Summer night city.

Kyllä kesä on kivaa aikaa, mutta lomat ovat aiheuttaneet sen, että on vaikea löytää sopivaa aikaa peli-illoille. Luulisi, että juuri kesällä kun on valoisat illat, olisi oivallista aikaa valvoa myöhään ja pelata. Mutta kun ei. Janilla on sunnuntaina synttärit ja ollaan yleensä vietetty niitä grillaten ja pelaillen, mutta tänä vuonna on siltä ollut vähän vaikea saada juuta saatika jaata sen suhteen, että mitä se haluaisi tehdä.

Smash Up on ollut kova hitti, sitä on tullut pelailtua monella eri kokoonpanolla. Vielä on muutama ihminen, joille aiotaan se esitellä. Katsotaan miten nappaa.  Syksyllä olisi vissiin tulossa uusi lisäosa Cthulhu-teemalla, se on varmasti pakko-ostos!

Nyt viikonloppuna kaivettiin Red November hyllystä pölyjen alta ja opetettiin se Maijulle. Red Novemberissa pelaajat ottavat grogiin mieltyneiden tonttujen roolin uppoavassa sukellusveneessä ja yrittävät selvitä katastrofeista, kunnes pelastuspartio saapuu paikalle. Meiltä kyseinen peli sujui oikein hyvin, mitään kauheampaa katastrofia ei päässyt tulemaan, mikä oli tavallaan pettymys. Olisin halunnut että Maijun eka peli olisi ollut kaoottisempaakin kaoottisempi eli hauskaakin hauskempi. Ehkä sitten ensi kerralla.  Muuten, jos tarvitset peliä isolle porukalle, kyseiseen peliin mahtuu 8 pelaajaa mukaan. Eikä se vie pöydällä kovinkaan isoa tilaa. Tosin ehkä ihan perheen pienimmille se ei sovi. Pelissä kun kitataan grogia ja juostaan päihtyneinä palaviin huoneisiin. Kypsemmälle porukalle oikein hauskaa huvia.

Eilen kaivettiin Janin kanssa Elder Sign naftaliinista ja päätettiin ottaa yksi rento peli illan päätteeksi. Ja vielä mitä! Olen yleensä valitellut sitä, että ES on liian helpohko, sillä viimeisimmät pelit on ollut melkoisia "cake walkeja", mutta tällä kertaa tuli kyllä turpiin, niin että tuntui. Itsellä ei mitkään tehtävä onnistunut, ei edes helpoimmat ja olin koko ajan kuolemaisillani. Ja kerran jopa kuolinkin. Jani sentään sai tahkottua tehtäviä melko tasaiseen tahtiin, mutta siitä huolimatta hävittiin. Mutta silti jäi kiva fiilis jälkikäteen. Koko pelin ajan sai olla jännittyneenä, että jos tällä kertaa saisin heitettyä nopilla sen typerän käärön, vaikka en 20 edellisellä heitolla, saanut! Tähän voisin vielä todeta, että nuo yhteistyöpelit on kyllä meidän juttu. ES:säkin on siis ns. co-op peli, jossa pelaajat työskentelevät yhdessä peliä vastaan. Niitä meillä onkin jo hyllyssä muutama, ja ostoslistallakin taitaa olla ainakin neljä. Vaikka kyllä sitä on välillä kiva pelata ihan päät vastakkain, sen verran kilpahenkinen olen!

Tänään pelattiin yhteistyön hengessä vielä kaksi peliä Taru Sormusten Herrasta -korttipeliä. Valitsin meille helpoimman tehtävän, eli tehtävän, jossa piti päästä Mirkwoodin läpi ehjin nahoin. Jani ei ollut ennen kyseistä peliä pelannut, joten eka peli meni lähinnä sääntöjen opettelussa. Itsellänikin oli edellisestä kerrasta jo niin kauan, että sotkin muutamat säännöt heti alussa. Toinen peli menikin jo sitten voittoisasti.


Hahaa meinasin ihan unohtaa! Me kun ollaan tällaisia nörttejä, niin ostettiin alelaarista Star Wars X-Wing -peli. Itse asiassa kaksi perussettiä. Kyllä kassaneiti kattoi mua vähän pitkään kun heitin pelit hihnalle. Mä en kyllä näe mitään syytä, miksei kohta 28-vuotias nainen saisi nauttia miniatyyrialuksilla pelaamisesta kihlattunsa kanssa! Ja olisihan ne voinut olla lahjaksikin :D

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Pakohuonepelit omassa olkkarissa - Testissä Exit the Game -sarja.

Kevättä näköpiirissä, jospa niitä pelejäkin?

50 lempparipeliäni.