävän paljon pöytätilaa. BoardGameGeekistä löytyy muuten mahtavat player aid:it, joista on valtava apu pelin aikana. Kannattaa tulostaa ja laminoida, niin pysyy resurssit ojennuksessa. Jos nyt jostain pitää napista, niin vähän ärsyttää ettei pelilauta ole yksi yhtenäinen peruslauta taitoksineen. Kolme irrallista palaa on niin typerä idea, että en ymmärrä kuka insinööri sen on keksinyt.

Violetti kapu tahtoo leipää kuvun alle.

11. Deus
Sebastien Dujardinin Deus on taas näitä tableau-rakenteluvirityksiä. Pelissä on kortteja kuutta eri väriä, joita sitten pelataan omiin lokeroihin pelaajan omassa tableaussa. Aina kun riviin pelataan kortti, aktivoituu kaikki samassa rivissä jo olevat kortit. Pelissä on myös pelilauta, jossa on eri värisiä alueita, joita sitten valloitellaan, ja joista saadaan mahdollisesti resursseja yms. Avainasemassa on korteista luopuminen tarpeeksi ajoissa. Jos korttia vaan säilöö kädessä siinä toivossa, että kyllä tulee hetki jolloin sitä tarvitsee, ei luultavasti pärjää. Jos kortista ei ole nyt tai seuraavalla vuorolla mitään hyötyä, ei kuin uhraukseen vaan. Tätä kautta saa resursseja, pisteitä rakennuksia ja vaikka mitä muuta tarpeellista.

Täällähän minä.

10. 7 Wonders
Vanha kunnon Seitsemän ihmettä. Draftauspelien aateliaa kenties, joka löytyy vuodesta toiseen listalta. Kaikki tietää 7 Wondersin joten mitä tästä enää sanomaan? Pelaajat valitsevat käsikorteista yhden kortin ja antavat sitten pinkan viereiselle, ja peli jatkuu näin kunnes pinkat loppuu. Sama tehdään kolme kertaa, ja sitten lasketaan pisteet. No siinä ehkä oli hieman karsittu versio, mutta siitä draftauksessa on monesti kyse. Otanko jonkun kortin koska itse hyödyn siitä, vai otanko toisen koska en halua vierustoverini saavan sitä?  Korteissa on kaikkea resursseista sotilasvoimiin, ja basaarimarketteihin. Kortin voi myös myydä poistopinoon, mikäli on käteisestä pula. 7 Wondersiin on myös monta kivaa lisäosaa, joista Leaders ja Cities on ehkä parhaimmat. Loistavaa pelissä on, että siihen mahtuu monta pelaajaa, ja koska pelaajat tekevät valinnat yhtä aikaa, ei aikaa kulu yhtään sen enempää kuin pienillä pelaajamäärillä.

Tavernan hämyisessä illassa on hyvä pelata 7:n pelaajan wondersia.

9. Roll Player
Listan kovin nousija on Keith Matejkan Roll Player, joka tekee listadebyyttinsä sijalla 9.  Monella tapaa Sagradaan verrannollinen Rolpe on peli, jossa luodaan D&D-hahmoa ilman että täytyy kestää miljoonan tunnin D&D-kampanjaa. Pelaajat draftaavat vuorollaan noppia, jotka sitten asettavat hahmonsa statsiriveille. Kuulostaa aivan järkyttävän tylsältä, mutta sitä se ei kuulkaa ystävät ole! Pelissä on paljon pohdittavaa, on kortteja joita ostaa ja toimintoja joita tehdä. Noppia olisi myös hyvä saada tiettyihin kohtiin statsirivillä, jonka määrää ennalta jaettu backstory-kortti.  Lisäosa Monsters&minions tuo peliin itse taisteluakin, jos sellaista kaipaa. Noppien ystävänä Roll player on ansainnut pysyvän paikkansa hyllyssäni, katsotaan miten sen sijoitus listalla pysyy vuosien edetessä.

Maaninen haltia, joka on myös omistautunut druidi.

8. Fields of Arle
No tulihan sieltä lisää Uwea! Kaksinpelattava Arle(okei lisäosalla kolmella) on iso hiekkalaatikko, jossa pelaajat voi tehdä melkein mitä vain. On turvetta, viljaa ja eläimiä. Rakennuksiakin piisaa vaikka millä mitalla. Tämä saa monet kääntymään pois, mutta ei minua. Siinä missä monia muita Uwen pelejä peli ohjaa pelaajia jollain tasolla, antaen lisää valintoja pelin edetessä, on Arle poikkeava. Kaikki toiminnot ovat alusta asti saatavilla, puolet kesäaikaan ja puolet talvella. Peli on siis jaettu vuodenaikoihin, jotka toimivat hieman eri tavalla toisistaan. Mikään kahvipöytäpeli Arle ei ole, sillä jo pelkästään kahdella pelaajalla se vie ihan tolkuttomasti tilaa. On yhteistä pelilautaa, omaa pelilautaa ja vielä pientä omaa sivulautaa. Ja sitten ne kaikki hevoset lehmät ja lampaat. Yksinkertaista kaksinpeliä kaipaavan ei ehkä kannata vaivautua. Jo pelkässä setup:issa menee tovi.

Ja tavaraa piisaa kuin vapputorilla.

7. Imperial Settlers
Imperial settlers on sellainen pieni söpö sivilisaatiopeli, jossa kukin pelaaja( joita mieluiten on vain kaksi) valitsee oman kansan, esim egyptiläiset, barbaarit, atlantislaiset mitä näitä nyt on, ja pyrkii rakentamaan korteilla itselleen paremman sivilisaation kuin vastapelaaja. Mistään eeppisistä kamppailuista IS:ssä ole kyse, enkä niin haluaisikaan. Haluan sivilisaatiopelini europeleinä, kiitos. Pelissä on kahdenlaisia kortteja: pelaajan omia factionkortteja sekä yleisiä commonkortteja. Jokaisella on siis vähän omaa, mutta myös jotain samaa kuin muilla. Ja nämä kansat ovat sitten hyvin erilaisia, jotkut jopa törkeän hyviä, ja jotkut, *kröhöm atlantislaiset*  hyvin vaikeita pelata hyvin.  Jokaisessa on se oma jipponsa. Lisäosia peliin löytyy jo monta, ja lisää on tulossa. Kaikkia ei tarvitse hankkia, mutta esim Why can't we be friends joka tuo avoimen produktion konseptin, on oikein bueno.

Kortit pelataan sille puolelle, kumpaa korttityyppiä ne edustaa; faction vai common.

6. Seasons
Régis Bonnesséen Seasons on kuulunut suosikkipeleihini jo monta vuotta.  Harmillisesti tätä tulee pelattua useammin BoardgameArenassa, mutta kyllä tuo fyysinenkin kappale saa pöytäaikaa. Pelissä draftataan taas tutusti kortteja, joita sitten voi myöhemmin pelata eteensä pöydälle. Korteista joita ei ole saanut pelattua pelin loppuun mennessä tulee miinuspisteitä. Kierroksen alussa jokainen valitsee aina yhden nopan, josta saa yleensä resursseja tai pisteitä. Näillä resursseilla voi sitten ostaa kortteja pöytään kädestään. Kortit jaetaan myös kolmeen kauteen, joten kaikki kortit eivät ole sinulla yhtäaikaa kädessä.  Onkin tärkeä miettiä, mitkä kortit haluaa aikaisemmin käteen, ja mitkä vasta pelin edetessä. Lisäkortteja jos kaipaa on peliin olemassa kaksi lisäosaa.

Ensimmäisen kierroksen korttini.

5. Caverna: The Cave Farmers
Korkeimmalle sijalle noussut Uwe on Caverna, joka on pitänyt top-10 paikkaansa jo tovin. Agricolan sukulaispoika, joka vie tuplasti enemmän pöytätilaa, on minulle esi-isäänsä rakkaampi, vaikka Agricolakin on omassa hyllyssä ja sitä tulee melkeimpä pelattua useammin. Cavernassa minulla on sellainen olo, että saavutan jotain hienoa. Oma farmi ja luola kasvaa ja kehittyy, ja mieluusti on toki kaikella tapaa parempi kuin muiden.  Sisustuslaattojen hurja määrä takaa sen, että voin joka kerta tehdä luolastani erilaisen, ja kokeilla mikä toimii ja mikä ei.  Monet ovat lamautuneet nähdessään nuo laatat levitettynä pöydälle, mutta minua se vain innostaa. Ihan kohtapuoliin julkaistava lisäosa tuo pelaajakohtaiset kääpiölajit peliin, ja mielenkiinnolla odotan, miten peli muuttuu niiden myötä. Lupaavalta kuulostaa, mutta odotellaan ja katsellaan rauhassa.

Minun Cavernani on hieman tuunattu versio.

4. Dungeon Petz
Vlaada Chvatilin Dungeon Petz on työläisenasettelupeli jossa on ehkä paras teema ikinä! Olet pikkupirulainen, joka pyörittää monsterilemmikkibisnestä. Ostat eläimiä, ruokit ja kasvatat niitä. Osallistut kilpailuihin ja myyt niitä ilkeille loordeille, joilla on vaatimuksina esim. kakkaava ja monta mutaatiota omaava lemmikki. Pelissä on todella paljon mietittävää, on lyhyitä tavoitteita sekä pidemmän kaavan tavoitteita. Pitää hankkia ruokaa, olikos se minun lemmikkini sekasyöjä vai vain kasvissyöjä? Tulossa on kilpailu, jossa vain sairaat lemmikit pärjää, mutta on hieman riskaabelia pitää lemmikkiä pitkään sairaana. Lisäosa Dark alleys tuo sitten vielä lisää mietittävää, voit viedä lemmikkejä psykologille tai ennustajalle, tai sitten voit ostaa mustasta marketista vain lievästi epäilyttävän timanttitiaran. Tätä  tulee myös pelattua jonkun verran netin kautta siskontyttöni kanssa, mutta ei se ole niin tyydyttävää, kuin fyysisen kappaleen pelaaminen.

Lasi viiniä ja Petzejä, aivan ihana ilta!

3. Trains
Hisashi Hayashin Trains on myös kuulunut suosikkipeleihini jo monen vuoden ajan. Pakanrakennuspelejä löytyy hyllystä montaa sorttia, mutta yksikään ei ole minulle niin rakas kuin Trains. Siinä missä se on toki velkaa olemassaolostaan Dominionille, on siinä yksi ratkaiseva ero vanhaan kunnon Domppaan. Nimittäin pelilauta. Korttien ostaminen sitä varten, että saat tehtyä asemia ja ratoja pitkin karttaa tuntuu yksinkertaisesti niin paljon tyydyttävämmältä, kuin korttien ostaminen pelkkien pisteiden takia. Aluksi tottuminen AEG:n painoksen kuvitukseen oli vaikeaa, mutta nyt jo siihen tottuneena, ei se minua haittaa. Vähän karuhan se on, myönnetään. Pro tip! Kannataa pelata Menolipusta pöllityillä junilla, ne alkuperäiset kuutiot on vähän pieniä ja teemattomia.

Keskialue ei näemmä kelpaa kenellekään.

2. Five Tribes
Joskus tulee vastaan pelejä, jotka vain kolahtavat. Five tribes on minulle juuri sellainen peli, joka alusta alkaen vain sopi aivoilleni. Pelilauta koostetaan monista laatoista, joihin sitten laitetaan erivärisiä meeplejä. Näitä sitten liikutellaan laatasta toiseen, toimintojen ja tyhjien laattojen toivossa. Hieman Mancalaa muistuttava mekaniikka on mielenkiintoinen, tosin kuulemma joillekin analyysi halvauksen aiheuttava. Pistesalaattimainen Five Tribes on Bruno Cathalan kädenjälkeä, eikä Stefan Feldin, niin kuin joku saattaisi luulla. Kyllä muutkin saa suunnitella pistesalaatteja herra Feld!
Lisäosista Artisans of Naqala on erinomainen, mutta Whims of the Sultan jätti minut hieman kylmäksi toistaiseksi. Parhaiten Five Tribes toimii kahdella tai kolmella, nelinpelin kestävän hieman turhan pitkään ja silloin pelilauta muuttuu kierroksen aikana jo niin paljon, ettei omaa vuoroaan kannata paljoa etukäteen suunnitella.

Juoppoja meeplejä.

1. The Voyages of Marco Polo
Kun aikaisemmin sanoin, että Simone Lucianilla ja Daniele Tascinilla tulee olemaan joku muu peli listalla, ette varmaan arvanneet että ihan ykkösijalla? Mutta näin se on. Marco Polo on noussut kolmossijalta ykköseksi salakavalasti. Noppatyöläisenasettelupeli Marco Polon matkoista Idän silkkitiellä on vain juuri sitä ominta minua. Erilaiset supervoimakkaat roolit tekevät pelistä joka kerta erilaisen, ja antavat mahdollisuuden kokeilla ihan erilaisia teitä. Voit matkustella, tahkoa tehtäviä, tai pyrkiä koluamaan kaikki mahdolliset kylän pahaset matkan varrella. Ja jos se ei millään riitä, Agents of Venice -lisäosa tuo mm. lisää paikkoja joissa visiteerata. Minulta löytyy myös kaikki minilisäosat lisähahmoista lähtien, joten sisältö pelistä ei lopu lähivuosina. Monet ovat kommentoineet Marco Polon olevan liikaa työtä, mutta minusta se ei tunnu siltä ollenkaan. Okei setup lisäosalla menee melkein työstä. Kaikki tekemiset pelissä ovat mielenkiintoisia, ja tylsiä hetkiä ei koskaan tule. Lisäosan tuoma viides pelaaja kyllä arveluttaa, en taida innostua siitä ajatuksesta. Viides pelaaja on vaan aina turha.

Ihan ihana The Voyages of Marco Polo.

Siinä se kuulkaa nyt oli. Kaikki 30 peliä.  Monta hyvää peliä tippui listalta tällä kertaa, mutta niinhän se menee, että uusia tuttavuuksia tulee jotka ihastuttavat, ja joskus vanhat konkarit joutuvat antamaan tietä. Pisteet teille jotka selvisitte loppuun asti ja palataan tähän asiaan taas ensi vuonna! Ensi viikolla on Lautapelaamaan, nähdäänhän siellä?