keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Pääsiäispelailut.

Olipa mukavaa saada neljä päivää vapaata, jotka viettää tietenkin pelien, mutta myös perheen kesken. Karitsan paisti masussa oli kiva kokoontua pelipöydän ääreen, vaikka kaikki ei nyt mennytkään ihan niin kuin Strömsössä.  Kovasti oli suunnitelmia, jotka sitten menivätkin uusiksi. Ihan perusmeininkiä siis.

Pitkänäperjantaina tutustuttiin sisarentyttöjeni Maijun ja Ainon kanssa Ted Alspachin Castles of Mad King Ludwigiin, jonka olin käynyt kirjastosta hakemassa. Laattojenasettelu on yleensä minulle mieluisa pelimekaniikka, joten olin jo sen perusteella kiinnostunut pelistä. Toki sekin vaikutti, että monet tuntuivat kehuvan peliä paljon. Vertauksia saman suunnittelijan Suburbia -nimiseen peliin tulee ikkunoista ja ovista, mutta näihin en ota kantaa, sillä en ole Suburbiaa pelannut.

Tiedetään. Saisin hävetä.

Mutta anyways, Castles on hauska peli, jossa pelaajat kauppaavat huonelaattoja ja rakentavat näistä hullunkurisia linnoja. Pisteytys tulee bonuskorteista ja jokaisella huoneella on yleensä jokin preferenssi, millaisen huoneen viereen ne pitäisi laittaa, jos haluaa lisäpojoja. Varsinkin Aino hullaantui tähän peliin, ja pyysi uudelleen ja uudelleen sitä pöydälle.

Päiväkahvi Ludwigin seurassa.

Täytyy kyllä itsekin todeta, että Castles on kyllä kiva peli. Tuli mieleen, että pitäisi varmaan tehdä parit apulappuset suomeksi, jotta tätä voisi pelata anoppilassa. Peli ei ole ihan kielivapaa, sillä bonuskorteissa on hieman tekstiä.  Jossain vaiheessa joku levittikin huhua, että tämä olisi tulossa suomeksi, vaan eipä ole näkynyt eikä kuulunut. Uskoisin tämän kyllä myyvän myös meidän pelimarkkinoilla. Jotenkin tuntuu, että Castles sopisi monenlaiselle pelaajalle: harrastelijoille, perheille ja satunnaispelaajillekin.

Castles of Mad King Ludwigin jälkeen rentouduin lasillisella rosé kuoharia ja Le Havrella iPadillä. Le Havre on noista Uwen peleistä ollut ehkä satama-aiheensa takia minulle vähiten mielenkiintoinen, mutta ladattuani sen pädille jonkun aikaa sitten, on niitä pelikertoja kyllä kertynyt aikamoinen määrä. Myönnettävä on, että olen lämmennyt Le Havrelle. IPadin versio ei ehkä ole se houkuttelevimman näköinen, mutta ei se fyysinenkään kappale nyt kauneudellaan kilpaile. Ne rakennuskortit on mielestäni todella tylsän näköisiä, mutta kaipa ne ovat ihan toimivia, ja se kai on se tärkein juttu.  Itselle tosin tuppaa tuo pelin ulkoinenkin olemus merkitsemään aika paljon. Mutta annetaan se Le Havrelle anteeksi, on se kuitenkin niin hyvä peli muuten. Seuraavaksi harkitsen Le Havre: The Inland Portin lataamista.

Hyvin rentouttava tapa viettää perjantai-iltaa.

Lankalauantaina suunnitelmien hieman muututtua päädyimme pelamaan muutamia kevyempiä pelejä. Mieheni on valitellut, että europelit tulee kurkusta ylös, joten miellyttääkseni häntä pelasimme yhden äärimmäisen huono-onnisen Elder Sign räpiköinnin. Elder Signia on usein haukuttu liian helpoksi, mutta tällä kertaa ei kyllä tuntunut siltä. Meillä  meni kaikki juuri niin kuin ei pitänyt, joten se siitä.

Luulisi olevan helppo nakki, vaan eipä ollut.

Ei siitä sen enempää mainittavaa. Seuraavaksi saimme suostuteltua vanhimman siskontyttöni Elviiran myös mukaan Dice Towniin. Dice Town on aina jotenkin tosi leppoisa, ja se sopii hyvin juuri tällaisiin tilanteisiin, joissa kaikki porukassa olevat eivät välttämättä ole peliharrastajia. Vaikka ei ole kyse enää kovin uudesta pelistä, on siihen ilmeisesti tänä vuonna ilmestymässä uusi Cowboy-lisäosa.

Eipä tullut täyskättä, ei.

Ihan hauskoja nämä vähän kevyemmätkin peli-illat on, aina silloin tällöin. Pelailut jatkuivat vielä sunnuntaina, jolloin saimme serkkuni Jonnan kanssamme pelailemaan. Ensikertalaiselle ei viitsinyt ihan hirveän raskaita pelejä ensimmäiseksi tyrkyttää. joten aloitimme kevyesti Menolippu Euroopalla. Muistui taas mieleen, että vitsit sehän onkin ihan hauska kartta. Viime aikoina on tullut pelailtua niitä uudempia versioita, joten ihan hyvä välillä kaivaa näitä vanhempiakin esiin.

Valokuvaaja ei onnistunut pelin huiskeessa ottamaan yhtään ei-tärähtänyttä kuvaa.


Menolipun jälkeen pelasimme sangen epäonnistuneen erän Samurai Spiritiä. Emme onnistuneet pitämään kylää pahoilta tungettelijoilta suojassa edes pelin puoleen väliin asti. Tästä jäi niin paha maku suuhun, että oli pakko syödä välissä hieman tacoja. Nams!

Ravitsevan ruokatauon jälkeen oli aika pelata Mysteriumia seitsemällä pelaajalla. Mysterium on yksi siskoni suosikeista, joten se tulee aina pöydälle, jos Minna pelaa meidän kanssa. Myös Maiju halusi olla kummitus, joten pelasimme kaksi kertaa.

No tuleeko niitä vihjeitä vai ei?!

Hieman kaipailisin Mysteriumiin jo lisää kortteja, nimittäin tuntuu, että samat hahmot ja paikat pyörivät joka pelissä. Itse vihjekortteja en niinkään kaipaile, koska pelissä voi käyttää myös Dixitin kortteja oikein mainiosti. Muistan jostain lukeneeni, että Libellud julkaisisi myöhemmin tänä vuonna Hidden signs -lisurin. Jos näin on, niin se pitää kyllä hankkia heti kun se vain on saatavilla!

Seuraavaksi siirryimme pelaamaan Conceptia. Vaikka olenkin sitä mieltä, että avioparien ei pitäisi koskaan pelata tätä yhdessä, vältyimme kriiseiltä. Samaan syssyyn pelasimme myös Huhupuheita, joka ei oikeastaan ole varsinaisesti pelaamista, sillä meillä ei koskaan lasketa pisteitä. Kai siihen on joku typerä pisteytystsydeemi olemassa, mutta ei vaan jaksa. Huhupuheita on parasta nauruviihdettä peli-illan päätteeksi, jolloin pisteillä ei enää ole väliä.

Sormukset on vielä paikoillaan, joten ei hätää.

Ja tietenkin, kuten Hartemoiden peli-iltaan kuuluu lähes aina, One Night Ultimate Werewolfia/Vampirea pelattiin about joka välissä. En sitten tiedä mitä se kertoo meistä, mutta on se nyt vaan aika hauskaa valehdella siniset simmut välkkyen, että en muuten ole ihmisusi, vaikka todistusaineisto vahvasti siltä näyttäisikin. Pelasimme monta kertaa juurikin tuota uudempaa Vampire versiota, joka on ehkä hieman monimutkaisempi, mutta yhtälailla hauska versio One Nightista.

Riidankylväjä on yksi uusista hauskoista rooleista.

Pääsiäispelailut päättyivät anoppilassa pelattuun Istanbuliin. Nyt kun olen pelannut kaikkia vuoden 2014 Kennerspiel des Jahres ehdokkaita, niin olen kyllä sitä mieltä, että Rokokon olisi pitänyt voittaa. Vaikkakin kaikki kolme ehdokasta olivat kyllä hyviä. Rokoko nyt vain on ehdottomasti oma suosikkini, ja uskon sen säilyvän meidän kokoelmassa, kun taas olen alkanut kallistumaan siihen suuntaan, että Istanbulia en edes aio hankkia. Concordian ottaisin mieluusti kokoelmaamme, mutta lisäosilla mieluummin kuin ilman.

Yllättävän rohkea salakuljettaja, kun hengailee poliisilaitoksen kulmilla.

2 kommenttia:

  1. BoardGameGeekissä joku oli kuulemma nähnyt suomenkielisen laitoksen jossain...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sinänsä hauska juttu, just kun olin julkaissut tän niin eikös Fantasiapelien sivuille ollut ilmestynyt Competon suomenkielinen laitos :D En siis ihan väärässä ollut.

      Poista