perjantai 12. helmikuuta 2016

Merirosvoja, haaksirikkoja ja viikatemiehiä.

Sain kuin sainkin kahlattua Robinson Crusoen sääntökirjan läpi. Toki pienellä internetin avustuksella. Kävi ilmi, että tuossa Z-man gamesin ja alkuperäisen Portalin edition säännöissä on pieniä eroavaisuuksia, ja osa sellaisia joita ei pitäisi olla. Mutta näistäkin selvittiin pienellä pähkäilyllä, mutta täytyy sanoa, että en ihan hirveästi fanita kyseistä sääntökirjaa. Asiat  saa yllättävänkin helposti vaikuttamaan monimutkaisemmilta, kuin mitä ne oikeasti ovatkaan.

Robinson Crusoe: Adventures on the Cursed Island on Ignacy Trzewiczekin yhteistyöpeli 1-4 pelaajalle, joka heittää pelaajat selviytymään saarella haaksirikkoutuneina ilman ruokaa, suojaa tai oikeastaan mitään muutakaan. Pelissä on kuusi erilaista skenaariota, joissa kaikissa on hieman erilainen juoni. Keskeinen osa peliä on tarpeiden hankkiminen ja välineiden valmistaminen, jotta selviytyminen saarella olisi edes jokseenkin mahdollista.  Kattokin olisi kiva saada pään päälle, mutta toisaalta sitä puuta tarvitsisi moneen muuhunkin asiaan. Saartakin olisi mielekästä tutkia, jos sieltä löytyisi jotain hyödyllistä.

Sälää löytyy.

Ihan pienellä pöydällä Robinsonia ei pysty pelaamaan, löytyy laatikosta sen verran paljon tavaraa. Mutta enemmänkin voisi löytyä. Pelattavia hahmoja on vain neljä, ja se tuntui liian vähältä. Olisi ollut kiva, jos hahmoista olisi saanut hieman enemmän vaihtelua peleihin. Kiva tosin, että hahmokortit ovat kaksipuoleisia, jokaista on mies- ja naishenkilö, mutta ne kun ovat muuten identtisiä. Olisin mieluummin ottanut kahdeksan täysin erilaista hahmoa. Muuten pelin komponentit ovat ihan miellyttäviä laadultaan.

Mukana ovat myös Perjantai ja koira.

Robinson Crusoe on temaattinen ja ennen kaikkea vaikea, mutta ei mahdoton peli. Sillä on paljon faneja, eikä varmasti turhaan. Itse en vain oikein osaa sanoa, että mitä mieltä olen siitä. Mekaanisesti pelissä ei ole mitään mistä en oikeastaan pitäisi, ulkonäkökin on ihan jees. Harvoin peli jättää minut näin sanattomaksi. Ehkä odotin siltä jotain todella suurta ja ihmeellistä ihmisten hypetyksen takia. Tämän kun piti olla se kaikista paras yhteistyöpeli maan päällä. Ja eihän se huono peli ole todellakaan. Pitää vain tutkiskella ja makustella sitä vielä jonkin verran.

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt.


Robinsonin lisäksi tällä viikolla pöydälle pääsi vuoden 2015 perhepeli Port Royal. Jostain syystä en ollut tähän viime vuonna tutustunut, tiesin kyllä sen voittaneen Vuoden Peli -palkinnon. Perhepelit on kategoria, joka ei automaattisesti minua niin kiinnosta, sillä perhepiiriini ei kuulu alle 16-vuotiaita. Meille perhepelit ovat yleensä aikuisten pelejä. Toki on paljon perhepelejä joita voi pelata ihan aikuisten kesken, mutta en varsinaisesti koskaan etsi pelejä, jotka on suunnattu myös perheen pienimmille. Port Royal kiinnosti lähinnä sen suunnittelijan, Alexander Pfisterin(Mombasa, Isle of Skye, Royal goods) takia. 

Kirjastosta löytyi tämäkin peli.

Port Royal on nopea filleripeli. Yksi peli kestää ehkä noin parikymmentä minuuttia. Vuoron aikana pelaaja nostaa pakasta niin monta korttia kuin uskaltaa, tai jos nostaa esille kaksi saman väristä laivaa, vuoro loppuu siihen. Mikäli kahta saman väristä laivaa ei pääse tulemaan, saa pelaaja joko myydä jonkun laivan rahoiksi tai palkata jonkun henkilön itselleen. Näistä henkilöistä voi saada pisteitä ja erityisvoimia, tai symboleita joita tarvitaan tutkimusmatkoihin. Tämän jälkeen muilla pelaajilla on maksua vastaan mahdollista ottaa yksi kortti. Ensimmäisenä 12 pisteeseen kerennyt pelaaja voittaa. Suosittelen myös käyttämään varianttia jossa pisteiden lisäksi voittoon tarvitaan myös tutkimusmatka.

Tämän kortin avulla vihreät laivat ovat tuottoisampia.

Port Royal on ihan mukava korttien lätkimisfilleri. Mitään maata järisyttävää se ei ehkä tarjoa, mutta jos sattuu kohdalle alelaarissa, niin saatanpa nappaista itsellekin kappaleen. Peli sopii monen ikäisille ja varmasti myös monen tyyppisille ihmisille. Vaikka pelissä on toki isohko tuurielementti, on siinä myös päätöksen tekoa 20 minuutin peliin ihan tarpeeksi. Kortit jos laittaa deckboxiin, menee tämä mukavasti käsilaukussa mukana minne tahansa. 

Hahmokortteja.


Viikon kohokohta oli minulle uusi tuttavuus My Village. My Village on Village -nimisen pelin sisarpeli, suunnittelijoinaan Inka ja Markus Brand. Village voitti Kennerspiel des Jahresin vuonna 2012, joten ihan mielenkiinnolla odotin sen seuraajaa My Villagea. Pelejä yhdistää oikeastaan vain sama maailma, sillä mekaniikoiltaan ne ovat hyvinkin erilaisia. Alkuperäinen Village on minulle hieman tuntematon, tiedän siitä jotain lukemisen perusteella, mutten ole sitä koskaan itse pelannut. En siis voi verrata näitä kahta.

Lähiotos kylästäni.

Jokainen pelaaja rakentaa omaa kyläänsä My Villagessa. Pelissä keskeisenä mekaniikkana on noppien käyttö toimintojen aktivoimiseen. Hieman samaan tyyliin kuin Marco Polossa, mutta My Villagessa nopat valitaan yhteisestä noppavarannosta omalla vuorollaan, kaksi kerrallaan, jotka sitten lasketaan aina yhteen. Omaan kylään voi rakentaa erilaisia tuotantorakennuksia, luostarin, kylvää peltoja ja voit jopa matkustaa kylästä pois päin kohti tuntematonta. Keskeistä noppien lisäksi on myös aika. My Villagessa aika on valuuttaa. Useat toiminnot vievät aikaa, ja kun aikaa kuluu tarpeeksi, tulee viikatemies ja vie jonkun kyläläisistäsi. Nämä haudataan kylän viereiseen hautausmaahan, joka toimii myös pelin kellona. Pelaajamäärästä riippuen peli loppuu kun tietty määrä hautoja on täytetty.

Viikatemies odottaa.

Pisteitä on pelissä kahdenlaisia. Pysyviä pisteitä saa mm. rakennuksista ja asiakkaista joita palvelet pelin aikana. Niin kutsuttuja tarinapisteitä saa esim. kun merkittävä henkilö haudataan tai kun sinusta tulee aloittava pelaaja, tai kun leikit kylän lapsien kanssa. Mutta nämä pisteet voidaan viedä sinulta pois, jos rottainvaasio pääsee kylään asti. Pelissä on siis monta asiaa, jotka pitää ottaa huomioon. Ja tekemistäkin on paljon, mutta joskus on parempi keskittyä pariin asiaan, kuin ryntäillä paikasta toiseen pää kolmantena jalkana.  Asiakkaista saa taattuja pisteitä, mutta matkustelemalla voit saada vielä enemmän pisteitä. Uusia kyläläisiä on myös hyvä ajoittain kouluttaa, sillä viikatemiehen jälkeen on kylässä aina yksi tyhjä paikka. 

Rotat tuovat ruton mukanaan.

My Village on oikein mainio paketti. Myönnetään, olen heikkona peleihin, joissa käytetään noppia kuten My Villagessa, Marco Polossa ja Grand Austria Hotelissa. My Villagessa pystyt luomaan hyvin öljytyn koneiston, jossa yhden toiminnon sijaan voit aktivoida kaikki saman luvun vaativat valkoisella lipulla varustetut toiminnot. Toki tämä saa ajan kulumaan nopeasti, mutta on taatusti sen arvoista. Noppia on myös mahdollista manipuloida, joten turha vikistä jos et saanut sitä 3-2 yhdistelmää. Rahalla saa muuttaa nopan arvoa +/- yhden numeron verran, ja rakentamalla yhden punaisista rakennuksista, saat valita nopan silmäluvuksi minkä tahansa 1-6 väliltä. Eli keinoja löytyy.


Siitä se alkaa pikkuhiljaa muodostua.

Ei kannata säikkyä, jos ensimmäinen peli kestää melko pitkään. Pelissä voi aluksi iskeä pieni valinnan vaikeus, mutta kokemuksen myötä tämä nopeutuu varmasti. Säännöt ovat kuitenkin selkeät, joten pelin oppii nopeasti.





2 kommenttia:

  1. Tässä kohtaa pakko iskeä kiinni: kiinnostaisiko kirjoittaa My Villagesta arvostelu Lautapelioppaaseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisihan sitä harkita. Pitää tosin saada siitä muutama peli vielä alle, jotta pystyy antamaan mahdollisimman hyvän kuvan lukijoille.

      Poista