Viisi peliä Annikalle.
Todellisuuspaon Annika lähestyi minua taannoin kiehtovalla idealla. Jospa tekisimme yhteisbloggauksen blogeihimme, jossa suosittelemme kukin toiselle viisi peliä kokeiltavaksi. Mikä mahtava idea! Ensimmäinen ajatus oli tietenkin, että helppo nakki. Kunnes rupesin pohtimaan asiaa pidemmälle, ja muistin kaikki Annikan kieltolistalla olevat asiat. Ei fantasiaa, ei scifiä. Noh, niin kuin hyvän ystävän kuuluukin, päätin olla kuuntelematta olkapäälläni kuiskivaa pikku-Annikaa, ja valitsin seuraavat pelit, joista osa voi yllättää.
Ensimmäiseksi peliksi valitsin Vladimír Suchýn avaruusteemaisen Pulsar 2849:n. Annika on tunnustautunut hieman myöhäisherännäiseksi noppafaniksi, mutta se annettakoot hänelle anteeksi. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Vaikka Pulsarin teema on sitä kiellettyä scifiä, koen tässä olevan pienen pienen mahdollisuuden olla osuva peli Annikalle, joka pitää jopa hieman yllättäen Roll for the Galaxysta. Näissä kahdessa pelissä ei sikäli ole kyllä juurikaan yhteistä. Pulsar on valtava galaktinen pöytätilasyöppö, joka on niin euroa kun olla voi. Keskeisenä mekaniikkana on noppien draftaus. Pelilaatikkoon kurkistaessa ei kannata säikähtää, sillä tavaraa on paljon ja pelistä saa hetkellisesti hyvin monimutkaisen kuvan. Pohjimmiltaan se on kuitenkin helppoa: valitse noppa ja toiminto jonka teet. Okei toimintoja taitaapi olla seitsemän erilaista, mutta ei takerruta yksityiskohtiin tässä vaiheessa. Peli kestää kahdeksan kierrosta, joista kukin on jaettu noppa-, toiminto- ja produktiovaiheeseen. Pelaaja voi vallata pulsareita, hyödyntää pelin aikana avautuvia teknologioita, matkustella aluksellaan kartalla, rakentaa omaa päämajaansa, ja kerätä ennen kaikkea pisteitä. Kaikesta saa Pulsarissa pisteitä, mutta kaikkea ei kerkeä tekemään, joten pelaajan on valittava mihin keskittyy. Pelissä on vaihtuvat loppupisteytystavoitteet, jotka maustaa peliä aina hieman erilailla.
Pulsar toimii myös oikeastaan kaikilla pelaajamäärillä 2-4 välillä, nelinpeli on tosin sitten jo hieman pidempi. Kaksinpelejä paljon pelaavalle Annikalle voi siis hyvin suosteilla tätä jo ihan omalle kotipöydälle. Tai kerhoilloissa usemalla pelaajalla. Molempi vaihtoehto on hyvä. Noppien draftaus Pulsarissa on hieman erilaista, sillä valittu noppa ei pelkästään vaikuta siihen, kuinka vahvan toiminnon voit tehdä, vain se vaikuttaa myös seuraavan kierroksen vuorojärjestykseen mediaaninoppamekaniikallaan. Tämä on oikeasti vinkeä mekaniikka, joka ei ole ainakaan itselleni tuollaisena tullut aikaisemmin eikä myöhemmin vastaan.
Toiseksi peliksi valitsin lisää noppaherkuttelua, tällä kertaa jo lähes klassisen Kingsburgin muodossa. Noppatyöläisenasettelu on melko suosittu mekaniikka tänä päivänä, mutta silloin 2007 kun Kingsburg ensimmäisen kerran julkaistiin, ei se ollut oikeastaan millään tavoin tunnettu mekaniikka. Mutta näiden vuosienkin jälkeen, Kingsburg pitää pintansa kaikkien uusien hottiksien ohella. Annika on ehkä siinä uskossa, että Kingsburg on jo vanhanaikainen, mutta rohkaisen häntä ehdottomasti antamaan sille mahdollisuuden. Pelissä jokainen pelaaja rakentaa omaa territoriotaan, keräten resursseja, ja tietenkin pisteitä. Mikä se sellainen europeli on, jossa ei kerätä voittopisteitä?
Pelissä pelataan läpi viisi vuotta, joidenka aikana pelaajat rakentavat mahdollisimman monta rakennusta omalla henkilökohtaisella pelilaudallaan ja valmistautuvat vuoden lopussa tapahtuvaan hyökkäykseen. Pääpelilaudalla on kuninkaan hovi ja sen jäsenet, joista kukin antaa pelaajalle jotain hyödykkeitä. Esim narri on numero ykkönen, ja pelatessaan tähän ruutuun nopan silmäluvulla yksi, saa pelaaja yhden voittopisteen. Kun joku pelaaja on vallannut kyseisen ruudun, ei muilla ole siihen enää asiaa. Saatavat paranee mitä korkeammasta luvusta on kyse, esimerkiksi pelaamalla nopat yhteisluvulla 16 saman luvun ruutuun saa jo neljä kultaa. Noppia pelaajalla on kolme, jotka voi jakaa useaan ruutuun, tai laittaa kaikki yhteen. Myös lisänoppia on mahdollista saada pelin aikana.
Itse suosin Kingsburgia lisäosalla, joka tuo mm. vaihtuvat player powerit ja myös vaihtoehtoisen aloituksen, jossa pelaajat valitsevat kahdesta lisärivistä yhden, jonka laittavat henkilökohtaiselle pelilaudalleen, peittäen sillä yhden siinä valmiiksi olevan rivin. Tämä tuo vaihtelua ja antaa jo pelin alussa mahdollisuuden uudenlaiseen strategiaan. Kingsburgin uudessa kakkoseditiossa lisäosa on integroitu peruspelin kanssa samaan laatikkoon. Kingsburg on jo klassikko ja kuuluu noppayleissivistykseen!
Kolmas valintani on ehkä pienoinen riskinotto, mutta valitsin työläisenasettelua ja päättelyä yhdistävän Alchemists:in. Matúš Kotryn pelissä pelaajat ovat alkemisteja, joidenka tavoitteena on julkaista tieteellisiä tutkimuksia mieluiten ennen muita. Se, miksi peli on hieman riskaabeli valinta Annikalle, on hänen suhtautumisensa yleisesti negatiivisesti digipeleihin, ja Alchemists:ia pelataan puhelinsovelluksen avustuksella. Se on tosin vain avustava tekijä, joka lähinnä nopeuttaa peliä, kuitenkaan hallitsematta sitä. Peli on päätoimisesti työläisenasettelua pelilaudalla, jossa on erilaisia toimintoja niin kasvien keräilystä, juomien myyntiin ja maistelukokeeseen joko itsellä tai apulaisella. Pelissä on myös hauska Freskosta tuttu aikamekaniikka, jossa aikaisin heräävä pääsee ekana valitsemaan toiminnot, mutta myöhään nukkuja saa bonuksen tai kaksi, nukuttuaan levolliset yöunet.
Alchemists:in koukku on kuitenkin sen aivoja kärventävä deduktiomekaniikka. Okei ei se nyt ihan rakettitiedettä ehkä ole, mutta oikeasti pistää kyllä harmaasolut työskentelemään. Yhdistelemällä erilaisia aineksia pelaajien on tarkoitus ratkaista pelin alkemiset yhdisteet. Nämä tietenkin vaihtuvat joka pelissä, jonka kätevä älypuhelinsovellus varmistaa. Ei siis auta, että muistaa edellisen pelin variksenkoiven ja sammakonkudun tuottavan plusmerkkisiä vihreitä taikajuomia, koska seuraavassa pelissä tulos on jotain ihan muuta. Juomia voi sitten myydä taskurahan tarpeessa.
Deduktiopeleistä pitäville Alchemists on ehdottomasti kokeilun arvoinen, mutta se ei ole kaikkien makuun. Kepeää pelattavaa keskiviikkoiltaan hakevan kannattaa pysyä jonkun muun parissa, mutta esimerkiksi puolison kanssa sunnuntaipäivänä kun ei ole kiire kuin korkeintaan pissittämään koirat, on Alchemists oikein hyvä valinta. Olen pelannut peliä niin kahdella kuin kolmella pelaajalla, ja pidin molemmista. Uskoisin Annikan pitävän pelin päättelyosiosta.
Neljäntenä pelinä valitsin Chicago Expressin, joka ainakin joskus oli Annikan toivelistalla. Tai ainakin muistan puhuneemme siitä joskus. Pääsin itse pelaamaan sitä menneenä syksynä Lautapelaamaan-tapahtumassa, ja uskoisin sen olevan hyvä kohde, jos haluaa tutustua junapelien maailmaan. Peli ei kestä niin tuskaisen kauan kuin useat 18xx -pelit. Annika sanoi joskus kokevansa teollisuuden mielenkiintoiseksi aiheeksi peleissä, ja mikäs se on teollisempaa kuin höyryjunat ja rautatieverkoston rakentelu. Pelissä on toki myös osakkeita ja tarjouskauppaa, junapelille hyvin tyypilliseen tapaan. Harmi vain, että tämä Harry Wu:n klassikko on nykyisin melko vaikea löytää.
Peliä pelataan kahdeksan kierrosta, tai kunnes kolmesta yhtiöstä loppuvat junat tai osakkeet, tai yleisessä varastossa on kolme tai alle tönöä jäljellä. Vuorollaan pelaaja valitsee kolmesta mahdollisesta toiminnosta: osakkeen huutokauppaus, radan rakentaminen tai jokun laudalla olevan ruudun kehittäminen. Jokaista toimintoa voi tehdä rajoitetun määrän, jota seurataan hauskoilla mittareilla pelilaudan reunassa. Chicago Express on mukavan helposti lähestyttävä junapeli ja se tarjoaa kuitenkin oikein mukavaa interaktiota ja pohdiskelua. Vahva suositus tälle!
Viimeisenä valintana suosittelen Annikalle italialaiskaksikko Daniele Tascinin & Simone Lucianin Tzolk'in: The Mayan Calendaria. Työläisenasettelusta pitävän pelaajan on lähes pakko kokeilla edes kerran Tzolk'inia, joka toi peleihin ajankulun käsitteen työläisenasettelussa. Pelaajan on pakko vuorollaan joko laittaa työläisensä laudalle, tai ottaa sieltä pois työläisensä. Pelilaudan keskellä on kuudesta rattaasta muodostuva härpäke, joka on pelin ns. juju. Työläinen asetetaan valitun rattaan ensimmäiselle vapaalle paikalle, ja jokaisen kierroksen jälkeen koko ratasverkko liikkuu yhden askeleen eteenpäin. Mitä pidempään työläinen nököttää rattaalla, sen parempia palkintoja se saa. Jokainen rattaista on painottunut erilailla, jostain saa resursseja, jostain ruokaa, yhdellä voi kehittää teknologioitaan ja yhdellä taas rakentaa rakennuksia tai palvoa jumalia. Pelissä on siis paljon tehtävää ja mietittävää, ja ajatuksen pitäisi kantaa useamman vuoron päähän.
Vuonna 2012 julkaistu Tzolk'in tuntuu edelleen freesiltä, ja on yllättävää kuinka vähän sen aikamekaniikkaa on yritetty kopioida. Vaikka muutoin peli on kovin tuttua eurokamaa, syötä työläisesi, kerää resursseja ja rakenna rakennuksia ja monumentteja, on se kokonaisuutena kuitenkin omalaisensa. Ja jos niitä rattaita ei olisi pelissä, mitä monet ovatkin kritisoineet vain mainoskikkana, niin voi hyvää päivää; se peli ei loppuisi ikinä. Jokaisen kierroksen jälkeen kaikkia nappuloita pitäisi itse siirtää yksi ruutu eteen päin. Ja mikäs siinä voisikaan mennä pieleen...
Ruoka on pelissä tärkeää. Työläisten laittaminen maksaa ruokaa, ja silloin tällöin tulee myös hetkiä jolloin pitää maksaa kaikista työläisistä ruualla.
Peliin on myös saatavilla lisäosa Tribes & Prophecies, joka on myös erinomainen. Sen myötä pelaajat saavat heimot, jotka toimivat jokainen hieman erilailla. Heimoja on 13 joten valinnanvaraa riittää ihan mukavasti. Mukana on myös ennustuslaatat, jotka voivat tuoda lisäpisteitä mutta toisaalta voivat myös sakottaa pelaajaa, mikäli hän ei varaudu kunnolla. Heimolaatat ovat oikein helppo lisä peliin myös aloittelijoille, mutta ennustuslaatat ovat ehdottomasti kokeneemmille pelaajille, koska ne vaikeuttavat peliä jonkin verran. Lisäosa ei ole millään tapaa pakollinen, sillä Tzolk'in on erinomainen myös sellaisenaan.
Tässä on minun ehdotukseni Annikalle. Mikäli haluat nähdä mitä pelejä hän ehdottaa minulle, hyppää Todellisuuspaon puolelle! Annikan jutun löydät tästä: https://todellisuuspako.blogspot.com/2019/01/viisi-pelia-miiralle.html
Ensimmäiseksi peliksi valitsin Vladimír Suchýn avaruusteemaisen Pulsar 2849:n. Annika on tunnustautunut hieman myöhäisherännäiseksi noppafaniksi, mutta se annettakoot hänelle anteeksi. Parempi myöhään kun ei milloinkaan. Vaikka Pulsarin teema on sitä kiellettyä scifiä, koen tässä olevan pienen pienen mahdollisuuden olla osuva peli Annikalle, joka pitää jopa hieman yllättäen Roll for the Galaxysta. Näissä kahdessa pelissä ei sikäli ole kyllä juurikaan yhteistä. Pulsar on valtava galaktinen pöytätilasyöppö, joka on niin euroa kun olla voi. Keskeisenä mekaniikkana on noppien draftaus. Pelilaatikkoon kurkistaessa ei kannata säikähtää, sillä tavaraa on paljon ja pelistä saa hetkellisesti hyvin monimutkaisen kuvan. Pohjimmiltaan se on kuitenkin helppoa: valitse noppa ja toiminto jonka teet. Okei toimintoja taitaapi olla seitsemän erilaista, mutta ei takerruta yksityiskohtiin tässä vaiheessa. Peli kestää kahdeksan kierrosta, joista kukin on jaettu noppa-, toiminto- ja produktiovaiheeseen. Pelaaja voi vallata pulsareita, hyödyntää pelin aikana avautuvia teknologioita, matkustella aluksellaan kartalla, rakentaa omaa päämajaansa, ja kerätä ennen kaikkea pisteitä. Kaikesta saa Pulsarissa pisteitä, mutta kaikkea ei kerkeä tekemään, joten pelaajan on valittava mihin keskittyy. Pelissä on vaihtuvat loppupisteytystavoitteet, jotka maustaa peliä aina hieman erilailla.
Pelilaudalla alkaa olla jo kunnon pöhinää.
Pulsar toimii myös oikeastaan kaikilla pelaajamäärillä 2-4 välillä, nelinpeli on tosin sitten jo hieman pidempi. Kaksinpelejä paljon pelaavalle Annikalle voi siis hyvin suosteilla tätä jo ihan omalle kotipöydälle. Tai kerhoilloissa usemalla pelaajalla. Molempi vaihtoehto on hyvä. Noppien draftaus Pulsarissa on hieman erilaista, sillä valittu noppa ei pelkästään vaikuta siihen, kuinka vahvan toiminnon voit tehdä, vain se vaikuttaa myös seuraavan kierroksen vuorojärjestykseen mediaaninoppamekaniikallaan. Tämä on oikeasti vinkeä mekaniikka, joka ei ole ainakaan itselleni tuollaisena tullut aikaisemmin eikä myöhemmin vastaan.
Ihan kahvipöydälle Pulsar 2849 ei mahdu.
Toiseksi peliksi valitsin lisää noppaherkuttelua, tällä kertaa jo lähes klassisen Kingsburgin muodossa. Noppatyöläisenasettelu on melko suosittu mekaniikka tänä päivänä, mutta silloin 2007 kun Kingsburg ensimmäisen kerran julkaistiin, ei se ollut oikeastaan millään tavoin tunnettu mekaniikka. Mutta näiden vuosienkin jälkeen, Kingsburg pitää pintansa kaikkien uusien hottiksien ohella. Annika on ehkä siinä uskossa, että Kingsburg on jo vanhanaikainen, mutta rohkaisen häntä ehdottomasti antamaan sille mahdollisuuden. Pelissä jokainen pelaaja rakentaa omaa territoriotaan, keräten resursseja, ja tietenkin pisteitä. Mikä se sellainen europeli on, jossa ei kerätä voittopisteitä?
Pelissä pelataan läpi viisi vuotta, joidenka aikana pelaajat rakentavat mahdollisimman monta rakennusta omalla henkilökohtaisella pelilaudallaan ja valmistautuvat vuoden lopussa tapahtuvaan hyökkäykseen. Pääpelilaudalla on kuninkaan hovi ja sen jäsenet, joista kukin antaa pelaajalle jotain hyödykkeitä. Esim narri on numero ykkönen, ja pelatessaan tähän ruutuun nopan silmäluvulla yksi, saa pelaaja yhden voittopisteen. Kun joku pelaaja on vallannut kyseisen ruudun, ei muilla ole siihen enää asiaa. Saatavat paranee mitä korkeammasta luvusta on kyse, esimerkiksi pelaamalla nopat yhteisluvulla 16 saman luvun ruutuun saa jo neljä kultaa. Noppia pelaajalla on kolme, jotka voi jakaa useaan ruutuun, tai laittaa kaikki yhteen. Myös lisänoppia on mahdollista saada pelin aikana.
Nelinpeli menossa.
Itse suosin Kingsburgia lisäosalla, joka tuo mm. vaihtuvat player powerit ja myös vaihtoehtoisen aloituksen, jossa pelaajat valitsevat kahdesta lisärivistä yhden, jonka laittavat henkilökohtaiselle pelilaudalleen, peittäen sillä yhden siinä valmiiksi olevan rivin. Tämä tuo vaihtelua ja antaa jo pelin alussa mahdollisuuden uudenlaiseen strategiaan. Kingsburgin uudessa kakkoseditiossa lisäosa on integroitu peruspelin kanssa samaan laatikkoon. Kingsburg on jo klassikko ja kuuluu noppayleissivistykseen!
Pelaamalla kolmosen vihreä pelaaja saa yhden puun.
Kolmas valintani on ehkä pienoinen riskinotto, mutta valitsin työläisenasettelua ja päättelyä yhdistävän Alchemists:in. Matúš Kotryn pelissä pelaajat ovat alkemisteja, joidenka tavoitteena on julkaista tieteellisiä tutkimuksia mieluiten ennen muita. Se, miksi peli on hieman riskaabeli valinta Annikalle, on hänen suhtautumisensa yleisesti negatiivisesti digipeleihin, ja Alchemists:ia pelataan puhelinsovelluksen avustuksella. Se on tosin vain avustava tekijä, joka lähinnä nopeuttaa peliä, kuitenkaan hallitsematta sitä. Peli on päätoimisesti työläisenasettelua pelilaudalla, jossa on erilaisia toimintoja niin kasvien keräilystä, juomien myyntiin ja maistelukokeeseen joko itsellä tai apulaisella. Pelissä on myös hauska Freskosta tuttu aikamekaniikka, jossa aikaisin heräävä pääsee ekana valitsemaan toiminnot, mutta myöhään nukkuja saa bonuksen tai kaksi, nukuttuaan levolliset yöunet.
Mitäköhän näistä kahdesta aineksesta saa?
Alchemists:in koukku on kuitenkin sen aivoja kärventävä deduktiomekaniikka. Okei ei se nyt ihan rakettitiedettä ehkä ole, mutta oikeasti pistää kyllä harmaasolut työskentelemään. Yhdistelemällä erilaisia aineksia pelaajien on tarkoitus ratkaista pelin alkemiset yhdisteet. Nämä tietenkin vaihtuvat joka pelissä, jonka kätevä älypuhelinsovellus varmistaa. Ei siis auta, että muistaa edellisen pelin variksenkoiven ja sammakonkudun tuottavan plusmerkkisiä vihreitä taikajuomia, koska seuraavassa pelissä tulos on jotain ihan muuta. Juomia voi sitten myydä taskurahan tarpeessa.
Tähän ruudukkoon pelaaja merkitsee tuloksensa. Kuvasta puuttuu vielä vastauslomake.
Deduktiopeleistä pitäville Alchemists on ehdottomasti kokeilun arvoinen, mutta se ei ole kaikkien makuun. Kepeää pelattavaa keskiviikkoiltaan hakevan kannattaa pysyä jonkun muun parissa, mutta esimerkiksi puolison kanssa sunnuntaipäivänä kun ei ole kiire kuin korkeintaan pissittämään koirat, on Alchemists oikein hyvä valinta. Olen pelannut peliä niin kahdella kuin kolmella pelaajalla, ja pidin molemmista. Uskoisin Annikan pitävän pelin päättelyosiosta.
Yksityiskohta pelilaudalta.
Neljäntenä pelinä valitsin Chicago Expressin, joka ainakin joskus oli Annikan toivelistalla. Tai ainakin muistan puhuneemme siitä joskus. Pääsin itse pelaamaan sitä menneenä syksynä Lautapelaamaan-tapahtumassa, ja uskoisin sen olevan hyvä kohde, jos haluaa tutustua junapelien maailmaan. Peli ei kestä niin tuskaisen kauan kuin useat 18xx -pelit. Annika sanoi joskus kokevansa teollisuuden mielenkiintoiseksi aiheeksi peleissä, ja mikäs se on teollisempaa kuin höyryjunat ja rautatieverkoston rakentelu. Pelissä on toki myös osakkeita ja tarjouskauppaa, junapelille hyvin tyypilliseen tapaan. Harmi vain, että tämä Harry Wu:n klassikko on nykyisin melko vaikea löytää.
Kaikki tiet vievät Chicagoon.
Peliä pelataan kahdeksan kierrosta, tai kunnes kolmesta yhtiöstä loppuvat junat tai osakkeet, tai yleisessä varastossa on kolme tai alle tönöä jäljellä. Vuorollaan pelaaja valitsee kolmesta mahdollisesta toiminnosta: osakkeen huutokauppaus, radan rakentaminen tai jokun laudalla olevan ruudun kehittäminen. Jokaista toimintoa voi tehdä rajoitetun määrän, jota seurataan hauskoilla mittareilla pelilaudan reunassa. Chicago Express on mukavan helposti lähestyttävä junapeli ja se tarjoaa kuitenkin oikein mukavaa interaktiota ja pohdiskelua. Vahva suositus tälle!
Punaisen rautatieyhtiön osakkeet ovat loppumaisillaan.
Viimeisenä valintana suosittelen Annikalle italialaiskaksikko Daniele Tascinin & Simone Lucianin Tzolk'in: The Mayan Calendaria. Työläisenasettelusta pitävän pelaajan on lähes pakko kokeilla edes kerran Tzolk'inia, joka toi peleihin ajankulun käsitteen työläisenasettelussa. Pelaajan on pakko vuorollaan joko laittaa työläisensä laudalle, tai ottaa sieltä pois työläisensä. Pelilaudan keskellä on kuudesta rattaasta muodostuva härpäke, joka on pelin ns. juju. Työläinen asetetaan valitun rattaan ensimmäiselle vapaalle paikalle, ja jokaisen kierroksen jälkeen koko ratasverkko liikkuu yhden askeleen eteenpäin. Mitä pidempään työläinen nököttää rattaalla, sen parempia palkintoja se saa. Jokainen rattaista on painottunut erilailla, jostain saa resursseja, jostain ruokaa, yhdellä voi kehittää teknologioitaan ja yhdellä taas rakentaa rakennuksia tai palvoa jumalia. Pelissä on siis paljon tehtävää ja mietittävää, ja ajatuksen pitäisi kantaa useamman vuoron päähän.
Pelilaudan symboliikkaa.
Vuonna 2012 julkaistu Tzolk'in tuntuu edelleen freesiltä, ja on yllättävää kuinka vähän sen aikamekaniikkaa on yritetty kopioida. Vaikka muutoin peli on kovin tuttua eurokamaa, syötä työläisesi, kerää resursseja ja rakenna rakennuksia ja monumentteja, on se kokonaisuutena kuitenkin omalaisensa. Ja jos niitä rattaita ei olisi pelissä, mitä monet ovatkin kritisoineet vain mainoskikkana, niin voi hyvää päivää; se peli ei loppuisi ikinä. Jokaisen kierroksen jälkeen kaikkia nappuloita pitäisi itse siirtää yksi ruutu eteen päin. Ja mikäs siinä voisikaan mennä pieleen...
Ruoka on pelissä tärkeää. Työläisten laittaminen maksaa ruokaa, ja silloin tällöin tulee myös hetkiä jolloin pitää maksaa kaikista työläisistä ruualla.
Yksityiskohta yhdestä rattaasta.
Peliin on myös saatavilla lisäosa Tribes & Prophecies, joka on myös erinomainen. Sen myötä pelaajat saavat heimot, jotka toimivat jokainen hieman erilailla. Heimoja on 13 joten valinnanvaraa riittää ihan mukavasti. Mukana on myös ennustuslaatat, jotka voivat tuoda lisäpisteitä mutta toisaalta voivat myös sakottaa pelaajaa, mikäli hän ei varaudu kunnolla. Heimolaatat ovat oikein helppo lisä peliin myös aloittelijoille, mutta ennustuslaatat ovat ehdottomasti kokeneemmille pelaajille, koska ne vaikeuttavat peliä jonkin verran. Lisäosa ei ole millään tapaa pakollinen, sillä Tzolk'in on erinomainen myös sellaisenaan.
Tässä on minun ehdotukseni Annikalle. Mikäli haluat nähdä mitä pelejä hän ehdottaa minulle, hyppää Todellisuuspaon puolelle! Annikan jutun löydät tästä: https://todellisuuspako.blogspot.com/2019/01/viisi-pelia-miiralle.html
Kommentit
Lähetä kommentti