maanantai 4. heinäkuuta 2016

Pelaamista kehitysvammaisen kanssa.

Lautapelifoorumeilla näkee usein keskusteluketjuja aiheesta "mitä pelaisin lapsieni kanssa?"  Itsellä ei ole lapsia, eikä lähipiiriini juurikaan enää kuulu lapsia, mutta mieheni sisko on kehitysvammainen, joten usein selailen näitä keskusteluja sillä silmällä, koska häntä voi pitää 7-vuotiaan tasoisena. Pelaaminen perheen kesken on meille tärkeää, ja kälyni läsnäollessa pelien valitseminen on välillä hankalaa. Hän kun ei millään kykene vaikeimpiin europeleihin, ja me muut aikuiset ei ehkä niitä lego-pelejä ja Muumin purnukkajahtia jakseta.

Juhannuksena oltiin porukalla mökillä Puumalassa, ja juhannusperinteisiin kuuluu meillä lautapelaaminen. Mieheni sisko oli poikkeuksellisesti juhannusmenoissa mukana, hän kun yleensä ei lomaile kuin vasta heinäkuussa. Normaalin kesäpelipakkauksemme sijaan otimme siis tarkoin valittuja pelejä, jotka sopii monimuotoiseen porukkaamme.

Splendor on yksi peleistä, joita kälyni jopa itse joskus toivoo pelattavaksi. Kenties häntä kiinnostaa jalokivichipit, jotka tuntuvat kivalta kädessä. Splendorin säännöt ovat onneksi helpot, ja koska peli on täynnä pieniä etappeja, on häntäkin helppo neuvoa oman pelin lomassa. Vaikka hänen ymmärryksensä ei riitä pelin voittamiseen asti, pystyy hän kuitenkin osallistumaan peliin kanssamme, ja sehän on tärkeintä.

Noppapelit ovat myös osoittautuneet vuosien varrella toimiviksi. Tuurin tuoma tasoitus muihin pelaajiin on tervetullutta, kun joukossa on joku joka ei taidoltaan yllä ihan muiden kanssa samalle tasolle. Tällä reissulla mukanamme oli Zooloretto -noppapeli ja koko perheen suosikki Las Vegas.

Eläimiä hankkimassa.

Zooloretto: The Dice Game on isoveljelleen uskollinen noppafilleri, jossa pelaajat vuorollaan joko heittävät kahta eläinnoppaa ja asettavat ne laudalle, tai ottavat laudalta yhden rekallisen eläinnoppia. Eläintarhaan voit mahduttaa vain tietyn määrän kutakin eläintä ja ylimääräisistä tulee miinuspisteitä. Pelissä on toki hyvä taktikoida, että mihin rekkoihin nopat laitat, ettet anna kaverille juuri niitä elukoita, joita hän tarvitsee. Tämä onkin asia jossa kälyni välillä tarvitsi hieman muistutusta, mutta parin kierroksen jälkeen häneltä alkoi peli sujua jo ilman minkäänlaista avustusta.

Ach so! Onneksi tuli koulussa luettua 9 vuotta saksaa.

Las Vegas on Rüdiger Dornin kasinoteemainen aluevaltauspeli. Meillä tämä kuuluu niihin peleihin, joita perheen kesken pelataan usein ja äänekkäästi. Pitikö sun tulla just tänne mun kasinoon, kun olisit voinut mennä tonne muualle?! Ja niin edes päin. Ja meillä pelataan myös aina sillä neutraalien noppien variantilla, eli pelaajilla on kahdeksan oman väristä ja kaksi neutraalia noppaa. Ilman tätä varianttia en edes suostu pelaamaan. Joskus lisäämme myös lisäosasta Las Vegas Boulevard jotain muita moduuleja, kuten esim isot tuplanopat, mutta nyt kun pelattiin kälyni kanssa jätettiin muut extrat pois.

Las Vegasissa pelaaja heittää kaikkia noppiaan vuorollaan ja valitsee näistä kaikki yhtä lukua osoittavat ja laittaa ne vastaavaa lukua koskevan kasinon päälle. Jos kierroksen loputtua pelaajalla on siellä eniten noppia, saa hän sieltä rahat itselleen. Hyvin simppeliä. Neutraalien noppien variaatiossa myös samaa lukua osoittavat neutraalit nopat on pelaajan pakko laittaa kyseiseen kasinoon. Kiusanteko on välillä välttämätöntä, ja hauskaakin. Peliä pelataan neljä kierrosta ja sen jälkeen lasketaan rahat, ja voittaja on selvillä. Kälyni pelaa muiden mukana tätä hienosti, kykenee ymmärtämään mihin kasinoihin kannattaa laittaa ja mihin ei. Muiden pelaajien kiusaaminen ei ehkä luonnistu häneltä niin kovin hyvin, hän kun on luonteeltaan hyvin kiltti. Mutta hän ei toisaalta suutu, jos hänen suunnitelmiin tulee muutoksia muiden pelaajien suunnalta. Äkäpussin kanssa Las Vegasin pelaaminen ei ehkä ole kovin kannattavaa.

Seuraavaksi jaetaan massit.


Monesti olen törmännyt keskusteluissa jotka koskevat kehitysvammaisten ja autistien kanssa pelaamista ehdoteltavan näppäryyspelejä kuten Eläinpyramidi ja Bamboleo. Meillä on niistä kyllä täysin päinvastaisia kokemuksia, sillä mieheni sisko ei yksinkertaisesti suostu niitä pelaamaan. Kaikki pelit joissa on fyysinen suoritus, esim vaikka vanha tuttu Mölkky, on hänelle psyykkisesti liian stressaavia. Pelit, joissa peli loppuu kun joku mokaa, eli torni kaatuu tai lauta tippuu jne, eivät vain toimi hänen kanssaan. Ilmeisesti hän kokee ne nöyryyttäviksi, ja että niissä hänen erilaisuus ja rajoitteensa tulevat selkeämmin ilmi.

Menolippua ollaan myös jonkun verran pelattu kälyni kanssa, mutta hän ei joka kerta suostu mukaan. Joskus pienen lahjonnan jälkeen hän kuitenkin päättää tulla mukaan, ja on lopuksi ihan tyytyväinen. Menolipussakin on pieniä helppoja etappeja, joihin hän pystyy keskittymään.  Ollaan tosin sovittu, että hänen kanssaan pelatessa ohittaminen on sallittua.

Yksi kälyni lemppareista on ehdottomasti lammaspeli. eli Battle Sheep. Söpöstä ulkonäöstä ei ole haittaa, ja säännötkin on tosi helpot.  Tätä jaksaa aikuisetkin pelata mielellään, joten peli löytyykin sekä kälyni, meidän että anopin pelihyllystä. Meillä Battle Sheep onkin korvannut kokonaan Hey, That's my fish:in eli suomalaisittain  Pingwinin.

Bää!

Kehitysvammaisen kanssa pelatessa on tärkeää muistaa olla aliarvioimatta häntä. Meillä kaikilla on hyviä ja huonoja päiviä, ja vaikka joku peli ei joskus luonnistu millään, voi se seuraavalla kerralla jo mennäkin. Pitkää pinnaa toki tarvitaan, sillä välillä jotain asiaa joutuu toistamaan moneen kertaan. Monet menevät sitä helppoa reittiä, eli selkeästi lasten pelien mukaan, mutta koska kälyni on jo 37- vuotias aikuinen, hänkin välillä kokee lasten pelien olevan lällyjä. Vaikkakin esim. lasten Carcassonne onkin hänestä kova juttu.

Ja kaikkihan me olemme yksilöitä, joten vaikka nämä pelit ovat toimineet meillä, ei ne välttämättä toimi muilla. Tässä kuitenkin muutamia vinkkejä, jos aihe on ajankohtainen. Tällaista tällä kertaa, ensi kerralla kirjoittelen teille Quadropoliksesta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti